tiistai 14. helmikuuta 2012

"Rysähtääkö Guggenheim Katajanokalle?"

 
Tiistai-illan Voimala lähetyksessä käytiin keskustelua (väittelyä) Guggenheimin puolesta ja vastaan. Guggenheimin puolesta puhuivat Helsingin kaupunginhallituksen pj Risto Rautava ja Espoon taidemuseon, EMMAN, johtaja Markku Valkonen. Guggenheimia vastaan puhuivat kaupunkitutkija Kaarin Taipale ja pitkän linjan taidehistorioitsija Tuula Karjalainen. Näiden parien välissä puheenvuoroja odotteli kuvataiteilija Kaarina Kaikkonen. Guggenheim on aiheena "kuuma peruna", ja ai että nautin kunnon väittelystä asian tiimoilta!


Kuva täältä.

Pidempään mukana olleet lukijat saattavat muistaa mielipiteeni ideaa kohtaan aiemmasta postauksestani. Mielipiteeni ei ehkä ole enää aivan yhtä jyrkkä, mutta olen silti edelleen enemmän vastustajien kuin kannattajien leirissä. En ole saanut tarpeeksi hyviä perusteluja asian puolesta, jotta olisin kääntänyt kelkkani täydellisesti ympäri.

Kaarina Kaikkonen avasi keskustelutilaisuuden hieman peloissaan, että hänet leimattaisiin taiteilijana johonkin leiriin asian puitteissa, tai että hänen taiteilijuutensa tai teostensa myynti kärsisi liian terävien mielipiteiden vuoksi. Kaikkonen pysyikin koko keskustelun ajan "haaleassa vedessä" ja kuulutti vain kansainvälisten, hyvien näyttelyiden perään. Hänen mielestään on hienoa, että päättäjät ovat kiinnostuneita juuri kuvataiteesta ja sen laajemmasta tuonnista Suomeen. Kaikkonen sanoo näyttelyiden tuovan inspiraatiota ja energiaa hänen omaan tekemiseensä. Hänen mielestään olisi tärkeää ja hienoa saada Suomeen kansainvälistä taidetta oli näyttelytila sitten Guggenheim tai ei. Tässä olen hänen kanssaan samaa mieltä. Kannatan suurien näyttelyiden tuomista Suomeen ja olen itsekin kiinnostunut näkemään mitä maailman taidekentällä tapahtuu.

Juontajat ottivat keskusteluun näkökulman, jossa Guggenheim brändiä verrattiin McDonald'siin ja franchising ilmiöksi. Kaarin Taipale selvensi ajatuksen tulleen jo vuonna 2008 New York Timesin artikkelista, jossa amerikkalaiset itse vertasivat Guggenheim brändiä McDonald'siin. "Tulee nopeasti kylläiseksi, mutta pidemmän päälle näivettää." Hauska, mutta mielestäni aika osuva ja pistävä vertauskuva. Peräänkuulutin jo edellisessä pohdinnassani alkuperäisyyttä ja liputin New Yorkin Guggenheim museon puolesta.


Kuva täältä.

Tuula Karjalainen kritisoi sitä, että Guggenheim projektissa ei puhuta kuvataiteesta vaan rakennuksesta. Hänellä ei ollut mitään uutta museota vastaan, mutta hinta on kuulema liian suuri. Hinnalla Karjalainen ei tarkoittanut vain rahallista hintaa vaan hän oli huolissaan Helsingin kaupunginmuseosta ja sen taidekokoelmista. Mihin Helsingin kaupungin taidemuseon kokoelmat sijoitettaisiin museon lopettamisen jälkeen? Lisäksi hän käytti ilmaisua "Helsingissä on kollektiivinen alzheimer" sillä moni on kuuluttanut kansainvälisten taiteilijoiden ja näyttelyiden perään, vaikka niitä on esillä koko ajan esim. Kiasmassa ja Helsingin kaupungin taidemuseossa. Niitä pitäisi vain mennä katsomaan. Guggenheim on vain näyttelyhalli. Meilahden ja Tennispalatsin myymisellä kerätään rahaa Guggenheimille.

Risto Rautava huomautti, että taiteilijat ovat sanoneet hänelle, kuinka Guggenheimin myötä suomalaiset taiteilijat pääsisivät osaksi kansainvälistä taidekenttää. Tässä olen samaa mieltä ja kannatan taiteilijoidemme mahdollisuutta verkostoitua laajemmin ja näkyvämmin myös kansainvälisesti. Rautava huomautti myös, että Guggenheimille tulee omat kokoelmat ja museon myötä alalle saadaan 40-50 uutta työpaikkaa. Tämä kommentti oli erittäin surkuhupaisa. Samaan aikaan kun Museovirasto joutuu leikkausten ja säästöjen vuoksi lopettamaan 40 työpaikkaa, JOKA VAARANTAA KOKO SUOMEN KULTTUURIPERINNÖN TALLENTAMISEN JA OHJAAMISEN, hehkutetaan Guggenheimin tuomilla uusilla työpaikoilla, jotka mahdollisesti tulevat vasta joskus tulevaisuudessa. Museovirasto on vain yksi kulttuurilaitos joka kärsii tällä hetkellä järkyttävistä leikkauksista. Ympäri Suomea ollaan jouduttu sulkemaan museoita ja vähentämään työpaikkoja kulttuurialojen leikkausten vuoksi. Ja tämä on itselleni THE MOST IMPORTANT REASON miksi en liputa Guggenheimin puolesta.

Kaarin Taipale ihmetteli suureen ääneen sitä, kuinka juuri tässä projektissa Helsinki kantaa kaikki riskit ja toimii maksumiehenä, eikä Guggenheim säätiö tule vastaan. Rahakysymys on itselleni suuri, vaikka eihän minun tarvitsisi siitä huolehtia vaan helsinkiläisten. Guggenheimia Suomeen haluavat odottavat yksityisten tahojen lahjoittavan ja sijoittavan projektiin, mutta toistaiseksi niin ei ole käynyt, jonka Markku Valkonenkin myönsi. Minä toivoisin enemmän yksityisten tahojen kuuntelevan jo olemassa olevan museokentän avunhuutoja ja sijoittavan niihin. Hoitakoon Helsinki asiansa kuten parhaaksi näkee.


Kuva täältä.

Risto Rautava hehkutti myös suomalaisen arkkitehtuurin ja designin puolesta idealla, jossa Guggenheimin rakentamiseen hyödynnettäisiin suomalaista puuta. Olen samaa mieltä siitä, että puinen rakennus näyttää mielessäni kauniimmalta kuin metallinen/betoninen, mutta kuten Tuula Karjalainen sanoi, päätäntävalta rakennuksen lopullisesta muodosta ja materiaalista on lopulta jossain muualla kuin Suomessa. Rautava kuitenkin huomautti, että säännöissä sanotaan että suurimman osan rakennusmateriaaleista tulee olla suomalaisia, joten se oli positiivinen yllätys. Huvittavaa oli kuitenkin kuulla Rautavan sanovan ettei ole taideasiantuntija ja ettei hän ole ajatellut Guggenheim-asiaa esimerkiksi 20 vuoden päähän.... Kuinka joku voi olla suunnittelemassa jotain jos ei ajattele asiaa pidemmällä tähtäimellä....?!

Helsingin ja Bilbaon turistimääriä ei voi vertailla keskenään, koska Espanjassa virtaa muutenkin monta kertaa suuremmat turistimassat kuin Suomessa. Kaarina Kaikkonen kuitenkin otti puheeksi Venäjän kiinnostuksen ja puutteen nykytaiteeseen, joka kuljettaisi turisteja Helsinkiin. Tämä on varmasti totta ja mielestäni olisi hienoa palvella muita Pohjoismaita tarjoamalla valovoimaisia ja kansainvälisiä näyttelyitä.

Markku Valkonen, joka oli myös keskustelussa hiljaisempana osapuolena, sanoi Guggenheimin nostavan rimaa suomalaisessakin taiteessa. Varmasti totta, mutta tämä saattaa olla kaksiteräinen miekka, hyvässä ja pahassa. Valkonen sanoi Guggenheimin mahdollistavan sellaiset näyttelyt, joihin Suomella ei muuten olisi varaa tai mahdollisuutta. Olen samaa mieltä. Tuula Karjalainen kuitenkin huomautti, että Guggenheim tulee tuskin jokaisella näyttelyllään vetämään samanlaista ihmismäärää kuin esimerkiksi Ateneumin Picasso-näyttely, jota on vilailteltu keskusteluissa kassamagneettina. Tässä olen samaa mieltä. Kuten Karjalainenkin totesi, maailmassa ei ole kuin kymmenkunta taiteilijaa, joiden näyttelyt vetävät ihmisiä kaikista kansanluokista. En usko että maailmassa on yhtäkään museota, joka vetäisi jokaisella erikoisnäyttelyllään superkävijämäärät. Louvret ja British Museumit ovat asia erikseen, joilla on jo peruskokoelmissaan taiteen historian mestariteoksia ja pelkällä rakennuksella on oma arvonsa. Heillä historia on puolellaan.

Loppupäätelmänä olin samaa mieltä Kaarina Kaikkosen kanssa siitä, että olisi hienoa saada Suomeen kansainvälisesti tunnettuja huippunäyttelyitä ja kansainvälistä taidetta, mutta toisaalta olen Tuula Karjalaisen kanssa samaa mieltä siitä, että tuleeko sen olla juuri Guggenheim. Varsinkaan sillä hinnalla millä se olisi nyt tulossa. Markku Valkosen puheisiin yhdyn kuitenkin siinä, että yksin Suomen voi olla mahdotonta haalia korkeatasoisia kansainvälisiä näyttelyitä.

Nii-in, mutta tuleeko sen olla juuri Guggenheim...

Kommentteja, mielipiteitä ja ajatuksia otetaan vastaan!

Voimala jakso nähtävissä YleAreenassa 31 päivää.
 

10 kommenttia:

  1. Toivon mukaan ei! Voimala meni minulta ihan ohi eilen, mitä ties touhusin... Onneksi sinä katsoit sen! Minusta Guggenheim on älytöntä rahan haaskaamista ja ymmärtääkseni sinne ei tulisi omaa kokoelmaa vaan vain vierailevia näyttelyjä (ehkä olen väärässä...). Vaikka taide ja etenkin kuvataide ovat sydäntäni lähellä, pärjäämme Suomessa ilman Guggenheimia. Hienoja näytelyjä voi järjestää jo olemassa olevissa museoissa. Joten täältä tulee jyrkkä EI Guggenheimille ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukki: Guggenheimiin tulee oma kokoelma ja Helsinki/Guggenheim säätiö muistaakseni lupautuu ostamaan taidetta joka vuosi tietyllä summalla? Tuula Karjalainen kuitenkin pohti että liekkö ostavat edes suomalaista taidetta...

      Poista
  2. Ei Guggenheimille!

    Mahdollisen G:n tulevan taiteen sisällöstä toivoisin tarkempia selityksiä. On vilauteltu, että arkkitehtuuri ja design näyttelisivät tärkeää roolia. Jos näin, mikä merkitys on olemassa olevilla Designmuseolla ja Rakennustaiteen museolla? Niitähän on hyljeksitty jo vuosikymmeniä. Puhumattakaan, että museoita lakkautetaan kuten Kulttuurien Museo ja virkoja lakkautetaan.

    Kansainvälisiä näyttelyitä lisää, kyllä, mutta ei siihen tarvita Guggenheimia vaan enemmän määrärahoja olemassa oleville museoille. Suomen museoilla on krooninen määrärahapula.

    Omat museot ensin hyvään hoitoon ja hallintaan sekä omien brändien nostaminen esille. Meillä on esim. aivan loistava hylkyperintö, joka on täysin unohdettu. Meren pohjassa makaa maaginen aarre esim. Vrow Maria -hylky lasteineen. Se ylös ja museo ympärille, siinä Guggenheimit kalpenee. Suomen vesialueilta löytyy satoja hylkyjä.

    Museolle kaavailtu paikka Katajanokalla on myös aivan päätön idea. Se on ensinnäkin liian ahdas eikä istu kaupunkikuvaan. Kumma kyllä idea wau-hotellista sai oitis kenkää mutta G:n pitäisi siihen rakentaa!?!?

    Koko hankkeesta puuttuu aito taidemuseohenki ja tilalla on puhdas bisnes selvittely- ja lisenssimaksuineen. Eniten onkin puhuttu rahasta ja tuotosta ja se tuotto menisi suurimmaksi osaksi aivan varmasti rapakon taakse. Kyllä tällaiset kans.väl. säätiöt asiansa niin junailevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikko B: Minua huolettaa myös jo olemassa oleva museokenttämme (haluaisin tulevaisuudessa olla museotöissä ja tulevaisuus ei näytä valoisalta). Olen samaa mieltä, oma museokenttä kuntoon ja sitten suunnittelemaan maailmanvalloitusta.
      Ja Vrow Maria hylkyesimerkki oli loistava,kiitos siitä :)

      Kiinnostuneet voivat käydä kurkkaamassa Vrow Marian kenttätutkimusblogia osoitteessa: http://vrouwmariavedenalla.wordpress.com/

      Itse en sen sijaan ole perehtynyt Katajanokan muihin mahdollisiin menneisiin tai tuleviin rakennushankkeisiin. Enkä osaa ottaa kantaa sen sijaintiin.

      Tuon rahan katoaminen "rapakon taakse" huolettaa myös... :S

      Poista
  3. Kyse on valtapelistä ja siitä kuka kokee saavansa mitä. Pelivälineet voivat olla rahaa tai vaikka neliökilometri vanhoja takkeja. Planeettamme tursuu pullistelevia rahamaakareita ja egotaiteilijoita, mutta suurin lauma on niitä, jotka kuolaavat heidän perässään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen kommentti. Mukavaa että tämä aihe herättää keskustelua!

      (GH:n puolestakin saavat halukkaat jättää mielipiteensä)

      Olisi mielenkiintoista saada jotain tutkimustuloksia siitä, kuinka suuri osa itse helsinkiläisistä kannattaa Guggenheimia ja kuinka moni on mahdollisesti Guggenheimia vastaan. Itse olen nähnyt vain virkamiesten ja muiden "virallisten" tahojen lausuntoja asiasta kuinka "helsinkiläiset ym hyötyvät hankkeesta". Ja ne kaupunkilaiset jotka kannattavat, haluaisin kuulla heidän ajatuksensa siitä, mitä HE kansalaisina kokevat saavansa hankkeesta ja mahdollisesta toteutuneesta lopputuloksesta.

      Poista
  4. Mä olin jo alkanut kiinnostua ja innostua Guggenheim-ajatuksesta, mutta tämä sun juttu vakuutti siitä, että ei kannata koko museo. Mä en muutenkaan käy paljoa taidemuseoissa, kun ne kulttuurilliset on kiinnostavampia enkä tykkää siitä, että museovirasto joutuu vähentämään omiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Velma: Tarkoitukseni ei ole ollut aivopestä ketään Guggenheimia vastaan,mutta hyvä jos kirjoitukseni saavat ajattelemaan. Lähipiirissäni on Guggenheimin kannattajiakin ja he saavat vapaasti ollakin sitä mieltä kuin ovat. Mielelläni luen kommentteja GH:n puolestakin! Ja kuten mainitsin, olisi hienoa nähdä suuria kansainvälisiä näyttelyitä, mutta Guggenheimilla on melko kova hinta. Museoviraston henkilökunnan vähentäminen ei sinänsä liity mitenkään Guggenheimiin,mutta silti sen organisaation asiantuntemuksen karsiminen pelottaa...

      Poista
    2. En mä ainakaan tätä minään aivopesuna edes ottanut - lähinnä tää juttu tarjosi ajattelemista. :) Sitä tosin kerkisin jo aikaisemmin miettiä, että eikö Kiasma riitä.

      Poista
    3. Velma: No hyvä :) Ajatusten herättäminen olikin trakoituksena. Saa nähdä mihin tämä homma lopulta päätyy ja muutanko mieleni jossain vaiheessa.

      Poista