Suomen kuvataidetta ja kokoelmia käsittelevällä kurssilla saimme vierailevaksi luennoitsijaksi elämäntyönsä Ateneumin konservaattorina tehneen Tuulikki Kilpisen. Museologinen näkökulma piti sisällään taideteosten käsittelyä ja niiden säilymistä edistäviä toimenpiteitä, jotka olivat tuttuja jo museologian luennoilta. Saimme kuitenkin nähdä esimerkkejä konservaattorin kohtaamista haasteista eri krakelyyrivaiheita tulkitessa. Luonnollinen ikäkrakelyyriverkko erosi huimasti vesivahingon tai kutistumisen tuottamasta krakelyyristä.
 |
| Hubert Robertin maalauksia Louvressa. |
 |
| Rafaelin stanzat, Vatikaanin museot, Rooma. |
Mieleenpainunein oli kuitenkin Kilpisen lause: "Yksi sukupolvi ei saisi katsoa teosta loppuun." Tällä hän tarkoitti sitä että teosten tulisi päästä välillä lepäämään näyttelytiloista, jolloin esimerkiksi valohaittojen aiheuttamat "kulumiset" pysäytetään pimeissä säilytystiloissa. Jokaisessa (taide)museossa on kuitenkin jokin vetonaula, jota kaikki tulevat katsomaan tai he ainakin olettavat teoksen olevan esillä. Kysyin Kilpiseltä mitä mieltä hän on tällaisista teoksista, pitäisikö niiden päästä lepäämään kaikesta huolimatta, mutta hän hieman kierrellen vastasi kyseisten teosten riipaisevan konservaattorin sydäntä nähdessään ne valolle alttiina, mutta asialle ei oikein voi tehdä mitään.
 |
| Capitoliumin naarassusi, Capitoliumin museot, Rooma. |
 |
| Mona Lisa, Louvre. |
Tämä laittoi miettimään että olemme tosiaan maailmassa jossa olemme tottuneet saamaan kaiken. Vaadimme nähdä Mona Lisan, Michelangelon freskot, Rembrandtin Yövartion, Dürerin omakuvan ja Vermeerin Tytön ja helmikorvakorun. Oletamme niiden olevan esillä ja odottavan hetkeä kunnes pääsemme niitä itse katsomaan. Muistellaanpa oman elämän esimerkkiä Kuopion taidemuseosta. Perusnäyttelyuudistuksen myötä olin huolissani Arvid Liljelundin maalauksesta Lähtö Pariisista. Eihän se katoa mihinkään? Ei kadonnut, siellä se on näyttelyssä edelleen. Kilpisen luennon jälkeen huomasin kuitenkin ajatteluni itsekkyyden. Teoksen on oltava esillä koska minä tahdon sen olevan. Näin varmasti ajattelee toisaalta moni muukin lempiteoksensa äärellä, mutta entäs ne seuraavat sukupolvet jotka haluaisivat nähdä teoksen? Ymmärrän ettei mikään teos katoa yhtäkkiä, mutta konservaattorit näkevät sen vähäisenkin kulumisen.
 |
| Arvid Liljelund: Lähtö Pariisista, Kuopion taidemuseo. |
 |
| Bernardo Daddi: Maestà, Joensuun taidemuseo. |
Sitten aloin miettiä että olisiko se niin kamalaa jos ne vetonaulat aika ajoin laitettaisiin lepäämään? En näkisikään hetkeen Liljelundin maalausta ja Pariisiin matkaavat Mona Lisaansa. Ymmärrän harmituksen, mutta eikö se pienen tauon pitäminen olisi kuin ystävästä eroaminen? Ihanaa nähdä tauon jälkeen ja paluuta odottaisi. Muistan ystäväni jokin aika sitten vierailleen Turun taidemuseossa, jossa hän halusi päästä näkemään Munsterhjelmin Kuutamoyön, mutta silloin kyseinen teos oli säilytystiloissa lepäämässä. Eli tätä tapahtuu. Asia ei ole kuitenkaan ihan yksinkertainen, pienemmät museot "elävät" sillä että se yksi vetonaula on aina esillä ja en olisi itsekään iloinen jos matkaisin tiettyyn museoon vain yhden teoksen vuoksi joka ei olisikaan esillä. Varsinkaan jos matka suuntautuisi ulkomaille tai paikkaan jonne ei usein tulisi muuten lähdettyä. Mutta silti Kilpisen lause sai miettimään...
Olisitko valmis luopumaan lempiteoksestasi (taideteos, käsityö, esine?)
ja antamaan sille vaikka yhden, kolmen tai viiden vuoden lepotauon?
Elokuvat ovat helpommin kopioitavissa ja näin säilytettävissä,
mutta pystyisitkö olemaan katsomatta lempielokuvaasi
tai lukematta lempikirjaasi vaikka kolmen vuoden ajan?
En vastaa kysymykseesi, mutta tuo Liljelund Kuopiossa! Haluaa katsomaan :-) Arvid on yksi lemppareistani. Johtuu tietenkin osittain siitä, että oli uusikaupunkilainen. Ensi viikon esitelmässäni kerron mm. hänestä "hänen hautakivensä kautta". Tässä kotini naapurissa olevalla hautausmaalla kun hän lepään. Työpaikallani on nyt esillä varhaisin Liljelundin työ, joka tunnetaan. Ei kovinkaan taiteellinen, harjoitelma, lyijykynätyö, joka museollamme on ollut 1930-luvulta lähtien. Viime kesänä se tuotiin näytille, mutta ehkä vien sen taas ennen valoisaa kesää takaisin pimeään varastoon...
VastaaPoistaMari: Vautsi,teillähän on siellä siis oikea aarre. Tiedän että pidät(te) teoksesta hyvää huolta :) Onnea esitelmään! Mielenkiintoinen näkökulma aiheeseen.
PoistaJa tervetuloa/menoa Kuopion taidemuseoon!
Kiinnostava aihe! Mun mielestä on mukavaa vierailla taidemuseoissa joissa kokoelmanäyttelyt muuttuvat - silloin on ihana yllätys jos se rakas lempiteos onkin esillä pitkästä aikaa, ja ehkä eri teosten seurassa jolloin oma näkökulmakin saattaa muuttua. Toisaalta jos lähtisin Louvreen niin olis varmaan aika tylsää jos arvon Mona Lisa olisikin varastossa huilimassa!
VastaaPoistaHyviä kirjoja on niin paljon lukematta, etten ole vielä ehtinyt ottaa "toista rundia" suosikkikirjojeni parissa. Ja elokuvat - ah - ne parhaimmat lempielokuvat on kyllä välillä katsottava useasti, mutta toisaalta, kun antaa niiden väliillä hengähtää ja levätä, ja palaa niiden äärelle uudelleen niin kyllä niistä väistämättä aina löytää jotain uutta. Sama pätee kyllä taideteoksiin. Ja kirjoihin. Kaikkeen :)
ullamaj: Tuo on totta että näyttelyiden vaihtuessa/muuttuessa saattaa paremmin löytää uusia lemppariteoksia kun se yksi ja ainut lemppari ei vie kaikkea huomiota.
PoistaMutta teoriassa ainakin tuntuisi helpolta antaa oman lemppariteoksen levätä säilytystiloissa, mutta ei silloin kun lähtisi sitä toiseen maahan asti katsomaan ;) Tosin siitä lepotauosta pitäisi kyllä tiedottaa näkyvästi ettei tulisi pettymyksiä. Ja toisaalta sitten kun teoksen taas palauttaisi takaisin esille, siitä saisi paljon positiivista näkyvyyttä. Hankalia asioita pohtia. Onneksi ei tarvitse olla tällaisista päättämässä.
Harmitti kyllä tosi paljon, että sen ainoan kerran kun olen käynyt venäläisen taiteen museossa Pietarissa, Kultahiuksinen enkeli ei ollut näytteillä. Tosin se ei ollut varastossa lepäämässä vaan ulkomailla näyttelyssä. Ei voi mitään, että ajatukset ovat aika itsekkäitä.... Onkohan siitä tietoa, kuinka paljon kauemmin taideteos säilyy, jos sitä pidettäisiin vaikkapa joka toinen vuosi näytteillä ja joka toinen vuosi varastossa?
VastaaPoistaSäilyisivätkö taideteokset paremmin, jos ne olisivat näytteillä Madonnahuoneen kaltaisessa tilassa?
Kuukki: Sinulla on hyvä esimerkki siitä miksi teosten haluaisi olevan paikallaan. Tuosta ei kyllä ollut puhetta että kuinka joka toinen vuosi pidettävä lepotauko auttaisi tilannetta... Mutta varmasti hämärämmät näyttelytilat auttaisivat asiaa, mutta se ei ole kaikkein katsojien kannalta paras ratkaisu että näyttelytiloja hämärretään. Ja nykyisin valolla halutaan luoda tunnelmaa. Madonnahuoneen tapauksessa Daddin teos vaatii hämärän ja puupohjansa vuoksi myös erilaisen kosteusympäristön kuin kangaspohjaiset teokset, mutta tuossa hämäryyttä on käytetty hienosti myös keskiaikaisen kirkkotunnelman luomiseksi. Onnistunut lopputulos :)
PoistaKäsittääkseni Louvressa on aika ajoin tietyt osat museosta kiinni, mutta en tiedä johtuuko se resurssipulasta vai mistä. No, Mona Lisaa taitanee päästä aina katsomaan - jos vaan näkee teoksen ihmismuurin takaa.
VastaaPoistaCefuts: Tuo on totta että Mona Lisaa saa hetken aikaa jonottaa jos aikoo teoksen ihan eturivistä nähdä. Melkoinen superstara.
Poista