Lähdettiin Korkeasaareen

Voitteko kuvitella että ikää on 27 ja kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Korkeasaaressa? Oli siis jo aikakin. Tuuli puhalsi todella kylmästi ja paksumpi pipo olisi ollut tarpeen, mutta tästäkin huolimatta yllättävän moni eläin oli ulkona. Moni oli tosin aamu-uninen ja käpertyneenä pesäänsä, mutta oli siellä virkeitäkin yksilöitä. Korkeasaaren eläintarha on muuten yllättävän iäkäs, se on perustettu jo vuonna 1889. Koska tykkään kaikista karvaisista olioista, olin ihan yhtä innoissani kaikista näkemistämme eläimistä. Harmikseni tiikerit eivät olleet näkyvillä ja karhut talviunilla, mutta muuten bongasimme jopa sellaisiakin eläimiä mitä emme olleet nähneet edes luontodokkareissa. Helmikuun Art Meets Ice -tapahtuman jääveistokset olivat valitettavasti sulaneet.

Aamu-uninen pikkupanda.

Puiden katveessa piileskeli ilves.

Aasianleijonalla oli pelottavan komea karjunta, mutta laji on pelottavan lähellä sukupuuttoa.

Amurinleopardeja on ollut Korkeasaaressa 1970-luvun lopulta lähtien. Korkeasaaressa syntyneitä yksilöitä on voitu lähettää muihin eläintarhoihin jatkamaan sukua.

Lumileopardi on Korkeasaaren tunnuseläin. 1960-luvulta lähtien saarella on syntynyt yli sata pentua mikä on enemmän kuin missään muussa eläintarhassa.

Takini.

Olisin nimennyt nämä poroiksi, mutta olivatkin metsäpeuroja; samaa lajia kuitenkin.

Nämä jättiläiset muistuttivat biisoneja, mutta olivatkin niiden eurooppalaisia serkkuja visenttejä. Valitettavasti viimeinen luonnonvarainen visentti ammuttiin Puolan Bialowiezassa vuonna 1921. Eläintarhat mahdollistivat kuitenkin näiden jättiläisten palauttamisen takaisin luontoon 1950-luvulla, mutta suojelutyötä jatketaan edelleen.

Myös mongolianvillihevonen hävisi luonnosta 1960-luvun lopulla, mutta tarhoihin pyydystettyjen yksilöiden avulla laji kuitenkin säilyi.

Ehdottomasti koskettavin kohtaaminen oli berberiapinoiden kanssa jotka ottivat kontaktia. Toinen painoi poskensa lasia vasten ja toinen tuijotti silmästä silmään. Berberiapina eli magotti on muuten ainut kädellinen Euroopassa ihmisen lisäksi.

Lajia uhkaa paitsi elinalueiden kutistuminen myös laiton lemmikkieläinkauppa.

Kaksikyttyräiset kamelit olivat yllättävän isokokoisia. Korkeasaari sai ensimmäisen kamelinsa lahjoituksena pietarilaiselta korusepältä Carl Fabergelta vuonna 1900.

Milu on Korkeasaaren uutuus ja yksi niistä lajeista jotka ilman eläintarhoja olisivat hävinneet sukupuuttoon. Milun pelastajaksi koitui ranskalainen pappi Armand David, joka lähetti Kiinassa työskennellessään keisarillisesta metsästyspuistosta 1800-luvulla miluja eurooppalaisiin eläintarhoihin. Kun tulvat ja nälänhätä hävittivät milut luonnosta, 1900-luvun loppupuolelta lähtien niitä on palautettu Euroopasta takaisin Kiinaan, mutta täysin luonnonvaraisena niitä ei elä vieläkään. Pelastajansa vuoksi miluja kutsutaan myös nimellä davidinhirvi.

Torkkuvat lapinpöllöt.

Trooppisessa talossa järjestelmäkamera joutui koville kosteuden vuoksi ja kuvat otettiin pääasiassa kännykällä.

Tämä popcornikasvoinen kaveri on valkopääsaki.

Rubiini-iibikset olivat kauniita! Iibikset olivat muinaisegyptiläisille pyhiä lintuja, joita pidettiin viisauden jumalan Thothin ilmentymismuotona.

Tämä hiilikilpikonna-ressukka oli valinnut huonon paikan yrittäessään pitkään ponnistella vedestä maalle lopulta onnistuen.

Berberiapinat olivat ihania, mutta nämä marsuja muistuttavat gundit veivät kyllä myös sydämen. Luonnonvaraisina nämä pienet jyrsijät elävät Pohjois-Afrikan kallioisilla aavikoilla.

Isovyöliskoja.

Vaikka suhtaudun vähän ristiriitaisesti eläintarhoihin, tekevät ne kuitenkin tärkeää työtä lajien säilymisen puolesta. Ja onhan se ihan erilaista nähdä eläimiä itse elävänä kuin television välityksellä tai täytettynä museossa.