Bloggaaja museossa

Hurmioitunut ja Wäinö Aaltosen Runotar-veistos vuodelta 1926. Joensuun taidemuseo.

Riemastuin suunnattomasti Suomen museoliiton blogitekstistä, jossa pohdittiin kuinka bloggaajista saisi yhteistyökumppaneita museokentälle. Tämähän on juuri se juttu, jota olen toivonut jo pitkään ja mahtavaa, että kädenojennus projektia kohtaan tulee nimenomaan museoammattilaisten puolelta. Vasta nyt museot ovat heränneet siihen, että blogeista voi olla hyötyä heillekin. Vaateketjut, kenkä-, asuste-, koru- ja sisustusliikkeet ovat ottaneet blogimaailman hyödyt omakseen, mutta kenties museot eivät ole osanneet tuotteistaa itseään samalla tavalla. Ensimmäinen valtakunnallisesti suuremmin näkyvä museo-blogiyhteistyö tapahtui helmikuussa 2014 Pupulandia-blogin ja Suomen valokuvataiteen museon kesken. Ilmeisesti tämä oli herätys museoammattilaisille, sillä Suomen suurimpia blogeja lukee valtava määrä ihmisiä ja ryhmien tavoittaminen on loistavaa mainosta.

Hiehot ja Suomen Asutusmuseo kesällä 2011.

Museoliitto listasi blogiinsa 10 ohjetta kuinka museot voisivat ottaa askeleita kohti bloggaajia:

1. Tee taustatyö huolella. Tutustu blogeihin – myös oman museosi erikoisalan ulkopuolella. Seuraa erilaisia blogeja ja mieti, kuka olisi kiinnostunut museoyhteistyöstä. Yhteistyön tulee istua blogin muuhun sisältöön.
2. Lisää sopivia bloggaajia museon tiedotuslistalle. Perinteinen lehdistötiedote ei kuitenkaan kiinnosta kaikkia, joten mieti myös muita lähestymistapoja. Muista kysyä bloggaajalta etukäteen lupa tiedotteiden ja kutsujen lähettämiseen.
3. Erikoismuseolle saattaa tulla ensimmäisenä mieleen saman alan harrastajablogit, mutta joskus kiinnostavimmat kontaktit löytyvät muualta. Esimerkiksi museon lastentapahtuma voi saada laajan suosion perhebloggaajien keskuudessa.
4. Kontaktoi jokainen blogi erikseen ja räätälöi viestisi juuri tälle bloggaajalle sopivaksi. Mieti, kenet haluat tavoittaa. Blogin lukijat ovat usein samankaltaisia kuin bloggaaja itse.
5. Lähesty bloggaajaa reippaasti ja ehdota yhteistyötä. Puhuttele suoraan ja kerro, miksi ideasi on toteuttamisen arvoinen. Kun keskusteluyhteys on syntynyt, yhteistyön luonnetta voi suunnitella yhdessä bloggaajan kanssa.
6. Jos blogiyhteistyö on museollesi uutta, kannattaa mahdollisesti aloittaa pienempien blogien kautta. Kaikkein tunnetuimmat blogit saavat paljon yhteistyöehdotuksia, joten ensimmäisiä kokemuksia voi olla helpompi kartuttaa lukijamäärältään hiukan pienempien blogien kanssa. Suositut bloggaajatkin tosin tarttuvat ideaan, joka on riittävän kiinnostava. 
7. Olisiko museollasi mahdollisuuksia järjestää bloggaajille oma tilaisuus? Blogitapaamisen aikana bloggaajat tapaavat toisiaan, mutta samalla museon henkilökunta voi esitellä omaa toimintaansa. Olisiko museolla mahdollisuus tarjota jotakin erikoisohjelmaa, jota ei jokainen museokävijä koe? Pieni tarjoilu saattaa houkutella osallistujia paikalle paremmin.
8. Kunnioita bloggaajaa. Bloggaaja kirjoittaa omista lähtökohdistaan, eikä mielipiteitä kannata yrittää ohjailla. On kuitenkin hyvä tehdä jonkinlainen kirjallinen tai suullinen sopimus, minkälaisesta yhteistyöstä on sovittu.
9. Bloggaajalle kannattaa tarjota taustatietoa sekä museovierailun aikana että mukaan otettavaksi. Esimerkiksi näyttelyjulkaisu on mukava kotiinvieminen.
10. Blogiyhteistyö voi yllättää. Näkyvyyttä voi tulla yllättävältä taholta ja ilman erityisiä ponnisteluja. Kannattaa seurata hakukoneiden avulla, mitä ja missä omasta museosta tai vastaavista kohteista kirjoitetaan. Suomen valokuvataiteen museo tarttui tilaisuuteen, kun blogissa keskusteltiin Tukholmassa sijaitsevasta Fotografiskasta.

Ohjeistus oli varsin oivallinen ja laitoin itsekin parin muun bloggaajan kanssa näkökulmiani kommentteihin. Olen itse kirjoitellut museoesittelyjä vuodesta 2010, mutta ne eivät ole varsinaisesti olleet yhteistyöprojekteja. Lähes poikkeuksetta kaikki museo- ja näyttelyesittelyt ovat syntyneet omasta aloitteestani ja kiinnostuksestani museoita kohtaan. Tämä on toisaalta taannut sen, että postaukset ovat olleet minun näköisiäni. Tämän vapauden tulisi säilyä myös yhteistyöprojekteissa. Varsinaisia kulttuuriblogeja on Suomessa vielä erittäin vähän eikä yksikään taida olla siellä luetuimpien blogien listalla. Sen vuoksi toivon, että yhteistyön kautta pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä osakseen. 

Tyrannosaurus rexin kallo on kopio New Yorkin luonnontieteellisessä museossa olevasta kallosta. Helsingin luonnontieteellinen museo.

Olen silloin tällöin saanut ihmettelyjä siitä, kuinka olen saanut luvan julkaista museokuvia blogissani, kun toisen blogin kollegalta kuvien julkaisu oli kielletty. Tämän ja museoyhteistyön nostaessa nyt päätään haluan tuoda esille omia, kokemuksen tuomia ohjeita ja ajatuksia "museobloggaamisesta".

Emil Wikströmin taiteilijakoti, Visavuori.

"Silloin ennen"

Museoissa, varsinkin taidemuseoissa, kuvaaminen on edelleen kiellettyä tai vähintäänkin ongelmallista. Muistan ensimmäisen museopostaukseni koskeneen Kuopion taidemuseossa ollutta Taivaskanavalla-näyttelyä, jonka avajaisissa olin silloisen työni puolesta. Kuvituksena on ainoastaan seinäteksti ja rajattu kuva tarjoilupöydästä. Halu kirjoittaa taiteesta oli suuri, mutta ongelmaksi nousi juuri kuvauskielto ja tekijänoikeudet. Löysin takaoven ongelmaan gallerioista, joissa lähes poikkeuksetta kuvaaminen oli sallittua. Blogiin alkoi pikkuhiljaa nousta erilaisia näyttelyitä ja enemmän kuvia ja mikäli kuvaaminen oli kielletty, "lainasin" kuvat netistä. 

Ensimmäinen omilla ottamillani kuvilla varustettu blogipostaus koski Vapriikin Inrō - avain samuraiden aikaan (22.4.2010–9.1.2011) näyttelyä. Silloin rohkaistuin kysymään kuvauslupaa kun aiemmin olin vain tyytynyt oletukseen museoiden kuvauskiellosta. Yllätyksekseni myöntävän vastauksen saatuani innostuin kyselemään kuvauslupia muualtakin hyvällä menestyksellä. Tämä opetti, että ei kannata olettaa mitään ennen kuin kysyy ja varmistaa. Myöhemmin kysymisen lisäksi linkitin sähköpostiviesteihin aiempia museopostauksiani, jotka toimivat todennäköisesti näin: "Jos tuostakin museosta on annettu kuvauslupa, niin pitäähän meidänkin antaa".

Antti Immonen: Vaahtopää, 2004, 240x200x350 cm, puu ja teräs. Kuopion taidemuseo, Taiteen vuoksi-näyttely.

"Opettavaisia esimerkkejä" 

Kulttuurihistorialliset museot ja pienet paikallismuseot olen kokenut helpoimmaksi kentäksi lähestyä, sillä heillä ei liity niin monitasoista ongelmaa tekijänoikeuksiin kuin taidemuseoilla (museo-taiteilija-taideteos-Kuvasto ry.). Kyseisiltä museoilta olen tainnut saada jopa sydämellisimmän vastaanoton ja palautteen. Taidemuseot ovat kuitenkin itselleni se intohimon alue, jonka vuoksi olen jaksanut kysellä kuvauslupien perään välillä hyvällä ja välillä huonolla menestyksellä. Käytän opettavaisena esimerkkinä nimeltä mainitsematonta taidemuseota, johon olin kysynyt kuvausluvan etukäteen ja museo oli sen iloisesti luvannut toivoen näkyvyyttä blogissa. Ongelmana oli kuitenkin taiteilija kenen näyttelystä oli kysymys, sillä taiteilija oli Kuvasto ry:n jäsen. Museo antoi kuvausluvan näyttelyynsä, mutta pyysi ottamaan yhteyttä Kuvastoon blogissa julkaistavien teoskuvien vuoksi. Kuvastolta ei tullut suoraan kieltävää vastausta, vaan he puolestaan pyysivät kysymään itse taiteilijan mielipidettä asiaan. Taiteilijalta tuli lopulta kieltävä vastaus kuvien julkaisemiseen blogiympäristössä, jolloin Kuvastokin kallistui kieltävän vastauksen kannalle. Harmitti, että todella mielenkiintoinen näyttely jäi lopulta esittelemättä. Tekijänoikeudet ovat haastava, mutta eivät ylitsepääsemätön asia. Vuosien saatossa olen parantanut kuvien informaatiota blogissa tekijänoikeudellisista syistä ja julkaisen teoskuvien yhteydessä samat kontekstitiedot (tekijä, teoksen nimi, valmistusvuosi, koko, tekniikka ym.) mitkä löytyvät museon seinältä/teosluettelosta. 

Tekijänoikeudellisista ja kohteliaisuussyistä linkitän museopostauksen sen valmistuttua paitsi kyseiselle museolle myös taiteilijoille, joiden teoksia postauksessa esiintyy. Minusta on kohtuullista, että taiteilijat tietävät millaisessa ympäristössä ja asiayhteydessä heidän teoksiaan käytetään (sillä näin haluaisin, että omallakin kohdallani toimittaisiin), ja voin sanoa, että tämä tapa on tuottanut 99%:sesti positiivista ja kiittävää palautetta. Mikäli museo tai taiteilija ei halua kuvia blogiympäristöön, jätän tekstin julkaisematta tai poistan sen jälkikäteen, sillä en halua julkaista visuaalisia ilmiöitä ilman kuvia ja luulen, että pelkkä teksti ei ketään kiinnostaisikaan. Tästä päästään aasinsillan kautta blogitekstin sisältöön ja sananvapauteen. Museot eivät ole koskaan kritisoineet tyyliäni kirjoittaa tai ilmaista asioita, päinvastoin, he ovat olleet kiitollisia sekä positiivisista että kritiikkiä sisältävistä huomioista. Taidehistoriaa ja museologiaa opiskelevana pyrin kiinnittämään huomiota myös näyttelyrakentamiseen ja kokonaisuuteen yksittäisten esineiden/teosten lisäksi, jonka olen huomannut palvelevan museoita hyvin. Ainut kerta jolloin tekstini sisältöön on puututtu on tullut nimeltä mainitsemattomalta taiteilijalta, joka oli loukkaantunut tekstini sisällöstä, ja ilmoitti etten saa julkaista tekstiä blogissani mikäli en muokkaa yhden kappaleen(!) kohtaa positiivisemmaksi. Arvatenkin postaus jäi julkaisematta.

Bloggaajana olen vastuussa blogissani julkaistavista kuvista, jonka vuoksi olen lisännyt sivulleni kopiointivaroituksen. Tämä syntyi seuraavan esimerkin kautta. Moni päätyy blogiini esimerkiksi Googlen kuvahaun seurauksena ja valokuvausta opiskelleena en pidä siitä, että ottamani kuvat leviävät mihin tahansa tai päätyvät millaiseen käyttöön tahansa. Samaa toivoo jokainen taiteilija oman teoksensa kohdalla. Kunnioittakaamme ammattiylpeyttä. Blogikuvissa on ilmoitettava kuvaaja, kuvan lähde tai teoskuvan tapauksessa vähintään teoksen tekijä. Blogini joutui kerran ikävän välikäden kohteeksi, kun yksittäinen käyttäjä oli kopioinut blogisivultani nimeltä mainitsemattoman taiteilijan teoskuvan koneelleen. Onnekseni käyttäjä oli sen verran kohtelias, että kysyi saako hän käyttää teoskuvaa pohjana käsityömallilleen. Hän siis halusi kopioida teoskuvan aiheen ja olisi mahdollisesti myynyt sen "uutena teoksena" eteenpäin. Tässä tapauksessa jouduin ilmoittamaan, että minulla on toki tekijänoikeudet teoskuvaan, mutta varsinaisen teoksen omistaa kuvataiteilija. Ilmoitin tapahtumasta kyseiselle kuvataiteilijalle, joka oli yhteydessä käyttäjään ja ilmoitti, ettei halua teoskuvansa joutuvan "väärään käyttöympäristöön". Muun muassa tällaisten tapausten vuoksi tekijänoikeuksien huomioiminen internet-ympäristössä on äärimmäisen tärkeää!

Terrakotta-armeija Vapriikissa.

Hurmioituneen vinkit museobloggaamiseen:

1. Suunnittele museovierailu ja kysy museosta etukäteen lupa valokuvaamiseen ja kerro missä yhteydessä aiot kuvia käyttää. Itse suunnittelen lähes jokaiselle kaupunki/paikkakuntavierailulle jonkin museokohteen etukäteen, ja usein vierailen kaupungissa vain valitun museon/näyttelyn vuoksi tai muu oleminen rakennetaan sen ympärille. Sähköpostilähestyminen toimii, jolloin voi linkittää viestiin myös blogisivun, jotta museo näkee millaisesta blogista on kysymys. Haittaa ei ole myöskään lyhyestä itsensä esittelystä. Kysymykset kannattaa lähettää sekä museon johtoportaalle, viestinnästä/markkinoinnista ja kokoelmista/näyttelyistä vastaaville henkilöille.
2. Ota sähköpostiviesti/kuvauslupa varmuudeksi mukaan museoon. Kassahenkilökunta on usein vaihtuvaa eivätkä he todennäköisesti osaa sillä sekunnilla vastata saako kuvia julkaista blogissa. Usein heidän on varmempi vastata kieltävästi kuin myöntävästi, jonka vuoksi voit todistaa kuvaus- ja blogijulkaisuluvan näyttämällä sähköpostiviestiä. Ensimmäiseen kohtaan lisäten kuvauslupaviestissä voi pyytää tiedottamaan kassahenkilökuntaa vierailustasi.
3. Kun valokuvaat museossa, kuvaa museota ja näyttelyä älä ihmisiä. Kukaan ei halua tulla osaksi blogipostaustasi tahtomattaan, joten valitse kuvakulmat ja -hetket oikein.
4. Älä käytä salamaa! Tämän pitäisi olla itsestään selvä asia museoympäristössä, mutta tästä huolimatta ne salamat näyttelyissä räpsyvät. Näyttelytilat voivat olla hämäriä, jolloin käsivaralta kuvaaminen on haastavaa. 
5. Pyydä mukaasi näyttelyesite tai kuvaa teostiedot. Tämä helpottaa tekijänoikeuksien huomioimisessa, kun kirjoitat kuvatekstejä. Jälkikäteen niitä on hidasta selvittää eikä museolla ole aikaa lähteä etsimään yksittäisten teosten kontekstitietoja.
6. Pidä kiinni sananvapaudestasi, mutta kunnioita kohdetta. Kun kirjoitat blogitekstiä ole rehellinen, mutta valitse sanasi siten, että olet kunnioittava sekä museota että taiteilijoita kohtaan. On ymmärrettävää, että kaikki näyttelyt/museot eivät ole kaikkien mieleen, mutta silloin kannattaa miettiä, nostaako kohdetta esille lainkaan, jos siitä ei ole sanottavana muuta kuin negatiivista.
7. Linkitä sivuille. Kun kirjoitat museosta ja sen näyttelyistä, taiteilijoista ja heidän näyttelyistään, linkitä blogitekstiin tietoja museoiden netti- ja näyttelysivuista sekä taiteilijoiden kotisivuista. Näin se palvelee paitsi museoita ja taiteilijoita myös blogisi lukijoita, mikäli joku haluaa lisätietoa.
8. Lisää kuvateksteihin kontekstitiedot. Yksittäisistä teoskuvista (maalaus, veistos, esine) ja teosten yksityiskohtakuvista (maalauksen tai esineen osa) on käytävä ilmi mistä/kenen teoksesta on kysymys, teoksen nimi, valmistusvuosi, materiaali ja tekniikka jos ne on näyttelyssä ilmoitettu. Itse olen jättänyt yleiskuvista (näyttelytilat, useampia teoksia samassa kuvassa) kontekstitiedot pois, sillä muuten kuvateksteistä tulisi luvattoman pitkiä. Mutta jos kohdistat huomiosi johonkin tiettyyn kohteeseen, siitä on oltava kontekstitiedot. Tästä hyötyy sekä museo, taiteilija että blogisi lukija.
9. Linkitä blogiteksti museolle/taiteilijalle. Kun olet saanut postauksesi valmiiksi on kohteliasta linkittää se nähtäväksi kyseiselle museolle tai taiteilijalle, jonka näyttelystä olet kirjoittanut. Parhaimmassa tapauksessa saat blogisi esille esimerkiksi heidän Facebook-sivullaan, jolloin se tuottaa positiivista näkyvyyttä teille molemmille, tai sinua muistetaan kiitokseksi esimerkiksi ilmaislipuilla, näyttelyjulkaisulla tms. Taidemuseoiden tapauksissa taiteilijoiden yhteisnäyttelyistä kertovissa postauksissa on hyvä linkittää teksti nähtäväksi KAIKILLE taiteilijoille, joiden teoksia kuvissasi esiintyy. Työlästä, tiedän, mutta tuottaa positiivista palautetta takaisin siinä määrin, että se korvaa työmäärän ja tuo kenties lisää kontakteja.
10. Ole rohkea! Mitään ei kannata olettaa ennen kuin kysyy. Kuvauslupia kannattaa alkaa kysellä alkuvaiheessa esimerkiksi pienistä (oman paikkakunnan) paikallismuseoista, joista tulee lähes poikkeuksetta myöntävä ja kiittävä vastaus. Heille kaikki (positiivinen) julkisuus on tervetullutta ja blogimaailma uudenlainen keino saada näkyvyyttä. Toiseksi lukijat saavat vinkkejä museoista, joista eivät kenties ole koskaan kuulleetkaan. Kun museobloggaamiseen on päässyt sisälle, voi yrittää kolkutella suurempia ovia ja kokeilla onneaan. Itse haaveilen salaa Ateneumista, josta bloggaaminen olisi minulle sama kuin jonkun toisen kutsu Linnan juhliin. Katsotaan, mutta enpä ole vielä rohjennut kysyä...!

Ateneum.

Toivottavasti tästä on hyötyä teille muille jotka mietitte museobloggaamista 

ja toisaalta museoille, jotka näkevät asian nyt bloggaajan näkökulmasta.

Oman blogini ansiosta koen olevani sopivasti museon, taiteilijan 

ja tavallisen museokävijän välimaastossa. Ja tämä paikka on tuntunut toistaiseksi hyvältä :)

Ajatuksia, kommentteja ja kokemuksia otetaan mielellään vastaan.