Unelma yhteisöllisestä museosta

Museologian seminaari järjestettiin nyt 18. kerran. Tapahtuma sijoitettiin vuonna 1883 kansakouluopettajaseminaarin päärakennukseksi rakennetussa Seminariumissa. Lisäkuvia rakennuksen juhlasalista täältä.

Noniin, palataan hieman muistelemaan viime viikkoista Kuluttakaa kulttuuria! museologian seminaaria. Videoidut puheet ovat nyt vapaasti katsottavissa kokonaisuudessaan myös Jyväskylän yliopiston Moniviestimestä. Työväenmuseo Werstaan museonjohtaja Kalle Kallio puhui otsikolla Unelma yhteisöllisestä museosta. Puheenvuoron ajatus tiivistyi mielestäni oivallisesti Kallion siteeraamaan Stephen E. Weilin kommenttiin "Instead of being about something, museums should be for somebody". Eli museot tulisi kohdistaa jollekin ryhmälle. Tavoittelemalla kaikkia asiakkaita käy todennäköisesti loppujen lopuksi niin ettei liian yleisellä tasolla tavoiteta ketään.

Yhteisöllinen museomurros on ollut vallalla jo hyvän aikaa. Tämä tarkoittaa sitä että museokentällä ollaan kiinnostuneita muun muassa hyvinvointivaikutuksista, saavutettavuudesta ja erityisryhmistä, vapaan sisäänpääsyn politiikasta, yhteisöpohjan laajentamisesta, syrjäytymisen ehkäisemisestä, osallistamisesta ja joukkoistamisesta, eli siitä kuinka museo toimii yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Kallio listasi museoiden yhteisöllisiä hankkeita seuraavasti: kokoelmahankkeet, näyttelytoiminta yhdessä yhteisöjen kanssa, tutkimus- ja tiedeyhteisöt, tapahtumatoiminta, pedagogiikka, verkkopalvelujen mahdollisuudet, vapaaehtoistyön ohjelmat sekä liiketoiminta ja kumppanuudet. Esimerkiksi Kallio nosti Skotlannin kalastusmuseon, Scottish Fisheries Museumin. Museossa toimii 6 vakituista työntekijää ja hieman yli 3000 asukkaan kylästä jopa 70 henkilöä toimii vapaaehtoistöissä museon hyväksi. Miettikääpä kuinka monesta suuremmastakaan suomalaiskaupungista saisi kerättyä tuollaista vapaaehtoisten määrää. Anstrutherin kylä on kalastajavoittoinen, jonka vuoksi museo on tehty nimenomaan sen asukkaita varten. Vapaaehtoiset toimivat muun muassa museon oppaina ja museo toimii yhteistyössä paikallisten kerhojen ja yhteisöjen kanssa. Museon nettisivuilla on näkyvät linkit jäseneksi, tukijaksi tai vapaaehtoiseksi liittymisestä, tapahtumista ja museon rahoittajista sekä museon toiminnan seuraamisesta sosiaalisen median kautta (Twitter, Facebook, YouTube, Flickr, Tripadvisor). Museon yhteyteen kuuluu myös kappeli joka palvelee asukkaita. Kappelin seinille lisätään muistolaattoja kuolleiden skotlantilaisten merimiesten kunniaksi. Näin museo sitoo itsensä vahvasti osaksi ympäröivää yhteisöä.

Isossa-Britanniassa 62% museoväestä on vapaaehtoisia. Tärkein kysymys vapaaehtoistyössä on se, tunteeko vapaaehtoinen tehtävänsä museossa työksi vai vapaa-ajaksi. Sen nimittäin pitäisi olla jälkimmäistä. Kallio antoi esimerkkejä vapaaehtoisen toimista maailmalla: kokoelmien tunnistusta, luettelointia, puhdistusta ja neuvontaa, näyttelyiden rakentamista, yleisötyötä, tapahtumien ja kahviloiden järjestämistä sekä varainhankintaa. Vapaaehtoisten hyödyntäminen museotyössä muuttaa henkilökunnan roolia, sillä osaamista pitää jakaa, koordinoida ja mahdollistaa uudelleen. Vapaaehtoiset eivät itseohjaudu joka tuottaa lisätyötä varsinaiselle henkilökunnalle, mutta toisaalta vapaaehtoiset toimivat osaltaan museon käyntikortteina ja tuovat parhaimmillaan omilla kontakteillaan museoon lisää kävijöitä (+ mahdollisia rahoittajia).

Kalle Kallion puheenvuoron jälkeen yleisöstä tuli osallistavan museon esimerkki Washingtonin Metropolitanin taidemuseosta. Siellä museolehtori on kouluttanut vapaaehtoisia erilaisiin museotehtävin vuoden ajan ja koulutuspäivät sijoittuivat aina maanantaille. Tyypillisimmistä museokysymyksistä on laadittu myös opasvihko, josta esimerkiksi näyttelyoppaina tms. toimivat vapaaehtoiset voivat hakea lisätietoa. Joissain paikoissa museot ovat hakeneet vapaaehtoisia lehti-ilmoitusten perusteella. Kallio taisi itse nostaa tästä esimerkiksi museon, joka haki palvelukseensa hämähäkeistä kiinnostunutta vapaaehtoista. Näin kohdistamalla vapaaehtoisen haku tehtävän mukaan voidaan varmistaa että vapaaehtoisen työ pysyy mielekkäänä vapaa-ajan viettämisenä. Itse asiassa pidän itseänikin tietynlaisena vapaaehtoisena, sillä blogitekstien kirjoittaminen museoista ja näyttelyistä on minulle mielekästä vapaa-aikaa, josta museot saavat puolestaan näkyvyyttä blogimaailmassa. Tämä seuraava siis museoille: huomioikaa fyysisen vapaaehtoistyön lisäksi myös sosiaalisen median ja esimerkiksi bloggaajien mukanaan tuoma näkyvyys ja sisältö!

Loppukeskustelussa kävi myös ilmi että parhaiten vapaaehtoisten kanssa pärjäävät suuret museot, joilla on mahdollisuus laittaa resursseja vapaaehtoisten koulutukseen ja toisaalta pienemmät museot, jotka ovat jo valmiiksi lähituntumassa ympäröivän yhteisön kanssa. Vapaaehtoisten hyödyntäminen vaatii asennemuutosta myös museoammattilaisilta, sillä vapaaehtoisia ei tulisi ajatella tyhjinä tauluina jotka pyörivät jaloissa, sillä jokaisella vapaaehtoisella on esimerkiksi aiemman työnsä tuomaa osaamista ja ammattitaitoa.

Tässä Kalle Kallion puheenvuoro kokonaisuudessaan:

Näkisitkö itsesi vapaaehtoisena museossa tai

 kuinka museotyöntekijänä suhtaudut vapaaehtoisiin?