Sydäntä lämmittää joka ikinen kerta, kun saan tietää tai kuulla hankkeista tai yksittäisistä henkilöistä, jotka haluavat tallentaa ja pelastaa palasia, edes hippusia, historiasta tuleville sukupolville. Rescued Film-projekti on yksi tällaisista. He keräävät ja ottavat vastaan kehittämättömiä filmirullia ympäri maailmaa, kehittävät kuvat ja tallentavat ne verkkoarkistoonsa. Pelastetut filmit ovat aikaväliltä 1930-1990.
 |
| Kuva täältä. |
"Film is an organic material that degrades over time.
We are committed
to rescuing as many images as possible, before they're all gone."
Rescued Film-projekti haluaa osoittaa, että jokainen kuva ja sen hetki on ollut joskus merkityksellinen sen ottajalle. Unohdettujen filmien kuvat tulevat ensi kertaa päivänvaloon vuosikymmeniä myöhemmin. Kuvan aika ja hetki on ohitettu, ihmiset kenties jo hekin menneet eikä useinkaan selviä miksi kyseinen filmirulla on jäänyt kehittämättä. Projektin ihmiset haluavat kunnioittaa toisten tärkeitä hetkiä tuomalla kuvat näkyviin. Ehkä jonkin henkilön voi vielä kuvista tunnistaa ja löytää uudelleen? Filmirullan kuvaajalla on ollut oma elämänkokemuksensa ja teettämällä kuvat, heidän olemassaolonsa merkitsevät taas jotain. Heitä ei ole unohdettu vaikka heitä ei enää olisikaan. Museologian ensimmäisiltä kursseilta mieleeni on jäänyt kaikumaan Janne Vilkunan sanat: "Ihminen on olemassa niin kauan kuin joku muistaa hänet." Minä tahdon muistaa.
 |
| Kuva täältä. |
Valokuvaaja Levi Bettwieser teki vuonna 2014 Ohion huutokaupassa löydön ja pelasti peräti 31 filmirullaa, jotka paljastuivat toisen maailmansodan aikaisiksi mm. Bostonin ja Le Havren satamista. Filmien pelastus- ja kehitysoperaatiosta on koottu 10-minuuttinen video. Bettwieser huomasi, että tuntematon sotilas on kuvattuna useampaan otokseen ja hän olettaa, että kyseessä saattaa olla itse valokuvaaja, joka on lainannut kameraansa muille kuvatakseen itseään.
Pelkän videon välityksellä kuvien katsominen oli vaikuttavaa, saati sitten Bettwieserista, joka näki kuvat ensimmäisenä henkilönä 70 vuoden jälkeen.
Kiitos, minäkin yksi historian kerääjistä. Olen mm. kirjoittanut puhtaaksi äidin sota-aikaiset päiväkirjat ja painattanut ne. Samoin olen äänittänyt kaseteille (on myös CD:nä) isäni musiikkimaailman (joskus sekin pitänee kirjoittaa tekstiksi). Olen ollut mukana kahdessa kylähistoriikin keruussa, mm. oman kylän 'Maailman kaunein kylä'-kirjassa. Ja melkeinpä aina jossain... Historia jotenkin vain on aina kiinnostanut.
VastaaPoistaLeila: Ihana Sinä! Juuri tuollaisia juttuja minäkin tahtoisin tallentaa ja säilyttää, jos tuollaisia nauhoja/dokumentteja olisi. Vanhoja valokuvia olen jonkin verran digitoinut ja omia muistojani kirjoittanut ylös esim. isovanhemmista, mutta paaaljon olisi vielä tehtävää.
Poista