tiistai 6. tammikuuta 2015

Söpöt mutta epäkäytännölliset

Ennen.
Osa teistä muistaa mullistavan muutoksen Arabian Aamu-kannun ja Universal Stonen yhteistyön tuloksena. Sen jälkeen olen uskonut tuon ihmeaineen voimaan. Kaapin perukoilla on seisonut pitkään epäkäytännölliset Arabian kupit. Epäkäytännölliset siksi, että nykymitoituksella kahvikupit ovat liian pienet (hieman päälle 1dl), mutta en ole raaskinut antaa niitä eteenpäin vaikka toisesta puuttuu lautanen ja toisessa kupissa on pieni halkeama, koska pidän niiden muodosta ja kuvioinnista. Näihin oli pinttynyt laikkuja ja muita jälkiä, joka ei myöskään antanut aihetta nostaa paria esille. Nyt puhdistuksen jälkeen Raija Uosikkisen kuvioimat kupit näyttävät salonkikelpoisemmilta. Kuppien kuvion nimeä en tiedä, mutta jos joku tunnistaa tai tietää näistä enemmän, otan mielelläni tiedot vastaan. Lautasen pohjassa on leima, jonka mukaan nämä olisi valmistettu vuonna 1962. Olen yrittänyt etsiä kirppareilta toista tassia, toistaiseksi tuloksetta. Vaaleansinisinä näitä on tullut pari kertaa vastaan, mutten ole vielä kertaakaan törmännyt tällaisiin vaaleanpunaisiin.
Jälkeen.
Ennen.
Jälkeen.
Ennen.
Jälkeen.
Ennen.
Jälkeen.
Pitäisi opetella juomaan espressoa, jotta nämä saisi oikeaan käyttöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti