Museo Nazionale di San Marco

Duomon lisäksi Firenzen must see -kohde oli omalla listallani San Marcon luostarirakennus ja siellä sijaitsevat Fra Angelicon freskot. Cosimo (Il Vecchio) de´ Medici rahoitti vanhan ja rapistuvan luostarirakennuksen uudistamisen (1436-1446), josta vastasi arkkitehtinä ja kuvanveistäjänä tunnettu Michelozzo (n.1396-1472). Osa luostarista on edelleen dominikaanimunkkien käytössä, mutta rakennuskokonaisuuden vanhimmassa osassa, Pyhän Antoniuksen ristikäytävän ympärillä, sijaitsee Museo Nazionale di San Marco.

Fra Angelico: Ristiinnaulitseminen ja pyhät, 1441-1442, fresko.

Fra Angelico: Ristiinnaulitseminen ja pyhät, yksityiskohta.

Sisäänpääsy museoon maksaa vain 8 euroa ja tämä oli Firenzen muihin kohteisiin verrattuna miltei autio. Täällä oli kaunista ja rauhallista. Ristikäytävän ympärillä olevissa saleissa on Fra Angelicon freskojen lisäksi mm. Fra Bartolomeon ja Ghirlandaion freskoja ja maalauksia.

Fra Angelico: Kuollut Kristus (Kristuksen sureminen/Compianto sul Cristo morto), yksityiskohta, 1436-1440, tempera ja lehtikulta puulle.

Domenico Ghirlandaio: Viimeinen ehtoollinen, fresko.

Domenico Ghirlandaio: Viimeinen ehtoollinen, yksityiskohta.

Museon toisessa kerroksessa sijaitsevan dormitorion huoneiden seinissä on Fra Angelicon kuuluisat seinämaalaukset. San Marcon dominikaanit antoivat munkkiveljensä Fra Giovanni da Fiesolen (syntymänimeltään Guido di Pietro n.1395-1455), joka myöhemmin tunnettiin nimellä Fra Angelico (tai Beato Angelico), tehtäväksi munkkien kammioiden maalauskoristelun. Tehtävään osallistui myös useita apulaisia ja oppilaita. Minut yllätti se huomio, että munkkien huoneita ja täten myös seinämaalauksia oli paljon enemmän kuin olin etukäteen ajatellut, yli 40.

Fra Angelico: Neitsyt Marian ilmestys, n.1450, fresko (230 x 297 cm).

Taidehistoriallisesti merkittävin San Marcon seinämaalaus on ehdottomasti Neitsyt Marian ilmestys. Se oli suurempi kuin kuvittelin ja yllättävässä paikassa: suoraan portaiden yläpäässä. Teos ilmestyy portaiden kulman takaa odottamattomalle tulijalle. Joidenkin mielestä tämä on muihin taidehistorian Neitsyt Marian ilmestyksiin nähden vaisu, mutta minusta siinä on juuri se viehätys. Tämä ei ole teatraalinen, dramaattinen, kullalla ylikoristeltu ja imelä, kuten monet italialaisen taiteen klassikot. Tämä on rauhallinen, kaunis ja jollain lailla todentuntuisempi. Neitsyt Maria on vaatimattoman kaunis niin kasvoiltaan kuin asultaankin. Tämä kohtaaminen pysäytti ja liikutti.

Fra Angelico: Neitsyt Marian ilmestys, n.1450, fresko (230 x 297 cm).

Tunnelma on aivan toisenlainen kuin esimerkiksi siinä Uffizissa nähdyssä Botticellin Neitsyt Marian ilmestyksessä, joka syntyi muutama vuosikymmen Fra Angelicon maalauksen jälkeen:

Sandro Botticelli: Neitsyt Marian ilmestys, n. 1489-90, tempera puulle.

Fra Angelicon freskossa ei ole yltiörunsaita draperioita (vaatteiden laskoksia), liikkeen korostamista ja näytelmänomaista tunnelmaa. Ihastuin Botticellin maalaukseen oman aikansa taideteoksena, mutta taidehistoriallisten Neitsyt Marian ilmestysten joukossa Fra Angelicon tulkinta on koskettavampi. Siihen on nimittäin piilotettu yllätys, jonka näkee ainoastaan luonnossa, teoksen äärellä. 

Gabrielin värikäs siipi herättää huomion muuten seesteisessä sävymaailmassa. Siiven punaisessa kohdassa Fra Angelico on käyttänyt jotain pigmenttiä mikä saa sen kimaltamaan! Valokuvassa näky ei toistu lainkaan (ehkä aavistuksen noissa pienenpienissä valkoisissa pisteissä), mutta tunnelma oli uskomaton, kun valon ja katseen kulma sai siiven yksityiskohdan kimaltelemaan kauniisti. Tätä ei näe taidekirjoissa ja tämä on jälleen se syy, miksi taidetta pitäisi katsoa luonnossa. Dormitoriossa kierrellessä huomasin, että samaa kimaltavaa punaista oli käytetty myös Kristuksen kärsimystä kuvaavissa freskoissa. Ristiinnalitun veressä punainen väri kimalteli samalla tavoin kuin enkelin siipi. 

Dormitorion huoneissa oli kaareva ovi, pieni ikkuna ulos ja jokaisessa ikään kuin ikkunan muotoon maalattu fresko. Fra Angelicon freskoille on tyypillistä hillitty, mutta vaikuttava kuvakieli, selkeästi jäsennelty sommittelu ja koristeaiheiden puuttuminen. Vaatimattomiin tiloihin tehdyt freskot oli maalattu hiljaista hartautta ja mietiskelyä varten. Tässä mielessä Fra Angelicon maalausten vaikutus on säilynyt nykypäiviin saakka.

Dormitorion ensimmäisessä huoneessa sjaitseva fresko "Noli me tangere (Älä koske minuun)" esittää Johanneksen evankeliumissa (20:11-18) kuvattua tapahtumaa, jossa Maria Magdalena kohtaa Jeesuksen:

"Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: »Mitä itket, nainen?»
Hän vastasi: »Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.» Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus.
Jeesus sanoi hänelle: »Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?»
Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: »Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois.»
Silloin Jeesus sanoi hänelle: »Maria.»
Maria kääntyi ja sanoi: »Rabbuuni!» – se on hepreaa ja merkitsee: opettajani.
Jeesus sanoi: »Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.»

Kuutti Lavonen on muuten tehnyt aiheesta oman tulkintansa Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon.

Dormitorion freskojen yleisin aihe on Kristuksen ristiinnaulitseminen. Lähes kaikissa maalauksissa Pyhä Dominicus on kuvattuna ristin juurella muiden pyhien joukossa. Yksi herkimmistä aiheen kuvauksista on ristiinnaulitsemista ja keihäänpistoa kuvaava kohtaus. Kuvan oikeassa reunassa näkyy selin katsojaan päin kuvattuna Pyhä Martta, joka on lohduttamassa Neitsyt Mariaa. Maria on kääntynyt selin ristiin ja kohottanut kätensä kasvojensa eteen.

Fra Bartolomeo: Girolamo Savonarola, n. 1498, öljymaalaus puulle.

Girolamo Savonarola ja turhuuksien rovio

Yllätykset jatkuivat kun museossa alkoi näkyä viitteitä Girolamo Savonarolasta (1452-1498). Taidehistoriassa tämä parannussaarnaaja tunnetaan lähinnä taiteen turmelijana ja tuhovoimana, joten yllätyin kun San Marcossa hänet esitettiin pyhimyksenä kaikkine pyhäinjäännöksineen. Tämä sai mielen myllerrykseen ja vaati pientä historiakertausta:

Girolamo oli syntynyt Ferrarassa ja opiskellut lääketiedettä, mutta matkusti myöhemmin Bolognaan liittyäkseen dominikaanien saarnaaja- ja kerjäläisveljeskuntaan. Isälleen lähettämässään kirjeessä Savonarola perustelee päätöstään sanoin, jotka viittaavat jo hänen tulevaan elämäänsä. Ihmisten pahuuden, maailman hädän ja kurjuuden, häväistyksen ja aviorikosten lisäksi hän valittelee jumalanpilkkaa maailmassa, joka on vajonnut niin alas, ettei enää löydy ketään, joka toimisi oikein.  

Savonarola saapui Firenzeen ensimmäisen kerran 1482, jolloin San Marcon dominikaaniluostari eli kukoistuskautta. Michelozzo oli saanut valmiiksi Euroopan ensimmäisen julkisen kirjaston ja Fra Angelicon freskot olivat vasta valmistuneet. Samalla dominikaaniveljeskunnassa oli havaittavissa erimielisyyksiä. Munkkien keskuudessa oli jo pitkään ollut periaatteellisia erimielisyyksiä omaisuuden kieltävästä säännöstä, kun veljeskunnan kasvaessa myös ystävien ja tukijoiden määrä oli kasvanut. Tämä toi mukanaan myös lahjoituksia, joita virtasi luostariin yhä runsaammin. Paavi Sixtus IV oli antanut jo vuonna 1475 määräyksen, jonka mukaan veljeskunnalla oli oikeus omistaa kiinteistöjä ja ansaita säännöllisiä tuloja. San Marcon luostarin merkittävänä tukijana oli esimerkiksi aiemmin mainittu Cosimo Il Vecchio de' Medici, joka oli rahoittanut luostarin uudelleenrakentamisen.

Girolamo Savonarolan käyttämä viitta.

Savonarolan saarnatessa moraalista ja sen puutteesta 1487, hänen puheitaan pidettiin tuolloin raakoina, lombardialaista korostusta karkeana ja eleitä väkivaltaisina. Savonarola lähetettiin takaisin Ferraraan. Hänet määrättiin kuitenkin takaisin Firenzeen 1490, ja seuraavana vuonna hän jo saarnasi Santa Maria del Fioren tuomiokirkossa. Savonarolasta tuli San Marcon luostarin johtaja 1491, jolloin hän kohdisti yhä voimakkaamin saarnojaan rikkaiden tuhlailua ja valtaapitävien tyranniaa kohtaan.  Firenzeläisiä Savonarola uhkasi lähestyvällä Jumalan tuomiolla ja puuttui puheissaan konkreettisemmin sosiaalisiin ja poliittisiin epäkohtiin.

Savonarolan ja kaupungin johdossa toimineen Medici-suvun välinen kuilu kasvoi entisestään. Lorenzo (Il Magnifico) de' Medicin kuoltua 1492 suvun päämieheksi nousi Piero de' Medici. Hän epäonnistui johtajana minkä vuoksi Firenze joutui yhteen historiansa vaikeimmista kriiseistä. Kaarle VIII:n joukot ilmestyivät Firenzen kaupungin porteille 1494 ja uhkasivat vallata kaupungin, mikä johtui Pieron poliittisesta virhearviosta. Tämä toiminta raivostutti kaupunkilaiset ja Medicit karkotettiin Firenzestä. Savonarola käytti syntynyttä valtatyhjiötä hyväkseen.

Girolamo Savonarolan tuoli.

Savonarolan suosio kasvoi kriisin keskellä ja hänen saarnansa kävivät yhä rohkeammiksi. Hän vaati julkisesti kaikkien seksuaalisiin poikkeavuuksiin ja irstailuun sekä uhkapeliin syyllistyneiden polttamista roviolla. Äitien ei tulisi antaa lapsiaan imettäjälle, koska tällöin näiden alhaisempi siveellinen taso siirtyisi lapsiin äidinmaidon välityksellä. Taiteessa hän vaati ajatusten kauneutta täydellisen muodon asemesta. Tämä tarkoitti sitä, että esimerkiksi alastonta vartaloa ei saanut enää kuvata. Myös tiede ja liiallinen tieteen harjoittaminen tuli rajata vain muutamien henkilöiden pieneen piiriin. Savonarolan mukaan tavallisille ihmisille riitti kieliopin, hyvien tapojen ja uskonnon opettaminen. Näiden vaatimusten valossa tuntuu uskomattomalta, että esimerkiksi Sandro Botticelli kuului jonkin aikaa Savonarolan kannattajiin!

Girolamo Savonarolan käyttämien asujen osia.

Savonarolan toiminta saavutti siihenastisen huipentuman vuoden 1497 karnevaalien aikaan, jolloin järjestettiin ensimmäinen niin sanottu turhuuksien rovio. Piazza della Signorialle pystytettiin valtava rovio, jossa poltettiin maallisen paheiden symboleita, kuten peruukkeja, soittimia, pelejä, hajusteita, naisten muotokuvia, koruja, huonekaluja, ylellisiä asuja sekä mm. kansankielisten kirjailijoiden kuten Boccaccion ja Petrarcan kirjoja.

Tuntematon taiteilija: Historiallinen kuvaus Girolamo Savonarolan polttamisesta roviolla Piazza della Signorialla, 1498, tempera puulle.

Turhuuksien roviot ja voimakkaat saarnat saivat pian Vatikaanin ja paavin suuttumaan. Savonarola erotettiin kirkon yhteydestä 1497, mutta tämä ei tuntunut vaikuttavan hänen toimintaansa, ja Savonarola nousi edelleen saarnatuoliin. Hänet tuomittiin kuolemaan 22.4.1498 ja teloitus määrättiin seuraavalle päivälle. Paavi oli antanut hänelle anteeksi ja säästänyt hänet pahimmilta tuskilta määräämällä hänet hirtettäväksi ennen polttamista. Polttorovio sytytettiin tarkan vartion alaisena ja vainajan tuhkat siroteltiin Arnoon, jotta mahdollisille seuraajille ei jäisi pyhäinjäännöksiä. Piazza della Signorialla sijaiseva muistotaulu kertoo nykyisin tästä kiihkeän uudistusmielisestä munkista, jota monet halveksivat uskonkiihkoilijana, mutta jota toiset pitävät  Jumalan sanan mukaisen elämäntavan edustajana.

San Marco oli yllätyksellinen ja kaunis paikka, joka sai arvostamaan taiteellista lahjakkuutta, mutta ymmärtämään myös sen historiallista kääntöpuolta. Ymmärsin Savonarolan ajatuksia etenkin Palazzo Pittin ylellisten huoneiden jälkeen, mutta en silti kääntänyt kelkkaani sen suhteen, että taide- ja kulttuurihistorian tuhoaminen olisi jotenkin hyväksyttävää. Silloin tai nykypäivänä. Fra Angelicon freskot olivat vaikuttavia ja vierailu kokonaisuutena itselleni Firenzen hienoin kokemus.

Palazzo Pitti

Galleria degli Uffizin kanssa samaan lippuun kuului vierailu myös Palazzo Pittissä ja Giardino di Bobolissa (38€). Yhteislippu kannattaa. 

Varakas kauppias ja pankkiiri Luca Pitti (1398-1472) rakennutti perheensä asunnoksi näyttävän palatsin ja halusi näin kilpailla mahtavan Medici-suvun kanssa. Palazzo Pittiä alettiin rakentaa arkkitehti Bernardo Buonalentin suunnitelmien mukaan 1458.  Alkuperäiseen rakennukseen kuului vain osa kolmikerroksisesta keskiosasta. Rakennustyöt pysähtyivät 1465 ja Luca Pittin kuoltua 1472 hän ei ehtinyt nähdä palatsia valmiina. Pittin suku köyhtyi ja he joutuivat myymään sen 1549 Cosimo I de' Medicin puolisolle, Eleonora Toledolaiselle. Pittin suvun tappio tuntui varmasti karvaalta: menettää tilukset kilpailijasuvulle. Eleonora Toledolainen tilasi palatsin laajennuksen ja näyttävän sisäpihan suunnitelmat. Kokonaisuutta laajennettiin vielä 1600-luvulla. 1800-luvulle saakka palatsia käytettiin Medicin ja Lothringenin sukuun kuuluvien suurherttuoiden asuinpaikkana. Italian yhdistyttyä (1815-1870) mahtavassa palatsikokonaisuudessa asuivat kuningasperheen jäsenet.

Palazzo Pittissä on useita eri museoita, joista merkittävin lienee Galleria Palatina, jossa esitellään Medici (ja Lothringen) suvulle kuuluneita taideaarteita. Taidetta on esillä valehtelematta lattiasta kattoon, mikä tekee kierroksesta melko raskaan. Uffizin järjestelmällisyyden sijaan Palazzo Pittin teoksia ei ole asetettu aikajärjestykseen vaan mahdollisimman hyvin kunkin huoneen alkuperäistä luonnetta vastaavaksi. Esillä on seinä ja sali toisensa jälkeen taiteen mestareita lähinnä renessanssin ja barokin aikakausilta. Esillepano on niin runsas, että yksittäisiin teoksiin keskittyminen jäi vähäiseksi. Tilat itsessään ja kokonaisuutena olivat yksi iso taideteos.

Marc Chagall: Omakuva, 1959-60, öljyväri kankaalle. Tämä teos oli asetettu esille myötätunnosta ranskalaisia kohtaan Notre Damen tulipalon vuoksi.

Raffaello: Madonna del Granduca, n. 1505, öljyväri kankaalle.

Raffaello Sanzio (1483-1520) tunnetaan etenkin hänen Madonnaa ja Pyhää perhettä kuvaavista maalauksistaan sekä Vatikaanin museoissa sijaitsevista freskoistaan. Palazzo Pittissä sijaitseva Madonna del Granduca on yksi hänen varhaisimmista Madonnakuvistaan. Teoksessa voi havaita vaikutteita Leonardo da Vincin töistä ja hänen sfumato(valohämy)-tekniikastaan. 

Raffaello: Madonna della Seggiola, n. 1515, öljymaalaus puulle.

Madonna della Seggiolassa Maria kannattelee sylissään lasta ja taustalla näkyy pieni Johannes Kastaja. Johannes on ristinyt kätensä rukoukseen. Maria on puettu kuvassa roomalaiseen asuun. Maalauksen lämpimät värit viittaavat Raffaellon saaneen vaikutteita Sebastiano del Piombolta.

Raffaello: La Velata, n. 1516, öljyväri kankaalle.

La Velata, harsoon puetun naisen muotokuva, on maalattu Raffaellon tuotannon huippukaudella. Mallina taiteilija on käyttänyt oletettua rakastajatartaan, Margherita Lutia. Maalausta pidetään yhtenä täysrenessanssin parhaista muotokuvista.

Palazzo Pittin kuninkaalliset huoneet (Appartamenti reali) toimivat 1500-luvun loppupuolelta 1800-luvun lopulle kulloisenkin isäntäperheen edustavina vastaanotto- ja asuintiloina. Näissä tiloissa  korkea-arvoiset vieraat, kuten paavit, kuninkaat ja ulkomaiset lähettiläät saivat arvoisensa majoituksen. Mikäli Galleria Palatinan näyttelysalit olivat runsaita ja näyttäviä, näissä asuinhuoneissa ei oltu myöskään säästelty. Seinillä oli koristeellista kuviosilkkiä, lattialla paksuja kudottuja mattoja, katoissa runsaat seinämaalaukset ja valtavat kattokruunut. Taiteesta ja veistoksista puhumattakaan. Ystäväni sanoi, että on käynyt Versailles'in palatsissa, mutta tämä oli kuulema hänestä jotain vielä ylenpalttisempaa.  

Galleria d'Arte Moderna -osio esitteli Italian taidetta 1700-luvulta 1900-luvun alkupuolelle. Tässä vaiheessa taideähky oli jo melkoinen, joten pelkistetymmät huoneet tuntuivat ihanan rauhallisilta... 

Pietro Tenerani: Hylätty Psykhe, n. 1819.

Odoardo Fantacchiotti: Susanna, 1868-70.

Täytyy myöntää, että nautin Uffizin esillepanosta ja teemoituksesta Palazzo Pittiä enemmän. Täällä pidin eniten kuninkaallisista huoneista, jotka on yltiöpäisyydessään saatu säilytettyä suurimmalta osin sellaisessa asussa missä ne ovat vuosisatoja sitten olleet. Tiettyjen taideteosten metsästäminen seiniltä on melko työlästä, mikäli ei ole taidehistoriallista silmää. Joten Palazzo Pittiin kannattaa tulla enemmän fiilistelemään kuin varsinaiseen taidenäyttelyyn. Tosin vaihtuvien näyttelyiden tilaa/tiloja kannattaa pitää silmällä! Vierailumme aikaan esillä oli amerikkalaisen Kiki Smithin (tekstiili- ja veistos)taidetta What I saw on the road -näyttelyssä. Mietin näyttelyssä, että miksi taiteilijan nimi vaikutti niin hirveän tutulta vaikken ollut aiemmin hänen taidettaan nähnyt,  kunnes googlaamalla selvisi, että Smithin retrospektiivinen näyttely päättyi tänään Sara Hildénin taidemuseossa. Pieni maailma.