Korona-ajan aikaisesta taidenälästä on tullut kirjoitettua jo parin postauksen verran, mutta päätettäköön aihe tämän tekstin myötä. Kotoa löytyy kyllä taidetta, mutta kaikki eivät ole päässeet seinälle asti. Osa etsii vielä paikkaansa, mutta osa on odottanut kehystämistä (ja odottaa vieläkin). Nyt sain asiaa hieman eteenpäin, kun vein kaksi odotetuinta teosta Salliselle.
Antti Niemisen Penelope löysi paikkansa olohuoneesta ja on kyllä todella kaunis katseltava. En meinaa saada silmiäni irti hänestä. Turusta löytynyt Lentävä kalakukko toivottaa kävijät tervetulleeksi eteisessä:
Tämä saa minut hyvälle tuulelle. Julisteessa sattui vielä sopivasti olemaan samoja värejä kuin Muuton Dots -naulakkonupeissa.
Myönnän, että olen kehystänyt teoksia välillä nopeasti valmiskehyksiin, mutta yritän päästä tästä tavasta hiljalleen eroon. Etenkin grafiikan ja muiden paperiteosten kanssa on tärkeää, että aukko- ja taustapahvit ovat happovapaita, etteivät teokset mene pilalle ja ala kellastua. Sitä on kenties vaikea kuvitella, mikä merkitys oikeanlaisilla materiaaleilla on ennen kuin itse näkee mitä jälkeä väärät materiaalit teoksille vuosien ja vuosikymmenten aikana tekevät. Sanomalehtipaperi on hyvä esimerkki; se kellastuu ja haurastuu nopeasti, mutta sitä ei ole tehtykään ikuiseksi. Tiede-lehden sivulla on hyvä ja tiivis artikkeli tästä aikakaus- ja sanomalehtien kellastumisilmiöstä.
Kehystys viimeistelee teokset. Minä valitsen lasiksi aina museolaatuisen suojalasin, joka näyttää siltä, ettei teoksen päällä mitään lasia olisikaan. Teos pääsee oikeuksiinsa, kun lasi minimoi heijastukset. Se myös suodattaa tehokkaasti UV-säteitä. On minussa silti aina sen verran museotätiä, että laadukkaasta kehystyksestä huolimatta valitsen lisäksi teosten sijoituspaikat siten, ettei mikään ole suorassa auringonpaisteessa. Sillä haluan teosten säilyvän mahdollisimman pitkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti