Uusi vuosi on aina ollut minulle muisteltava, sillä syntymäpäiväni on heti vuoden alussa. Siinä menee kahdet juhlat samalla muistamisella. Tällä kertaa en viettänyt kovin kummoisesti uutta vuotta, enkä ajatellut juhlia syntymäpäiviäkään. Sisko laittoi kuitenkin aamulla viestin, että olenko kotona. Eikä mennyt kauaa, kun ovikello soi ja oven takana seisoi kummipoikani onnea toivottamassa. Sisko oli käynyt ostamassa konditoriasta samppanja-mansikkakakun. Tuntuuhan se muistaminen mukavalta, vaikka en mitään odottanutkaan. Ja juuri siksi. Kaikesta huolimatta sain muutamia syntymäpäiväkortteja, pieniä lahjoja ja useita sähköisiä onnitteluja. Kiitos! Onnitteluja lukiessa on aina kiva muistella mistä on saanut ihmiset elämäänsä. Vaikka ei muuten enää tekemisissä olisikaan. Mutta pienikin viesti kertoo minulle välittämisestä, siitä että toivoo toiselle hyvää.
Tältä vuodelta toivon, että pääsen rohkeammin kiertämään näyttelyissä, kuluttamaan kulttuuria ja halaamaan ystäviä. Ei kai se ole liikaa vaadittu? Pyydän jo etukäteen anteeksi. Minä olen todennäköisesti se henkilö, joka tulee tässä vuoden halausvajeessa halaamaan hieman liian pitkään, jolloin molemmat osapuolet miettivät, että nyt taidettiin astua kiusaantumisen puolelle.... Kenellä muulla on halausvaje?
Hymyillen vuoteen 2021! Kiitos kun kuljette mukana!
Hieno ja varmasti piristävä yllätys! Paljon onnea ja onnittelut myös uudesta mielenkiintoiselta kuulostavasta työstä! (Mietin usein sairaalakäynneillä, miksi juuri tietty taideteos on valittu paikkaan. Rohkeita valintoja voisi olla enemmän.) Hyvää alkanutta vuotta ja toivotaan tälle vuodelle eksponentaalisesti lisääntyviä kulttuurikokemuksia! Kiitos myös mielenkiintoisesta blogista!
VastaaPoistaKiitos, sitä samaa toivotaan kaikille! Katsotaan, jos tulevaisuudessa päästään bloginkin puolella tutustumaan sairaalataiteen maailmaan. Vielä on kaikki niin uutta, että arki on opettelua.
PoistaMukavaa, kun olet löytänyt blogini! :)