Tanssikielto

Tanssiteatteri Minimin, Kuopion kaupunginteatterin ja Tanssiteatteri Tsuumin yhteistuotanto Tanssikielto oli vaikuttava esitys.

"Sisäasiainministeriön päätöksellä Suomesta kiellettiin tanssiminen julkisissa tilaisuuksissa joulukuussa 1939. Tanssikielto oli voimassa Suomessa sotavuosina 1939–1944 ja lievennettynä sotien jälkeen vielä vuoteen 1948 saakka. Suomi oli ainoa toiseen maailmansotaan osallistunut maa, jossa tanssikielto oli käytössä. Sen pelättiin rappeuttavan moraalia, laskevan taistelutahtoa ja lisäävän päihteiden käyttöä. Tanssimista ei kuitenkaan voitu estää ja parhaat juhlat painuivat maan alle, pois virkavallan silmistä.

Pimennettyjen ikkunoiden takana hikoiltiin musiikin pauhatessa, valmiina pakenemaan gramofoni kainalossa. Poliisilla oli tarvittaessa lupa turvautua voimakeinoihin. Historia tuntee kaksi tapausta, joissa luoti osui kuolettavasti pakenevaan tanssijaan. Tuhansia tanssijoita sakotettiin ja useat istuivat vankilassa, mutta enemmistö juhlijoista ei koskaan jäänyt kiinni laittomasta tanssimisesta. Suurin osa rangaistuksen saaneista oli naisia, joille ajan moraalikoodisto oli huomattavasti ankarampi."

Esityksessä eletään sotavuosissa ja tuntuu suorastaan naurettavalta, että tällainen täyskielto on ollut olemassa ainoastaan tanssimiselle, sillä samaan aikaan maata kiersivät erilaiset musiikkiorkesterit sekä teatteriesitykset ja elokuvissa esitettiin komedioita, jotta sota-aikaan olisi saatu jotain lohtua, iloa ja toivoa.

Esimerkkejä vuosien 1939–1944 elokuvista:

• Lapatossu ja Vinski Olympia-kuumeessa, 1939 (komedia, urheilu)
• Punahousut, 1939 (sotilasfarssi)
• Kersantilleko Emma nauroi?, 1940 (komedia, sotilasfarssi, vuoden 1940 menestyneimpiä kotimaisia elokuvia)
• SF-paraati, 1940 (komedia, musiikkielokuva)
• Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin, 1940 (komedia)
• Kulkurin valssi, 1941 (romantiikkaa, historiaa, Suomen siihenastisen elokuvahistorian menestynein elokuva)
• Ryhmy ja Romppainen, 1941 (komedia, sotilasfarssi)
• Varuskunnan "pikku" morsian, 1943 (komedia, sotilasfarssi)
• Nainen on valttia, 1944 (musiikki, komedia, Ansa Ikosen ainoa ohjaustyö, suomalaisessa elokuvahistoriassa järjestyksessään toinen naisohjaajan ohjaama pitkä elokuva)

Tanssikiellossa kansalaiset etsivät keinoja, kuinka tanssi voisi jatkua. Virkavalta vahtii, vaikka olisi varmasti tärkeämpääkin tekemistä. He joutuvat pohtimaan, kuinka määritellä tarkemmin termi julkinen tanssiminen? Onko marssiminen tanssimista? Ei, se on rytmissä kävelyä. Saako hääpari tanssia hääjuhlassa? Ei. Tai saa. Yhden tanssin.

Esityksessä kuultava musiikki on nostalgista ja koreografiat hienosti tilanteita tarinallistavia ja tunnelmaa vahvistavia. Kapeita ja korkeita "penkkejä" hyödynnettiin kekseliäästi osana koreografiaa istuinten lisäksi mm. seinäminä, tanssipareina ja tuomareiden pöytinä. Sotavuosista siirrytään lavatanssien kulta-aikaan ja lähemmäs nykyhetkeä: 

"Tanssikiellon aiheuttaman paineen purkauduttua Suomessa alkoi ennennäkemätön tanssi-innostus ja tanssilavojen kulta-aika. Juuri ennen teoksen ensi-iltaa maaliskuussa 2020, Suomessa todettiin poikkeusolot ja tanssimista rajoitettiin taas. Aluehallintovirasto ohjeisti ravintoloita hiljentämään musiikin heti, jos spontaania tanssimista havaitaan. Laiton juhliminen nosti taas päätään ympäri maailmaa. Joutomaat, hylätyt teollisuusrakennukset ja rantakalliot täyttyivät salaisista tanssijuhlista. Samaan aikaan useat ravintolat ja klubit sulkivat ovensa lopullisesti rajoitusten takia. Kun viimeisetkin pandemiasta aiheutuneet rajoitukset poistuivat, festivaalit rikkoivat taas yleisöennätyksiä ja ravintolat joutuivat palkkaamaan lisää henkilökuntaa juhlijoiden palatessa tanssilattioille."

Esityksen tiedotteessa otetaan myös oivaltavasti kantaa pääministerin tanssikohuun: "Kesällä 2022 vapautuneesta tanssimisesta tehtiin taas ongelma. Mistä johtuu että tanssiminen, läheisyys ja yhteisöllinen hurmioituminen saadaan edelleen käänneltyä absurdeihin mittasuhteisiin, jopa kansalliseksi uhaksi. Miten tällainen asenneilmapiiri on saatu rakennettua ja ketä se palvelee?"

Sota-aikainen tanssikielto tuntui nykysilmin naurettavalta, kun muunlainen viihdekulttuuri sai edelleen jatkua. Aivan yhtä naurettavalta tuntui kyllä sekin, että iltapäivälehdet vyöryttivät pääministerin tanssivideosta kansallisen uhkakuvan. Oli pääministerin käytöksestä mitä mieltä tahansa, minulla on kuitenkin vahva luotto siihen, että Suomessa on valmius poikkeustilanteisiin sellaisella tasolla, ettei siihen vaikuta se ovatko pääministeri - tai presidentti - tanssilattialla vaiko eivät. 

Ohjaaja Antti Lahti kommentoi esitystä näin: ”Esityksenä Tanssikielto koostuu fragmentaarisista kohtauksia, jotka pyrkivät tavoittamaan eri ilmaisukeinoja hyödyntäen jotain oleellista tanssinaiheuttamasta hurmioitumisesta, jota ei koskaan voi tyhjentävästi purkaasanoihin.”

Se on hyvin sanottu. Tanssin ja liikkeen voima on jännittävä. Vaikka meidät istutettiin esityksen ajaksi tuoleihin, ei musiikin ja rytmin vaikutuksille voinut mitään. Keho alkaa hapuilla liikettä musiikin tahtiin. Kuinka moni pystyy olemaan täysin liikkumatta, kun oma lempikappale tai muuten rytmisesti vetoava musiikki alkaa soida? Sille ei voi mitään, että jalka alkaa lyödä rytmiä, käsi tai sormet naputtavat reittä, pää alkaa liikkua. Eikä sitä tunnetta voi oikein pukea sanoiksi. Miksi tämä tunne valtaa kehon ja saa sen liikkumaan?

Esityksen ainoa ongelma kiteytyikin vieressäni istuneen ystäväni kuiskaukseen esityksen loppupuolella: Milloin yleisö saa liittyä mukaan tanssiin? 

Esityksen jälkeen mieli vaeltaa Haloo Helsingin kappaleeseen:

"Valot syttyy ja sammuu samaan aikaan
Aika monta miestä ilman paitaa
Ja sun käsi liikkuu kuin siipi kolibrilla
Seiskyt kertaa sekunnissa
On sulla tänään laaja linssi
Ja sun rinnassa roikkuu uv-pinssi
Ja sä huudat: "Hei beibi, ethän koskaan
Kadota sun sisäistä Goaa?"

Eat, sleep, rave, repeat
Eat, sleep, rave

Sä toit mut tänne reiviluolaan, mun taju katoaa
Laser lävistää rintaa
Maailman taakka pois putoaa
On hiukset täynnä merisuolaa ja psykedeliaa
On ympärillä vaan drum 'n bass
Kosketa mua, kosketa mua
Mun sydän sanoo seis
Mun sydän sanoo seis (---)"

Kuvat: Petra Tiihonen ja Uupi Tirronen.

Tanssikiellon viimeinen esitys nähtiin Kuopion kaupunginteatterissa 29.10.2022