Koen olevani onnekas ja onnellinen, sillä en ole joutunut koskaan kokemaan sellaista yksinäisyyttä, joka murentaisi elämänlaatua. Olen saanut kuulla olevani helposti lähestyttävä ja avoin, mutta lämpenen todellisuudessa erittäin hitaasti, jonka vuoksi päästän harvoja ihmisiä lähelle yksityiselämääni.
Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö voisi kiintyä ihmisiin, joiden kanssa en olisikaan ns. sydänystävätasolla. Pidän ihmisistä, mutta olen omimmillani pienemmissä ryhmissä, ja parhaimmillani kahden kesken, kun voin antaa toiselle täyden huomioni.
Toivon, että ympärilläni olevat ihmiset tietävät kuinka tärkeitä he minulle ovat. Minua on siunattu monenlaisilla ystävillä. Koen arvokkaana sen, että saan erilaisten ystävien kautta täytettyä puuttuvia palasia itsestäni (mm. perheystävät, taideystävät, ortodoksiystävät, työystävät). Ystävyys on minulle vastavuoroista; molemmilla on oltava tunne, että saa toiselta jotain henkistä hyvää itselleen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että toisen kanssa tarvitsisi olla koko ajan tai edes tasaisesti yhteydessä. Riittää molemminpuolinen tunne, että toinen on aina siellä jossain minua varten, kun tarvitsen häntä.
Ystävät ovat niitä, jotka sanovat sellaisiakin asioita suoraan, joita et ehkä haluaisi kuulla. Rehellisyys on rakkautta, mutta tärkeintä on valita sanansa oikein. Usein ystävät aiheuttavat tällaisen tunteen:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti