Koen usein taiteilijoiden ryhmänäyttelyissä ristiriitaisia tunnelmia. Välillä yhden teeman ympärille kootut teokset osoittavat monipuolisia tulkintoja samasta teemasta, mutta välillä teosten keskellä tulee sekava tunnelma. Vaikka kokonaisuus olisi onnistunut, niistä on vaikea kirjoittaa, koska yksittäiset teokset eivät kerro kokonaisuudesta samalla tavoin kuin taiteilijoiden yksityisnäyttelyt.
Parasta ryhmänäyttelyissä on minulle se, että niistä voi löytää itselleen uusia taiteilijoita. Näin minulle kävi esimerkiksi M_itä? Nykytaiteen biennaalissa Mikkelin taidemuseossa 2021. Se oli hyvin koottu kokonaisuus, jossa kaikille näyttelyn teoksille oli annettu tarpeeksi tilaa. Teoksia oli sopivasti, ei liikaa. Tuolloin kohtasin ensimmäistä kertaa äänitaiteilija Jaakko Aution teoksen. Kirjoitin Äänen aika -teoksesta näin:
"Näyttelyn ehdottomin huomion varastaja on Aution valtavan kokoinen äänimalja, jonka keskellä on vettä. Kuorolaulajien äänet resonoivat katsojan rinta-alassa, mutta katse kiinnittyy maljassa olevaan veteen, joka väreilee äänien tahdissa. Väreet kasvavat, yhdistyvät, erkanevat, katoavat. Hurmioituminen. Äänet saavat palan nousemaan kurkkuun. Olisin voinut jäädä tilaan tunneiksi. Äänen aika -teos sai kehoon kokonaisvaltaisen hyvänolon tunteen. Aution teos näytti minulle parhaan mahdollisen maailman: tunteen, jossa taide todella koskettaa."
 |
| Outokummun vanha kaivosalue. Teatteri Kiisu vasemmalla. |
Toisen kerran koin Jaakko Aution teoksen Joensuun taidemuseossa, niin ikään M_itä? Nykytaiteen biennaalissa 2023. Kokemus vahvisti tunnelmaa siitä, että Autio osaa luoda äänillä sellaisia maailmoja ja mielikuvia, joihin haluaisin upota. Niinpä järjestelin itselleni kyydin ja seuraa Outokumpuun, jonne ajaa autolla Kuopiosta hieman päälle tunnin. Jaakko Autio toteutti installaation Teatteri Kiisussa, Outokummun entisen kaivoksen tiloissa. Teosta kuvailtiin näin:
"Luonto Sisälläni (Nature Within). Pysähtyneisyyttä liikkeessä - Liikettä pysähtyneisyydessä. Luonto Sisälläni kutsuu ihmisiä lepäämään kauneuden ja keskinäisyyden tilaan.
Luonto Sisälläni on interaktiivinen installaatio, joka sisältää generatiivista videotaidetta, musiikkia sekä performanssin, jossa taiteilija itse meditoi Teatteri Kiisussa tapahtuman ajan. Luonto Sisälläni -teoksessa Jaakko Autio ohjaa EEG-teknologialla eli aivokäyrillään videotaidetta reaaliaikaisesti. Keinoäly piirtää Aution aivokäyristä kuvia reaaliajassa Teatteri Kiisun seinälle 10 x 10 metrin kokoisena. Taiteilija toimii itse tilanteen johdattimena. Taiteilijan hermoston kautta teoksen vierailijat ja tapahtuma piirtyvät teoksen visuaaliseksi kuvaksi. Tilassa on tarjolla pastilleja, ja toiveena on, että tilassa viihdytään sen ajan, kun pastilli sulaa suussa."
Tämä oli minulle uudenlainen tapa kokea Jaakko Aution taidetta, koska taiteilija oli itse paikalla. Sisältökuvaus oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja houkutteleva. Ulkotulet johdattelivat kävijät Teatteri Kiisuun sisälle. Sisällä vastaanotettiin kävijät kertomalla hieman teoksen taustoja, että tilassa saa liikkua tai istua. Ovella jaettiin myös niitä pastilleja ja toivottiin, että tilassa viivyttäisiin pastillin verran.
Esitys oli siirretty viereisestä Kiisuhallista Teatteri Kiisuun suotuisampien valaistusolosuhteiden vuoksi. Tilassa oli pimeää, taiteilija istui näyttämötasanteen keskellä ja edessä olevalle seinälle heijastui isokokoinen ihmishahmo.
Autio kertoi saman minkä esitetekstistä olin jo lukenut. Hänen päänsä ympärillä oli panta, joka mittasi hänen aivosähkökäyröjään, jotka olivat yhteydessä tietokoneeseen. Tietokoneelle oli jo aiemmin mallinnettu hänen omakuvansa, joka oli seinälle heijastuva ihmishahmo. Heijastuva kuva muovautui koko ajan keinoälyn avulla, joka piirsi taiteilijan aiväsähkökäyrien johdattamina kuvioita ja liikkeitä seinälle. Tähän oli yhdistetty meditatiivinen ja miellyttävä äänimaisema, mikä on Aution teoksille tyypillistä.
Installaatio tuntui yhteisölliseltä meditaatiolta. Rauhallinen musiikki ja äänet yhdistettynä seinälle heijastettujen elementtien liikkeeseen toivat mieleen paikoin avaruuden tähtipölyn ja tähdenlennot. Äänimaisemassa oli käytetty osittain myös aiemmin Oulun taidemuseoon ja ikäihmisten palveluihin toteutettua teosta Ajan Laulu.
Yleisö sai halutessaan osallistua teokseen puhumalla tai koskettamalla taiteilijaa. Yksi esitys kesti 45 minuuttia, jonka aikana yksi rohkea uskalsi osallistua teokseen koskettamalla Autiota. Seinälle heijastuvat kuviot hajosivat hetkeksi pienempiin osiin. Osallisuutta olisi voinut olla enemmänkin, mutta huomasin itsekin miettiväni, että nautin vallitsevasta tunnelmasta kuitenkin enemmän itsekseni kuin "rikkomalla" sitä, mitä nyt näen ja koen. Aiemmat Jaakko Aution teokset ovat olleet itselleni merkityksellisiä juuri siksi, että ne ovat menneet ihon alle henkilökohtaisen kokemisen kautta. Ajatus yhteisöllisestä kokemisesta oli hyvä, ja tässä oli siihen mainiot puitteet, mutta huomasin olevani hieman mustasukkainen aiemmille kokemuksilleni. Luonto sisälläni -teos oli ehdottomasti minulle kokemisen arvoinen, mutta se ei noussut elämyksenä aiempien rinnalle.
Olin myös hieman pettynyt, että installaatio oli siirretty korkeasta ja tehdasmaisesta Kiisuhallista Teatteri Kiisuun, sillä täällä tilan katsomiskokemusta ja avaruutta rikkoivat pylväät. Ymmärrän, että Kiisuhallia ei liene saatu tarpeeksi pimeäksi installaatiota varten, mutta mielikuva ison tehdashallin keskellä meditoivasta taiteilijasta ja vielä isommasta heijastusseinäpinnasta jäi kutkuttelemaan toivelistalle.
Teksti ja kuvat eivät tässä tapauksessa anna oikeutta teokselle, jonka kokemus perustuu ääneen ja liikkeeseen. Tässä kuitenkin pieni katsaus koettuun:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti