En ole koskaan ollut liiemmin kiinnostunut taloustieteestä, mutta ekonomisti Sixten Korkmanin (s.1948) puheenvuorojen myötä aihe on alkanut kiinnostaa. Talouden ja kulttuurin on ajateltu usein vääristyneesti olevan kaukana toisistaan, ikään kuin ne olisivat toistensa vastakohtia. Korkman on puhunut jo vuosia ekonomistin ominaisuudessa kulttuurin, hyvinvointivaltion ja koko ihmisyyden sisällään pitävän humanismin puolesta. Tämä innoitti minut lukemaan myös hänen uusimman teoksensa Talous ja humanismi (Otava, 2023). Erinomainen, kansantajuinen, esimerkkejä sisältävä ja monipuolinen tietokirja aiheesta. Itse asiassa niin inspiroiva, että aihe kirvoitti viime vuonna minutkin kirjoittamaan teemasta kulttuurin leikkausuutisten keskellä.
 |
| Juho-Pekka Rantala haastattelee Sixten Korkmania. |
Sixten Korkman oli Juho-Pekka Rantalan haastateltavana Ylen keskusteluohjelmassa Itse asiassa kuultuna (2024). Poimin tähän blogitekstiin itselleni ajatuksia herättävimmät Korkmanin puheenvuorot. Tämä maailma ja yhteiskunnallinen ajankohta tarvitsee enemmän Korkmanin kaltaisia vaikuttajia puhumaan humanismin puolesta. Ja jos humanismi sanana kuulostaa vaikealta, niin lyhyesti tiivistettynä se tarkoittaa ihmisyyteen perustuvaa elämänkatsomusta. Minulle humanismi tarkoittaa ihmisyyden lisäksi myös sivistystä, kaikissa sen merkitysmuodoissa. Ja lukekaapa, kuinka talousasiantuntija puhuu humanismin merkityksestä. Tekstit ovat suoria lainauksia Sixten Korkmanin haastattelusta.
Jotta saatte kokonaisvaltaisen ymmärryksen Korkmanin ammattitaidosta, liitän tekstiin otteita useammasta kohdasta haastattelua. Taustatiedoksi vielä mainittakoon, että Korkman on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja suhtautuu uskontoihin ateistina.
TALOUS
Millaista on hyvä talouskeskustelu, jota käydään muualla kuin akateemisissa piireissä?
"Kaikki lähtee liikkeelle siitä, että pitäisi olla jotain substanssia, eli pitäisi olla jotain sanottavaa. Joku pointti, joka kiinnostaa myöskin lukijaa, jossa on merkittävää sisällöltään. Ja tottakai vaaditaan selkokielisyyttä. Eihän kommunikoinnissa ole järkeä, jos se vastaanottaja ei ymmärrä mitä se viestin lähettäjä yrittää sanoa.
Mutta onhan siinä paljon muutakin. Mielelläni näkisin, että pyrkisimme pitäytymään faktoihin, tosiasioihin. Pyrkisimme totuudellisuuteen. Ei se ole mikään itsestäänselvyys, koska faktojakin voi esittää valikoivasti ja silloin se kuva vähän vääristyy.
On myöskin niin, että aika usein keskustelussa - ei niinkään ehkä talouskeskustelussa - mutta poliittisessa retoriikassa kylläkin, usein pyritään pikemminkin vetoamaan tunteisiin ja ikään kuin katkeruuteen, pelkoon ja lietsovaan, suoranaisesti vihaan ja vastakkainasetteluun. Se ei ole mikään rakentava tapa. Mutta se ei nyt talouskeskustelussa tule niinkään esille. Mutta siinäkin keskustelussa pitäisi yrittää kuulla, kuunnella, yrittää jopa ymmärtää mitä ne muut osapuolet ovat sanomassa, koska heillä voi olla erilainen kokemus, maailma takanaan. Heillä voi olla erilaiset arvot, erilaiset lähtökohdat, ja kullakin voi olla jotain mitä kannattaa ottaa huomioon.
Mä pidän sellaisesta moniäänisyydestä keskustelussa. Eri tahoilta eri ihmiset käyttää puheenvuoroja, kun puhutaan yhdestä ongelmasta. Se ikään kuin valaistuu paremmin, kuin mitä muuten olisi asian laita. Kukaan ei ole erehtymätön, eikä kenelläkään ole monopolioikeutta totuuteen, vaan tässä kannattaa olla jossain mielessä jonkin verran nöyrä. Ettei ajattele, että se ymmärrys ja tieto olisi vain itsellä."
Miten arvioitte, että onko suomalainen talouskeskustelu hyvää?
"Se ei ehkä ole hirvittävän vilkasta. Mä sanoisin, että kyllä meillä on hyviä asiantuntijoiden puheenvuoroja. Siis ekonomistikunta tänä päivänä on verrattomasti paremmin koulutettua, fiksumpaa ilmaisemaan mielipiteitä kuin mitä se oli silloin, kun itse olin nuori. Tässä ollaan menty valtavasti eteenpäin. Poliittinen keskustelu - ehkä ei niinkään. Se mua ei aina tyydytä. Mutta kyllä mä pidän näitä nuoria kollegoja hyvinä keskustelijoina."
Kuunnellaanko päätöksenteossa riittävästi talouden asiantuntijoita silloin, kun taloudessa tehdään päätöksiä?
"Se vaihtelee kovasti, mutta yleisesti ottaen ehkä ei. Kyllä minusta on tällaista taipumusta, sanotaan nyt vaikkapa yhtenä esimerkkinä, että yritystuista on käyty paljon keskustelua ja ekonomistikunta on esittänyt paljon kritiikkiä, että ne on turhia, tai ne on suorastaan haitallisia ympäristön kannalta tai muuten. Ei tätä poliitikot halua välttämättä kuunnella, joten nyt tässä jokin aika sitten lopetettiin tällainen yritystukien tutkimusneuvottelukunta, koska tosiaan - [naurahtaen] se oli siinä mielessä loogista - että jos hallitus ei halua meidän mielipiteitä kuunnella, niin mitäpä niitä sitten tuottamaankaan.
Kyllä minusta on esimerkkejä siitä, että asiantuntijoiden näkemysten huomioon ottaminen on ehkä - jää jalkoihin siinä, kun poliitikoilla on muita paineita.
Viime vuosien keskustelussa pääaiheita ovat olleet julkinen velka ja kestävyysvaje. Mitä meidän pitäisi niistä nyt oikein ajatella?
"Se on hyvä kysymys, ja minusta se on vähän sellainen, että siinä pitää löytää sopiva tapa muotoilla sitä. Toisaalta, tällainen jatkuva velkaantuminen se on erittäin vakava ongelma. Sitä voi perustella monella tapaa, minkälaisia ikäviä seurauksia siitä tulee. Itse olen ajatellut, että [Yhdysvaltojen 37. presidentti Richard] Nixonin talousneuvoston puheenjohtaja Herb Stein sanoi sen aika hyvin, kun hän sanoi, että 'Mikä ei voi jatkua loputtomiin, se tulee tiensä päähän'. Ja silloin on parempi, että se tulee tiensä päähän hallitusti niin, että politiikalla myötävaikutetaan siihen, ettei se tule tiensä päähän sellaisen kriisin kautta, joka ravistuttaa koko yhteiskuntaa. Koska ongelma on vakava.
Mutta toisaalta, emme me ole - vaikka poliitkot sanoo mitä - niin emme me ole 'Kreikan tiellä'. Ei meillä ole lankeamassa, tulossa syliin, tällainen äkillinen finanssikriisi huomenna tai edes ensi vuonna. Eikä meillä ole luottoluokitus romahtamassa. Vaikka me voisimme joutua Euroopan unionin tarkkailuluokalle, niin ei sekään ole mikään katastrofi. Itse asiassa meillä on vieläkin mahdollisuuksia käyttää sekä aikaa että harkintaa, että lopetamme tämän velkaantumisen tien. Käännämme sen, mutta järkevällä tavalla. Sillä tavalla, että yhteiskunnalliset vauriot jää mahdollisimman pieniksi.
Ja tämä ei tule onnistumaan tältä hallitukselta. Se ei ole yhden vaalikauden asia, vaan tässä tarvitaan pitkäjänteistä työtä ja siksi minä, ja ekonomistikunta yleensä, on ehdottanut, että pitäisi olla tällainen opposition ja hallituksen rajan ylittävä, tai vasemmiston ja oikeiston rajan ylittävä, parlamentaarinen sopimus siitä, että kukin hallitus vuorollaan - omilla keinoillaan - kutistaa sitä vajetta jonkin verran, kunnes ollaan päästy paremmalle uralle. Samaa esitti itse asiassa presidentti Niinistö viimeisessä uuden vuoden puheessaan."
 |
| Akseli Gallen-Kallela: Sammon puolustus, 1896, tempera kankaalle. Turun taidemuseo. Kuva: Wikipedia. |
MAAILMAN ONNELLISIN KANSA
Miten itse kuvailisitte omaa maailmankuvaanne? Olette puoluepoliittisesti sitoutumaton, mutta millaisia ovat arvonne?
"Ehkä aika tavanomaisia. Mä ajattelen, että me elämme ikään kuin valistusajan [1600-luvun lopulla alkanut aatesuuntaus, joka korosti järjen ja tiedon merkitystä] kanssa. Että meillä on sellainen poliittinen järjestelmä, jota me kutsumme liberaaliksi demokratiaksi, ja se on itse asiassa kasvanut siitä valistusajan perinnöstä. Ja se on aika hyvä järjestelmä. Länsimaissa se on laajasti omaksuttu ja se on paljon parempi kuin sen vaihtoehto, joka on tuollainen autoritaarinen hallinto.
Jos me nyt vertaamme vaikka Venäjään, niin onhan se nyt onneton tapaus, kun tällainen hallitsija, diktaattorin asemassa oleva, kun hän tekee vakavan virheen, niin sitä ei voida sitten korjata. Se olisi hänen pään menoaan. Demokratiassa on se hyvä puoli, että sillä on itseään korjaavia piirteitä. Jos hallitus tekee riittävästi tyhmyyksiä, niin se vaihdetaan. Tämä on yksi osa. Tällainen liberaalinen demokratia. Oikeusvaltio on siinä tärkeä. Ihmisoikeuksia.
Sanoisin muuten ohimennen siitä myöskin, että niistä valistusajan arvoista on kaksi, joita ollaan jonkin verran menetetty viime vuosien aikana. Ja yksi on pyrkitys totuuteen, joka on aika tärkeä. Tänä päivänä valehdellaan harva se päivä poliittisessa elämässä, ennen kaikkea Yhdysvalloissa, mutta kyllä nyt muuallakin maailmassa. Ja toinen on ihmisen arvokkuuden kunnioittaminen, siitä on lipsuttu taaksepäin. Demokratiaakin nakerretaan.
Toinen asia on, että poliittisen järjestelmän lisäksi me tarvitsemme sosioekonomisen järjestelmän. [Sosioekonominen asema koostuu sekä hyvinvoinnin aineellisista voimavaroista että edellytyksistä, joita tarvitaan aineellisten voimavarojen hankkimiseen. Näitä aineellisia voimavaroja ovat tulot, omaisuus ja asumistaso. Niiden hankkimisen edellytyksiä ovat puolestaan koulutus, ammatti ja asema työelämässä].
Ja meillähän on Suomessa, niin kuin muissakin Pohjoismaissa, sellainen erityinen kompromissi: me haluamme markkinataloutta ja me haluamme hyvinvointivaltion. Ja me ajattelemme, ettei niiden välillä ole mitään vastakkainajattelua. Ei se ole joko tai, vaan hyvinvointivaltio täydentää markkinataloutta ja tekee siitä siedettävän. Mä olen joskus sanonut, että hyvinvointivaltio on markkinatalouden tai kapitalismin eettinen perusta. Jolla tarkoitan juuri, että ilman sitä markkinatalous olisi pelkkää raakuutta ja olisi monella tavalla hyvin, hyvin ongelmallinen. (---)"
"Tässä maassa on asiat todella hyvin"
"(---) Mutta meillä on tämä sosioekonominen järjestelmä, Pohjoismainen malli, ja minusta se toimii erinomaisen hyvin. Mua on aina viehättänyt toi [englantilais-suomalainen ohjaaja ja kirjailija] Neil Hardwickin tokaisu, että 'Suomi on hyvä maa, mutta kolme asiaa pitäisi muuttaa: maantieteellinen sijainti, ilmasto ja kansa.' Mä luulen, että tässä brittihuumorissa hän tarkoitti asian juuri päinvastoin. Että me ymmärtäisimme, että tässä maassa on asiat todella hyvin.
Jos me vertaamme siihen, minkälaista elämä on ollut joskus aikaisemmin Suomessa, tai vertaamme muuhun maailmaan noin laajasti ottaen, niin kyllä se nyt on jonkunlainen lottovoitto syntyä Suomeen. Tai Pohjoismaahan, koska kaikissa Pohjoismaissa on hyvä.
Tämän me tiedämme myös, että jo seitsemän vuotta peräkkäin on todettu, että tässä maassa asuu maailman onnellisin kansa. No sitähän meidän on hirveän vaikea uskoa ja ymmärtää. Mulle tulee mieleen, kun professori [Anna-Liisa] Keltikangas-Järvinen kerran esitti sellaisen arvion kirjassaan, että 'Kaukana kylmässä Pohjolassa asuu maailman synkin, pessimistisin ja kateellisin kansa.' Siihen mä sanoisin, että synkkämielisyyteen meillä on taipumusta, mutta katemielisyyttä on kyllä kaikkialla.
Joka tapauksessa sanoisin, että kaikki Pohjoismaat ovat siellä onnellisimpien maiden joukossa, eikä se ole sattumaa, vaan se johtuu siitä, että tämä meidän sosioekonominen järjestelmä yhdistää talouden tehokkuutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta paremmin kuin muut järjestelmät. Ja antaa sellaista turvallisuutta ja palveluja yhteiskunnan jäseneille, joita he arvostavat. (---)"
"Miksi olemme onnellisempia kuin ruotsalaiset?"
"(---) Sitten voi ihmetellä, että miksi me olemme onnellisempia kuin ruotsalaiset? Kun niillähän on kaikki vähän paremmalla tolalla, ja se on ikään kuin vähän fiinimpää kuin meillä. Siihen mä luulen, että vastaus kenties voisi olla - nyt mä heittäydyn amatööri sosiaalipsykologiksi - mutta mä ajattelen, että meillä on sellainen historiallinen muisti. Me tiedämme, että tässä maassa on ollut nälänhätää, on ollut sotaa veljeä vastaan, sotaa Neuvostoliittoa vastaan, talvisota, jatkosota, päälle vielä Lapin sota. On ollut lamaa, joukkotyöttömyyttä, konkurssikierteitä. Kun me sen tiedostamme, ja se on jollain tavalla siellä kollektiivisessa [yhteisessä] muistissa, niin me osaamme arvostaa sitä, että nyt on monta vuosikymmentä ollut hyvin rauhallisia, seesteisiä oloja.
Ja siksi me olemme onnellisia, mikä on viisautta. Kun taas ruotsalaiset, eihän niillä ole vuosisatoihin ollut mitään ongelmia. Ne eivät osaa arvostaa sitä nykytilaa samalla tavalla kuin me."
 |
| Albert Gebhard: Orpo, 1896, öljy kankaalle. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Kari Soinio. |
EKONOMISTIN HUMANISTINEN ARVOMAAILMA
Uusimmassa teoksessanne Talous ja humanismi pohditte muun muassa talouden ja kristinuskon suhdetta, mutta mihin itse uskotte? Olette sanonut olevanne ateisti, mutta olette kuitenkin kirkon jäsen.
"(---) Olen kiinnostunut siitä [vasta aikuistuttuani]. Kysymys ei ole teologiasta tai henkilökohtaisesta uskosta vaan siitä, että mielestäni kristinusko on hyvä esimerkki ideoiden merkityksestä. Se on muokannut länsimaista kulttuuria yli vuosisatojen, jopa vuosituhansien. Sen merkitys on ollut tavattoman suuri. Ja merkittäviltä osiltaan jopa myönteinen, vaikka siitä voidaan esittää monenlaisia näkemyksiä."
"Politiikan tulee kantaa osavastuuta yhteiskunnasta"
Lukioaikoinanne luitte ruotsalaisen työläiskirjailija Harry Martinsonin teoksen Nokkoset kukkivat [ilmestynyt ensimmäisen kerran 1935]. Se oli ilmeisen tärkeä kirja teille?
 |
| Albert Edelfelt: Suru, 1894, öljy kankaalle. Antellin kokoelma. Kansallisgalleria. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen. |
Päädyitte Helsinkiin opiskelemaan hetken aikaa sosiologiaa ja sitten löytyivät taloustieteet. Miten se tapahtui?
"Mä muistan sen hyvin, että luin taloustieteen approbaturia niin silloin tämmöinen pääkirja oli [kanadalainen akateemikko ja taloustieteilijä] Richard Lipseyn 'Introduction to positive economics' -oppikirja. Ja se oli mulle kyllä suuri ahaa-elämys, koska siinä kirjassa, joka oli hyvin selkokielinen, hyvin teoreettinen, mutta siinä osoitettiin myöskin, kuinka teoreettisilla välineillä voi ikään kuin valaista yhteiskunnan ongelmia. Ei tietenkään tyhjentävästi, mutta voi saada jollain tavalla näköalaa tällaisiin merkittäviin ongelmiin. Se innosti mua suuresti.
Sit mä rupesin oikein ahkeroimaan. Itse asiassa valmistuin sitten maisteriksi kahdessa vuodessa, koska mä luin vaan kirjat ja kävin tenttimässä. Että kursseilla mä en juuri paljoakaan käynyt. Tänä päivänä tollanen olisi mahdotonta. Ja täytyy sanoa, että oli siitä se varjopuoli, että sen jälkeen mä totesin, että mä en ole oikeastaan oppinut mitään. En mä nyt oikeastaan ymmärrä yhteiskuntaa ja taloutta.
Se vaivas mua, vaikka mä sit suoritin lisensiaattitutkinnon ja kirjoitin väitöskirjan. Mä sanoisin, että koko elämäni mä olen jollain tavalla yrittänyt korjata tätä hätiköintivirhettä, että luin liian nopeasti. Ja olen lukenut aika paljon yhteiskunnallista tietokirjallisuutta ja myöskin poliittista filosofiaa. Yrittänyt jollain lailla lisätä ymmärrystäni. Se heijastuu nyt viimeksi tuossa pari vuotta sitten, kun julkaisin kirjan otsikolla Talous ja humanismi. Se heijastaa pyrkimystäni ison kuvan hahmottamiseen. Jos voisi jotenkin ymmärtää, mistä tässä maailmassa on kysymys. Ja se on mua aina jonkin verran vaivannut."
 |
| Albert Edelfelt: Leikkiviä poikia rannalla, 1884, öljy kankaalle. Ahlströmin kokoelma, Kansallisgalleria. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen. |
HERKÄSTI LIIKUTTUVA OPTIMISTI
Siiretään talouskysymykset hetkeksi syrjään. (---) Lastenlapset ja monet läheiset ovat havainneet, että liikututte varsin helposti.
"Se on ihan totta. Se on lastenlapsille suuri ilonaihe, kun mä luen jotain satukirjaa, vaikkapa näitä Astrid Lindgrenin tarinoita. Ensimmäisenä minä rupeen kyynelehtimään ja minusta se on äärimmäisen kiusallista. Se mua suoranaisesti kyllä harmittaa, mutta lapsille ja lastenlapsille se on joskus antanut iloa, ja olkoot sitten näin."
Löysin tuossa runon, joka on kirjoitettu elämän tarkoituksesta ja kuuluu näin:
'Ei se ole kilpailukyky, kulutus, markkinavoimat tai hyvinvointivaltio, ei se ole välineellistä. Elämän tarkoitus on etsiä, kysyä ja pohtia. Omakohtainen ja omaehtoinen prosessi, jotenkin se liittyy runouteen.'
Arvaatteko kirjailijan?
"[Naurahtaen] En muista enää mihinkä kirjaan toi tuli, mutta kyllä mä muistan, että toi värssy on minulta. Ja kyllä kai se on kirjoittajansa näköinen jollain tavalla. Siinä mielessä se on ihan oikea. Niin kuin mä äsken totesin, että kyllä minusta ihmisen kannattaa jossain määrin välillä pysähtyä sellaisten eksistentiaalisten ongelmien pohtimiseen. Olemassaolon peruskysymysten: kuka minä olen, mistä minä tulen ja mitä minä pidän tärkeänä, mitä tavoittelen ja toiminko nyt järkevästi?
Näkisin myöskin mielelläni, että ihminen voisi säilyttää sellaisen optimistisen perusasenteen. Mä joskus siteeraan tota [itävaltalais-brittiläinen tieteenfilosofi] Karl Popperin sanoja, että 'Optimismi on velvollisuus. Maailma on avoin.' Tähän mä nyt vähän tarraan, vaikka maailma on niin kauhea paikka tänä päivänä, jos ajatellaan vaikka ilmasto-ongelmaa, jota emme ole käsitelleet tässä. Mutta kyllä mä ymmärrän, että monilla nuorilla on ahdistusta, että tää maailma on menossa niin monessa suhteessa täysin väärään suuntaan.
Ja tähän haluan liittää myös senkin näkökohdan, jota olen korostanut monessa yhteydessä, että paitsi että me tarvitsemme toimivan poliittisen järjestelmän - mikä meillä suurin piirtein on - paitsi että me tarvitsemme hyvän sosioekonomisen järjestelmän - mikä meillä Pohjoismaissa on, niin maailma on kuin pieni kylä. Tää keskinäinen riippuvuus on erittäin suurta ja kaikki suurimmat ongelmat, Suomen kannalta, niin ne on yhteisiä koko maapallon ongelmia, kuten juuri ilmaston lämpeneminen, luonnon monimuotoisuuden tuhoutuminen, geopoliittiset konfliktit, sodat ja niin edelleen, ja niin edelleen.
Ja siksi me tarvitsisimme paremmin toimivaa kansainvälistä yhteisöä, paremmin toimivaa kansainvälistä yhteistyötä. Ja tämä on se syy, minkä takia minua surettaa, kun Donald Trump valitaan presidentiksi ja minua surettaa, kun tällainen kansallismielinen populismi etenee myöskin Euroopassa, koska he kieltävät juuri sen yhteistyön, jota me tarvitsemme, jotta maailman suuria ongelmia voitaisiin korjata."
Olette sanonut, että pessimisti ei pety, mutta optimistina eläminen on hauskempaa. Onko tämä toteutunut kohdallanne?
"On se minusta. En mä nyt hypi innosta joka päivä, mutta kyllä mulla on edellytyksiä siihen, että elämäni olisi sillä tavalla hyvää, että ihan hävettää, koska ymmärrän, että monilla on paljon suurempia ongelmia. Minäkin tapaan välillä ihmisiä, joilla on todella suuria ongelmia henkisesti, kenties aineellisestikin. Mä toivon, että he osaavat ja pystyvät säilyttämään sellaista optimismia.
Mä oon joskus nuorille ihmisillekin sanonut, siteerannut ruotsalaista kirjailijaa Hjalmar Söderbegia (---) eli, että 'On se hieno asia ikääntyä, koska nuoruus on usein tuskallista'. Siihen liittyy niin paljon epävarmuutta ja pelkoa. Jos nuori on ahdistunut niin sanoisin hänelle, että 'ans kattoo', se helpottaa kyllä elämän kehittymisen myötä. Mutta mä luulen, että tää ei oo valinta. Joko sinä olet optimisti tai sitten et. Se ei ehkä ole sellainen asia, johon voi itse kovin helposti vaikuttaa."
"Sixten Korkman. Kiitos haastattelusta."
 |
| Berndt Lindholm: Rantamaisema, kylpeviä lapsia, 1872, öljy kankaalle. Kokoelma Montgomery, Kansallisgalleria. Kuva: Kansallisgalleria / Henri Tuomi. |
Sixten Korkman, sivistynyt ja sydämeltään humanistinen ekonomisti. Hänen puheenvuoroaan haluaisin joskus päästä kuuntelemaan livenä. Toinen samaan kategoriaan kuuluva asiantuntija on tähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja, jota olen onnekseni päässyt pariin kertaan kuuntelemaan. Hänkään ei rajaa maailmankuvansa ja asiantuntijuutensa ulkopuolelle mitään, vaan on kiinnostunut kaikista ympärillämme tapahtuvista ilmiöistä ennakkoluulottomasti. Tällaisia henkilöitä tarvitaan yhteiskunnassa kumoamaan tieteen avulla erilaisia vastakkainasetteluja.
