Kuinka kuvata Suomen sisällissotaa?

Niin värikkäältä ja iloiselta kuin Ehtiihän sinne Pariisiin myöhemminkin -näyttely Jyväskylän taidemuseossa ensisilmäyksellä näyttääkin, ylimmässä kerroksessa täytyy pitää hiljainen hetki. 1950- ja 1960-luku olivat Suomessa innovaatioiden ja edistyksen aikaa. Armi Ratia perusti Marimekon 1951 ja samana vuonna Suomeen rantautui myös Aku Ankka. Kesäkuussa 1952 oltiin maksettu viimeisetkin sotakorvaukset ja Armi Kuusela valittiin Miss Universumiksi. Pula-aika oli ohi vuonna 1954, kun kahvin säännöstely lopetettiin. Sokeri oli vapautettu kortilta jo vuonna 1949. Toivo Särkkä ohjasi ensimmäisen suomalaisen värielokuvan Juha vuonna 1956 ja Neuvostoliitto palautti Suomelle Porkkalan sotilastukikohdan. Vuonna 1961 astui voimaan "laki tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin” ja ensimmäinen moottoritie avattiin vuonna 1962 Helsingin ja Espoon välille nimellä Tarvontie. Vuonna 1965 kohua aiheutti Kalle Holmbergin ohjaama Lapualaisooppera ja seuraavana vuonna Mikko Niskasen ohjaama elokuva Käpy selän alla.

Uusien tuulien myötä Suomen taidekenttään kantautuivat myös uudet ismit. Väriä käytettiin rohkeasti ja muodot muuttuivat yhä abstraktimpaan suuntaan. Taiteilijaprofessori Erkki Heikkilä (1933-1996) päätti toteuttaa vuoden 1961 Ars61-näyttelyyn teoksen, joka oli vaivannut hänen mieltään jo pitkään. Ars61 oli ensimmäinen nykytaiteen näyttely Suomessa ja se toteutettiin yhteistyössä Ranskan, Espanjan ja Italian suurlähetystöjen kanssa.

Vasemmalla: Erkki Heikkilä - 1918, öljymaalaus, 1961, EMMA - Espoon modernin taiteen museo/Saastamoisen säätiön taidekokoelma. Oikealla: Erkki Heikkilä - Moreeni, 1967, öljymaalaus, Valtion vakuusrahaston talletus/Helsinki.

Erkki Heikkilä oli kotoisin Jyväskylän Taulumäeltä, mutta muutti myöhemmin Helsinkiin. Näyttelyssä on esillä useampikin hänen teoksensa, mutta varmasti koskettavin kuvapari näkyy yllä. Teokset kuvastavat ajan informalismia, jossa haluttiin korostaa materiaalin tuntua ja pintarakenteita sekoittamalla maaliin esimerkiksi hiekkaa ja käyttämällä rohkeita siveltimenvetoja. Mietitte edelleen, että mikä näissä teoksissa sitten niin koskettaa? Toisessa on imitoitu punaista lautaseinää ja toisessa on kasa kiviä. Avataanpa siis hieman teosten taustaa ja samalla Suomen historiaa.

Erkki Heikkilä - 1918, öljymaalaus, 1961, EMMA - Espoon modernin taiteen museo/Saastamoisen säätiön taidekokoelma.

Näyttelyssä on kuunneltavana neljän minuutin mittainen haastattelupätkä, jossa Heikkilä kertoo teoksestaan 1918. Ei tarvitse olla varsinainen taiteentuntija keksiäkseen mihin tapahtumaan teoksen vuosiluku viittaa... Suomen sisällissota jäi Erkki Heikkilän mieleen jo lapsuudessa, jossa hän muistaa vaikuttuneensa ja järkyttyneensä isokokoisesta kuvateoksesta, jossa esiteltiin eri paikkakuntia ja niiden taistelupaikkoja. Tämän lisäksi hän muistaa kuunnelleensa isänsä muistoja tuolta ajalta, kuinka oma järkytys tuli sulkea pois kokemusten tieltä jos aikoi selviytyä. Heikkilän isän veli oli kiviseppä ja työskenteli Varkaudessa Ahlströmin paperitehtaalla tuona aikana. Isän veli ei osallistunut sotatoimiin, mutta kun punaisia päätettiin teloittaa, Varkauden tehtaalla arvottiin joka kymmenes mies ammuttavaksi. Arpa osui Heikkilän isän veljen kohdalle, mutta tehtaan konttoripäällikkö pelasti miehen siksi, että tätä tarvittiin uuden konttorirakennuksen rakentamisessa. "Väärä mies, älkää sitä ampuko" ja arpa siirrettiin seuraavalle. Myöhemmin Erkki Heikkilän moottoripyöräillessä Vilppulan ja Jämsän suunnilla, hän kohtasi vanhoja rakennuksia, joissa oli luodinreikiä. Kysellessään rakennuksista hän sai tietää, että lautaseiniä vasten oli teloitettu punaisia. Tämä antoi viimeisen kipinän aiheen kuvaamiseen. Hän oli yrittänyt kuvata aihetta aluksi esittävästi, mutta kertoi informalismin toimineen lopulta paremmin. Olen samaa mieltä. 

Erkki Heikkilä - Moreeni, 1967, öljymaalaus, Valtion vakuusrahaston talletus/Helsinki.

Punaisen lautaseinän viereen on asetettu maalaus, jossa on kasa kiviä. Teos on maalattu kuusi vuotta myöhemmin kuin 1918 ja se on nimetty Moreeniksi. Kuten aiemmin mainitsin, informalismi kuvasi pintarakenteita ja materiaalin tuntua. Tässä teoksessa on avattu näkymä maan moreenikerrokseen. Näen teoksessa kuitenkin kaksoismerkityksen. Paitsi että se on informalismin ilmentymä ja saattaisi olla kunnianosoitus tälle Suomen yleisimmälle maalajille koen, että tässä on toinen piilomerkitys Suomen sisällissodasta. Aihe oli Heikkilälle jo tuttu joten uskon, että hän oli tietoinen myös Lauri Viidan esikoisromaanista. Kyseinen teos ilmestyi vuonna 1950 ja oli myös nimeltään Moreeni. Viidan Moreeni on historiallinen ja yhteiskunnallinen kuvaus pispalalaisen työväenluokan taipaleesta kansalaissodasta 1930-luvun lamaan.

Näennäisesti hiljaiset ja pysähtyneet maalaukset heräsivät henkiin palaamalla historiaan. 

Teospari veti hiljaiseksi. Tätäkään ei sovi unohtaa.