keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Katso, mutta älä muokkaa

 
Tänään katsoin mielenkiintoisen dokumentin "Katso, mutta älä muokkaa". Dokumentissa brittiläinen (erittäin kaunis) laulaja ja malli Alesha Dixon, on kyllästynyt naistenlehtien kuvamanipulaatioon, ja koettaa saada oman retusoimattoman kuvansa lehden kanteen. Samaisessa dokumentissa nähdään, kuinka 18-vuotias tyttö saa vanhemmiltaan syntymäpäivälahjaksi silikonirinnat...


Mihin tämä maailma on mennyt? Kuvamanipulaatiota on tehty iät ja ajat, muun muassa muotokuvamaalauksissa vuosisatojen ajan. Turhauttaa ja suututtaa, että yksikään kuva yhdessäkään naistenlehdessä ei ole todellinen. Varjoja häivytetään silmien alta, luomet, näpyt ja rypyt kadotetaan. Tällaisia muovinuken näköisiä kuvia alkaa näkyä nuorten keskuudessa erilaisissa kuvagallerioissakin. Nuoret haluavat olla jotain, mitä ei oikeasti ole olemassakaan.


On surullista, että nuoret tytöt haluavat näyttää noilta elottomilta muovinukeilta. Eräs entinen muotitoimittaja sanoikin dokumentissa osuvasti, että kuvista muokataan pois henkilön persoonallisuus. Oli surullista kuulla kuinka 8-12 vuotiaat tytöt eivät pitäneet ulkonäöstään. Eräskin tyttö sanoi ettei pidä ruskeasta ihonväristään... Hulluutta! Ja tyttö oli mitä suloisin!


Tosin, huomaan itsekin tekeväni kriittisiä kommentteja ulkonäöstäni, kun kyseessä on oma valokuvaustilanne. Siskoni kanssa huomauttelemme melko suoraan jos jommalla kummalla näkyy kuvaustilanteessa "kaksoisleuka", ryhti on huono jne. En kuitenkaan normaalioloissa, sukujuhlissa tms. välitä kovinkaan paljon siitä miltä näytän. Ne ihmiset tietävät ja tuntevat minut, ja teeskenteleminen kuvissa on turhaa.


Dove on ollut edelläkävijä "Aidon kauneuden puolesta" kampanjallaan. Tosin sekin on saanut osakseen epäilyjä ja luulen senkin kampanjan tehneen ihovirheille jotain, mutta kuitenkin, ne naiset ovat sata kertaa aidompia kuin muotilehtien naiset. Ja Doven mainoksia on virkistävää katsella. Ja varsinkin niitä muotoja!


Jokainen haluaa näyttää valokuvassa hyvältä, sehän on selvää, sillä kuva on muisto tulevaisuuteen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kuvakulmilla voi tehdä paljon. Kaikki ihmiset saa näyttämään kauniilta kuvissa meikin, vaatteiden ja oikean kuvakulman avulla. Kuvamanipulaatio, varsinkin sellainen jossa muokataan henkilön vartalonmuotoja, häivytetään juonteita, luomia tai muita persoonallisuuden osia, on turhaa. Jokainen ryppy, arpi tai kauneuspiste kertoo jotain kantajastaan ja niin pitäisikin olla! Yhdellä tädeistäni on mielettömän kauniit "naururypyt" silmäkulmissaan, ja olen sanonutkin että tahtoisin joskus samanlaiset. Jos minulle ei sellaisia luonnostaan suoda, niitä ei ole minulle tarkoitettu. Sitten saan toisenlaisia ryppyjä joista olla ylpeä. Tässä kohtaa joku kokeneempi henkilö voi sanoa, että "Odotahan vain niitä ryppyjä, mieli voi muuttua", mutta vartalohan muuttuu koko ajan. Nuorempana hävettiin jos kehityttiin muita aiemmin, vanhempana kauhistellaan ryppyjä ja harmaita hiuksia. Koko elämä on mukautumista vartalon muutoksiin ja minusta niistä tulisi olla ylpeä, sillä ne tekevät meistä yksilöitä, persoonia ja rakastettavia, eikä miettiä kuinka ne saadaan kuvista hävitettyä.

Ollaan ylpeitä "virheistämme"! Ollaan ylpeitä inhimillisyydestämme!
 

8 kommenttia:

  1. Tuo kaikki on niin täyttä totta!!! Ja mikä minua ärsyttää vallan kamalasti on se että esim. iäkkäät laulajattaremme näyttävät lehtikuvissa täysin rypyttömiltä ilmeettömine nukenkasvoineen.
    Varsinaista shaibaa!! ( opin tänään tuon uuden slangi-sanan joka kuulostaa niin hauskalta :DDD ja sitä onkin niin hauskaa toistella )

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintroinen ohjelma, olis pitäny nähdä. Oliko Ylen ohjelma? Areenassa?

    Muakin harmittaa tuo kauneusihanteen kapeus. Kautta aikojen kauneusihanteet on vaihdellu ja vaihtelee eri kulttuureissa vieläkin. Pari viikkoa sitte luin Me Naisista afrikkalaisista tytöistä, jotka PAKKOSYÖTETÄÄN lihaviksi kuin jotkut hanhet, jotta tytöt pääse4vät hyviin naimisiin. Koskeeko ulkonäön muokkaus siis vain anisia ja miksi vain naisia? Mikä naisen psyykkeessä on sellaista, että ulkonäkömanipulaatio on niin helppoa?

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus aiheesta. olisipa minunkin pitänyt katsoa ohjelma, jäi näkemättä.
    Mukavaa loppuvuottta!

    VastaaPoista
  4. minnamarika: Minua alkoi ohjelman jälkeen ihan suututtaa koko mediamaailma! Meille syötetään jotain mikä on täysin muokattu ja väärä kuva. Silmiä suurennetaan, hiuksia tuuhennetaan, "oudot" kainalokuopat poistetaan jne...Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
    (Shaibaa,hah,hauska sana,ja sopii tilanteeseen)
    Ps. Lisäksi suurin osa tavallsista ihmisistä haluaisi nähdä lehdissä luonnollisempia naisia!

    tuike: Ei ollut Ylen ohjelma (valitettavasti) vaan yllätysyllätys Tv5/Voice. 5D-dokumentti. En tiedä näytetäänkö sitä uudestaan; tuntuu että siellä pyörii samat ohjelmat aina jonkin aikaa.
    Minä näin joskus syksyllä Oprahin, jossa näytettiin kyseisiä afrikkalaisnaisia, joita aletaan pakkosyöttää jo joskus 12-vuoden iässä, jotta näyttäisivät pulskilta ja hedelmällisiltä, ja pääsisivät hyviin naimisiin. Jaksossa oli paljon muitakin vääristyneitä kauneusihanteita, kuten länsimainen langanlaihuuden ihailu, mutta myös joku kummallinen "miesihanne", mutten kuolemaksenikaan muista mikä se oli ja missä päin maailmaa.

    Liisa: Toivotaan että näyttäisivät sen uusintana. Tarkkaile Tv 5/The Voicea.

    VastaaPoista
  5. Kun täytin kesällä 40 ja huomaan kuinka silmäryppyjä alkaa tuleen olen tietysti kauhuissani enkä pidä niistä mutta ei tulisi mieleenikään mennä laittaa potoxia ja kiristään naamaani. Alkua on hankala kestää mutta kestän sen. Mua pelottaa eniten ehkä tässä hommassa koska nämä amerikkalaihullutukset tulee Suomeen rytinällä, onko se meidän lapsenlapsille jo normaalia pyytää ne uudet tissit synttärilahjaksi!? Toistaiseksi leikkaukset on suht harvinaisia suomessa ns.duunarikansan keskuudessa.huhhuh

    VastaaPoista
  6. Henrietta: Sanoppa muuta,tulevaisuudessa voi olla, että kaikenlaiset kiristykset ja leikkaukset,"parannukset" ovat arkipäivää kaikkien kansalaisten (ja kaiken ikäisten) keskuudessa... Voi olla että 2030-luku muistetaan "nukkeihmisistä", kuten 1980-luku olkatoppauksistaan ja neonväreistään... Pelottavaa ajatella muoti-ilmiöiden ulottuvan fyysiseen olemukseen saakka :S

    VastaaPoista