Taidemaailman tenavatähti

 


Tammikuun alussa Liv-kanava näytti dokumentin (Taidemaailman tenavatähti, alkup. My Kid Could Paint That,2007) 4-vuotiaasta amerikkalaislapsesta, Marla Olmsteadista, josta tuli hetkessä taidemaailman supertähti. Marla oli ihastellut taiteilijaisänsä työskentelyä maalaustensa ääressä ja kysynyt, voisiko hänkin tehdä samoin. Isä oli antanut Marlalle maalit ja paperin, ja tyttö lumoutui väreihin.


Marla maalasi abstrakteja ja värikylläisiä teoksia. Lähipiiri ja ystävät olivat ihastelleet Marlan kädenjälkeä, ja vähitellen nuoren taiteilijan työt alkoivat kiinnostaa suurempaakin yleisöä. Pian taidekeräilijät ja media repivät perhettä ja tyttöä moneen suuntaan samalla, kun vanhemmat yrittävät miettiä mikä tytölle olisi parasta. Taiteilijaisä puhui tytön ja tämän menestyksen puolesta, kun äiti yritti pitää Marlan elämän normaalina.


Suosio nosti Marlan maalamien teosten hinnat päätähuimaaviksi ja tytön töitä verrattiin jopa Jackson Pollockin tuotantoon. Tähdenlento alkoi hiipua, kun 60 minuuttia ohjelma kyseenalaisti Marlan teosten aitouden. Heräsi kysymys oliko taiteilijaisä avustanut tai jopa maalannut osan teoksista. Perheen maine kärsi pahoin, eikä kukaan enää halunnut ostaa Marlan teoksia. Tähdenlento oli sammunut.


Dokumentti oli äärimmäisen upeasti toteutettu. Tekijä, Amir Bar-Levi, halusi kuvata ja näyttää objektiivisen näkökulman tilanteesta. Dokumentissa esiintyvät Marlan teosten puolesta ja vastaan puhuvat. Mielipiteeni teosten aitoudesta muuttuivat sitä mukaa kun puhujatkin vaihtuivat, mikä oli mielestäni hyvän dokumentin merkki. Bar-Levi ei ottanut itse kantaa teosten aitouteen, vaan antoi asianomaisten puhua ja katsojien muodostaa omat mielipiteensä.


Lopputuloksesta ei voinut olla varma oliko Marla maalannut kaikki työt itse vai oliko isällä näppinsä pelissä, vaikka perhe oli kuvannut Marlan taulun valmistumisprosessin alusta loppuun. Äiti vaikutti vilpittömältä, mutta ajatukset isästä muuttuivat koko dokumentin ajan. Perhe halusi Bar-Levin dokumentin myötä puhdistaa maineensa, vaikka se ei ollut Bar-Levin lähtökohta. Dokumentti huojutti samalla taidemaailman sääntöjä ja abstraktin taiteen sanontaa "lapsikin osaisi maalata tuon".


Muusta en voi olla varma kuin siitä, että Marla nautti maalaamisesta ja osa töistä oli häikäiseviä. Hän vaikutti olevan kuin kuplassa, omassa maailmassaan värien keskellä. Oli ihanaa katsella onnellisen näköistä pientä tyttöä kädet maalissa ja levittämässä väriä kankaalle. En tiedä mitä Marla tekee nykyisin, vieläkö hän maalaa vai ovatko kiinnostuksen kohteet vaihtuneet. Minusta on kuitenkin hienoa, että Marla pääsi pois julkisuuden suurimmasta valokeilasta, vaikka nettisivuilla hänen töitään edelleen myydäänkin. Hän sai takaisin tavallisen lapsuuden.

Marlan nettisivut.

Maalausprosessien dokumentaariot.

Dokumentin traileri