Museokävijän aktivointia

Pohjois-Karjalan museon toisessa osassa keskitytään elementteihin, jotka tekevät näyttelystä elämyksellisen ja osallistavan.

Mainitsin aiemmassa postauksessa että sota-aiheet harvoin kiinnostavat, mutta mitalit kiinnostavat vielä harvemmin vaikka olenkin työn puolesta niitä luetteloinut. Seinälle nostetusta mitalikollaasista oli jätetty kaikki tekstit pois sillä mitalien nimet/arvot sai esille kosketusnäytöltä. Näin seinältä ei tarvinnut tihrustaa nimiä ja kokonaisuus pysyi siistinä. Kieltämättä tylsästä kokonaisuudesta tuli ihan mielenkiintoinen kun sai naputella ruutua itse.

Tässä"sohvanurkkauksessa" olisi voinut viettää vaikka koko sen ajan jonka olin museoon varannut. Haastatteluja, puheita ja valkoisten ja punaisten lauluperinteen musiikkipätkiä sekä veteraanien muisteluita. Ainut miinuspuoli taisi olla se että molemmissa tuoleissa istuvat eivät voi kuunnella esityksiä yhtä aikaa etteivät äänet sekoitu. Itseäni ilahdutti erityisesti se että veteraanien ajatukset ja muistot oli tuotu tavallisen museokävijän ulottuville.

Tiettyjä esineitä suositeltiin koskemaan Rauni-Rotan kehotuksesta.

Ehdottomasti museon paras elämys oli Runo-Karjalaa esittelevä kota, jonka sisällä sai tutustua runonlaulantaan, itkuvirsiin, loitsuihin ja kantelemusiikkiin. Kosketusnäytön takaa sai historiatietoja ja musiikkinäytteitä ja rakastuin taas täydellisesti kanteleeseen.

Nuoremmille oli "koululuokassa" tarjolla pulpettien päälle jätettyjä vanhoja koulukirjoja joiden sisältä paljastui yllätyksiä.

Kansakoulun piirustusmalleja.

Samaisessa luokkatilassa sai koota palapelejä ja tutustua erilaisiin kansallispukuihin.

Täydellinen yllätys löytyi tästä "koivumetsästä" johon oli tehty karaokelava. Musiikkivaihtoehtoina oli sekä uudempia että vanhempia hittejä. (En käynyt testaamassa) Varmasti ainakin koululuokkien mieleen hauskuutta luomassa.

Museot tallentavat myös tätä päivää, vaikka harvoin se ihan uusin aika näyttelyihin asti pääseekään. Täällä, Ilosaarirockin kotikaupungissa, museoon oli luotu rokkiluola jossa sai jukeboxista soittaa tunnettuja kappaleita. Näytti siltä että levylautaset oli täytetty tavalla tai toisella karjalaisella musiikilla ja testailin muun muassa Sielun Veljiä sekä Hassisen Konetta. Kappaleet kajahtivat soimaan melkoisen äänekkäästi kuten rokkiluolassa kuuluukin.

Tähän "kokoustilaan" oli luotu leirinuotiopaikka. Kuinka kekseliästä! Mustavalkoista järvimaisemaa vastapäätä sai vedettyä valkokankaan. Kyllä tällaisessa ympäristössä jaksaa olla pidempään keskittynyt ja aktiivinen kuin valkoisessa ja kliinisessä tilassa.

Museosta olisi varmasti löytänyt vielä paljon kivoja yksityiskohtia, mutta tässä ne huomiota herättävimmät.

Mitä mieltä olette näistä ratkaisuista? Laulaisitteko museossa karaokea vai pidättekö enemmän perinteisistä ratkaisuista?