"Oikeasti onnellinen" eli rakkaudesta taiteeseen

Tämän seuraavan näyttelyn kanssa jouduin pulaan pitkästä aikaa ongelman kanssa joka johtuu siitä, että on niin rakastunut näyttelyyn ettei tiedä mitä siitä kirjoittaisi. Valkeakosken Sääksmäellä, Voipaalan taidekeskuksessa, oli Asta Caplanin näyttely Neljälle, joka piti sisällään grafiikkaa, akvarelleja, kuivapastelliteoksia sekä maalauksia yli sadan teoksen verran. 

Asta Caplan (s. 1982) on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2011 ja samaisena vuonna Caplan valittiin myös Taidekeskus Salmelan vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Hän on opiskellut Suomen lisäksi Englannissa ja Japanissa. Taideasiantuntija Pauliina Laitinen-Laiho on listannut Caplanin tämän hetken kysytyimmäksi nykytaiteilijaksi, enkä ihmettele miksi. Maine sen kun jatkaa kiirimistään.

Muistan viime keväänä harmitelleeni kun Caplanin ja Pia Feinikin yhteisnäyttely Galleria 12:ssa meni ohitseni, sillä mainoskuvat herättivät jo suurta mielenkiintoa. Näyttelyn aikaan valmistauduin ikimuistoiseen Rooman matkaan, joten onni onnettomuudessa. Kävi sitten ilmi että ystäväni oli ostanut kotiinsa Caplanin maalauksen kyseisestä näyttelystä, ja olin kateudesta vihreänä kun näin ilmestyksen lopulta seinällä. Näiden sattumusten kautta olen surffannut kesästä lähtien Caplanin nettisivuilla ja kun huomasin että hänellä on tulossa Voipaalaan yksityisnäyttely, otin tavoitteekseni että se on päästävä katsomaan keinolla millä hyvänsä! Ja tuo hetki koitti viime viikon perjantaina...

Voipaalan kartano on jo nähtävyys sinänsä, mutta koska olin käynyt täällä jo kerran aiemmin tiesin mitä odottaa. Hieman samaa oli aistittavissa Caplanin teosten kohdalla. Nettisivuilla surffaillessani tiesin etukäteen että millaista kädenjälkeä on odotettavissa, mutta olo oli siitä huolimatta kuin ensitreffeillä kun pääsee ensimmäistä kertaa kasvotusten kohteen kanssa. Jännitys oli käsinkosketeltavaa ja jokaiseen huoneeseen astuttaessa innostus vain kasvoi.

Asta Caplan: Marmorikuulien ääni kuistilla ja uusi luku, 2013, 24.9 x 16.4cm, viivasyövytys ja akvatinta.

Näyttely alkoi alakerrasta grafiikalla, jossa seinille oli tuotu satumaisia hiiriä. Tyttö joka rakastaa Beatrix Potteria ei voi olla pitämättä Caplanin hiirikuvista. Tunnelma on pysäytetty aikaan jolloin miehet käyttivät pukua ja naiset pitkähelmaisia mekkoja. Luonnonläheisyys, kartanokulttuuri, köyhyys ja rikkaus rinnakkain ovat asioita jonka vuoksi rakastan myös kotimaisia 1930- ja 40-luvun elokuvia. Näissä on samanlaista pysähtyneisyyttä ja rauhallisuutta kuin noissa elokuvissa. Ihmisten tilalle on vain piirretty hiiret.

Asta Caplan: Vuodenajan vaihto, 2011, 13 x 13cm, viivasyövytys ja akvatinta (Naisten keskusjärjestöjen 100 v. tilaustyö).

Asta Caplan: Odottamisen ajoittainen ylellisyys, 2012, 13 x 13, viivasyövytys ja akvatinta.

Ajattelin että voisin mielelläni lukea satukirjaa jonka kuvituksena Caplanin hiiret seikkailisivat. Peruin ajatukseni, koska ehdin luoda hiirille jo persoonallisuudet ja todennäköisesti vain pettyisin itse mikäli kirjan hiiret poikkeaisivat omasta ajatusmaailmastani. Hiljaisina nämä kuvat heräävät eloon värikkäämpinä kuin toisten sanelemina. Ja eiväthän nämä loppujen lopuksi edes ole hiljaisia kuvia, sillä jokaisen teoksen nimi alkaa kietoa kuvaan tarinaa. Kuva yhdistettynä runollisen kuvaavaan teosnimeen tekee kokonaisuudesta vielä toimivamman. Esimerkiksi Marmorikuulien ääni kuistilla ja uusi luku saa kuvittelemaan kuulien kopsahtelun toisiaan vasten tai äänen kun kuulia ravistaa kämmenten sisällä. 

Asta Caplan: Kupillinen huolenpitoa, 2010, 16 x 10.8cm, viivasyövytys ja akvatinta.

Asta Caplan: Puutarhanhoidosta ja muista tärkeistä asioista, 2009, 13.5 x 18 cm, viivasyövytys ja akvatinta.

Teosten hiiret eivät ole kontaktissa katsojaan, sillä niiden katse ei kohtaa katsojan katsetta. Näin katsoja tarkastelee tilannetta ulkopuolisena, mutta voi omaksua kohteiden mielialoja ja tunnelmia, sillä jokainen hiiri on puolestaan kontaktissa johonkin toiseen kuvassa olevaan hahmoon tai asiaan. Oli kyseessä sitten toinen hiiri, odotuksen näkymätön kohde tai  onnistumisen riemu.

vasemmalta oikealle Asta Caplan: Gobeliini VII, Gobeliini III ja Gobeliini II, kuivapastellit paperille, 2013.

Hiirikuvien jälkeen tulleet Helsingin kaupunkikuvat eivät herättäneet samanlaisia tunteenpurkauksia ja jättivät kylmäksi vaikka olivatkin taidokkaita. Nämä olisivat kiinnittäneet huomion todennäköisesti voimakkaammin jos Helsingin kadut olisivat tutumpia. Samanlaista haaleassa vedessä uimista olivat alakerran perähuoneen Gobeliineiksi nimetyt ja kuivapastellilla toteutetut koirakuvat. Tietyissä tilanteissa toistaminen vahvistaa kuvan sanomaa tai merkitystä, mutta tässä tapauksessa "koira matolla" ei muuttunut mihinkään. Eläinkuvat ovat haasteellisia, sillä niihin jää usein se henkilökohtaisuus kuvattua kohdetta kohtaan, jolloin teos ei nouse lemmikkikuvausta korkeammalle.

Nurkkatilassa olleet akvarelliteokset kuiskivat tunnelmia niistä teoksista joita olin tullut alun perin katsomaan.

Näyttely jatkui yläkertaan vielä muutaman hiiri-teoksen johdattamana ja kuulin kuinka portaissa edellä kulkenut anoppini huokaisi ihastuksesta päästessään maalausten keskelle. Pitkitin vielä omaa kulkuani portaissa jotta sain ylläpidettyä jännitystä. 

Asta Caplan: Neljälle, 2013, 180 x 130.5cm, öljyväri kankaalle.

Kun sitten lopulta astuin toiseen kerrokseen, valtavaan tilaan toivotti tervetulleeksi näyttelyn nimikkoteos Neljälle. Maalaus ei olisi voinut olla paremmalla paikalla, sillä se loi illuusion vielä yhdestä ylimääräisestä ikkunasta. Syvänsiniset verhot hehkuivat kilpaa ikkunasta tulevan valon kanssa ja tuolit seisoivat siroina pöydän ympärillä. Tästä eteenpäin sanat katosivat mielestä enkä kirjoittanut mielessäni tarinoita teosten ympärille vaan tilalle astui tunne.

Asta Caplan: Oli aikaa kävelylle (Unohtunut), 2011, 120.4 x 90.5cm, öljyväri kankaalle.

Asta Caplan: China, 2012, 40 x 57.1cm, öljy kankaalle.

Asta Caplan: Cherry Petals, 2013, 42 x 63cm, öljyväri kankaalle.

Asta Caplan: Through Glass VI, 2010, öljyväri kankaalle.

Mikä näissä arkisissa esineissä ja tiloissa sitten niin kiehtoi? Minulle kuvissa oli astioiden ja huonekalujen ihanteita, sellaisia yksityiskohtia joita toivoisin itsellenikin. Monessa kuvassa on upea syvyysvaikutelma, uskomattoman kaunis valo ja pehmeän lämpimät värit. Värikerrokset olivat kevyitä jolloin kokonaisuus sai hengittää ja kuvakulmat olivat kekseliäitä, välillä jopa abstrakteja. Valo ja impressionistisen herkkä väripaletti ovat varmasti vahvimmat syyt miksi teokset vetoavat juuri minuun (niiden kauniiden huonekalujen ja astioiden lisäksi). Mitä enemmän teoksia tuijotti ja mitä useamman teoksen kohdalle siirtyi sitä voimakkaammaksi sisällä kasvoi hyvänolon ja innostuksen tunne. Välillä nämä piti purkaa pienillä kiljahduksilla kun tilassa ei ollut muita katsojia meidän lisäksemme. Olin yhtä hymyä. 

vasemmalta oikealle Asta Caplan: Kattamattomat, 2013; Miten monta vain haluat, 2011 ja Peilimaan kartta, 2011, öljyvärit kankaalle.

Asta Caplan: Väre, 2013, 140.3 x 98cm, öljyväri kankaalle.

Asta Caplan: Aavistus, 2013, 65.2 x 98cm, öljyväri kankaalle.

Asta Caplan: Meeting the Emperors, 2013, 180 x 130.5cm, öljyväri kankaalle.

Näissä on sitä samaa henkeä kuin grafiikan hiirikuvissa, mutta ilman henkilöhahmoja. Usein käy niin että huoneet ja tilat ilman ihmisiä ovat tyhjiä ja sitä kautta hieman pelottavia, mutta Caplan on vanginnut valolla teoksiin kauniin ja odottavan tunnelman ilman uhkaavuutta.

vasemmalta oikealle Asta Caplan: Pilvien yläpuolella IV, 2013 ja Pilvien yläpuolella II, 2012, öljyvärit kankaalle.

Anoppini ilmoitti suosikikseen pioninurkkauksen, jonka keskelle asetettu flyygeli poimi upeasti itseensä maalausten mustat ja tummat yksityiskohdat. Vaikka K ei ollut yhtä innoissaan näyttelystä kuin me muut ja piti maalauksia liian arkisina, nimesi hän kaikesta huolimatta suosikikseen Cherry Petals teoksen. Taisi välillä miettiä mielessään kuinka joku voi hurahtaa teoksiin tällä tavalla, vaikka allekirjoittaakin taiteen vaikuttavuuden Munsterhjelm- ja Edward Hopper-miehenä.

Asta Caplan: Kimmeltävää tomua siivillä, 2012, 36.1 x 51.3cm, öljyväri kankaalle.

Asta Caplan: Tuhannen vuoden valmistus I, 2012, 57.2 x 43.2cm, öljyväri kankaalle.

Asta Caplan: Ovi ylöspäin, 2013, 50.7 x 36.4cm, öljyväri kankaalle.

Asta Caplan: Lasipuutarha, 2013, 82.3 x 120cm, öljyväri kankaalle.

Kaksikerroksisen näyttelykokonaisuuden tunnelma oli pääasiassa rauhallinen, raukea ja odottava. Maalauksista eniten keskustelua herätti Lasipuutarha, joka poikkesi muista painostavalla tunnelmallaan. Tässäkin ikkunoista hohtaa se Caplanin kaunis valo joka seuraa teoksesta toiseen, mutta tulevaisuudelle selkänsä kääntänyt keinutuoli ei tuntunut enää odottavan ketään tai mitään. Tuntui kuin menneisyydessä olisi se kaikki kaunis ja valoisa ja oikean reunan musta ovi kuvastaisi kuolemaa ja loputtomuutta. Nimenä Lasipuutarha toi mieleen särkyvyyden; elämän särkyvyyden? Vaikka oikean reunan musta ovi on painostava ja synkkä, vasemman puoleisesta ovesta heijastuu kuitenkin pieniä elementtejä myös kuvan ulkopuolelta, kuin kuoleman tuolta puolen. Valoa näyttäisi olevan elämän jälkeenkin, mikä tuntui lohdulliselta.

Asta Caplan: Huoneessa tuoksui auringolta, 2012, 120 x 82.4cm, öljyväri kankaalle.

Yksikään kirjoitettu lause ei pysty tavoittamaan syvimmillään sitä tunnetta joka näyttelyn ajan sisälläni vallitsi. En olisi tyytynyt yhtään vähempään, yhtään pienempään kokonaisuuteen kuin läpileikkaukseen eri tekniikoista. Caplan maalaa ja syövyttää mielenmaisemiani. Jos näyttelystä pitäisi jotain negatiivista löytää se kohdistuisi näyttelyn nimeen. Neljälle ei avannut kokonaisuutta lainkaan ja minua hieman kummastutti se että näyttelyn nimikkoteokseksi valittu maalaus oli yksityiskokoelmassa eikä näin ollen ostettavissa. Mutta Caplan maalasi toteen arjen kauneuden jota jokainen tarvitsee elämänsä keskelle. Tämä näyttely ylsi ehdottomasti elämäni top 5 yksityisnäyttelyihin. Joku kysyi joskus haastattelussa että tuoko taide minulle fyysisiä reaktioita. Kyllä, tässä sai kylmien väreiden keskellä pidätellä välillä kyyneleitä ja välillä riemunkiljahduksia! Asta Caplan on joskus sanonut että "Kun olen oikeasti onnellinen, niin maalaan"; ja tämä teoksista kyllä välittyy. Kotiin päätyi yksi Caplan kortin muodossa, toivottavasti joskus joku teos ihan aitona.

Asta Caplanin näyttely Neljälle on esillä Voipaalan taidekeskuksessa vielä viikon ajan, su 10. marraskuuta 2013 saakka.