Lähdin Pohjois-Karjalaan

Avoin aulatila, lipunmyyntipiste ja pieni museokauppa.

Jo sanan Pohjois-Karjala kuullessani alkaa mielessä välittömästi soida Leevi and the Leavings. Sinne matka kuitenkin suuntautui. Lopullinen määränpääni oli Lieksa, mutta koska Joensuussa oli pakollinen pysähtyminen, ajattelin pysähtyä sitten samalla sen verran pidempään että ehtisin käydä Carelicumissa Pohjois-Karjalan museossa. Edellisen kerran vierailin museossa museologian syysretkellä, mutta näyttelyt olivat vielä silloin rakennusvaiheessa. Museossa oli niin paljon nähtävää ja koettavaa että puolitoista tuntinen ei riittänyt alkuunkaan. Niinpä päätin jakaa postauksenkin kahteen osioon, jotta yhdestä ei tulisi kilometrin mittainen.

Toisessa kerroksessa sijaitsevat perusnäyttelytilat alkoivat opasviitalla, jossa sai valita kiertääkö näyttelyä myötä- tai vastapäivään. Vierailuni keskittyi ajankäytön vuoksi vain perusnäyttelytiloihin ja katutason vaihtuvat näyttelyt jäivät toiseen kertaan.

Väinö Hämäläisen Sortavala -maalaus vuodelta 1932.

Sortavala vuonna 1939 pienoismalli.

Sortavalan pienoismallin kautta päädyin pieneen torimiljööseen, jossa rakennusten ikkunoista saattoi kurkkia tietoja muun muassa hattuliikkeestä, Joensuun yliopiston historiasta sekä kauppojen ja liikenteen kehityksestä Joensuussa.

Aini Aholan hattuliike.

Sodat tai niiden historia ei juurikaan kiinnosta ja ohitan nämä aihealueet museoissa yleensä nopeasti, ellei kyseessä ole juuri talvi- tai jatkosota. Nämä sodat ovat merkityksellisiä itselleni siksi että molemmat ukit ovat olleet niissä osallisina ja tarinoita voi näin kuvittaa elävämmiksi. 

Vaaka-/syöksypommittaja Junkers Ju 88 A-4 koneen moottori.

Yllä oleva moottori on koneesta jonka oli tarkoitus suunnata kohti Karjalan kannasta heinäkuun 1. päivänä 1944. Pommikone joutui edellä lentävien pommikoneiden potkurivirtaan ja syöksyi Rauvanlahteen puolenyön jälkeen. Kone ehti olla ilmassa 30 minuuttia. Turmassa kuolivat 25-vuotias ohjaaja/luutnantti, 23-vuotias tähystäjä/luutnantti, 19-vuotias sähköttäjä/korpraali sekä 22-vuotias konekivääriampuja/korpraali.

Moottorin alle oli asetettu peili, joten moottoreista enemmän tietävät saavat kokonaiskuvan tuosta järkäleestä.

Kuvassa mm. viritysvyö, nuoliviini (ns. sotamalli) ja pyyntilaukku.

Hieman vanhempia sotamuistoja oli muun muassa kopio Täyssinän rauhan rajakivestä. Alkuperäinen rajakivi sijaitsee Liperissä, Ristinpohjassa, Joensuusta Varkauteen johtavan valtatien varrella. Rajamerkissä ylinnä on on vuosiluku 1595. Sen alla on Ruotsin valtakunnan kolme kruunua. Kiveen on hakattu myös rajavaltuutettujen nimikirjaimet: CF (Claus Hermanninpoika Fleming), AT (Arvid Henrikinpoika Tavast), GF (Gödik Fincke) ja IH (Yrjö Henrikinpoika Horn). Venäläiset hakkauttivat kiven alareunaan omaksi merkikseen ristin. Rajamerkkiin hakattu vuosiluku 1767 liittyy Kymenkartanon läänin ja Pohjanmaan läänin välisen rajan täsmennykseen.

Bomban talo ja ulkorakennukset. Seinällä Bomban talon koristeellinen räystäslauta sekä empiretyylinen ikkunakehys 1800-luvun loppupuolelta.

Bomban talo sijaitsi alun perin Suojärven Kuikkaniemessä. Koristeellisen pyöröhirsistä salvotun karjalantalon rakennutti vuonna 1855 Jegor Bombin. Bomban talo purettiin vuonna 1934 ja puretun talon hirret jaettiin Jegorin viiden pojan kesken. Talo on ollut esikuvana Nurmeksen Bomban talolle, joka rakennettiin 1970-luvulla.

Talon pienoismallia pääsi katselemaan myös toisesta kulmasta seinään tehdyn aukon kautta.

Kapeahko käytävä oli hyödynnetty luonnontieteellisellä annilla. Voimakkaasti kulttuurihistoriallisessa ympäristössä tämä tuntui hieman erilliseltä osuudelta vaikka tila olikin oivaltavasti käytetty. Lasiseiniin oli teipattu läpikuultavat metsikkötarrat joka loi tunnelman siitä että eläimet tosiaan olivat hämärän metsän siimeksessä.

Mielenkiintoisin olento oli metsänhaltija.

Biedermeier-tyylinen sohvakalusto Pietarista 1800-luvun puolivälistä ja negliegé- eli aamupuku 1870-luvulta.

Kartanoelämään pääsi tutustumaan pienessä huoneessa jota oli suurennettu seinän kokoisilla peileillä. Täällä oli mukavaa huomata että peräseinän vitriinissä tyylihuonekalut olivat saaneet seurakseen rimpuisen aamupuvun, joiden yhdistelmästä huomasi kuinka vaatteet ja huonekalut ovat ennen olleet täydellisesti sävy sävyyn, yhtä koristeellisia.

Helmin ja paljetein koristeltu, käsin ommeltu naisten hartiaviitta 1800-luvun loppupuolelta.

Tässä tilassa karjalaisuus kukoisti: käsitöitä, pellavaa, rukinlapoja, käspaikkoja, kanteleita ja arkista työtä.

Tämä näky palautti jälleen mieleen halun omistaa ja osata soittaa kanteletta.

Luterilaisuutta ja ortodoksisuutta esittelevässä huoneessa soi kaunis kirkkomusiikki. Paljon oli tutunnäköisiä esineitä ja tekstiilejä.

Evakkojen matkasta kertova huone muistutti lämpimästi omasta mummosta ja hänen tarinoistaan, joita osaa arvostaa vuosi vuodelta enemmän.

Tutunnäköinen Karjalan kartta ja matkalaukku.

Naisten- ja miestenvessa oli erotettu toisistaan kuvasuurennoksilla, jotka toivat mieleen Tukholman Nordiska Museetin naulakkotilat kansallispukuisine henkilöineen.

Pohjois-Karjalan museo yllätti monipuolisuudellaan. Keskiportaikkoa ja aulaa kiertävät näyttelytilat olivat yllättävän suuria ja pienistäkin tiloista oli oikein sisustamalla saatu todellisuutta isomman oloisia. Välillä tosin tuntui että kiersin näyttelyä väärään suuntaan vaikka virallista kiertosuuntaa ei oltukaan "pakotettu". Paikoitellen tiloista välittyi sokkeloinen tunnelma ja tilojen välillä, oviaukkojen yläpuolella, riippuneet otsikkokyltit hukkuivat pimeyteen eivätkä näin olleet saavutettavia. Karjalasta kiinnostuneille ja karjalaisia juuria omaaville museo on kyllä käymisen arvoinen kokemus. Suuri plusmerkki mukavasta henkilökunnasta. Aulassa sijaitsee myös kahvila-ravintola Aino-Sofia, joten nälkäisenä Carelicumista ei tarvitse poistua.

Osallistavuudesta ja museotekniikan hyödyntämisestä on tulossa oma erillinen postauksensa. Sen avulla toisetkin museot saavat kenties jotain vinkkejä omiin näyttelyihinsä ja kävijät innostuvat astumaan museoon.

Onko teillä kokemuksia Pohjois-Karjalan museosta?