Pitkän käytävän molemmin puolin oli työtiloja. Käytävää on kuulema joskus käytetty aseiden testaamista varten.
Tästä työhuoneesta ei löytynyt maalitahroja tai maalipurkkeja, sillä studio kuuluu valokuvaajapariskunnalle Hanna-Kaisa ja Marko Hämäläiselle. Hanna-Kaisa on keskittynyt muotokuvaamiseen kun Marko puolestaan ottaa kuvillaan kantaa muun muassa yhteiskunnallisiin asioihin.
Yksityiskohdat olivat kuin sisustuslehdestä ja olisin mielelläni siirtänyt jotain täältä myös omaan kotiin (valokuvien lisäksi).
Mari Antjärven työhuoneesta löytyi niitä maalipurkkeja, siveltimiä ja tärpättiä. Oven vieressä odotti keskeneräinen maalaus johon ihminen oli hahmottumassa. Antjärven teoksissa kiehtoi se kuinka kasvoihin on saatettu keskittyä hyvinkin tarkasti, mutta kaikki muu on jätetty ihanan ekspressiiviseksi.
Mari Antjärven maalauksia. |
Käytävälle oli tuotu myös pieni herkkupöytä. |
Joistain työhuoneista oli tehty todella kodikkaita. |
Mirja Revonkorven ja Sari Palanderin teoksia. |
Käytävän perällä oli Sari Palanderin, Minja Revonkorven ja Anna Ruthin työtila. Kaikilla erilainen kädenjälki, mutta olisin hyvin voinut kuvitella ne riitelemättä keskenään samaan näyttelyyn. Teoksista välittyi mystinen ja satumainen tunnelma.
Jaakko Valo oli nimenä tuttu ja hänellä on paljon julkisia teoksia ympäri kaupunkia. Silti en ollut kiinnittänyt aiemmin hänen töihinsä juurikaan huomiota. Mutta täällä mielenkiinto heräsi valkoisen ja kirkkomaisen veistoksen myötä.
Jaakko Valon teoksia. |
Popper Designin ovensuu. |
Essi Nummelinin piirustuksia. |
Toinen jonka nimi oli ennestään tuttu oli Tuomas Hallivuo. Hän jakoi työhuoneen puolisonsa Jonna Jantusen kanssa. Molemmat ovat keskittyneet grafiikkaan. Olen nähnyt erilaisissa näyttelyissä Hallivuon sarjakuvamaisia hahmoja, mutta sivuuttanut ne sen suuremmin miettimättä. Tai ehkä ne ovat tuntuneet hieman ahdistavilta. Mutta nyt kun näin miehen suurikokoisen puupiirroksensa ääressä ja näin kuinka teos syntyy, aloin katsella teoksia uusin silmin. Pitänee tutkia noita monisyisiä ihmishahmoja seuraavalla kerralla pidempään.
Tuomas Hallivuo työnsä ääressä. |
Timo Sälekiven teoksia. |
Kun alkujännityksestä pääsi eroon taiteilijoiden kanssa oli mukavaa rupatella. Miten sitä aina etukäteen kuvittelee että taiteilijat ovat vaikeasti lähestyttäviä, vaikka suurin osa kohtaamisista on mennyt hyvin. Tämän päivän jälkeen osaan kiinnittää enemmän huomiota kyseisiin taiteilijoihin ja heidän näyttelyihinsä.
Mukava aamupäivä vaikka samaan aikaan uutisista voi lukea tällaista.
Kivalta näyttää. Pitää myös kertoa, mitä tulee tuosta rakennuksesta mieleen. En ole montaa kertaa Jyväskylässä käynyt enkä ainakaan tuolla. Mutta 1980-luvun lopussa kansatieteen opintovaatimuksiini kuului (Turussa siis) Matti Räsäsen tutkimus Jyväskylän Tourulasta ja juuri kivääritehtaan yhteisöstä.
VastaaPoistaMari: No Kivääritehdas on sitten tutumpi sinulle kuin minulle! Olipa hauska yhteensattuma :)
PoistaTaiteilijoiden työhuoneilla vierailu on kiinnostavaa ja se tosiaan lisää kiinnostusta myös kyseisen tekijän töihin. Minäkin kävin blogitauon aikana yhdessä työhuoneessa, siitä on postaus tulossa vähän myöhemmin.
VastaaPoistaKuukki: Sinäpä sen sanoit. Kyllä se taiteilijan itsensä tapaaminen antaa tietyllä tavalla lisäsisältöä myös teoksille, tapaaminen saattaa vaikuttaa joko positiivisesti tai negatiivisesti. Näissä tapauksissa onneksi positiivisesti.
PoistaJään innolla odottamaan ajatuksia sinun työhuonevierailustasi :)