lauantai 28. joulukuuta 2013

Karjamarkkinoilla

Välipäivät menevät vaikka näin: karjamarkkinoilla Skånesssa.
Pelin ideana on kerätä omalle tilalleen mahdollisimman paljon eläimiä, mutta mitä enemmän eläimiä, sitä enemmän on myös suita ruokittavana. Markkinoiden aikaan tori täytetään eläimillä ja pelaajat keräävät sieltä parhaimmat elikot omakseen. Helposti omaksuttava ja viihdyttävä perhepeli kivalla kuvituksella.
Eläimiä pyritään keräämään neljän kappaleen perheisiin tai kuuden erilaisen eläimen riveihin, jotta karjaa voi lähettää omalle maatilalle. Possut ovat pelissä kuumaa valuuttaa ja viimeisen kierroksen päätteeksi voi pelata sikabonuksen, jossa kaikista kerätyistä possuista puolet lähetetään omalle maatilalle loppupisteitä kartuttamaan.
Kerättyjä eläimiä ruokitaan joko markkinoilta löytyneillä jauhosäkeillä tai eläimiä myymällä ja niistä saaduilla heinäpaaleilla. Lopuksi maatilan eläimet pisteytetään ja eniten pisteitä saanut pelaaja voittaa. 

Peli velvoittaa aina nuorimman pelaajan aloittamaan mikä mielestäni ohjailee pelin kulkua liikaa, joten aloitusvuoroa olisi hyvä välillä vaihdella. Muuten melko nopea ja varsin mukava seurapeli.

2 kommenttia:

  1. Aattelin otsikon perusteella että kävit oikeesti joillakin karjamarkkinoilla.Kiva peli.

    Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2014 !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JaanaElina: Halusinkin hieman johdattaa harhaan ;) Mutta kiva peli.

      Onnellista uutta vuotta Sinullekin!

      Poista