Kuutti Lavosen barokki

FL Marja-Liisa Rajaniemi piti Jyväskylän taidemuseossa luennon teemalla "Barokin taide". Etukäteen mietin, että kuinkahan 1600-luvun tiivistäminen puoleentoista tuntiin onnistuu, mutta kokonaisuus oli selkeä ja johdonmukainen. Punaisena lankana kulki mm. Michelangelo Merisi da Caravaggion taide. Olen aiemmin tiivistellyt barokki-aiheita mm. tänne (Flaamilaiset mestarit Antwerpenistä), tänne (Flaamit ja flanderit) ja tänne (Se on barokkia!), joten barokin kertaaminen alusta saakka tuntuu turhalta. Tämän myötä tosin huomasin, että barokkiaiheeni ovat keskittyneet pääasiassa Alankomaihin ja se oli aivan erilaista esimerkiksi Italiassa ja Ranskassa.

Rajaniemen luento liittyi osaltaan taustoittamaan Kuutti Lavosen näyttelyä, sillä Lavonen on kertonut inspiroituvansa barokin taiteesta ja musiikista. Hän myös valmistelee väitöskirjaa, joka liittyy barokin ajan taiteeseen. Niinpä ajattelin pihistää luennosta kohtia, joissa Rajaniemi teki vertailuja barokin ja Lavosen taiteen kesken.

Caravaggio: Emmauksen ateria, 1601, Lontoo, National Gallery. Kuva täältä.

Caravaggio oli yksi barokin taiteen uudistajista. Renessanssin aikaan maalauksissa keskityttiin vielä taustamaisemiin ja -tapahtumiin ja samassa maalauksessa saattoi olla kuvattuna useampi kohtaus samanaikaisesti. Caravaggio unohti kaiken ylimääräisen, väritti taustan miltei mustaksi ja kuvasi maalauksissaan vain Raamatun tai mytologian tarinoiden merkittävimmän hetken. Näin katsoja ohjataan keskittymään vain yhteen kuvattuun kohteeseen, johon voimakkaat valot ja varjot luovat lisää dramatiikkaa. Osallistavuus jatkuu rajauksilla ja suurella koolla. Kun maalauskangas on suurikokoinen ja henkilöhahmot luonnollisen kokoisia, katsoja on ikään kuin osa tapahtumaa. Tätä vahvistetaan vielä henkilöiden asennoilla. Yllä olevassa Emmauksen ateriassa hahmot kurkottavat käsiään kohti katsojaa, kuin vetääkseen hänet mukaan pöydän ääreen.

Kuutti Lavosella teokset ovat myös suuria ja hän keskittyy kuvaamaan merkittäviä hetkiä, joissa taustamaisemat ovat viitteellisiä tai olemattomia. Hän on kuitenkin vienyt tulkinnan vielä askeleen pidemmälle, sillä hän rajaa usein aiheensa tiukasti rinta- ja kasvokuviin, joissa henkilön ilmeillä ja katseilla luodaan se tarinan merkittävin hetki. Tällä kuvataan itse tapahtumasarjan sijaan henkilön sisäistä maailmaa. Katsoja joutuu/saa itse halutessaan rakentaa katseen ympärille tapahtumasarjan josta se on irrotettu. 

Gian Lorenzo Bernini: Omakuva, n.1623, Rooma, Galleria Borghese. Kuva täältä.

Paitsi eleillä, ilmeillä ja asennoilla, barokin muotokuvien henkilöt vetivät katsojan mukaan myös katseilla. Jyväskylän taidemuseon Amanda ja Lavinia-näyttelyssä on paljon nimenomaan naishahmoja. Luentotilaisuuden loppukeskustelussa eräs mies kysyi huomiostaan, että miksi vain Lavosen mieshahmot katsovat rohkeasti suoraan katsojaan. Tähän ei ole varmasti tyhjentävää ja yksiselitteistä vastausta, mutta Rajaniemi arvioi että yhtenä syynä saattaa olla esimerkiksi se, että myös barokin ajan taiteessa pyhät naiset ja mytologian naishahmot väistivät katsojan katseen. Katseen väistäminen säilyttää kohteessa jotain mystistä ja salaperäistä, kenties pyhääkin. Tähän liittyy toisaalta myös taidehistoriassa paljon keskusteltu naisen asema taiteessa, jossa sen paikka oli olla pitkään vain miehen katseen alaisena, katseltavana.

Kuutti Lavonen on itse sanonut töittensä olevan "läheisten ihmisten henkisiä muotokuvia". Ne siis eivät ole muotokuvia sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan katseilla, asennoilla, viivoilla ja väreillä on luotu tunnelma, joka kokoaa yhteen jonkin persoonan tai osan sitä. Niitä ei teosnimistä huolimatta voi siksi pitää suorina kuvituksina esimerkiksi Raamatun ja mytologian tarinoihin.

Charles Le Brun: Malleja tunnetilojen piirtämiseen, 1698. Kuva täältä.

Akateeminen barokki ja ranskalainen Charles Le Brun (1619-1690) loi katseille ja ilmeille normiston, joiden mukaan kyseisen ajan teoksia ja niiden tunnetiloja saattoi "lukea". Lavosen teosten tulkintaan ei ole apuna samanlaista normistoa, jolloin jokainen katsoja saa tulkita teoksia kuten haluaa. Mutta mikäli innostutte joskus selailemaan barokista kertovia taidekirjoja, tehkääpä niin, että keskitätte katseenne vain hahmojen kasvoihin ja häivytätte ympäriltä kaiken muun. Saatte vangittua aika hyvin samoja tunnelmia, joita Lavonen teoksiinsa piirtää.

Kuutti Lavonen: (vas.) Pietari Magga ja (oik.) Nuoren naisen muotokuva, 2014. Kuva Jori Asikanen/Yle. Kuva täältä.

Pitää kuitenkin muistaa, että Kuutti Lavonen on nykytaiteilija ja jokainen taiteilija inspiroituu jostain, oli se sitten oma historia, antiikki tai Aasian taide. Mutta kyseistä näyttelyä kierrellessä kyllä huomaa, että Lavonen tuntee renessanssin ja barokin taiteen kuin omat taskunsa. Viittauksia on havaittavissa mm. tähän ja tähän teokseen. Yksi omista suosikeistani on yllä olevassa kuvassa näkyvä Pietari Magga, jonka katse on pysäyttävä. Itse asiassa näitä pysäyttäviä mieskatseita on museon jokaisessa kerroksessa. Mitä lähemmäs näyttelyn loppumisajankohta lähestyy, sitä enemmän alan teoksia jo ikävöidä. Suosikkiteoksia kannattaa käydä tallentamassa muistin sopukoihin vielä viime hetkillä.

Amanda ja Lavinia -näyttely on esillä Jyväskylän taidemuseossa vielä ensi viikon, 

7.9.2014 saakka.

Mikäli barokkiaihe kiehtoo laajemmassa mittakaavassa, kannattaa vierailla Heinolassa, 

sillä Heinolan kaupunginmuseossa on esillä Barokki -näyttely 28.9.2014 saakka.