Tarve koskettaa ja tulla kosketetuksi

Ikkunassa Kirsi Neuvonen: Ruusupuku, 2013, etsaus, akvatinta, kuivaneula, kopiosyövytys.

Vierailin pitkästä, pitkästä aikaa Kuopion Galleria 12:ssa. Tila jaksaa ihastuttaa isoilla seinänkokoisilla ikkunoilla. Valoa tulvii sisään runsaasti, mutta vaikka galleriatila on luonnonvalon kannalta ihanteellinen, hellepäivinä myös lämpötila nousee huimasti ja tuulettimia tarvitaan. Tällä kertaa G12:ssa oli esillä Kirsi Neuvosen teoksia. Tiedän, että siellä ruudun toisella puolen on Neuvosen faneja, joten haluatte todennäköisesti astua peremmälle.

Vasemmalta oikealle Kirsi Neuvonen: Kuusimetsä, Aarnimetsä ja Saarnilehto, 2013, etsaus, akvatinta, kuivaneula, kopiosyövytys.

Ensinäkemältä mekkoteokset olivat hyvinkin tuttuja aiemmasta Galleria Beckerin näyttelystä. Tuostakin näyttelystä on aikaa jo puolitoista vuotta! Kuten Beckerissä, täälläkin ison seinän teokset Kuusimetsä, Aarnimetsä ja Saarnilehto toimivat katseenvangitsijoina. Minä olin kuitenkin jo edellisen näyttelyn puitteissa muodostanut suhteeni mekkotöihin ja kirjoitin muun muassa kuinka Neuvosen mekkojen helmoissa kuvastuu paitsi kulttuurihistoria myös äidinrakkaus ja luonto. Tällä kertaa kokonaisuus kulki nimellä Silkkiä ja satiinia, mikä laittoi tulkitsemaan mekkotöitä uudelleen ikään kuin materiaaleina. Yksittäisillä teoksilla olikin herkullisia nimiä kuten Piparminttupuku tai Mesimarjapuku. Pukuteema on Neuvoselle itselleen tärkeä, sillä hän on ompelijan tytär, mutta tällä kertaa minun huomioni kiinnittyi ennen näkemättömiin teoksiin, joissa pääosassa olivat hiukset.

Kirsi Neuvonen: Poissa, 2014, etsaus, akvatinta.

Neuvonen on mielestäni loistava esimerkki taiteilijasta, joka kietoo syvällisiä ja kipeitäkin asioita kauniiseen pakettiin. Tämä ei tarkoita sitä että lopputulos olisi päälle liimattu, päinvastoin. Takaapäin kuvattu naispari oli vangitseva. Toisella hiukset oli kiedottu tiukkaan verkkoon, joka muistutti perhosen toukan koteloa. Ryhti oli suora, asento jäykkä ja kädet olivat suorina vartalon vierellä. Mekko oli kuvioitu symmetrisillä kasvi- ja kukkakuvioilla. Kaikki tämä viittasi tunnelmaan, jolla Neuvonen oli teoksensa nimennyt: Poissa.

Toisella naisella hiukset oli punottu pyöreälle nutturalle, josta roikkui vielä iso osa hiuksista vapaana ja villinä. Ryhti oli suora, mutta kädet vaikuttivat olevan ristissä miehustan päällä. Mekko oli kuvioitu kukilla ja ne olivat iloisesti kiemurtelevien köynnösten sisällä. Tämä kuvitti myös onnistuneesti Neuvosen kyseisen teoksen nimeä: Läsnä.

Oli hämmästyttävää huomata, että tunnelmat huokuivat niin voimakkaasti, vaikka kummankaan naisen kasvot eivät olleet näkyvissä. Tämä antoi hyvän muistutuksen siitä, kuinka oikeassakin elämässä viestimme melkoisesti (tiedostamatta) itsestämme asennoilla, vaatteilla, hiuksilla ja ryhdillä.

Kirsi Neuvonen: Läsnä, 2014, etsaus, akvatinta.

Poissa antoi mielikuvan sisäänpäin sulkeutuneesta naisesta, kun Läsnä vaikutti lähestyttävämmältä ja pehmeältä. Valoisassa tilassa sain katsettani muuttamalla näkymään itseni teosten lasien pinnalta. Tuijotin naisten selkää ja oman olemuksen havaitseminen teoksen yhteydessä muistutti arkielämän hetkistä. Olette varmasti olleet tilanteessa, jossa esimerkiksi liukuportaissa tai jossain muussa jonossa olette tuijottaneet edessä olevan selkää. Siinä tulee tarkkailleeksi hiuksia, paidan kaulusta, leveitä tai kapeita hartioita ja niskaa. Tämä tarkkailu herättää minussa aika ajoin mielihalun koskettaa henkilöä esimerkiksi olkapäästä ilman sen suurempaa syytä. Tähän kosketusreaktioon vaikuttaa kuitenkin mielikuva siitä, onko henkilö lähestyttävä vai sulkeutunut. Poissa -teos ei herättänyt kosketusreaktiota, sillä se antoi tunnelman että henkilö tahtoi olla rauhassa ja häiritsemättä. Villinä ja vapaana hiuksiaan pitänyt Läsnä sen sijaan sai aikaan kosketusreaktion. Tämä laittoi kuitenkin miettimään niitä arkielämän hetkiä uudelleen. Poissa -teoksen lailla toiset ihmiset kietovat ja sulkevat itsensä turvaan ja koteloituvat vaatteiden, ryhdin ja hiusten taakse. Iloiset ja energiset ihmiset pirskahtelevat hyvää mieltä ja oloa, ja vaikka heidän koskettaminen tuntuisi luontevammalta ja turvallisemmalta luulen, että ne koteloituneet henkilöt kaipaisivat sitä kosketusta kuitenkin kipeämmin. Vielä en ole kertaakaan oikeassa elämässä rohjennut kyseisiä ventovieraita mennä koskettamaan, sillä pään sisälle on koodattuna kulttuurinen oppi suomalaisten henkilökohtaisesta tilasta jota tulee kunnioittaa.

Kirsi Neuvonen: (vas.) Turvassa ja (oik.) Piilossa, 2014, etsaus, akvatinta.

Näitä ihmisen suojautumiskeinoja kuvasivat oivaltavasti myös teokset Turvassa ja Piilossa. Turvassa -teoksessa tytöllä oli päässään peuran sarvet ja katse oli suoraan kohti katsojaa. Vanhan sanonnan mukaan "Hyökkäys on paras puolustus" ja tällaisella rohkealla katseen kohtaamisella saa toisaalta piilotettua pinnan alle paljon sanomatonta.  

Piilossa -teoksen tyttö oli kääntänyt katseensa, verhoutunut pitkien hiustensa suojaan ja päässään hänellä oli pienet hiiren korvat. Vaikka teos antaa suoran kommentin siitä, että kyseinen henkilö haluaa olla suojassa ja yksin, se herättää kuitenkin enemmän mielenkiintoa ja halua rikkoa verhon katsojan ja kohteen väliltä. Piiloutuminen laukaisee siis päinvastaisen reaktion, mielenkiinnon salaisuuden selvittämiseen. Tässä tapauksessa suoran katseen taakse saa piilotettua jotain ilman että siitä ymmärtää kiinnostua. Vaikka molemmissa kuvapareissa oli koukuttava taustajuonne, pidin henkilökohtaisesti enemmän Poissa ja Läsnä -parista taideteoksina enemmän.

Vasemmalta oikealle Kirsi Neuvonen: Pitsiunelma, 2013, etsaus, akvatinta, kuivaneula, kopiosyövytys; Sade, Lumi ja Aava, 2014, etsaus, akvatinta.

Uusimmissa naisteoksissaan Neuvonen oli käyttänyt sekä etsaus- että liituviivaa. Harmaasävyiset naiskuvat ovat Neuvoselle uusi aluevaltaus, mutta ne jättivät minut kylmäksi. Ehkä näitä pitäisi nähdä vielä sarja tai pari että "mustavalkoisuuteen" alkaisi tottua. Näyttelyssä ne tuntuivat jäävän värikkäiden teosten jalkoihin. Huomasin mielessäni sovittavani naisille ympärillä näkyviä mekkoja: Pitsiunelma, Neilikkapuku, Käpypuku, jotta saisin niihin väriä. Toisaalta tekniikkatutkielmina teokset toimivat hyvin: "Monikerroksisessa tekniikassa uutta ovat hunajasyövytys ja liitu. Hunajasyövytys tarkoittaa laveerausta rautaoksidilla, johon on sekoitettu hunajaa. Sillä pystyy maalaamaan kuparilaatalle pehmeitä laveerauksia."

Mekkoja sovitettavaksi. Vas. Kirsi Neuvonen: Neilikkapuku, 2013, etsaus, akvatinta, kuivaneula, kopiosyövytys. Oik. Kirsi Neuvonen: Sade, 2014, etsaus, akvatinta.

Silkkiä ja satiinia oli mielestäni liian helppo ja turvallinen nimivalinta näyttelykokonaisuudelle, joka antoi enemmän kuin osasi odottaa. Mekkoteoksiin suhtautuminen oli hankalaa, sillä huomasin saattaneeni itseni ongelmatilanteeseen luodessani aiemmassa näyttelyssä niihin jo niin voimakkaan suhteen. Kuinka muuttaa suhtautumista teoksiin uudessa ympäristössä ja uudella teemalla? Takaapäin kuvatut naishahmot olivat näyttelyn ehdottomimmat suosikit ja samankaltaisia toivoisin näkeväni tulevaisuudessa vielä enemmän. Kokonaisuudessaan kevyen alkulähdön antanut näyttely ylsi lopulta vaikuttavuuteen. Galleria 12 toimi tilana teoksille erinomaisesti. Pidän näyttelyissä moniulotteisuudesta kaikilla tasoilla ja täällä teoksia sai tarkastella monelta seinältä yhtä aikaa sekä tehdä rinnastuksia ja vertailuja.

Myymälän puolella oli monipuolisesti tarjolla Neuvosen kortteja.

Gallerian tiloissa toimii myös pieni Pop up-kahvila ja lainaamon puolella olisi ihasteltavaa ja hypisteltävää pidemmäksikin aikaa. Olin muuten ihan otettu, kun erään toisen näyttelyvieraan mielestä näytin kuulema siltä että voisin olla töissä kyseisessä paikassa. Mikäs tuolla olisi ollessa! Tosin joutuisin tekemään todennäköisesti jotain muutakin kuin vain hypistelemään taideteoksia... ;)

Kirsi Neuvosen Silkkiä ja satiinia Galleria 12:ssa 28.8.2014 saakka

osoitteessa Minna Canthin katu 15, 70100 Kuopio.