Tarinoita lasipinnoilta lattiaan ja taidehistoriaan

Kirsi Neuvonen: (vasemmalta oikealle) Lumi, Sade, Aava, 2014, etsaus, akvatinta.

Kirsi Neuvosen luento Keski-Suomen museolla huipentui taiteilijan ylägalleriassa olevaan näyttelyyn Luontoäidin helmassa. Neuvonen ilahtui kirjoittamastani blogitekstistä ja nimesi uusimman näyttelynsä sen inspiroimana. Olemme inspiroineet toisiamme siis puolin ja toisin.

Suurikokoinen tila on otettu hyvin haltuun. Grafiikanteosten lisäksi näyttelyssä on installaatioita, joissa on mm. kierrätetty koevedoksia. Neuvonen on jakanut tilan äidin ja isän kesken. Toisella puolella on mekkoja, kukkia ja pitkiä hiuksia, kun toisella puolella korostuu työ, työhistoria ja taiteen historia.

Kun Galleria 12:n näyttelyssä vuosi sitten vieroksuin seepiansävyisiä sisaruksia: Lunta, Sadetta ja Aavaa, ne tuntuivat nyt paremmilta. Teokset oli irrotettu omaksi ryhmäkseen värikkäiden teosten joukosta, ja rauhoittava ja hiljainen ensivaikutelma oli hyvä tervehdys ennen astumista varsinaiseen näyttelysaliin.

Kirsi Neuvonen: Rusetilla, 2015, etsaus, akvatinta.

Hiusteema oli entuudestaan tuttu, mutta mukana oli aiempaa enemmän versioita. Ei liene yllätys miksi kaikista kahdeksasta hiusteoksesta valitsin juuri tämän, Rusetilla. Omiin hiuksiini huivista kiedottu rusetti on tullut varsin arkipäiväiseksi asusteeksi, joten tässä teoksessa oli jotain joka tuntui hyvin omalta. Sininen rusetti veti katsetta puoleensa ja tietyllä tavalla se vei huomion pois kaikesta muusta. Tämä sai miettimään sitä, miten pienellä elementillä voi huijata katsojan katsetta. Ohjata se tiettyyn suuntaan. Tytön käsivarret ovat kuitenkin painautuneet tiukasti vartaloa vasten. Asussa on ketjukuvioita ja kukkien terälehtiä, mikä saa mielen hieman ristiriitaiseksi. Kuin tytön vartalo olisi kiedottu kiinni ja kaikesta huolimatta hiukset ovat siistit ja rusetti kruunaa viimeistelyn.

Kirsi Neuvonen. Taustalla Käpypuku ja Pitsiunelma, 2013, etsaus, akvatinta, kopiosyövytys.

Kirsi Neuvonen: Krinoliinit, 2015, ommeltuja paperiprinttejä.

Suuri näyttelytila antoi mahdollisuuden installaatioihin, joista omaksi suosikikseni nousivat katosta roikkuvat mekkoteokset. Pienet mekot pyörivät ilmassa ja tanssittivat seinille ja lattioille heijastuneita varjoja. Neuvosen mekkoteoksista tulee aina mieleen, että olisi todella hauskaa nähdä hänen mekkonsa ihan oikeasti toteutettuina. Miltä Saarnilehto tai Aarimetsä näyttäisivät oikeina mekkoina? Entä Piparminttupuku?

Kirsi Neuvonen: Torppa, 2015, installaatio, puupiirrosprinttejä.

Isän puolelle siirryttäessä katse hakeutui ensimmäisenä suurikokoiseen Torppaan. Puupiirrosprinteillä vuorattu pelkistetty talo piti sisällään valaistun koevedoksen Koivu ja tähti teoksesta.  Harmaan seinämän keskelle valaistu teos oli ikään kuin ikkunamainen alttari. Tämä mielikuva vahvistuu, kun muistelee Topeliuksen samannimistä tarinaa lapsista, jotka löytävät pitkän matkanteon jälkeen kotiinsa koivujen ja tähtien luo. Satu kertoo paitsi koti-ikävästä myös luottamuksesta Jumalaan.

Teos kietoutuu samalla osaksi Neuvosen omaa tarinaa, sillä hän kertoi isänsä olleen kirkkomaalari. Tämä näyttäytyi minulle kunnianosoituksena, jonka Neuvonen on halunnut isälleen antaa. Installaation vastakkaisella seinällä on lopullinen vedos Koivusta ja tähdestä, missä värit ovat jo ihan toisenlaiset. 

Yksityiskohta teoksesta Torppa.

Kirsi Neuvonen: Koivu ja tähti, 2015, etsaus, akvatinta, kopiosyövytys.

Koivu ja tähti on osa Luontopolku -sarjaa, mikä kulkee nauhamaisena teossarjana pitkällä seinällä. Sarjassa on hyödynnetty kotimaisia taidehistorian klassikkoteoksia, minkä vuoksi sarja oli kuin käsikirjoitettu minulle. Koivun ja tähden tyttö on lainattu Hugo Simbergiltä, Huuto on Ellen Thesleffin inspiroima, Tuonelan poika on muokattu Magnus Enckelliltä ja Karhuntalja on myös viittaus Hugo Simbergiin.

Kirsi Neuvonen: Huuto, 2015, etsaus, akvatinta, kopiosyövytys.

Vaikka olen aina hehkuttanut sitä, kuinka pidän nykytaiteen viittauksista taidehistoriaan, näissä on se vaara, että varsinainen teos jää esikuvansa jalkoihin. Intoutuessani etsimään teosten esikuvia, saattaa lopulta unohtua se tosiasia, että teosten ei ole tarkoitus olla kopioita, vaan tulisi löytää niiden omat tarinat. Silti näin näkyvissä lainauksissa ei voi olla tekemättä jonkinlaista vertailua. Ellen Thesleffin nimeässä teoksessa Kaiku on jotain joka vastaa. Neuvosen teos on hyvin paljon esikuvansa kaltainen, mutta nimeämällä teoksensa Huudoksi, siitä jää puuttumaan vastavuoroisuus. Huuto ei automaattisesti tuota vastausta, mutta kaiku toistaa sanat. Se, kumpi vaihtoehto on mieleisempi, reippaasti kajautettu huuto ilman vastausta vai leikkisästi huhuiltu kaiku, joka toteuttaa ja varmistaa jo sanotut sanat, riippuu kenties tilanteesta. 

Kirsi Nevonen: Tuonelan poika, 2015, etsaus, akvatinta, kopiosyövytys.

Olenko ainoa, jolle tulee Tuonelan pojan hahmosta, rannasta, rantaan huuhtoutuvasta vedestä ja lehdestä mieleen taannoinen mediassa levinnyt kuva Syyrian kriisissä hukkuneesta pikkupojasta? Kuolema on toki läsnä jo alkuperäisessä Enckellin teoksessa, mutta jotenkin Neuvonen onnistui kommentoimaan tätä päivää. Vihreän lumpeenlehden toivoisi tuovan kokonaisuuteen väriä ja sitä kautta toivoa. Mikäli teosta tarkastellaan kasvisymboliikasta käsin, lumme kuvastaa esimerkiksi kauneutta ja luovuutta. Aasiassa lumme yhdistetään lootukseen ja uudestisyntymiseen, totuuteen ja puhtauteen. Lisäksi lumpeen kuuluisi kellua veden pinnalla eikä ilman juuria rantaan huuhtoutuneena. Ei siis kovin lohdullinen loppu.

Kirsi Neuvonen: Karhuntalja, 2015, etsaus, akvatinta, kopiosyövytys.

Karhuntaljassa on jotain satukirjamaista. Ihan kuin pakkastyttö olisi kulkemisellaan puhaltanut ympärillä olevat puut kuuraan. Edessä oleva kuusi näyttää hieman kuin nyökkäävän tai kumartavan tulijalle. Herttaisen kuvasta tekee mielestäni se, että pakkastyttö näyttää itsekin tarvitsevan karhuntaljaa lämmikkeeksi. Toisaalta talja voisi olla myös merkki voimasta, rohkeudesta  ja suojelusta.

Kirsi Neuvonen: Kukkataulu -diptyykki, 2006, etsaus, akvatinta, kopiosyövytys.

Kirsi Neuvonen: Työhistoria, 2006, leikatut ja sidotut vedokset vuosilta 1984-2006.

Kukkataulu ja etenkin Työhistoria olivat hieman erilaisia teoksia. Näihin sai koskea, kun Kukkataulun suljettujen luukkujen takaa löytyi erilaisia kasveja. Työhistoria teoksen kalenterimaisiin vihkoihin sidotut vanhat teokset paljastivat mm. Neuvosen taiteellisen polun, viivankäytön ja aiheiden sekä värien muodostumisen. Monta vuosikymmentä tiiviissä paketissa!

Kirsi Neuvonen: yksityiskohta teoksesta Kuukaudet - Kalenteri, 2005, etsaus, akvatinta, vahattu ja ommeltu puupiirrospaperi.

Kuukaudet teos oli myös upea ilmestys. En aio paljastaa kokonaisteosta, mutta voin kertoa, että suurikokoinen ja väreiltään hehkuva paperiseinämä täynnä keskiajan kirjallisuudesta lainattuja alkukirjaimia oli erilaista Neuvosta mihin olin tottunut. Valo oli kohdistettu teokseen juuri oikein, jolloin läpikuultava paperi väreineen pääsi oikeuksiinsa. Tuolla Keski-Suomen museon ylägalleriassa on myös se mahtava puoli, että lattiamateriaali heijastaa aina himmeästi seinillä olevia teoksia peilikuvan tavoin. Se tuo parhaimmassa tapauksessa joihinkin teoksiin lisäulottuvuuden. Näin käy esimerkiksi tämän Kuukaudet teoksen kohdalla, kun teos jatkuu katosta lattiaan. Muistutus siitä, että teoksen lisäksi kannattaa välillä muuttaa kuvakulmaa ja katsantotapaa.

Kirsi Neuvonen: Neilikkapuku, 2013, etsaus, akvatinta, kopiosyövytys; Kuukaudet - Kalenteri, 2005, etsaus, akvatinta, vahattu ja ommeltu puupiirrospaperi.

Katsantotavan muutoksesta esimerkkinä yllä näkyvä yhdistelmä Neilikkapuvusta ja Kuukaudet teoksesta. Lasin alla olevat teokset antavat aina mahdollisuuden muuttaa katsetta teoksen edessä siten, että katsoo lasin heijastuksesta ympärillä olevia teoksia. Joskus yhdistelmät voivat olla yllättäviä, joskus vain ajatusten nollaamista ennen eteenpäin siirtymistä. 

Kirsi Neuvonen todisti, että grafiikanvedoksillakin voidaan ottaa suuri tila haltuun. Mikäli teitä kiinnostaa nähdä 75:n teoksen kokonaisuus, Luontoäidin helmassa on esillä Keski-Suomen museossa  29. marraskuuta 2015 saakka. 

Keskisuomalaiset muistakaapa, että teillä on mahdollisuus ilmaiseen sisäänpääsyyn kaikkina päivinä tammikuuhun 2016 saakka, kun näytätte kassalla keskisuomalaista kirjastokorttia. Tämä mahdollisuus pitää sisällään Keski-Suomen museon lisäksi Alvar Aalto museon, Jyväskylän taidemuseon ja Suomen käsityön museon. Ei muuta kuin kirjastokorttia vilauttelemaan ja nauttimaan museotarjonnasta!

Graafikon puutarina

Kirsi Neuvonen piti Keski-Suomen museossa luennon, jossa hän pohti taiteilijan ammattia ja omaa polkuaan. Neuvonen on opiskellut taidegraafikon uransa lisäksi johtamista ja yrittäjyyttä Tiimiakatemiassa vuosina 2006-2011. Hän halusi taiteilijuuden rinnalle toisenlaista näkökulmaa, sillä "kun ihminen on ammatissa pitkään, näkökulma muuttuu ammatin vaatimuksia vastaavaksi". Neuvonen valitsi taiteellisen urapolkunsa 16-vuotiaana, mutta myönsi, ettei tiennyt etukäteen millaisen paketin tuli ostaneeksi. Vanhemmiten uusi koulutus ja uudet näkökulmat ovat tulleet tarpeeseen.

Kaikki tietävät ettei taiteilijan ammatti ole helppo. Mitään ei ole olemassa ennen kuin taiteilija luo jotain näkyvää. Tämän jälkeen kaikki näkyvä mitä hän on luonut on julkista, kaikkien arvosteltavana. Taiteilijan vahvuutena on sisäinen motivaatio, mutta luova työ edellyttää yksilön vahvuuksien lisäksi myös kulttuurialan hallintaa ja kentän hyväksyntää. Taiteilijoiden on perusteltava itsensä esimerkiksi apurahahakemuksiin: mitä teet, millä välineillä, missä kontekstissa ja miten. Luovaa työtä rytmittää myös näyttelyaikataulut, sillä museot ja galleriat suunnittelevat näyttelynsä pitkälle etukäteen. Kuinka kertoa näyttelyn sisällöstä ja teoksista, jos teoksia ei ole vielä tehnyt ja näyttelyaika alkaa vasta kahden vuoden päästä?

Kun puhutaan ammattitaiteilijoista, haluaisin kiinnittää huomion sanaan AMMATTI. Sana pitää sisällään tiedon siitä, että henkilö on kouluttautunut tehtäväänsä tai on ainakin ammattiliiton jäsen. Taiteilijuuskin on tavoitteellista toimintaa, joka liittyy tyypillisesti toimeentulon hankkimiseen. Tästä kaikesta huolimatta taiteilija on ainut ammatti, joka ei saa tuloja teosten esittelystä. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että taiteilijat tekevät töitä, joita kukaan ei tiedä haluavansa/tarvitsevansa. 

Kirsi Neuvonen nosti kissan pöydälle ja sanoi näyttelytilojen vuokrahintojen liikkuvan 400-3500 euron vaiheilla. Kolmelta viikolta. Tämän vuokran taiteilija maksaa itse. Lisäksi galleriat perivät myydyistä töistä provision välitysTYÖSTÄÄN. Siinä voi jokainen alkaa miettiä, millaista esimerkiksi aloittelevilla taiteilijoilla on, kun pitäisi hankkia tunnettuutta kulttuurikentällä, etsiä rahoja näyttelyiden järjestämiseen ja yrittää tehdä siinä sivussa sitä luovaakin työtä.

Omiin opintoihinsa liittyen Neuvonen on luonut itselleen puutarinan. Tämä taiteilijan tarina on sekoitus hallitsematonta tulevaisuutta ja taiteilijuuden traditiota. Vertauskuvana Neuvonen käyttää juurista lehdenpäihin kasvavaa puuta:

• Juuret = luovuus
• Humus = teosmyynti
• Runko = toimintamalli
• Oksat = jälleenmyynti ja esiintymispaikat
• Lehdet = asiakkaat
• Ravinne = osaaminen ja sen kehitys
• Lannoite = apurahat

Ulkoisena jännitteenä toimivat markkinat ja sisäisenä oma kutsumus. Kun taiteilija hallitsee puun toiminnan juurista lehtiin ja kasvun lannoittamiseen, mahdollistuu taiteellinen toiminta, josta minäkin pääsen nauttimaan. Museo- ja galleriakävijät harvoin pysähtyvät miettimään sitä mitä kaikkea taiteilijalta vaaditaan ennen kuin teokset pääsevät meidät arvioitavaksemme. Neuvosen luento oli hyvä muistutus siitä, että taiteilijoita tulisi kohdella siten kuin muitakin ammattilaisia. 

Kirsi Neuvosen karkkikaupassa

Kirsi Neuvonen vietti viikonloppuna Pajagalleriansa 7v. synttäreitä. Hävettää myöntää, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin vierailulla, vaikka kutsu oli käynyt aikoja sitten. Pajagalleria on avoinna perjantaisin klo 12-18, osoitteessa Puutarhakatu 10 (Jyväskylä), mutta oli nyt poikkeuksellisesti avoinna myös lauantain ja sunnuntain klo 12-16. Olen kulkenut liikkeen ohi tietämättäni useita kertoja käydessäni tien toisella puolella olevassa Fidassa.

 Ovensuussa oli kirja- ja vihkopiste ja toisella seinällä korttiparatiisi.

Teoksia on esillä kahdessa huoneessa galleriamaisesti. 

Vedokset on lajiteltu vuosittain eri laatikoihin.

Keskustelimme mm. tulevasta Vantaan taidemuseon näyttelystä. Olen vieläkin yllättynyt ja mahdottoman otettu, että Neuvonen nimesi näyttelynsä tämän blogitekstin inspiroimana. Inspiroitumista on siis tapahtunut puolin ja toisin! Puheeksi nousi myös kirkkotaide oman gradututkimukseni myötä, mutta Neuvonenkin on toteuttanut kirkkotaidetta Tampereen seurakuntien vihki- ja kastekappelina toimivaan Lähde-kappeliin. Siihen liittyvät yllä ja alla näkyvät kirjamaiset diptyykkiteokset. Neuvonen nimesi työnsä Lähdeteokseksi.

Käytävän päässä on paja, jossa taidetta syntyy. Pääsin seuraamaan, kun Kirsin työntekijä vedosti Pienet puut -teosta. Painovärien tuoksu toi tilaan oman tunnelmansa.

Ylimääräiset värit pyyhitään laatoista pois...

...ja laatta on valmis prässiin.

Neljä eri painolaattaa kokonaisuus väreineen vaati ja lopputulos oli tämä.

Valmiita vedoksia kuivumassa.

Niin paljon kauniita teoksia ympärillä, että olo oli kuin karkkikaupassa. Ilman kaloreita. ;) 

Onnea Pajagallerialle ja tulevaan kevään näyttelyyn!

Tarve koskettaa ja tulla kosketetuksi

Ikkunassa Kirsi Neuvonen: Ruusupuku, 2013, etsaus, akvatinta, kuivaneula, kopiosyövytys.

Vierailin pitkästä, pitkästä aikaa Kuopion Galleria 12:ssa. Tila jaksaa ihastuttaa isoilla seinänkokoisilla ikkunoilla. Valoa tulvii sisään runsaasti, mutta vaikka galleriatila on luonnonvalon kannalta ihanteellinen, hellepäivinä myös lämpötila nousee huimasti ja tuulettimia tarvitaan. Tällä kertaa G12:ssa oli esillä Kirsi Neuvosen teoksia. Tiedän, että siellä ruudun toisella puolen on Neuvosen faneja, joten haluatte todennäköisesti astua peremmälle.

Vasemmalta oikealle Kirsi Neuvonen: Kuusimetsä, Aarnimetsä ja Saarnilehto, 2013, etsaus, akvatinta, kuivaneula, kopiosyövytys.

Ensinäkemältä mekkoteokset olivat hyvinkin tuttuja aiemmasta Galleria Beckerin näyttelystä. Tuostakin näyttelystä on aikaa jo puolitoista vuotta! Kuten Beckerissä, täälläkin ison seinän teokset Kuusimetsä, Aarnimetsä ja Saarnilehto toimivat katseenvangitsijoina. Minä olin kuitenkin jo edellisen näyttelyn puitteissa muodostanut suhteeni mekkotöihin ja kirjoitin muun muassa kuinka Neuvosen mekkojen helmoissa kuvastuu paitsi kulttuurihistoria myös äidinrakkaus ja luonto. Tällä kertaa kokonaisuus kulki nimellä Silkkiä ja satiinia, mikä laittoi tulkitsemaan mekkotöitä uudelleen ikään kuin materiaaleina. Yksittäisillä teoksilla olikin herkullisia nimiä kuten Piparminttupuku tai Mesimarjapuku. Pukuteema on Neuvoselle itselleen tärkeä, sillä hän on ompelijan tytär, mutta tällä kertaa minun huomioni kiinnittyi ennen näkemättömiin teoksiin, joissa pääosassa olivat hiukset.

Kirsi Neuvonen: Poissa, 2014, etsaus, akvatinta.

Neuvonen on mielestäni loistava esimerkki taiteilijasta, joka kietoo syvällisiä ja kipeitäkin asioita kauniiseen pakettiin. Tämä ei tarkoita sitä että lopputulos olisi päälle liimattu, päinvastoin. Takaapäin kuvattu naispari oli vangitseva. Toisella hiukset oli kiedottu tiukkaan verkkoon, joka muistutti perhosen toukan koteloa. Ryhti oli suora, asento jäykkä ja kädet olivat suorina vartalon vierellä. Mekko oli kuvioitu symmetrisillä kasvi- ja kukkakuvioilla. Kaikki tämä viittasi tunnelmaan, jolla Neuvonen oli teoksensa nimennyt: Poissa.

Toisella naisella hiukset oli punottu pyöreälle nutturalle, josta roikkui vielä iso osa hiuksista vapaana ja villinä. Ryhti oli suora, mutta kädet vaikuttivat olevan ristissä miehustan päällä. Mekko oli kuvioitu kukilla ja ne olivat iloisesti kiemurtelevien köynnösten sisällä. Tämä kuvitti myös onnistuneesti Neuvosen kyseisen teoksen nimeä: Läsnä.

Oli hämmästyttävää huomata, että tunnelmat huokuivat niin voimakkaasti, vaikka kummankaan naisen kasvot eivät olleet näkyvissä. Tämä antoi hyvän muistutuksen siitä, kuinka oikeassakin elämässä viestimme melkoisesti (tiedostamatta) itsestämme asennoilla, vaatteilla, hiuksilla ja ryhdillä.

Kirsi Neuvonen: Läsnä, 2014, etsaus, akvatinta.

Poissa antoi mielikuvan sisäänpäin sulkeutuneesta naisesta, kun Läsnä vaikutti lähestyttävämmältä ja pehmeältä. Valoisassa tilassa sain katsettani muuttamalla näkymään itseni teosten lasien pinnalta. Tuijotin naisten selkää ja oman olemuksen havaitseminen teoksen yhteydessä muistutti arkielämän hetkistä. Olette varmasti olleet tilanteessa, jossa esimerkiksi liukuportaissa tai jossain muussa jonossa olette tuijottaneet edessä olevan selkää. Siinä tulee tarkkailleeksi hiuksia, paidan kaulusta, leveitä tai kapeita hartioita ja niskaa. Tämä tarkkailu herättää minussa aika ajoin mielihalun koskettaa henkilöä esimerkiksi olkapäästä ilman sen suurempaa syytä. Tähän kosketusreaktioon vaikuttaa kuitenkin mielikuva siitä, onko henkilö lähestyttävä vai sulkeutunut. Poissa -teos ei herättänyt kosketusreaktiota, sillä se antoi tunnelman että henkilö tahtoi olla rauhassa ja häiritsemättä. Villinä ja vapaana hiuksiaan pitänyt Läsnä sen sijaan sai aikaan kosketusreaktion. Tämä laittoi kuitenkin miettimään niitä arkielämän hetkiä uudelleen. Poissa -teoksen lailla toiset ihmiset kietovat ja sulkevat itsensä turvaan ja koteloituvat vaatteiden, ryhdin ja hiusten taakse. Iloiset ja energiset ihmiset pirskahtelevat hyvää mieltä ja oloa, ja vaikka heidän koskettaminen tuntuisi luontevammalta ja turvallisemmalta luulen, että ne koteloituneet henkilöt kaipaisivat sitä kosketusta kuitenkin kipeämmin. Vielä en ole kertaakaan oikeassa elämässä rohjennut kyseisiä ventovieraita mennä koskettamaan, sillä pään sisälle on koodattuna kulttuurinen oppi suomalaisten henkilökohtaisesta tilasta jota tulee kunnioittaa.

Kirsi Neuvonen: (vas.) Turvassa ja (oik.) Piilossa, 2014, etsaus, akvatinta.

Näitä ihmisen suojautumiskeinoja kuvasivat oivaltavasti myös teokset Turvassa ja Piilossa. Turvassa -teoksessa tytöllä oli päässään peuran sarvet ja katse oli suoraan kohti katsojaa. Vanhan sanonnan mukaan "Hyökkäys on paras puolustus" ja tällaisella rohkealla katseen kohtaamisella saa toisaalta piilotettua pinnan alle paljon sanomatonta.  

Piilossa -teoksen tyttö oli kääntänyt katseensa, verhoutunut pitkien hiustensa suojaan ja päässään hänellä oli pienet hiiren korvat. Vaikka teos antaa suoran kommentin siitä, että kyseinen henkilö haluaa olla suojassa ja yksin, se herättää kuitenkin enemmän mielenkiintoa ja halua rikkoa verhon katsojan ja kohteen väliltä. Piiloutuminen laukaisee siis päinvastaisen reaktion, mielenkiinnon salaisuuden selvittämiseen. Tässä tapauksessa suoran katseen taakse saa piilotettua jotain ilman että siitä ymmärtää kiinnostua. Vaikka molemmissa kuvapareissa oli koukuttava taustajuonne, pidin henkilökohtaisesti enemmän Poissa ja Läsnä -parista taideteoksina enemmän.

Vasemmalta oikealle Kirsi Neuvonen: Pitsiunelma, 2013, etsaus, akvatinta, kuivaneula, kopiosyövytys; Sade, Lumi ja Aava, 2014, etsaus, akvatinta.

Uusimmissa naisteoksissaan Neuvonen oli käyttänyt sekä etsaus- että liituviivaa. Harmaasävyiset naiskuvat ovat Neuvoselle uusi aluevaltaus, mutta ne jättivät minut kylmäksi. Ehkä näitä pitäisi nähdä vielä sarja tai pari että "mustavalkoisuuteen" alkaisi tottua. Näyttelyssä ne tuntuivat jäävän värikkäiden teosten jalkoihin. Huomasin mielessäni sovittavani naisille ympärillä näkyviä mekkoja: Pitsiunelma, Neilikkapuku, Käpypuku, jotta saisin niihin väriä. Toisaalta tekniikkatutkielmina teokset toimivat hyvin: "Monikerroksisessa tekniikassa uutta ovat hunajasyövytys ja liitu. Hunajasyövytys tarkoittaa laveerausta rautaoksidilla, johon on sekoitettu hunajaa. Sillä pystyy maalaamaan kuparilaatalle pehmeitä laveerauksia."

Mekkoja sovitettavaksi. Vas. Kirsi Neuvonen: Neilikkapuku, 2013, etsaus, akvatinta, kuivaneula, kopiosyövytys. Oik. Kirsi Neuvonen: Sade, 2014, etsaus, akvatinta.

Silkkiä ja satiinia oli mielestäni liian helppo ja turvallinen nimivalinta näyttelykokonaisuudelle, joka antoi enemmän kuin osasi odottaa. Mekkoteoksiin suhtautuminen oli hankalaa, sillä huomasin saattaneeni itseni ongelmatilanteeseen luodessani aiemmassa näyttelyssä niihin jo niin voimakkaan suhteen. Kuinka muuttaa suhtautumista teoksiin uudessa ympäristössä ja uudella teemalla? Takaapäin kuvatut naishahmot olivat näyttelyn ehdottomimmat suosikit ja samankaltaisia toivoisin näkeväni tulevaisuudessa vielä enemmän. Kokonaisuudessaan kevyen alkulähdön antanut näyttely ylsi lopulta vaikuttavuuteen. Galleria 12 toimi tilana teoksille erinomaisesti. Pidän näyttelyissä moniulotteisuudesta kaikilla tasoilla ja täällä teoksia sai tarkastella monelta seinältä yhtä aikaa sekä tehdä rinnastuksia ja vertailuja.

Myymälän puolella oli monipuolisesti tarjolla Neuvosen kortteja.

Gallerian tiloissa toimii myös pieni Pop up-kahvila ja lainaamon puolella olisi ihasteltavaa ja hypisteltävää pidemmäksikin aikaa. Olin muuten ihan otettu, kun erään toisen näyttelyvieraan mielestä näytin kuulema siltä että voisin olla töissä kyseisessä paikassa. Mikäs tuolla olisi ollessa! Tosin joutuisin tekemään todennäköisesti jotain muutakin kuin vain hypistelemään taideteoksia... ;)

Kirsi Neuvosen Silkkiä ja satiinia Galleria 12:ssa 28.8.2014 saakka

osoitteessa Minna Canthin katu 15, 70100 Kuopio.