Skeema

Panttasin Suomalaisen Kirjakaupan lahjakorttia siihen hetkeen, kun Marko Annalan Värityskirja julkaistiin. Kävin ostamassa kirjan työpäivän päätteeksi Joensuusta, ja bussimatkalla takaisin Kuopioon pääsi jo hyvin alkuun. Sanon alkuun siksi, että kirjassa on aika paljon makusteltavaa. Aiheina masennus ja koulukiusaaminen ovat rankkoja käsiteltäviä, mutta rakastan Annalan tapaa kuvailla mm. voimauttavaa luontoa. Muusikkona ja sanoittajana hän osaa käsitellä kieltä, löytää oikeat ilmaisut ja luoda sanoilla tunnelmia sekä tasoja. Pelkäsin etukäteen, että kirja olisi yhtä synkkä kuin sen kansi, mutta kuten Eija Komu Savon Sanomissa kirjoitti: 

"Marko Annala kuvaa tarkoin masennuksen kulun edestakaisin sahaavaa liikettä. Koskaan ei voi tietää, mikä laukaisee uuden aallonpohjan, mutta onnellisista hetkistä oppii pitämään kiinni." 

Seuratessani lauseita sivu toisensa perään, yllätyin täydellisesti tiedosta, että Annala oli pohtinut aikuislukion jälkeen jatkavansa opiskelemaan ortodoksista teologiaa. Aihe kietoutuu Pyhiinvaeltaja-osion keskiöön, jossa Annala tekee syksyisen pyörämatkan Valamoon:

 "Olen ottanut matkalleni vain yhden kirjan. Matkalukemiseni on valikoitunut erikoisen sattumuksen kautta. Loppukeväästä tutkin Lappeenrannan kirjaston parapsykologian hyllyä, enkä löytänyt sieltä enää yhtään teosta, jota en olisi jo lukenut. Pettyneenä astelin kirjastosta ulos, kun jäin repustani kiinni palautettavien kirjojen kärryyn. Yksi kirja mätkähti kärrystä jalkojeni juureen, ja päätin lainata sen.  Opusta selaillessani kävi ilmi teoksen olevan ensimmäinen osa Filokalia-kirjasarjasta, joka sisälsi vanhaa ortodoksista munkkien hartauskirjallisuutta. Teos puhutteli minua suuresti. Se selitti minulle omaa nukkavierua minääni, joka huolimatta halusta elää ihmisten kanssa haaveilee samalla omasta rauhasta ja eristäytyneisyydestä. Luin sarjan pikavauhtia läpi, mutta säästin yhden osan matkalleni."

"Jollakin kummallisella tavalla tämä paikka [Valamon luostari] ottaa minut syliinsä. En tiedä tästä paikasta juuri mitään, kuten en ortodoksisuudestakaan. Luettuani Filokaliat tutkin Lappeenrannan kirjaston internet-koneella luostarin kotisivuja, mutta tulin tänne silti vailla syvempää käsitystä siitä mitä täällä tehdään."

Seuraavassa kappaleessa kerrotaan Valamon luostarin museosta, mutta tuo kappale laittoi minut kävelemään töissä tämän vitriinin äärelle:

Rukousta ja kilvoittelua esittelevä vitriini RIISAn Pyhyyden portailla-kokoelmanäyttelyssä.

"Museossa pysähdyn erään vitriinin äärelle. Sen sisus salpaa hengitykseni. Katson kuin naulittuna vitriiniin aseteltua asua, joka kiehtoo minua. Aivan kuin tietäisin miltä se tuntuu, kuinka se tuoksuu ja miltä sitä tuntuisi kantaa yllään. Sen tummanpuhuva ilme puhuttelee minua. Se on tehty mustaakin mustemmasta kankaasta, sen reunoissa kulkee valkoisella kirkkoslaavitekstejä, sen kasvot kokonaan peittävä huppu on koristeltu risteillä ja pääkalloilla, ja sen vyötäisillä on musta pitkä rukousnauha. (---) 

-Se on skeemamunkin asu, toteaa museovirkailija ja ravistelee keskustelunavauksellaan minut hereille. Hän kertoo kuinka munkkiudessa on eri asteita ja suuri skeema on niistä viimeinen. Suureen skeemaan vihitty munkki vapautetaan kaikista muista palveluksista ja hänen tehtäväkseen jää ympärivuorokautinen rukoilu. Suureen skeemaan ei Suomessa ole vihitty ketään yli viiteenkymmeneen vuoteen, valistaa virkailija minua."

Skeema - skeemamunkin vaate, Petsamon luostari, 1800-luvun loppu, villa ja kirjonta. RIISAn - Suomen ortodoksisen kirkkomuseon kokoelmat.

Oli häkellyttävää löytää Värityskirjasta jotain, joka ei keskivertokansalaiselle kerro yhtään mitään (tai sitten skeema-sana vie ajatukset psykologiaan ja mielen sisäisiin malleihin). Siinä Annala kuitenkin kuvaili tuntojaan ja ajatuksiaan skeeman ääressä. Skeeman, joka on tietyllä tavalla minun työarkeani päivittäin. Siellä ne ovat, näyttelyn joukossa kertomassa omaa tarinaansa ortodoksisen kirkon ja kulttuurin historiasta Suomessa. Ja minä olen päässyt osaksi sitä ketjua, joka saa välittää tietoa eteenpäin tuleville sukupolville.

Nil Stolbenskin veistokset 1800-luvulta ja 1800-1900-lukujen vaihteesta. RIISAn - Suomen ortodoksisen kirkkomuseon kokoelmat.

RIISAn skeemavitriinissä on myös kuusi puuveistosta, jotka esittävät pyhittäjä Nil Stolbenskia skeemassaan. Hän syntyi Novgorodin hiippakunnassa 1400-luvun lopulla ja antoi munkkilupauksen Kripetskin luostarissa. Myöhemmin Nil siirtyi Tverin läänissä sijaitsevalle Stolobnojen saarelle ja kilvoitteli täydellisessä yksinäisyydessä 27 vuotta.  Hieman ennen hänen kuolemaansa saarella kävi Nikolskin luostarin johtaja Sergei ja antoi Nilille ehtoollisen. Kun hän seuraavana päivänä tuli veljestön kanssa takaisin saarelle, hän huomasi Nilin kuolleen. Nil Stolbenski on kuvattu puuveistoksissa sellaisena kuin hänet löydettiin 1555: istuma-asentoon kuolleena, kainalotukien varassa. Sergei siunasi ja hautasi Nilin saarelle. Saarella uskotaan tapahtuneen lukuisia ihmetekoja, ja myöhemmin saarelle muuttaneet munkit rakensivat sinne kirkon. Tsaari Aleksei Mihailovitsin hallituskaudella (1645–1676) saarelle rakennettiin kivikirkko, jonne pyhittäjän jäännökset siirrettiin 1671.

Marko Annalan Värityskirja sai siis aivan uudenlaisen sivujuonteen tämän yhtymäkohdan ansiosta.

Oletteko jo lukeneet Värityskirjan?