"Mitä?! Etkö sinä olekaan ortodoksi??"

Instagramissa kiertää nyt ahkerasti haaste, jossa seuraajilta kysytään olettamuksia somevaikuttajista. Olen pyöritellyt pitkään mielessäni postausta liittyen ennakkoluuloihin, oletuksiin ja stereotypioihin, joten nyt lienee ajankohtainen aika avata asiaa omasta näkökulmastani. 

Mietin termien sävyeroja, joten tarkistin sisällön:

• Ennakkoluulo = tarkoittaa ajattelua, jossa suositaan tiettyjä ihmisiä ja asioita aiempien mielipiteiden ja riittämättömän asioihin perehtymisen pohjalta, usein tunnepohjaisesti.
• Stereotypia = jaettuja, vakiintuneita mielikuvia meille vähän tuntemattomammista asioista tai ihmisistä. Stereotypiat ovat tulkintoja ja oletuksia. "Niitä voi käyttää ikään kuin parhaana saatavilla olevina arvauksina, kunnes pääsee itse tutustumaan esimerkiksi uuteen ihmiseen ja selvittämään millainen tämä oikeasti on."
  Lähde: Monikulttuurisuuden kohtaaminen kansalaisopistossa. 
• Oletus = oletettu asia, joka otetaan totena.

Oletus on mielestäni hyvä sana. Se on neutraali ja arkinen, mutta kertoo kuitenkin ihmisten luontaisesta tarpeesta tehdä tulkintoja, jotta hahmottavat asioita ja ympäröivää maailmaa. Oletus ei mielestäni ole myöskään niin lukittu tulkinta kuin ennakkoluulo. Oletus voi tiedon myötä muuttua positiiviseksi (tai negatiiviseksi), sillä siihen ei liity yhtä voimakkaasti tunnetta. 

Väitän, että maailmassa ei ole ainuttakaan ihmistä, joka ei olisi joskus tehnyt vääriä olettamuksia toisesta ihmisestä. Huomaan itsekin tekeväni oletuksia monesta asiasta, ja se liittyy juuri siihen, että yritän tehdä tilanteista "turvallisia ja tuttuja" etukäteen. Että osaan varautua asioihin, tiedän kuinka toimia. Paras tilanne on tietenkin silloin, jos olettaa jonkin asian olevan negatiivinen ja se kääntyykin positiiviseksi. 

Nyt ajattelin paljastaa teille oletuksia, joita muut ihmiset ovat minusta saaneet. Ja kenties rikkoa teidän olettamuksianne minua kohtaan.

Tiedostan herättäväni monenlaisia ajatuksia, koska pukeudun tavallista värikkäämmin, "kerään huomiota" suurella hiusrusetilla, olen iloinen ja kupliva. Topakka on myös sana, joka minuun liitetään hyvin usein. Sivistyssanakirja määrittelee termin "reipas, tomera, napakka". Allekirjoitan termin itsessäni. Koen, että pukeutuminen kuvaa myös luonnettani, vaikka se saattaa ohjata uusissa ihmisissä olettamuksia väärään suuntaan. 

Koska käytän tyttömäisiä vaatteita, oletetaan automaattisesti, että olen tyttömäinen. Rauhallinen ja sovelias. Uusille ihmisille saattaa tulla yllätyksenä kuinka suoraan (paljon ja avoimesti) puhun. Muistan erään kohtaamisen junan käytävällä, kun satuin puhumaan tuntemattoman, hieman humaltuneen miehen kanssa. Aihetta en enää muista, mutta hän tuntui provosoivan minua kommentillaan tahallaan. Kun en sitten provosoitunutkaan, ja tokaisin vain jotain takaisin, mies hämmentyi. Hän oletti, että saa naisen kenties hermostumaan. Hän tulkitsi suoran tokaisuni jotenkin vihamieliseksi ja sanoi, että eivät naiset puhu noin suoraan. Hän piti suoraan puhuvaa naista pelottavana. Olettamus, että kaikki naiset ovat tietynlaisia. Myönnettäköön, että itselläni on myös etukäteisolettamuksia tuntemattomia miehiä kohtaan, mutta lähes poikkeuksetta olen saanut niellä olettamukseni. Mikä on vain hyvä juttu.

Suoraan ja avoimesti puhuminen tuntuu joillekin olevan vähän jännittävä asia. Itse olen tottunut ystävä- ja tuttavapiirissä avoimeen keskustelukulttuuriin ja pidän siitä. Ja keskustelukulttuuri tarkoittaa sitä, että voi vastapuolen kanssa puhua aiheesta, vaikka molemmat olisivatkin eri mieltä, ja olla pahoittamatta mieltään. Tämä tuntuu olevan katoava ihmisoikeus, ainakin jos seuraa sosiaalisen median "keskustelu"palstoja.... Minulle avoimesti puhuminen on helpottanut kanssakäymistä uusissa tilanteissa. En voi tietää mitä toinen miettii, jos en kysy. Jotkut tosin saattavat ottaa suorat kysymykseni tungetteluna, mutta minä oletan, että ihminen, joka ei halua puhua jostakin asiasta, sanoo sen suoraan. Minä esimerkiksi kysyn ystävältä enemmin miten voit, kuin mitä kuuluu? Kun kysyn vointia, haluan tiedustella syvällisemmin muutakin kuin sitä, mitä hän on tänään tehnyt ja millainen sää on ollut. Miten voit? -kysymystä on vaikeampi kuitata tyhjällä "ihan hyvää" tai "eipä kummempia" -vastauksella.

Ilmeisesti pukeutumisestani johtuen osalle uusista ihmisistä tulee yllätyksenä tieto, että kuuntelen mm. Mokomaa, Staminaa, Sentencediä, Painia ja Turmion Kätilöitä. Nykyisin vähemmän, mutta noista saan voimaa ja negatiivisten tunteiden käsittely onnistuu helpommin. Olettamus on, että metallia kuunteleva henkilö "pukeutuu vain mustaan, kunnes löytää mustempaa". Sunnuntaisin kuuntelen mielelläni jazzia, Louis Armstrongia, Nat King Colea, Billie Holidayta ja Frank Sinatraa. Olen musiikin suhteen melko monipuolinen, vaikka painotus onkin kotimaisessa tarjonnassa: tähän vaikuttaa sanoitukset ja laulajan ääni. Kuuntelen enemmän mies- kuin naisesiintyjiä. Nautin äärettömästi myös keskiaikaisesta musiikista ja tähän liittyy mieltymykseni myös ortodoksiseen musiikkiin.

Niin, ja tästä päästäänkin oivan aasinsillan kautta suurimpaan itseäni kohtaan liittyvään olettamukseen.

"Mitä?! Etkö sinä olekaan ortodoksi??" Ihmiset olettavat lähes poikkeuksetta, että koska pääsin ja olin pitkään töissä ortodoksisessa kirkkomuseossa, olen automaattisesti ortodoksi. Ja tämä ohjaa heidän olettamuksiaan lisää. En ole ortodoksi, mutta mummoni oli, ja tästä johtuu tavallista suurempi kiinnostus ortodoksisuutta ja karjalaisuutta kohtaan. Halu oppia ja ymmärtää.

Museossa tehdään museotöitä, se ei ole jumalanpalveluselämää (sanan varsinaisessa merkityksessä), eikä minulla ole minkäänlaisia teologian opintoja. Olen taidehistorioitsija, joka on kiinnostunut kristillisestä kulttuurista. "Everything I know about Religion I learned in Art History" on hyvä mietelause. Ei pidä täysin paikkaansa, sillä olen oppinut äärettömän paljon myös ortodokseilta itseltään. En tiedä onko tietous siitä, että työskentelin ei-ortodoksina ortodoksisessa ympäristössä vähentänyt ammattitaitoani jonkun silmissä. Pitäisi varmaan tehdä jokin kysely. Parasta on se, että olen aina tuntenut olevani hyväksytty, arvostettu ja pidetty ortodoksisen kirkon sisällä juuri sellaisena kuin olen. Olen sivunnut myös naisena työskentelemistä ortodoksisen kulttuurin keskellä tässä tekstissä.

Itse koin, että ei-ortodoksina asiakasrajapinnassa työskentely oli mukavaa; ymmärsin museokävijöiden ihmetystä ja kysymyksiä, sillä olin itse esittänyt joskus niitä samoja kysymyksiä. En ole myöskään peitellyt asiaa. Jos joku on kysynyt minulta suoraan olenko ortodoksi, olen vastannut suoraan. Tämän jälkeen tulee se toinen yhtä hämmästynyt kysymys: "Mutta miten voit sitten tietää niin paljon?" Tämä naurattaa minua vieläkin: opiskelemalla ja lukemalla, kysymällä ja kuuntelemalla. Halu oppia ja ymmärtää vie yllättävän pitkälle. Olen kuullut, että jotkut ystävistäni ovat myös päässeet vastaamaan puolestani näihin samoihin kysymyksiin: "Mitä?! Eikö Henna olekaan ortodoksi??" 

Tilannetta varmasti sekoittaa myös esimerkiksi se, että kotoani löytyy ikoneja. Asia nostaa aivan varmasti uusissa kävijöissä karvat pystyyn, jos eivät tunne minua ollenkaan. Kyseiset ikonit liittyvät vahvasti edesmenneeseen mummooni, sitä kautta minuun ja toisaalta myös kiinnostukseeni taidetta ja taidehistoriaa kohtaan. Ne ovat minulle enemmän kuin "tauluja".

Ymmärrän, että tietyt keskustelunaiheet ovat henkilökohtaisuuden vuoksi arkoja ja uskonnosta puhuminen on edelleen tabu. Minulla on kuitenkin melko vähän aiheita, joista en voisi puhua. Ja kysyä saa aina. Ilmoitan kyllä, jos aihe on sellainen mistä en halua puhua.

Ja täytyy sanoa, että tietyllä tavalla myös nautin siitä, etten ole luettavissa yhdellä kertaa. Että saan rikkoa ennakko-oletuksia itsestäni, ja toivottavasti yllättää positiivisesti. Pidän myös siitä, jos yllätyn itse positiivisesti. Olen täälläkin aika ajoin myöntänyt, kuinka olettamukseni ovat osoittautuneet vääriksi. Yksi itselleni yllättävimmistä keskusteluista oli hetki, kun Marko Annala kävi juttelemassa kanssani ortodoksisuudesta, kun hän taustoitti tietoja Paasto -romaaniaan varten. Sillä kertaa jäin nopeasti kiinni omista ennakkoluuloistani ja olettamuksistani metallimusiikkia sanoittavan ja laulavan miehen osalta. Markon suoraviivainen kysymys "Oletko sie ortodoksi?" rikkoi jään, jonka jälkeen keskustelu pääsi välittömästi syvemmälle tasolle. Ja se helpotti. Ei tarvinnut aloittaa hidasta tunnustelua siitä, kuinka lähestyä ja kertoa asioista, kun pääsi suoraan asiaan. 

Olettamukset ovat mielenkiintoisia, samoin kuin pohdinta niiden synnystä. Tämä tosin vaatii keskustelukulttuurilta rohkeutta ja avoimuutta: sekä olettamuksen kohteelta että olettajalta, ettei kumpikaan loukkaannu.

Saatte jakaa kommenttiosiossa olettamuksia minusta tai itsestänne, jos haluatte.

Oletteko kokeneet yllätyksiä olettamusten suhteen?