sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Taidetta ja rakentamista

Savilahti.

Nykyisessä työssäni huomaan kiinnittäväni entistä enemmän huomiota rakentamiseen ja rakennustyömaihin. Mitä en olisi koskaan uskonut. Sitä ne rakennuttamis- ja kiinteistöalan työkaverit ovat aiheuttaneet. En väitä ymmärtäväni rakentamisesta mitään, mutta se kiinnostaa vähän aiempaa enemmän. Siltä ei voi välttyä kaupungillakaan, sillä Kuopion kaupunki rakentaa isosti esimerkiksi KYSin vieressä Savilahdessa

Savilahti.

Tähän liittyen itselleni tuli yllätyksenä, että työni sivujuonteena olen ollut mukana kommentoimassa Savilahteen tulevaa maisemapylvästä. Maisemapylväällä tarkoitetaan sähkön kantaverkon tai muun sähköverkon voimajohtopylvästä, jolla halutaan luoda maisemallinen merkitys. Suomen ensimmäiset maisemapylväät valmistuivat Turkuun 1995 ja ne suunnitteli Antti Nurmesniemi (1927-2003). Kyllä, se sama mies, joka on on suunnitellut myös Pehtoori-pannun.

Bratislav Tošković: Viäntö. 

Savilahteen nousee arkkitehti Bratislav Toškovićin (Parviainen Arkkitehdit Oy) suunnittelema maisemapylväs. Kierteistä DNA-nauhaa muistuttava pylväs kuvaa lääketieteellisellä viitteellään hyvin alueen toimijoita. "Viäntö" tulee sijaitsemaan Savilahdentien ja Valtatie 5:n välisellä alueella Niuvantien kohdalla. Maisemapylvään nimi Viäntö viittaa pylvään vääntyvään muotokieleen, jonka mukaisesti nimessä heijastuu savolainen ”twist”. Toškovićin aiempia töitä on mm. Länsisalmen sähköasema Vantaalla, joka voitti World Architecture Festival -palkinnon Amsterdamissa 2018.

KYS Uusi Sydän.

KYSin tontilla rakentuu puolestaan vauhdilla Uusi Sydän. Kalenteriin oli varattu hyvissä ajoin kesäkuulle työmaakierros, mutta ennen sitä minulle piti hankkia oikeanlaiset varusteet. Työkaverini katseli silloista asuani ja ilmoitti ystävällisesti, mutta napakasti, että "Henna, sinne [työmaalle] ei sitten voi lähteä ilman housuja." Tilanne nauratti, mutta piti paikkansa. Minä olen ehdottomasti mekko- enkä housutyyppi. Lupasin laittaa pitkät housut jalkaan kierrokselle, mutta mm. kypärä, turvakengät ja huomiotakki käytäisiin ostamassa. (Rakennustyömailla työskennelleeltä enoltani olisin kuulema saanut lainata housuja. Noilla olisi kieltämättä saavuttanut työmaalla enemmän "katu-uskottavuutta" kuin takin alta pilkottavalla kukkamekolla.... :D )

Minullakin on nyt oma neonkeltainen tiimitakki! Kuva: M. Ruutiainen.

Kävimme samaisen työkaverin kanssa ostamassa minulle tarvittavat varusteet, joka oli huomauttanut housuttomuudesta. Hän ohjeisti myyjää mitä tarvitaan ja minä vain sovittelin. Kiitin tuuriani, että myyjä sattui olemaan nainen (miehen kanssa seuraavat tilanteet olisivat olleet enemmän noloja). Enhän minä osannut "solmia" edes turvakenkien nauhoja, kun eihän niissä mitään nauhoja ollut... Sellainen pyöritettävä ja painettava nappi, jolla kiristetään kengät. Puolustukseksi sanottakoon, että olen käyttänyt turvakenkiä edellisen kerran 2003-2006, ja silloin niissä vielä oli ihan tavalliset solmittavat nauhat.

Takin kohdalla myyjä sitten kysyi, että "Mitenkäs usein sinä liikut siellä työmaalla?" Ihan asiallinen ja ymmärrettävä kysymys, mutta minua alkoi naurattaa ääneen. Minulla oli silloinkin päälläni mekko, paljaat sääret, isot korvikset ja päässä rusetti.  "-Näytänkö minä siltä, että liikun työmailla usein?" Myyjä pidätteli itsekin nauruaan, hymyili minulle vastaan ja sanoi, että takin materiaalia ajatteli sen mukaan ehdottaa. Tietenkin ymmärsin, että kysymys kuului hänen työnkuvaansa, mutta jos minä liikkuisin työmailla enemmän kuin kerran puolessa vuodessa(?), osaisin kyllä pukeutua tilanteeseen nähden "asiallisemmin". Eli housuihin. Ja olla olematta "helisevä korvakoruteline".

KYS Uusi Sydän.

KYS Uusi Sydän.

Huumori on ollut asia, josta olen yksikössäni nauttinut. Etenkin nyt, kun olen oppinut hieman enemmän muiden luonteista ja persoonista. Eivätkä muutkaan tunnu enää arastelevan huumoriaan samalla tavoin kanssani kuin alussa. Osaan nauraa itselleni, mutta pitää samalla puoleni, jos huumori menee sietokykyni ulkopuolelle. Toivottavasti tällainen mutkattomuus on pysyvä tunne. 

KYS Uusi Sydän.

Ja palatakseni siihen työmaakierrokseen: syy kierrokselle oli se, että Uusi Sydän rakennushankkeeseen sisällytetään taidehankintoja. Kävimme tutustumassa tiloihin, jotta taiteen sijaintipaikat hahmottuvat paremmin. Taiteesta varsinaisesti lisää sitten, kun on konkreettisesti jotain näytettävää. Ulkopinnalle on itse asiassa jo kiinnitetty Samuli Naamangan kehittämää ja suunnittelemaa graafista betonia. "Älyn humaani valo" -teos tulee sekä rakennuksen ylä- että alareunaan. 

Samuli Naamanka: Älyn humaani valo, graafinen betoni. KYS Uusi Sydän.

2 kommenttia:

  1. Aina oppii uutta! En tosiaankaan tiennyt, että Hirvensalon maisemapylväät ovat Antti Nurmesniemen suunnittelemat, saati että ne ovat Suomen ensimmäiset! Täytyy kyllä myöntää, etten edes ole ajatellut niiden olevan taideteoksia, vaikka olen pyöräillyt usein ohi ja jopa kuvannut niitä. Ehkä juuri silloin taideteos on onnistunut, kun se sulautuu saumattomasti maisemaan eikä sen taidearvoa erillisenä teoksena edes ajattele!

    Näytät kyllä tyylikkäältä "työmaamekossasi" :D siis oikeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa hauska kuulla, että tämä oli sinullekin uusi tieto! Mutta myönnetään, en ollut ennen nykyistä työtäni edes tiennyt, että on olemassa tällaisia maisemapylväitä, joten uutta tässä on ollut paljon minullekin. Sen vuoksi koin, että on ihan hyvä avata tekstissä myös tuota maisemapylväs-termiä.

      Kiitos. :D Olin ihan innoissani tuosta neonkeltaisesta työtakista, mikä taisi vähän kanssaihmisiä huvittaa... :D Noihin työvaatteisiin on onneksi tullut vuosien myötä myös naismitoitus. Vaatteiden istuvuus on huomattavasti mukavampi kuin silloin 2003-2006.

      Poista