Lahja Konstantinopolista

Kesäkuun 16. päivänä 1923 Suomesta lähti kohti Konstantinopolia matkaseurue, joka tuli muuttamaan ortodoksisen kirkon aseman Suomessa. Taustalla oli Suomen itsenäistyminen joulukuussa 1917, mikä käynnisti tapahtumaketjun, jonka seurauksena Suomen ortodoksisen kirkon historia osana Venäjän kirkkoa päättyi.

Professori Eemil Nestor Setälä, rovasti Sergei Solntsev, rovasti Herman Aav ja Viron kirkon arkkipiispa Aleksander matkasivat Konstantinopoliin anomaan Suomen ja Viron ortodoksisille kirkoille itsenäisyyttä.

Suomen ortodoksit lähtivät anomaan Ekumeenisesta patriarkaatista täydellistä itsenäisyyttä eli autokefaliaa. Anomusta Konstantinopolin patriarkaattiin lähtivät viemään valtiovallan edustajana professori Eemil Nestor Setälä sekä kirkon edustajana rovasti Sergei Solntsev. Heidän mukaansa määrättiin rovasti Herman Aav piispan vihkimystä varten. Kesäkuussa 1923 alkaneeseen matkaan liittyi Tallinnasta mukaan Viron kirkon arkkipiispa Aleksander, jonka asiana oli suomalaisten tapaan anoa Viron ortodoksiselle kirkolle itsenäisyyttä.

Rovasti Herman Aavin passi.

Matka kesti kaikkiaan 16 päivää. Seurue saapui Konstantinopoliin 2. heinäkuuta. Jo seuraavana päivänä heidät kutsuttiin patriarkka Meletios IV:n luo. Professori Setälä ja rovasti Solntsev esittivät asiansa, jonka jälkeen Viron arkkipiispa Aleksander piti puheenvuoronsa. Patriarkka Meletios päätti, ettei kummallekaan kirkolle voi myöntää autokefaliaa muun muassa niiden pienen väkimäärän ja vähäisen piispojen lukumäärän vuoksi. Sen sijaan patriarkka ehdotti, että kirkot ottaisivat vastaan autonomian sen laajimmassa muodossa. Valtuuskunta hyväksyi ehdotuksen sillä edellytyksellä, että rovasti Aav vihittäisiin piispaksi. Pyhä synodi teki päätöksensä autonomian myöntämisestä perjantaina 5.7.1923.

Tomos-asiakirja.

Suomen ortodoksisen kirkon kanoninen asema perustuu 6. heinäkuuta 1923 laadittuun kreikankieliseen Tomos-asiakirjaan. Sen on allekirjoittanut patriarkka Meletios IV ja Pyhän synodin piispat. Siinä todetaan, että Suomen ortodoksinen kirkko on otettu ekumeenisen istuimen kanoniseen yhteyteen. Lisäksi asiakirja sisältää määräyksiä ja selityksiä Suomen ortodoksien kirkollisesta asemasta ja järjestyksestä. 

Patriarkka Meletios IV. Kuva: Wikipedia.

Matkassa oli myös rutkasti onnea, sillä autonomian myöntäminen olisi voinut jäädä saamatta. Patriarkka Meletios IV (Emmanuel Metaxakis 1871-1935) oli saanut Turkin viranomaisilta määräyksen poistua maasta, kun Suomen ja Viron ortodoksien kanoninen asema vaati Pyhän synodin käsittelyä. Asian käsittely olisi kenties epäonnistunut, ellei Ruotsin lähetystö olisi viime hetkellä onnistunut neuvottelemaan Turkin hallitukselta muutaman päivän lykkäystä patriarkan karkotukseen. Meletios joutui jättämään patriarkaatin 10.7.1923.

Kansallisaate oli vahvistunut maan ortodoksien parissa jo 1800-luvulta lähtien, mutta ristiriidat kärjistyivät Suomen itsenäistymisen myötä. Kansallismieliset piirit ajoivat uuden, gregoriaanisen kalenterin käyttöönottoa, venäläismieliset vastustivat sitä. Vuoden 1921 ylimääräinen kirkolliskokous päätti, että kaikkien seurakuntien ja luostarien tuli siirtyä uuden kalenterin käyttöön.

Virolaissyntyinen Herman Aav (1878-1961) oli avioitunut vuonna 1904 lapsuudenystävänsä Ljubov Bobrovskajan kanssa. Perheeseen syntyi kuusi lasta, mutta valitettavasti Ljubov menehtyi lapsivuoteeseen 1921. Isä Herman jäi suurperheen yksinhuoltajaksi ja viittasi perhettään kohdanneeseen suruun puheessaan Pyhälle synodille Konstantinopolissa 7.7.1923: 

"En ole etsinyt piispan arvoa. Kaksi vuotta sitten on Jumala jyrkästi kääntänyt uuden sivun elämäni kirjassa. (---) Nähtävästi on Jumalalla omat tarkoituksensa minun ja lasteni suhteen."

Konstantinopolissa piispaksi vihitty Herman saapui Suomeen syyskuun 29. päivänä ja asettui virkaansa lokakuun 1. päivänä 1923. Kirkolliskokous valitsi hänet Karjalan ja koko Suomen arkkipiispaksi 1925, missä tehtävässä hän palveli vuoteen 1960 saakka. Vuoden 1925 kirkolliskokous perusti "Kirkkokunnan ulkonaisten ilmaisumuotojen kansallistuttamiskomitean", jonka tavoitteena oli kirkollisen kulttuurin suomalaistaminen.

Arkkipiispojen aikakaudet: arkkipiispa Herman (1925-1960), arkkipiispa Paavali (1960-1987), arkkipiispa Johannes (1987-2001), arkkipiispa Leo (2001-).

Suomen ortodoksinen kirkko juhlii siis tänä vuonna 100-vuotista historiaansa autonomisena kirkkona. Tästä syystä myös Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos I saapuu Suomeen syyskuussa.

Pyhyyden portailla -kokoelmanäyttely.

Pyhyyden portailla -kokoelmanäyttely.

Vuonna 1923 ortodoksisen kirkon jäsenmäärä oli 68 246. Tällä hetkellä määrä on noin 56 500. RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo tallentaa kirkon historiaa ja kulttuuriperintöä. Museo on perustettu Kuopioon 1957 ja se jatkaa Laatokan Valamon luostariin 1912 perustetun Muinaismuistokokoelman toimintaa.

Pyhyyden portailla -kokoelmanäyttely.

Pyhyyden portailla -kokoelmanäyttely.

RIISAn näyttelyiden lisäksi samassa rakennuksessa voi vierailla myös Pyhän apostoli Johannes Teologin ja Karjalan Valistajien kirkossa.

Lahja Konstantinopolista 1923 -näyttely on esillä RIISAssa 4.1.2024 saakka.

Lähde: Lahja Konstantinopolista 1923 -näyttelytekstit.