EMMA

Collection Kakkonen. Heini Riitahuhdan, Alma Jantusen ja Jasmin Anoschkinin teoksia.

Näinkin paljon taidetta seuraavalle henkilölle on noloa tunnustaa, että olen vieraillut edellisen kerran Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa 16 vuotta sitten. Olin tuolloin opiskelija ja ajattelin pitää matkakustannukset pieninä (ja majoituskustannukset nollilla) tekemällä museoon tehokkaan päiväretken. Ajoin laina-autolla Kuopiosta Espooseen vain nähdäkseni Claude Monet'n teoksia. Näyttely oli upea ja ostin museokaupasta julkaisun, joka on yksi kirjahyllyni aarteista. Muutamaa vuotta myöhemmin matkustin myös Monet'n puutarhaan Givernyyn.

EMMAsta jäi kyseisen näyttelyn vuoksi hyvä muisto, mutta en tuolloin ehtinyt nähdä valtavasta näyttelykeskuksesta juuri muuta. Matkustaminen oli raskasta, ja ehkä se on jättänyt vääristyneen mielikuvan siitä, että museo olisi jotenkin vaikeasti saavutettavissa. Autottomana en ole tullut tutkineeksi julkisen liikenteen mahdollisuutta.

Tapiolan metroasema. Kim Simonsson: Emma jättää jäljen, 2016. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma.

Kuinka löytää perille

Kunnes nyt viimeisimmällä Helsingin matkalla päätin yhdistää näyttelykierrokseen myös EMMAn. Nettisivuilta löytyy erinomaiset julkisen liikenteen ohjeet Löydä meille-kohdasta. Valitsin metron, jolla matkustin Tapiolan asemalle saakka. Metromatka Kampista Tapiolaan kesti noin 13 minuuttia. Tästä eteenpäin seurasin tarkkaa reittiohjetta asemalaiturilta liukuportaiden kautta kadulle ja museoon saakka. (Kirppistelijöille tiedoksi, että matkan varrelle osuu ainakin yksi kirpputori. Fida, Heikintori.) Seurasin kirjallisia ohjeita, mutta linkin takaa löytyy myös video-opastus. Kävelin Tapiolan metroasemalta EMMAan noin 10 minuuttia (800 metriä).

Collection Kakkonen

Positiivisesti yllättäneen matkustuskokemuksen jälkeen odotin jännityksellä, että miltä museo näyttää. Edellisestä vierailusta ei ollut jäänyt juurikaan yleisiä muistoja Monet'n teosten lisäksi. EMMA sijaitsee näyttelykeskus WeeGeessä, jossa on siis paljon muutakin nähtävää kuin modernia taidetta.

Birger Kaipiaisen teoksia. Collection Kakkonen.

Francesca Mascitti Lindh: Kaksi reliefiä, 1974-76, Kolme reliefiä, 1969-71. Collection Kakkonen. 

Katutason näyttelytilat on annettu Collection Kakkosen esittelyyn. Tämä oli muutama vuosi sitten suuri uutinen, kun kauppaneuvos Kyösti Kakkonen, Espoon modernin taiteen museo EMMA ja Espoon kaupunki solmivat yhteistyösopimuksen, jossa Kakkosen keräämä muotoilu- ja taide-esineiden kokoelma tuli esille EMMAan.

"EMMAan talletetut noin 1300 teosta keskittyvät kokoelman ytimeen: suomalaiseen keramiikkaan ja lasiin.

Taiteilijoiden esittely ja seitsemän teemakokonaisuutta kertovat suomalaisesta muotoilusta eri näkökulmista. Esillä on taide-esineitä sekä rajattuja sarjoja. Näyttelyssä voi tutustua taideteollisuuden helmiin, muotoilun klassikoihin ja harvinaisuuksiin sekä muotoilun raja-aitoja ravisteleviin taideteoksiin."

Nanny Still: Meloni, Prisma/Jäävuori, Saturnus. Riihimäen lasi, 1960. Pyörittäen muottiin puhallettu lasi, hiottu. Collection Kakkonen. 

Helena Tynell: Polar-sarjan maljakoita. Riihimäen lasi, 1959. Muottiin kiinnipuhallettu lasi, monivärinen värialoitus, hiottu. Collection Kakkonen.

Näyttely on täynnä häkellyttävän kauniita esineitä. Kyösti Kakkosen videohaastattelun lisäksi esineistä ja taiteilijoista on saatavilla runsaasti lisätietoa. En katsonut näyttelytilan kokoa etukäteen sinne astuessani, mutta kun aikaa oli mennyt puolisen tuntia ja mietin päivän aikataulua huomasin, että olin vasta puolivälissä näyttelyn kaikkia esineitä ja yläkerta kokonaan näkemättä.

Markku Salo: Amazonas, 1991/2022, metalliverkkoon puhallettu, valettu ja driivattu lasi. Collection Kakkonen.

Aune Siimes: Maljoja, noin 1954-59, muovaus- ja leikkaustekniikat, biskviiposliini, värjätyt massat. Collection Kakkonen. 

Alma Jantunen: Lady Hyacith, 2022, Ruusunnuppu sarjasta Hvitträsk, 2021, Baby sarjasta Hvitträsk, 2021. Vapaasti puhallettu lasi, hyttityö. Collection Kakkonen.

Olin luullut, että Collection Kakkosen kokoelma sisältäisi vain keramiikka- ja lasitaiteen klassikoita ja harvinaisuuksia, mutta ilahduin, sillä esillä oli myös uusien muotoilijoiden ja taiteilijoiden teoksia. Suomalaista muotoilua pidetään funktionalismin vanavedessä edelleen virtaviivaisena ja käytännöllisenä, mutta onneksi se ei ole enää pelkästään sitä. Muun muassa Alma Jantusen ja Jasmin Anoschkinin teokset leikkivät värien lisäksi kaikenlaisilla muodoilla.

Näyttelytilojen koko häkellyttää

Yläkerrassa oli useampia näyttelyitä, joiden tiivistäminen yhteen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Näyttelypinta-alaa on kaikkiaan 6000m2. Sen sijaan keskityn kertomaan näyttelytunnelmasta yleisesti. Ensimmäiseksi minua viehätti avarat tilat ja betonin tuntu. WeeGeen näyttelykeskus sijaitsee Aarno Ruusuvuoren (1925-1992) suunnittelemassa entisessä Weilin & Göösin painotalossa, joka on yksi 1960-luvun betoniarkkitehtuurin merkkiteos Suomessa.

Tilat ovat niin avarat, että kaikilla näyttelyillä ja yksittäisillä teoksilla on ilmaa ympärillään. Täällä ei tule sellaista "norsu posliinikaupassa" -tunnelmaa. Uskon, että lapsiperheilläkin on matala kynnys astua tutkimusmatkalle taidemuseoon, jossa voi huoletta kierrellä ympäriinsä. Toki täällä koskee sama sääntö kuin muuallakin: esineisiin ei saa koskea.

Sen sijaan joidenkin teosten yhteyteen on asetettu erikseen "saa koskea" materiaalipalasia. Osallisuuteen kannustetaan lapsia/lapsenmielisiä erilaisten tehtäväpisteiden myötä: 

"Valitse läheltä teos, jonka asento tai liike kiinnostaa sinua. Tee tuo asento tai liike omalla kehollasi. Valitse yksi tai kaksi taideteosta läheltäsi. Mitä niissä tapahtuu? Kerro sitten keksimäsi tarina mukanasi olevalle aikuiselle."

Tekstien merkitys

EMMAssa kiitosta ansaitsevat näyttelytekstit. Huomaan olevani hieman nirso sen suhteen, että kuinka asioita näyttelyteksteissä ilmaistaan, tulkitaan ja muotoillaan. Ymmärrän, että osa kävijöistä toivoo sitä, että heille kerrotaan, mitä teoksessa tulisi nähdä. Itse kuitenkin vastustan sitä, että koko teos tulkitaan ja pureskellaan katsojalle valmiiksi. Taiteen tuleekin haastaa katsojaa.

Pidän siitä, että teoksia tulkitaan taidehistoriallisessa valossa tai taiteilijan omaan elämään peilaten, mutta vierastan sitä, jos katsojalle kerrotaan, että mitä hänen tulisi teoksen ääressä tuntea. Kukaan ei voi tulkita teosta tunteiden kautta toisen puolesta. Mutta tällaisiakin näyttelytekstejä on valitettavasti välillä tullut vastaan. "Värimaailma herättää surua, tunnelma on painostava, vaikutelma on iloinen." Tällaiset tulkinnat ovat aina subjektiivisia, samoin kuin blogitekstini. Yritän kuitenkin parhaani mukaan perustella omat tunnelmani näyttelyissä.

Juhani Linnomaa: Hiljaisuuden kuuntelija, 1955, öljy levylle. Saastamoisen säätiön taidekokoelma.

Esimerkki EMMAn erinomaisesta näyttelytekstistä oli esimerkiksi Juhani Linnomaan teoksen yhteydessä:

"Hiljaisuuden kuuntelija on taiteilijan mukaan yritys löytää rauha rikkonaisen maailman keskellä. Palaneen maan keskellä tyynenä seisova teoksen keskushahmo, pikkulintu ja siamilainen kissa ovat kuin hiljaisia todistajia ympäröivälle sekasorrolle. 'Tuhon jälkeinen aika vaatii hiljaisuutta, kaiken uudelleen arvioimista, sisimmän kuuntelemista, jotta elämä saisi jälleen mahdollisuuden', on taiteilija sanonut. Lapin sota varjosti Juhani Linnovaaran lapsuutta ja teosta on tulkittu myös näiden kokemusten kautta. 

 

Kolmeen osaan sommitellun teoksen lähtökohta on triptyykkimäisissä alttaritauluissa. Moottoripyörämatka vanhan eurooppalaisen taiteen äärelle 1950-luvun alussa oli Linnovaaralle käänteentekevä. 1500-luvun flaamilaisen renessanssin vaikutteet näkyvät esimerkiksi esineiden vertauskuvallisessa käytössä ja arvokkaan hiljaisessa tavassa esittää henkilö. Surrealismiin teoksen liittävät painovoiman lakeja ja selkeitä merkityksiä pakenevat yksityiskohdat kuten kukkakori yksipyöräisen päällä ja irrallisina leijuvat rakennuksen osat."  

Tällä tekstillä katsoja kuljetetaan syvemmälle maalaukseen ja sen aiheisiin, mutta jokaiselle jää vapaus tulkita muun muassa värimaailmaa, yksityiskohtia, siveltimenvetoja ja tunnelmia oman tulkinnan voimin. Taidehistorioitsijana nautin yllä olevan kaltaisista näyttelyteksteistä valtavasti, sillä löydän sen avulla oivallukset ja viittaukset flaamilaisen renessanssin klassikkomaalauksiin.

Erika Adamsson: Alexander, 2019, öljy alumiinille Saastamoisen säätiön taidekokoelma.

Mikäli yllä oleva teksti tuntuu vaikealta, saa EMMA pisteet myös selkokielisyyden käyttämisestä. Selkokielisiä näyttelytekstejä oli tuotu joidenkin teosten yhteyteen. Yksinkertaiset lauseet ja lauserakenteet auttavat lukijan kuin lukijan mukaan teoksen sisältöön:

"Taiteilija Erika Adamssonin maalauksessa on lapsi, joka on omissa ajatuksissaan.

Aihe on kuuluisan elokuvahjaajan Ingmar Bergmanin elokuvasta Fanny ja Alexander.

Elokuva kuvaa elämää kuten lapsi sen näkee.

Elokuvassa kerrotaan teatterista, uskonnosta ja perheestä.

Tärkeää elokuvassa on mielikuvituksen voima. 

Maalaus on maalattu öljyväreillä alumiiniselle pohjalle.

Alumiinilla maali levittyy helpommin kuin kankaalla. 

Taiteilijalla on ollut työvälineinä sivellin, rätti ja oma käsi.

Niillä hän on levittänyt maalin."

Kokeileva konkretismi

Kokeileva konkretismi -näyttelyssä oli esillä perinteisempien teosten rinnalla tilallisia ja havaintoa aktivoivia teoksia. 

"Konkretismi on taidesuuntaus, joka hyödyntää ei-esittäviä muotoja, rakenteita ja geometriaa.""

Sandra Sirp: Siirtymiä, 2022, 16 osaa, öljy vanerille. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma.

Konkretismissa väreillä on usein iso merkitys, sillä katse ei löydä niistä mitään esittävää. Minun oli vaikea ymmärtää ja hyväksyä abstraktia taidetta, ennen kuin aloin opiskella taidehistoriaa. Sen myötä aloin ymmärtää, miksi se syntyi (vastareaktiona kaikelle esittävälle). Kun taiteesta riisutaan kaikki esittävä, jää katsojalle vain tunne. Tämän vuoksi aloin vuosien myötä viehättyä enemmän ja enemmän juuri ei-esittävästä taiteesta, jota konkretismikin on. Siinä pakotetaan katsoja heittäytymään irti kaikesta loogisesta ja haastamaan itseään. 

Elina Autio: Team Play, 2024, kertopuu, koivuvaneri, akrylaattimaali. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma.

Elina Aution Team Play-teoksessa värit tulevat esiin vasta sivusta katsottuna. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma. 

Elina Aution Team Play -teos voidaan sommitella usealla eri tavalla. Kävijöille oli annettu mahdollisuus muotoilla teoksen pienoismallista omanlaisensa versio. Maija Närhisen installaatio näytti kauempaa katsottuna maalatuilta paperi- tai pahviympyröiltä. Lähempi tarkastelu osoitti teoksessa olevan kymmeniä muovirasioita sisäkkäin. Arkista ja oivallisen kekseliästä!

Maija Närhinen: Purkissa, 2023, muoviastiat. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma.

Yksityiskohta Maija Närhisen teoksesta Purkissa. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma. 

Martti Aiha: Keltainen, 2004, peili, puu, akryyli, lasi. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma.

Tämä konkretismin leikkisyys jatkui  Luovan toiminnan tilassa. Hämärään huoneeseen oli levitelty erilaisia ja erivärisiä pehmeitä geometrisia muotoja. Tilassa sai mahdollisuuden sommitella muodoista oman taideteoksen.

Ja koska ohjeissa annettiin mahdollisuus: "Entä jos sinusta tulisi yksi taideteoksen osanen?", piti sekin kokeilla:

Nämä ovat niitä tiloja ja hetkiä, kun taidetta ei tarvitse ottaa vakavasti. Taidemuseoilla on valitettavasti edelleen joidenkin keskuudessa sellainen olettamus, että siellä pitää pönöttää kädet selän takana ja katsella teoksia turvanauhojen takaa. Teosturvallisuus tulee aina huomioida, mutta monessa museossa on myös näitä tiloja, joissa pääsee leikkimään ja heittäytymään. Niin lapset kuin aikuisetkin. Näin taide ja sen teemat tulevat lähemmäksi katsojia.

Näyttelyripustus

Entisenä museotyöntekijänä minua kiinnostavat erilaiset näyttelyripustukset ja asetelmat. Tilaa on niin paljon, että EMMAssa asioita voi tehdä isosti. 

Tapio Wirkkala: Ultima Thule, 1967, vaneri. Valtion taideteostoimikunnan kokoelma / EMMA - Espoon modernin taiteen museo.

Tapio Wirkkala: Ultima Thule, 1967, vaneri. Valtion taideteostoimikunnan kokoelma / EMMA - Espoon modernin taiteen museo.

Hieno esimerkki tilallisuudesta ja materiaalista on Tapio Wirkkalan valtavankokoinen Ultima Thule -reliefi. Neljä metriä korkea ja yhdeksän metriä leveä teos valmistui Montrealin maailmannäyttelyyn vuonna 1967.  Teos on valmistettu lentokonevanerista ja se koostuu 23 erillisestä osasta, jotka on koottu yhteen metallirakenteen varaan.

"Ultima Thule tarkoittaa paikkaa tunnetun maailman rajojen pohjoispuolella. Teoksen lähtökohtana on ollut Lapin Lemmenjokilaakson maisema ja eroosion muovaamat luonnon muodot."

Näyttelytilassa on esillä myös teoksen maailmaa nähneet kuljetuslaatikot. Tässä tuli mielleyhtymä lentokonehallista. Kattoikkunoista siivilöityi upeasti auringonvalo. Perinteisesti on ajateltu, että teokset tulee asettaa ensisijaisesti esille ja pakkausmateriaalit kuuluvat säilytystiloihin, poissa katseilta. Ajan patinoimat puulaatikot tuovat teokseen kuitenkin historian tuntua, vaikka Ultima Thule -teos on niin ajaton, että voisin kuvitella sen olevan esillä nykytaidenäyttelyssäkin.

EMMA on ollut Suomessa yksi edelläkävijöistä säilytystilaratkaisujensa suhteen. Muistan, että tätä heidän Katseluvarastoaan käytettiin esimerkkinä museologian kursseilla. Perinteisesti museoiden säilytystilat ovat pysyneet kävijöiden katseilta piilossa, eikä niiden sijainnista ole ulkopuolisille hiiskuttu.

Monella museolla on - tai on ollut - se tilanne, että säilytystilat käyvät ahtaiksi ja jotain tulisi keksiä. EMMA on ottanut osan toisen kerroksen neliöistä Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan teosten esittelyyn varastomaisesti. Vitriinit, hyllyt, vetoseinät ym. toimivat museon todellisisina säilytyspaikkoina Brykin ja Wirkkalan esineille, mutta samalla kävijät pääsevät kulkemaan tilan läpi. Täällä yhdistyy säilytys ja esillepano.

Tämä on minusta todella hyvä keksintö ja se avaa museotyöntekijöiden arkea syvällisemmin. Usein ajatellaan, että museoissa rakennetaan näyttelyitä, ja kun avajaispäivä on ohi, työ päättyy siihen. Mutta näin ei todellakaan ole. EMMAn katseluvarastossa pääsee näkemään videolta esimerkiksi konservointia. Museotyöhön liittyy opastusten ja muun asiakaspalvelun lisäksi tutkimusta, näyttelykäsikirjoittamista, esineinventointia, valokuvaamista, markkinointia, erilaisia yhteistöitä, näyttelykalenterin suunnittelua, näyttelytekstien tuottamista, esineiden pakaamista ja purkamista, asiantuntijalausuntoja, sopimusten laatimista ja niin edelleen. Siihen päälle henkilöstö- ja talousjohtaminen.

Rut Brykin Enkeli-teoksen konservointia EMMAssa.

Harva kävijä pysähtyy miettimään esimerkiksi sitä, että minkälainen työmäärä menee siihen, että teokset tuodaan säilytystiloista esille. Se on tarkasti käsikirjoitettu kokonaisuus, että mitkä teokset asetetaan vierekkäin, millaisiin ryhmiin tai millaisin välein. Katsojat saavat nauttia valmiista kokonaisuudesta, joka useimmiten näyttää "helpolta". Silloin työ on onnistunut, jos katsoja "ei huomaa" ripustusta. Näyttää kuin teokset olisivat aina olleet niin. Mutta monelle tavalliselle kansalaiselle jopa omalle seinälle sommiteltava taulu- tai valokuvakokonaisuus tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Tämäkin vaatii kokonaisuudenhallintaa. Aina teoksilla ei tarvitse olla samanväriset kehykset, jotta ne voi asettaa rinnakkain.

Tapio Wirkkalan teosten luonnonmuotoja.

Välillä kävijän voi yllättää tavallisesta poikkeavalla ripustuksella. Itselleni kävi näin Sini Pelkin valokuvateoksen äärellä. Tai itse asiassa juurella. Valokuvateos oli asetettu lattialle seinää vasten nojaamaan. Hetkeksi tuli sellainen olo, että onkohan tämä pudonnut, mutta seinässä ei näkynyt mitään, mistä se olisi voinut pudota. Mahtava katsojan hämmentäminen!

Sini Pelkki: Exit, 2021, pigmenttivedos, pohjustettu alumiinille.

Kokoelmat

EMMA on identifioitunut modernin taiteen museoksi. Kuvataiteessa modernin taiteen aikakaudeksi on määritelty usein vuosikymmenet 1850-1970. Tämän vuoksi kysyin EMMAn henkilökunnalta heitä tavatessani, että millainen heidän kokoelmapolitiikkansa on. EMMAn kokoelmat koostuvat useammista kokoelmista, mutta heidän oma nimikkokokoelmansa sisältää lähes 3000 taideteosta, jossa on modernismin ja nykytaiteen teoksia. Uusimmat teoshankinnat keskittyvät ajankohtaisen nykytaiteen eri muotoihin.

EMMA pitää huolta myös Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta. Säätiö on EMMAn perustajakumppani ja museon pitkäaikaisimpia yhteistyötahoja.

Leena Nio: Sommitelma: sitruunaneule ja poninhäntä, 2021, öljy kankaalle. Saastamoisen säätiön taidekokoelma.

Kokoelmahankinnoista päättävät tahot tuntevat kokoelmiensa taustat, sillä mielestäni uudet hankinnat, joita näyttelyssä kohtasin, täydentävät hienosti modernin taiteen käsitettä. Ilahduin nähdessäni seinällä esimerkiksi Leena Nion maalauksen. Näin tämän teoksen muistaakseni vuosi sitten Galerie Forsblomilla. Lähikuva neulotusta villapaidasta, jossa on irtoilevia langanjuoksuja, voisi olla miltei abstrakti teos ilman oikean reunan letitettyä hiustupsua. Upea teos!

Hans-Christian Berg: Visual Vortex - Oily Colours - Ornaments VI, 2010, laserleikattu akryylilevy, heijastava kalvo. Saastamoisen säätiön taidekokoelma.

Yksi mieleenpainuneimmista teoksista oli Hans-Christian Bergin Visual Vortex. Tämä kimalteli ympäristöönsä kauniisti ja huijasi katsetta ikään kuin teoksessa olevat yksityiskohdat liikkuisivat. Valo ja teoksen muodot tekevät optisen illuusion. 

Yksityiskohta teoksesta Hans-Christian Berg: Visual Vortex - Oily Colours - Ornaments VI, 2010. Saastamoisen säätiön taidekokoelma.

Lopuksi
 

EMMA oli avara, avoin ja kutsuva. Ilahduttava ja yllättäväkin kokemus, mutta vähän liian iso pala yhdelle päivälle. Tästä syntyi kuitenkin vierailukipinä, ja tarkoitus on kyläillä näyttelykeskus WeeGeessä uudelleen ennen joulua. Ja hei, jotta museokokemukset eivät pääsisi loppumaan, niin aivan WeeGeen vieressä sijaitsee Suomen kello- ja korumuseo Kruunu, jossa en ole vielä itse ehtinyt käymään.

EMMAssa on myös muotoilun ja taiteen ystäville äärimmäisen houkutteleva museokauppa. Voi olla, että seuraavalla kerralla sieltä lähtee mukaan hieman kalliimpi museotuliainen... Onneksi tiloissa on myös lounaskahvila, jossa voi pitää taukoa näyttelykiertelyn lomassa.

Oletteko käyneet EMMAssa? Millaisia muistoja museokeskus on antanut?