Anna hyvän kiertää

Värit ilahduttavat usein. Saija Starr: Saaressa, onnellisena, 2024, öljy kankaalle.

Minut saa lähtökohtaisesti helposti ilahtumaan ja hyvälle tuulelle. Iloa voi aiheuttaa yksityiskohta maisemassa, toisen asu, kohtelias ele, huomaavaisuus tai positiivinen lause. Huumori saa iloiseksi hieman toisella tavalla, mutta sekin kuuluu tähän samaan kategoriaan.

Olen vuosien varrella tietoisesti opetellut pysähtymään iloa tuottavien asioiden äärelle ja sanomaan niistä ääneen. Sitä kautta hyvä olo leviää, vaikka vain hetkeksi. Tässä on listattuna lähiaikojen mieleenpainuneita ilahtumisen hetkiä.

Naiset junassa

Matkalla Helsinkiin olin junavaunussa, jossa hieman edempänä istui vierekkäin kaksi toisilleen tuntematonta naista. Toinen nainen oli eläkeikäinen ja toisella naisella oli sylissään alle vuoden ikäinen vauva. Ymmärrettävästi matka pienen vauvan kanssa voi tuntua pitkältä, kun lapsi kiemurteli äitinsä sylissä. Lapsi ei tahtonut pysyä paikallaan ja käsivarsille nostelu vaikutti väsyttävän lapsen äitiä. Vieressä istunut nainen alkoi jutella vauvalle ja kiinnittää tämän huomion itseensä. Kun he olivat tehneet vauvan kanssa tuttavuutta pienen tovin vanhempi nainen kysyi lapsen äidiltä, että saako hän auttaa ja ottaa lapsen omaan syliinsä. Vauvan äiti suostui tähän ja loppumatkan vauva viihtyi tyytyväisempänä, kun oli syliä, jota vaihtaa ja enemmän mielenkiintoa ympärillä kuin pelkkä oman äidin syli. Vanhempi nainen jäi junasta aiemmin. Kuulin, kun he hyvästelivät toisensa. Nainen ehti jo muutaman askeleen ovelle päin, kun lapsen äiti huikkasi tälle kiitokset, että "matka olisi tuntunut paljon pidemmältä ilman sinua". He hymyilivät ja olemmat tuntuivat ymmärtävän toisiaan. Tuosta välittyi minulle mukava tunnelma.

Lappu siivoojalle

Hotelliyöpymisen viimeisenä aamuna jätin huoneeseen kiitoslapun englanniksi. Teen tätä silloin tällöin hotelleissa. Saatan etsiä jonkin mukavan mielelauseen tai kirjoitan vain, että arvostan hänen tekemäänsä työtä ja toivotan hänelle (kuka ikinä lapun sattuu löytämäänkään) mukavaa työpäivää. Tällaisten lopputuloksista minä en ikinä saa tietää, että mitä lapun löytäjä ajattelee. Mutta minua ilahduttaa jo pelkkä ajatus siitä, että toiselle voi saada hyvän mielen myös anonyymisti. Lisäksi tiedän omasta kokemuksesta, että siivousala ja muut matalapalkkaiset ammatit ovat aivan liian aliarvostettuja, vaikka ne pitävät tämän yhteiskunnan pyörimässä. Kukaan ei voi saada liikaa kiitosta työstään.

Jyrki Lammi

Olen vuosia fanittanut enemmän tai vähemmän salaa FM taidehistorioitsija Jyrki Lammia, joka toimii antiikkiliikkeen yrittäjänä Helsingissä. Hän on erikoistunut talonpoikaisesineiden lisäksi kansantaiteeseen, Afrikan, Aasian, Oseanian jne. esineisiin sekä uskonnolliseen antiikkiin ja muinaisesineisiin. Nämä kategoriat kiehtovat myös minua.

Ensimmäisen kerran "tutustuin" häneen aiemmassa työpaikassani lukemalla Lammin artikkelin ja tutkimuksensa metalli-ikoneihin liittyen. Metalli-ikoneista oli tuolloin äärimmäisen vähän kirjallisuutta suomeksi, joten hänen kirjoituksensa tulivat minulle tutuiksi. 

Hieman myöhemmin (2017) Jyrki Lammi kutsuttiin Kuopioon puhumaan seminaariin, jonka teemana oli "Ikonit ja raha". Lammi puhui ammattiinsa nojaten otsikolla "Ikonit kauppatavarana". Kyseistä blogitekstiä on jaettu vuosien varrella tasaisesti erilaisilla Facebookin kauppapaikoilla, joissa ikoneita myydään. Minä tietenkin fanityttönä olin innoissani puheenvuorosta ja siitä, että pääsen tapaamaan Lammin livenä. Yllätys oli suuri, kun esitellessäni itseni, hän kertoi seuraavansa blogiani.

Emme ole Jyrkin kanssa tuon seminaarin jälkeen tavanneet, mutta minulla on ollut vuosia suunnitelmissa, että menisin käymään hänen liikkeessään. Viime Helsingin visiitillä sain vihdoin ja viimein aikaiseksi poiketa Korkeavuorenkadulla. Astuin ovesta sisään ja esittelin itseni. Nyt oli kenties hänen vuoronsa yllättyä vierailustani.

Jyrkin liike sijaitsee lähellä Johanneksenkirkkoa ja Designmuseota, kauniin vanhan rakennuksen kivijalassa. Liike on pienehkö, mutta täynnä kauniisti sommiteltuja  ja erikoisia esineitä. Ilahduttavinta vierailussa oli se, että en jännittänyt tapaamista etukäteen ja juttu luisti hyvin. Iän myötä olen huomannut, että tuntemattomillekin ihmisille jutteleminen on helpompaa kuin nuorempana. Sitä osaa suhtautua toiseen inhimillisemmin, ihan tavallisena ihmisenä, titteleistä huolimatta. Pidän Jyrkin maanläheisestä tavasta suhtautua esineisiin, siinä missä omani on edelleen entisen museotyöntekijän tapaan analyyttisen jaotteleva ja pohtiva.

EMMAN henkilökunta

Vierailin pitkästä aikaa Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa. Viime kerrasta oli ehtinyt vierähtää huikeat 16 vuotta. Nyt vierailusta tuli ajankohtaisempi, kun sain kutsun vierailla museossa. EMMAn kokoelmakoordinaattorina toimiva Lotta otti minuun keväällä yhteyttä, koska hän halusi kuulla nykyisestä työstäni sairaalan ja hyvinvointialueen taideasiantuntijana. Pidimme hänen ja amanuenssi Nannen kanssa Teams-tapaamisen.

Tapiolan metroasema. Kim Simonsson: Emma jättää jäljen, 2016. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma.

Lupasin olla Lottaan yhteydessä, kun seuraavan kerran vierailen Espoossa. Näyttelykeskus WeeGee, jossa EMMAkin sijaitsee, on valtava ja täynnä upeita näyttelyitä, joista kirjoitan vielä myöhemmin erikseen. Ilmoitukseni vierailusta tuli Lotalle melko lyhyellä varoitusajalla, joten en olettanut, että tapaaminen sopisi hänen kalenteriinsa. Tästä huolimatta yllätyin ja ilahduin melkoisesti, sillä minua oli vastaanottamassa melkoinen komitea. Lotta oli saanut mukaansa Nannen lisäksi kokoelmatiimistään vielä Katjan ja Tuomaksen.

EMMAn henkilökunta otti minut lämpimästi vastaan ja antoi aikaansa. Juttelimme pitkän tovin kokoelmista, sen hoidosta ja sisällöstä sekä kokoelman haasteista, joita itsekin kohtaan hyvinvointialueen taidekokoelman kanssa. Oli ihana keskustella pitkästä aikaa oman alan ammattilaisten kanssa ja jakaa hyviä ja vähemmän kivoja työnäkökulmia. Kiitos Lotta, Nanne, Katja ja Tuomas! Tällaisista kohtaamisista saa aina energiaa pitkäksi aikaa.   

Asukommentti Ateneumissa

Koen saavani pukeutumisestani kenties tavallista suomalaista enemmän positiivista palautetta. Silti se yllättää ja ilahduttaa joka kerta todella paljon. Olen oppinut jo melko hyvin pois sellaisesta itsensä vähättelystä, kun saan osakseni ulkonäköön liittyviä kivoja kommentteja. Se, että jättää sanomatta, että "tämä nyt on vaan tällainen kirppislöytö" tai jotain sen tapaista, ja vastaa vain lyhyesti ja hymyillen "kiitos", antaa usein myös kommentin jättäneelle mukavamman mielen, kun kiitoksella vastaanotan ja hyväksyn hänen sanansa. Tässä monella lienee vielä opettelemista.

Olin Eero Järnefeltin näyttelyn jälkeen Ateneumin valohallin aulassa matkalla museokauppaan, kun viereeni tuli vanhempi nainen. Hän sanoi, että oli katsellut minua kauempaa kahvilan puolelta jo hetkisen ja päätti, että hänen on pakko tulla sanomaan, kuinka kaunis asuni on ja kuinka kuulema "hehkun ympäristön keskellä". Minulle tuli kommentista kylmät väreet ja oli vaikea olla herkistymättä, kun nainen oli niin vilpittömän ilahtunut asustani. Yllättävää minusta oli se, että kommentti tuli Helsingissä, jossa on niin paljon persoonallisesti pukeutuvia henkilöitä, että en koe siellä erottuvani joukosta samalla tavalla kuin Kuopiossa.

Kun nyt kuitenkin mietitte, että minkälaisesta asusta oli kyse, niin tämä kokonaisuus. Tästä samasta asusta tuli positiivista palautetta tuntemattomalta naiselta Kuopion Tokmannilla, jossa kuva on otettu.

Kiitin naista ja sanoin hänelle, että hänen sanansa tuntuvat todella hyvältä, ja että käsivarsissa kulkee kylmät väreet. Kohtaaminen tuntui olevan yhtä lämminhenkinen ja ilahduttava molemmille osapuolille. Tämä oli hyvä muistutus siitä, kuinka tuntemattomille pitäisi aina muistaa kertoa, jos jokin heissä ilahduttaa. 

Napin painaminen

Kuten aluksi mainitsin, innostun ja ilahdun helposti hyvin pienistäkin asioista. Tällä viikolla sain kokea sisäistä riemua ja arjesta irrotettua iloa, kun kuljetimme töissä taideteoksia pienellä kuorma-autolla. Olen ollut tilanteessa useasti, mutta nyt oli ensimmäinen kerta, kun kysyin, että saanko minä painaa napista, että auton takana oleva luukkulava(?) laskeutuu alas. Kuljettajana toiminut mies vähän naureskeli innostukselleni (työskentelemme toistemme kanssa tasaisesti, joten hän kyllä tuntee persoonani), kun osasin eri napeilla ohjata luukun avautumaan ja laskeutumaan. 

Kerroin tästä jälkikäteen innoissani kahvihuoneessa työkavereilleni. Yksi naurahtaen kertoi, että tilanteesta tulee mieleen se, kun joissain hotelleissa esimerkiksi on hisseissä ohje, että "mikäli hississä on lapsi, eivät aikuiset saa painaa hissin nappeja". Mikäli kuorma-autossa on mukana Henna, tulee hänelle antaa mahdollisuus painaa nappeja.

Suklaamuna

Tällä viimeisellä tapahtumalla leijailen ilahtuneena viikkoja, kenties pidempään. Olin kertonut työkavereille, että tarvitsen erääseen työhyvinvointiin liittyvään ideaan suklaamunien yllätyskuoria. Että mikäli joku syö suklaamunia vuoden sisällä, kukaan ei heittäisi niitä kuoria pois, vaan toisi minulle.

Työkaveri 1 sitten sanoi, että hän ei pidä suklaamunien suklaiden mausta, eikä siksi syö niitä. Minä sanoin, että Kinder-suklaa on ainut hyvä pääsiäismuna, sillä se maistuu oikeasti suklaalta. Tähän työkaveri 2 sitten jatkoi ja ehdotti vitsaillen, että työkaveri 1 toisi meille muille suklaamunia, että me kyllä voidaan ne syödä, ja kerätä siten minulle niitä yllätysmunien kuoria.

Seuraavana aamuna menin töihin ja löysin työpisteeltäni Kinder-suklaamunan. Reaktio oli spontaani riemunkiljahdus ja kyselin, että kuka yllätyksen on pöydälleni tuonut. Muut paljastivat yllätyksen lähteeksi työkaveri 1:n, joka oli vienyt suklaamunia muidenkin edellisen päivän vitsailussa mukana olleiden työpöydille. Tämä aiheutti lisäriemun purkautumisen, sillä kyseinen henkilö on kyllä huumorintajuinen, mutta vähemmän tilanteisiin heittäytyvä. Tämä ele ei ollut tavanomaista hänelle. Siksi riemun purkautuminen sisälläni voimakkaasti aiheutti miltei pakonomaista tarvetta hyökätä halaamaan häntä ja rutistaa kohde ihan rusinaksi, mutta sain vaivoin pidäteltyä itseäni, sillä mietin, että hän ei varmaan enää koskaan tekisi mitään vastaavaa, jos pelottelisin hänet piloille. Tämä huumorista lähtenyt yllätysele oli sellainen, jonka olisin itsekin voinut keksiessäni toteuttaa. Tämä ele meni omalla riemuasteikollani jopa aiemmin kokemani värikynäyllätyksen ohitse.

Kannustan kiinnittämään huomiota arjen pieniin iloihin ja yksityiskohtiin. Niiden avulla hyvää leviää parhaimmillaan muillekin. Minun tapauksessani ainakin niille, ketkä joutuvat todistamaan näitä riemunkiljahduksen hetkiä. Iloa voi jakaa myös pienillä asioilla, kun nostaa vain asioita esille. Minä esimerkiksi jaoin kaikille työkavereille Arjen reippauspalkinnot. Laittakaa hyvä kiertämään.