Paratiisi

Paratiisi. Ihanteellinen maailma, jossa maisemat ja elinympäristöt ovat esteettisiä, yltäkylläisiä, onnellisia ja vaarattomia. Suomalaista muotoilua on vuosikymmeniä pidetty pelkistettynä ja käytännönläheisenä. Birger Kaipiainen (1915-1988) on kenties tunnetuin suomalainen keraamikko, joka tuli tunnetuksi nimenomaan romanttisista, fantasiaan mieltyneistä keramiikkataideteoksistaan. Kaipiaisen taide on täynnä lintuja, perhosia, kukkia, sudenkorentoja, hedelmiä ja naishahmoja. Paratiisia parhaimmillaan.

Birger Kaipiainen: Kuovi, n. 1958.

Kuopion taidemuseon kesänäyttelyssä Paratiisi on esillä Collection Kakkosen keramiikka- ja lasitaiteen kokoelmasta upeita teoksia Kaipiaisen lisäksi Elin Juseliukselta (1872-1964), Tyra Lundgrenilta (1897-1979), Michael Schilkiniltä (1900-1962) ja Taisto Kaasiselta (1918-1980). Liikemiehenä ja taiteenkerääjänä tunnettu Kyösti Kakkonen (s. 1956) on kerännyt maailman laajimman suomalaista keramiikkaa ja lasitaidetta käsittelevän kokoelman. Osa kokoelman teoksista on esillä EMMAssa.

Birger Kaipiainen: Seinävateja 1950-luvulta.

Kuopion taidemuseoon lainatut teokset johdattelevat kävijän kauniiseen maailmaan, jossa materiaali on kovaa, mutta muotokieli herkkää ja väreiltään romanttista. Seinien syvänvihreä väri luo tunnelman satumetsään astumisesta. Tämä on kaikkea muuta kuin funktionaalista ja pelkistettyä.

Birger Kaipiainen: Seinävateja 1940-luvulta.

Birger Kaipiainen: Siunaus, n. 1945.

Paratiisiin on tuotu myös nykykeraamikkojen taidetta. Minusta on hienoa, että vuosi toisensa jälkeen kotimainen taidekeramiikka alkaa pitkästä aikaa vallata itselleen alaa taidekentältä. Se näkyy näyttelyissä, uutisissa, kilpailuissa ja sosiaalisessa mediassa. Keramiikka ei ole pelkkä hyötytavara, vaan taidemuoto siinä missä muutkin. Maa on täynnä upeita keramiikkataiteilijoilta, joista Paratiisi-näyttelyyn on tuotu neljä tekijää.

Armi Teva

Itselleni tunnetuin näistä neljästä keraamikosta on Armi Teva (s. 1992), joka on tullut tunnetuksi naamoistaan, jotka myydään loppuun sitä mukaa, kun hän ehtii niitä valmistaa. Näin kävi myös Kuopion taidemuseon näyttelyn naamoille (Toivottomat romantikot, 2024).

"Armi Teva valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta opiskeltuaan keramiikan ja lasitaiteen muotoilua sekä kuvitusta ja kuvallista kerrontaa. (---) Hänen keramiikkateoksiaan on nähty kotimaan lisäksi Tokiossa ja ryhmänäyttelyssä Soulissa. Vuonna 2023 Teva suunnitteli Arabian 150-vuotisjuhlavuoden Puutarhurit-kuvion. (---) Tevan teoksia yhdistää intohimo kuvan tekemiseen sekä leikkisä, rohkea ja rytmikäs ilmaisu."

Armi Teva: Kirsikkaviettelys, 2023; Planeetta, 2023.

Tevan töissä minua ilahduttaa värimaailma, runsaus ja romanttisuus, jota on kuitenkin rikottu pienellä ilkikurisuudella. Esimerkiksi teos, jossa aurinkolasipäiset naiset nauttimassa cocktaileja kukkien ympröimänä, on nimetty Spring Bitches. Tevan veistokset ja reliefit ovat lasituksineen maalauksellisia, ja oiva jatkumo näyttelyn historialliselle alkukatsaukselle.

Armi Teva: Spring Bitches, 2023.

Marianne Huotari

Marianne Huotari (s. 1986) oli myös itselleni tuttu taiteilija, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin hänen teoksiaan livenä.  Huotarin teokset luovat pakonomaista tarvetta koskettaa ja hivellä teoksia, sillä hän on onnistunut luomaan kovasta keramiikasta tekstiilinmäisen pehmeän lopputuloksen.

Marianne Huotari: Perintöpellava, 2023; Kaiku, 2016 (taustalla).

"Marianne Huotari opiskeli keramiikkaa Savonia-ammattikorkeakoulussa Kuopiossa ja valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta design- ja arkkitehtuuriopintojen jälkeen. (---) Huotari on Arabian taideosastoyhdistys ry:n jäsen ja työskentelee Finarten luovana johtajana. Hänen töitään on ollut esillä laajasti Suomessa sekä Japanissa ja Yhdysvalloissa. Hän oli Loewe Foundation Craft Prize 2022-finalisti. (---) Huotari käyttää töissään sekä keramiikkaa että tekstiiliä. Kova kivitavara taipuu ryijyn ja viltin kaltaisiin muitoihin. Huotarin orgaaniset keramiikkateokset valmistuvat pienistä kappaleista, joista jokainen on käsin tehty ja ommeltu metallilangalla paikoilleen. Teosten valmistuminen on hidas prosessi, joka on jo itsessään vastalause nykyajan hetkisyydelle."

Marianne Huotari: Eau de Bonbon, 2024; Eau de Cloud Cologne, 2024 (taustalla).

Teosten pehmeyden mielikuvan lisäksi niiden värimaailma on viehättävä. Huotari käyttää töissään taidokkaasti myös mattapintaisen ja kiiltävän lasituksen tuomia tunnelmaeroja. Teoksia katsellessa häkellyttää miettiä niihin käytettyjä työtunteja.

Pekka Paikkari

Itselleni näyttelyn tuntemattomin nimi oli Pekka Paikkari (s. 1960), joka on kuitenkin työskennellyt Arabian keramiikkatehtaassa vuodesta 1983 lähtien. Hänet tunnetaan myös kuvanveistäjänä. Paikkarille myönnettiin palkinto Italiassa 1993, Faenzan kansainvälisessä keramiikkabiennalessa. Hänet palkittiin Espanjassa kahdesti vuonna 2007: toisella palkinnolla L’Alcalatén L’Alcorassa sekä pääpalkinnolla (Ex-Aeguo), International Manises Ceramic Biennalessa.

Pekka Paikkari: Tulva, 2023.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tutustua Paikkarin taiteeseen. Hänen teoksensa nousivat ennakko-oletuksista poiketen näyttelyssä omiksi suosikeiksini. Se, kuvastavatko teokset näyttelyn paratiisi-teemaa on hieman kyseenalaista, mutta minua miellytti teosten rouheus ja rikkonaisuus. Olen myös sitä mieltä, että näyttely toimii kokonaisuutena vielä paremmin juuri Paikkarin teosten vuoksi. Kun kaikki ei ole yhtä väri-ilakointia. Ilo, riemu ja leikkisyys saavat voimansa kaihomielisyyden katveesta.

Paikkarin teokset on sijoitettu näyttelyssä omaan "aitioonsa". Hämärään välitilaan jäävät veistokset vievät surumielisyyden maailmaan. Tulva ja Lost&Found (Kyyneleet) saavat mielen haikeaksi.

Pekka Paikkari: Tulva, yksityiskohta, 2023.

Tulva on valtavankokoinen seinäreliefi, joka muistuttaa rikkoutunutta ja murtunutta kivilattiaa. Se muistuttaa hyökyaalloista ja tsunameista, luonnon voimasta ja ihmisen pienuudesta. Se muistuttaa, että paratiisi on mahdollinen vain silloin, kun ihminen ei aseta itseään luonnon yläpuolelle. Tulva on rosoisen kaunista ja muistuttaa paikoin puun syitä ja vuosirenkaita.

Pekka Paikkari: Lost&Found (Kyyneleet), 2024.

Lost&Found (Kyyneleet) on koottu päällekkäin sommitelluista ruukuista. Ruosteenvärisiset ruukut näyttvät siltä kuin olisivat maanneet merenpohjassa vuosisatoja. Veistos saa hämmentymään. Valuvatko teoksen lasikyyneleet siksi, että siinä on jotain kadotettua, jota kaivataan? Vai siksi, että sen avulla on löydetty jotain, joka muistuttaa tämän päivän tilanteesta ja maailmasta? Olisivatko ruukut olleet onnellisempia löytymättöminä meren pohjassa? Ihmisellä on luontainen tarve tietää, oppia ja etsiä, mutta välillä tietämättömyys ja unohtaminen auttavat eteenpäin. Kuinka kiehtova teos!

Ninni Luhtasaari

Ninni Luhtasaaren (s. 1987) tiesin taiteilijana etukäteen. Näin hänen töitään ensimmäisen kerran Galleria Ars Liberassa Kuopiossa vuonna 2019. Tunnistan hänet etenkin vesisuihkuveistoksistaan. Huhtasaari on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi 2013. Kuvataiteilijan lisäksi hän toimii myös muusikkona.

Ninni Luhtasaari: Kun taas tavataan, 2017.

Luhtasaari kuvailee itseään primitiiviseksi viihdyttäjäksi:

"Keraamiset veistokseni kutsuvat katsomaan niitä lähempää, koska niistä tippuu vettä. Vuotaminen osoittaa heikkoutta, ja se on pelottavaa. Esittelemällä kehon nesteiden tuhkumista otan kantaa siihen, keiden kehot saavat olla haavoittuvia ja vapaita yhteiskunnallisista paineista. 

Ilmaisen töissäni kitschin surrealistisia elementtejä. En halua vetää suoria viivoja, vaan annan sen mieluummin vaeltaa kaikissa vaaleanpunaisen sävyissä. Minua kiinnostaa häpeän, hyväksynnän, hämmennyksen, alitajunnan, eläimellisyyden, sisun, intuition ja RAKKAUDEN teemat."

Luhtasaaren teoksia katsellessa katsojakin joutuu pohtimaan suhdettaan häpeään, hämmennykseen ja eläimellisyyteen miettiessään erilaisia ruumiinaukkoja, joista nestettä valuu. Toivottavasti myös löytämään niistä hyväksyntää, sisua ja rakkautta.

Keramiikka vetää puoleensa

Kuopion taidemuseo on tuottanut ajankohtaisen keramiikkanäyttelyn, jolle toivoisin myös jatkoa. On ollut ilahduttavaa huomata, että museo etsii koko ajan uudenlaisia keinoja saavuttaa uudenlaisia yleisöjä, uudenlaisia näkökulmia nykytaiteeseen ja tehdä yhteistyötä. Kävijänennätykset ovat viime vuosina rikkoutuneet useasti, mikä on hieno osoitus siitä, että taide kiinnostaa ja saavuttaa myös aiempaa nuorempia kävijöitä.

Paratiisi-näyttely yhdistää nostalgista kauneutta nykytaiteen hullutteluun ja venyttämällä kauneuden käsitettä soveliaisuuden rajoille. Teknisesti taitavaa keramiikkataidetta, jossa on ihasteltavaa monille. Uskon, että tämän näyttelyn nähtyään yhä useampi kävijä alkaa kiinnittää huomiota nykykeramiikkataiteeseen aiempaa enemmän.

Anna-Sofia Anttonen soitti Paratiisi-näyttelyn avajaisissa Armi Tevan veistämiä keramiikkaveistossoittimia.

Paratiisi on esillä Kuopion taidemuseossa 1.9.2024 saakka.