 |
| Ave Fenix-tulishow, Late Nights - Valon kaupunki, Jyväskylän kirkkopuisto, 2015. |
Aloitetaanko uusi vuosi ajattelemalla rohkeammin? Maailma tuntuu entistä helpommin jakautuvan vastakkaisiin mielipiteisiin lähestulkoon kaikessa, enkä haluaisi tällaisen ajattelutavan olevan meidän tulevaisuus.
 |
| Kansallisbaletti kiertueella Jyväskylän Lounaispuistossa 2015. |
Uudenlainen tapa ajatella vaatii rohkeutta katsoa "vastakkaiseen leiriin" ja yrittää ymmärtää heitä, etsiä vastauksia siihen, miksi he ajattelevat ja toimivat siten kuin toimivat. Se vaatii samalla rohkeutta tarkastella myös omaa toimintaa ja ajatuksia kriittisesti.
Suomen Kulttuurirahasto järjesti Kuopion Kuvakukossa (11.11.2025) Tiede & Taide -illan Mitä jos? -teemalla. Mitä jos urheilun ja kulttuurin toimijat tekisivät enemmän yhteistyötä? Aihepiiri tuntuu edelleen olevan haastava keskustelunaihe urheilun ja kulttuurin parissa. Miksi? Siitä halusin tehdä selkoa myös itselleni.
 |
| Those Guys Lighting: Divine Geometry, 2025, Kuopion Satamatori. |
Ylpeästi taiteen, mutta nolostellen urheilun puolella
Koen olevani ensisijaisesti ja ylpeästi taide- ja kulttuurikentän kannattaja (kuvataide, teatterit, tanssi, musiikki, museot). Sen lisäksi joudun vähän nolostellen myöntämään, että olen hurahtanut jääkiekkokulttuuriin parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Kirjoitin taideasiantuntijan näkökulmasta jääkiekkokulttuuriin aiemmin täällä.
Nolostellen, miksi? Siksi, että minäkin olen aiemmin tietämättäni ylläpitänyt sitä vääristynyttä kulttuuri vastaan urheilu näkökulmaa. Minä olen ollut se kulttuurikentän työntekijä, joka on vähän närkästyneenä miettinyt, että millaisia rahoja urheilumaailmassa ja urheilijoilla pyörii samalla, kun taidekentän ammattilaiset elävät niin sanotusti kädestä suuhun, ilman kunnollisia työtiloja ja maksamalla itse kaikesta, näyttelymahdollisuuksista alkaen.
Olin pitänyt itseni tietoisesti kaukana urheilusta, koska sen kaupallisuus ja arvomaailmat tuntuivat vierailta. Kunnes ystäväni vei minut katsomaan jääkiekkoa ja pääsin kuulemaan jääkiekkomaailmasta pintaa syvemmältä heiltä, jotka siitä tietävät. Ajatukseni, ennakkoluuloni ja mielipiteeni urheilusta myös kyseenalaistettiin positiivisella tavalla, jonka myötä maailmankuvani avartui:
- - Minusta on väärin, että yhdestä kiekon kuljettelusta maksetaan pelaajalle kymmeniä ja jopa satoja tuhansia euroja vuodessa.
- Oletko ajatellut, että ammattilaistasolla pelaavan urheilijan aktiiviura kestää vain noin 20 vuotta, jolloin he tekevät elämäntyönsä ja ansaitsevat elantonsa siinä ajassa, kun me muut käydään ja tehdään töitä todennäköisesti yli 40 vuotta?
- - [mielensisäistä mutinaa] No en....
Niin. Olin asettanut vastakkain vain pelkän rahan kulttuuri- ja urheilumaailman kesken, enkä ollut pysähtynyt miettimään, että mistä mikäkin asia johtuu. Mieleni muuttui suopeammaksi myös siksi, että keväällä 2025 Suomen mestaruuden voittanut KalPa-hyökkääjä ja kapteeni Tuomas Kiiskinen jäi eläkkeelle 40-vuotiaana. Jälkikäteen hänen haastattelujaan lukeneena ja kuunnelleena lienee suoranainen ihme, että Kiiskinen pystyi kaikkien loukkaantumisten jälkeen pelaamaan niinkin pitkään. Niin, mikä on lopulta se hinta ja rahan todellinen arvo, kun pääset omaan unelma-ammattiisi, mutta riskeeraat siinä samalla oman terveyden.
Tämä ei kuitenkaan poistanut sitä tosiasiaa, että urheilumaailmassa liikkuu isoja sponsorirahoja, jotka huutavat lähes kokonaan poissaolollaan taidemaailmassa. Mutta tästäkin aiheesta keskusteltiin Tiede & Taide-illassa.
Rakkaudesta lajiin
Kuopiossa urheilun ja kulttuurin suhteita pohtivat VTT, dosentti Riie Heikkilä, ANTI-festivaalin toiminnanjohtaja Elisa Itkonen, tanssitaiteen tohtori, dosentti Hanna Pohjola, 3D-talon toimitusjohtaja ja entinen SM-tason lentopalloilija Tatu Säisä sekä Kuopion kaupungin liikuntapalvelusuunnittelija, entinen ammattijalkapalloilija Ilja Venäläinen. Tilaisuuden juonsi toimittaja Riku Rantala ja alustuspuheen piti Suomen Kulttuurirahaston kehitysjohtaja Johanna Ruohonen.
Johanna Ruohonen tiivisti puheessaan sen, minkä itsekin olin jo tiedostanut. Urheilun ja kulttuurin ympärillä käytävä keskustelukulttuuri on usein vastakkainasettelua, mutta molempia yhdistävät muun muassa rakkaus omaan lajiin, suurten tunteiden herättäminen, ihmisten liikuttaminen (fyysisesti ja henkisesti), elämysteollisuus, business ja toimeentulon haasteet.
Kulttuurivihamielisyyden juurisyitä etsimässä
Riie Heikkilä kertoi, että tutkimukset ovat osoittaneet, kuinka 1980-luvulla alkanut yhteiskunnan eriarvoistuminen johtuu muun muassa lukemattomuudesta. Elinkeinoelämän keskusliitto julkaisi jo vuonna 2019 opetusneuvos Minna Harmasen tekstin: Sujuva lukutaito on kaiken oppimisen perusta - ja vaarassa rapautua. Tästä samasta syystä myös kulttuurivihamielisyys kasvaa. Se näkyy populismin* ja elitismin* kasvuna, puhetavoissa sekä siinä, että kulttuuria ei tulisi kulttuurivihamielisten kannattajien mielestä tukea julkisilla varoilla.
*Populismi: poliittinen ideologia, joka vetoaa "tavalliseen kansaan" vastustamalla poliittista eliittiä ja perustamalla kannatuksensa yksinkertaistetuille, usein tunteita herättäville ratkaisuille, jakaen maailman selkeästi "meihin" (kansaan) ja "heihin" (eliittiin/ulkopuolisiin), ja leimaamalla vastustajia eliitin edustajiksi. Se pyrkii saamaan suosiota kansan keskuudessa "halpamaisilla" väitteillä ja ohittaa monimutkaiset perustelut yksinkertaistamalla asioita.
*Elitismi: valittu joukko ihmisiä, jotka pystyvät vaikuttamaan asioihin asemansa, valtansa, erityisominaisuuksiensa tai saavutustensa ansiosta.
 |
| Silvia Gribaudi: Graces. |
Onko taidemaku mitattavissa oleva asia? Miten määritellä korkea- ja matalakulttuuri? Onko köyhällä varaa kulttuuriin?
Itselleni oli uutta tietoa se, että kulttuuri- ja taidemakua voidaan mitata niin sanotun legitiimiyskertoimen mukaan. Legitiimiysmittari ei ole yhtenäinen työkalu, vaan se viittaa erilaisiin mittareihin ja menetelmiin, joilla arvioidaan esimerkiksi instituutioiden, päätösten tai vallan hyväksyttävyyttä ja oikeutusta kansalaisten tai muiden sidosryhmien silmissä, usein tekemällä kyselyitä.
 |
| Paul Signac: Rotterdam, La Meuse, 1908, öljymaalaus kankaalle. Kunsthaus, Zürich. |
Riie Heikkilä kertoi, että taidemakua mitataan legitiimiydellä siten, onko jollain taidesuunnalla tai tyylillä korkea vai matala legitiimiys. Legitiimiyteen vaikuttaa ihmisten koulutustausta: onko kohdehenkilö korkeasti koulutettu vai peruskoulun käynyt. Heikkilä antoi esimerkiksi impressionismin*, jolla on tutkimusten mukaan korkea legitiimiys eli korkeasti koulutetut pitävät taidesuuntaa helpommin lähestyttävämpänä kuin peruskoulun käyneet.
*Impressionismi on 1800-luvun lopun taidesuuntaus, joka pyrki vangitsemaan hetkellisen vaikutelman (impression) valosta, väreistä, liikkeestä ja tunnelmasta sen sijaan, että olisi kuvannut yksityiskohtia tarkasti.
Matala legitiimiys on puolestaan populaarikulttuurilla eli kansantajuista ja viihdeteollisuuden tuottamaa sisältöä. Heikkilän mukaan jazz ja sarjakuvat ovat nousseet legitiimiyteen, jolloin niiden ajatellaan olevan "vaikeasti lähestyttäviä ja ymmärrettäviä tavallisille ihmisille".
 |
| Arppa, Ohjelmaravintola Maxim, Kuopio, 16.12.2023. |
Kulttuurikiinnostukseen ei siis lähtökohtaisesti vaikuta lippujen hinnat, vaan pohjasyy on usein koulutuksessa. Tästä syntyy ajatusmalli, ettei jokin kulttuurin osa-alue muka kuuluisi tai kiinnostaisi tiettyä ihmisryhmää. On toki totta, että köyhä joutuu miettimään tarkemmin kuinka käyttää rahansa, mutta Suomessa on myös paljon keinoja, joilla vähavaraisetkin voivat päästä kulttuurin pariin. Yksi tällainen on muun muassa Kaikukortti. Lippujen hintoja tärkeämpää olisikin madaltaa kynnyksiä symbolisesti eli osoittaa, että tämä on tarkoitettu kaikille, eikä mitään tarvitse tietää etukäteen.
Yllättävää oli itselleni myös Heikkilän kertoma tutkimustieto, jonka mukaan kulttuurin ja urheilun harrastajat ja kannattajat suhtautuvat lähtökohtaisesti positiivisemmin näihin molempiin kulttuurin osa-alueisiin kuin ne ihmiset, jotka eivät kuluta kumpaakaan kulttuurin muotoa. Urheilun ja kulttuurin harrastajia yhdistää korkeampi legitiimiys, sillä koulutetumpi väki käy museoissa, teattereissa ja urheilutapahtumissa useammin kuin vähemmän koulutettu väki. Mikäli urheilun ja kulttuurin kannattajakunta on lähtökohtaisesti avarakatseista ja hyväksyvää, mistä vastakkainasettelu sitten kulttuuri- ja urheilualojen kesken kumpuaa?
 |
| Anni Laukka: From the series Unglory, 2022, sekatekniikka, löydetyt esineet, kierrätetyt esineet, valo. Galleria Kuva-Tila, Helsinki, Kuvataideakatemia. |
Vastustus syntyy tunteesta, ettei ymmärretä näkemäänsä ja kokemaansa
Elisa Itkonen jatkoi Riie Heikkilän puheenvuoroa sanomalla, että vastustus syntyy usein tunteesta, ettei näkemää tai koettua "ymmärretä". Vähemmän koulutetun ihmisryhmän on näin ollen helpompi heittäytyä naureskelemaan ja vähättelemään kulttuuritapahtumia: "Lapsikin osaisi tehdä tämän, eihän tämä esitä mitään, tekotaiteellista paskaa".
Elisa Itkosen luotsaamalla ANTI-festivaalilla on yhteiskunnallinen ulottuvuus, sillä se tuo vuosittain paikkasidonnaisen nykyataiteen Kuopioon ja levittää sitä ympäri kaupunkia kaupunkilaisten kohdattavaksi. Taiteeseen siis törmää usein sattumalta, jolloin sitä ei välttämättä tarvitse mennä tietoisesti katsomaan ja kokemaan.
 |
| L. Puska: Urgent - Residenssi taideteoksille. Kuopion yliopistollinen sairaala, 2024. |
Välillä tuntuu, että suomalaiseen perusluonteeseen istuu paremmin negatiivinen suhtautuminen asioihin, kuin ujon varovainen positiivisuus. On helpompi vähätellä kaikkea uutta ja vierasta kuin heittäytyä sen vietäväksi. Tunnistan tämän tietämättömyyden ja siitä syntyvän pelon myös itsessäni. Kun aloin kirjoittaa blogia vuonna 2010 halusin kirjoittaa taiteesta, mutta minua pelotti sanoittaa sitä mitä ajattelen. Opiskelin taidehistoriaa, joten minulle oli kyllä kertynyt keinoja sanoittaa ajatuksiani, mutta silti ajattelin, että entä jos en ymmärrä maalausta, valokuvaa, veistosta tai videota siten kuin taiteilija on halunnut sen esittää? Kuinka noloa kertoa julkisesti mitä ajattelee taiteilijan työstä ja samalla arvostella sitä...
Tämä on mielestäni edelleen iso haaste kulttuurikentän näkyvyydelle ja sen kasvulle. Juuri tällaista puhetta tunteista ja ajatuksista taiteen ja kulttuurin äärellä tarvittaisiin! Ei ole oikeita tai vääriä vastauksia tai ajatuksia kulttuurin äärellä, kun osaa perustella ajatuksensa. Kyky perustella ajatuksensa ja väitteensä auttavat ymmärtämään tätä yhteiskuntaa ja maailmaa muutenkin, joten tämän harjoittelu pitäisi kuulua jokaisen ihmisen perusluonteeseen ja hyviin tapoihin. Siinä missä urheilukulttuurin kannattaminen näkyy ihmisistä ulospäin fanituotteina, ja someen julkaistaan materiaalia urheilijoista ja urheilutilaisuuksista, taide- ja kulttuurikenttä on hiljaisempi ja ulospäin näkymättömämpi.
Mitä kulttuurikenttä voi oppia urheilukulttuurista? Luottamus on kaiken perusta
Ilja Venäläinen tokaisi keskustelussa hyvin, että Suomeen tarvitaan kulttuurikentälle enemmän samanlaista talkoohenkisyyttä mitä urheilukulttuurissa on alusta alkaen: "Sellaista mokkapalakultturia". Myös Elisa Itkonen piti tärkeänä lastenkulttuuriin panostamista, sillä lapsista kasvaa kulttuuri- ja urheilumyönteisiä aikuisia, jos heille annetaan mahdollisuus kokea ja kasvaa noihin maailmoihin jo pieninä. Riie Heikkilä jatkoi, että mikä tahansa harrastaminen tukee yhteisöllisyyttä ja sen kasvua.
Tatu Säisä nosti esille kenties illan tärkeimmän lauseen: Molemminpuolinen [kulttuuri- ja urheilukentän] luottamus on kaiken yhteistyön perusta. Verkostojen merkitys on tärkeää, jotta urheilun ja kulttuurin toimijat tuntevat toisensa ja on näin ollen helpompi ottaa yhteyttä, jos tietää ne hyvät tyypit. "Hyvillä tyypeillä" tarkoitan sitä, että tietää tai tuntee ihmisiä edes sen verran, että osaa olla oikeisiin henkilöihin yhteydessä. Löytää kentältä sellaiset tyypit, joiden kanssa haluaa tehdä yhteistyötä. Ilja Venäläinen lisäsi, että toimijoiden tulee tuntea olevansa "samalla tasolla". Tämä liittyy muun muassa puhetyyliin ja siihen, että osataanko omasta toimintakuplasta tulla sen verran ulos, että puhutaan yleistajuisesti ja näin toista kunnioittaen.
Itsekin myönnän, että olen ollut ajatuksineni stereotypisesti värittynyt muun muassa siten, että "jääkiekkoilijat on kusipäitä", ja kasvanut kuulemaan huuteluja siitä, kuinka "taiteilijat on taivaanrannan maalareita" tai "ne välttelee oikeiden töiden tekemistä". Jep. Tällaisten ajatusmallien pohjalta on varmasti todella hedelmällistä lähteä tekemään yhtään mitään....
Tatu Säisä on ollut omassa yritystoiminnassaan ihailtavan ennakkoluuloton ja kokeilunhaluinen. Hän kertoi muun muassa Sunsets Kuopio -festivaalitapahtuman järjestämisestä, jonka yhteydessä on myyty firmoille kesä- ja tyhypäivätoimintaa muun muassa joogan ja maalauskurssien muodossa. Yhteistyötä on ollut (tulee olemaan?) myös sirkus- ja valotaiteilijoiden kanssa. He ovat halunneet tietoisesti tukea myös junioriseura- ja kulttuuritoimintaa.
Rahaa pilaa taiteen vapauden? Sponsoritoiminnan mahdollisuudet?
Tatu Säisän puheenvuoron yhteydessä keskusteltiin myös taiteen vapaudesta ja siitä pinttyneestä ajatuksesta, kuinka "raha pilaa taiteen". Tämä on usein myös syy, minkä vuoksi taidekentän on vaikea puhua rahasta. Tai rahan puutteesta kyllä puhutaan, mutta rahaan myös suhtaudutaan ristiriitaisesti. Erilaiset tilaustyöt tai julkisen taiteen projektit ovat taiteilijoille tärkeitä tulonlähteitä, mutta niissä on usein myös se haaste, että tilaaja määrittelee rajat tai toiveet taiteelliselle ilmaisulle. Tällöin taide ei lähtökohtaisesti ole "taidetta taiteen vuoksi", mikä on vapaan taiteen päämäärä.
 |
| Timo Kokko: Momentary Appearance -installaatio, 2016. 7 jättiläistä -näyttely, Kuopion taidemuseo. |
Olen vuosien varrella istunut kuuntelemassa lukuisia kulttuuri- ja taidekentän tilaisuuksia, joissa olen välillä ollut myös itse puhumassa. Olen sitä mieltä, että taidekentän tulisi rohkaistua puhumaan rahasta ennakkoluulottomammin. Samoja haasteita käsitellään kaikissa kulttuurialan keskustelutilaisuuksissa ja usein tuntuu, että se vika on meissä kulttuurikentän edustajissa itsessämme, ettemme saa vietyä asioita eteenpäin tai muutettua tilannetta.
Sponsorointi on urheilumaailmassa arkipäivää. Firmojen ja yritysten logoja on painettuina kaikkiin urheiluvarusteisiin. Tämä tuntuu taidekentän edustajista vieraalta: että taideteoksen yhteyteen painettaisiin maksettu mainos? Mutta sponsorointia ei tulisi ajatella liian mustavalkoisesti.
Tatu Säisä sanoi, että urheilussa ja yritystoiminnassa yhteistyökumppanuudet ovat muuttuneet. Yhteistyön tulee olla vastavuoroista. Samasta asiasta puhui myös KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman Kuopion Kulttuurifoorumissa (3.6.2025). Saksmanin mukaan yhteistyökumppanuuksien tulee nykyisin ulottua myös arvoihin: toimijoiden tulee jakaa toistensa arvot. Ja nyt olemme saaneet avattua hedelmällisemmän maaperän myös kulttuuriyhteistöille.
 |
| Reijo Kela: Hiljainen kansa, 2025. Kuopion kaupunginteatteri, Amfiteatteri. |
Erinomaisena esimerkkinä urheilutoiminnasta lainattuun sponsoritoimintaan ja vapaaehtoistoimintaan on mielestäni viime kesän Kuopio Tanssii ja soi -festivaalin yhteydessä julkistettu Reijo Kelan performanssi- ja ympäristötaideteos Hiljainen kansa. Ymmärtääkseni Hiljaisen kansan kannattelemat turvepäät saatiin teoskokonaisuuteen sponsoritoiminnan myötä.
Näin ollen taidekentän tulisikin ajatella sponsoritoimintaa uhkakuvien sijaan mahdollisuuksina: etsiä niitä omaan toimintaan ja arvoihin liittyviä toimijoita ja ottaa rohkeasti yhteyttä. Mitään yhteistyötä ei koskaan synny, jos ei edes uskalla kokeilla. Tällaisista kulttuurikentän sponsoroinneista ja yhteistöistä tulisi myös puhua kuuluvammin. Kertoa onnistuneista yhteistyökumppanuuksista.
Onnistuneita yhteistyöavauksia
Urheilun ja kulttuurin vaikuttajilla on paljon valtaa seuraajiinsa. Tatu Säisä ehdottikin, että nämä eri vaikuttajakenttien toimijat pitäisi törmäyttää keskenään, jolloin he omalla avarakatseisella asenteellaan levittävät urheilu- ja kulttuurimyönteisyyttä omille ja toistensa seuraajille. Jokainen voi ottaa tästä kopin myös ihan arkisessa elämässään: käydä kokemassa jotain sellaista kulttuurimuotoa, mitä ei ole vielä kokeillut ja kertoa siitä kavereilleen. Opetella samalla sanallistamaan näkemäänsä ja kokemaansa, eikä vain tyydytä siihen kuluneeseen vähättelyyn, kun "ei muka ymmärretä". Minäkään en ymmärtänyt aluksi mitään jääkiekosta, mutta kysyvä ei tieltä eksy ja nyt osaan jo vähän enemmän.
 |
| Ars Liberan Flow-näyttely Kuopion jäähallissa, 2025. |
Itse pidin raikkaana yhteistyönä myös viime kesän KalPa Hockey Oy:n ja Kuopio Tanssii & Soi tapahtuman Tanssia ja taidetta jäähallilla. Kesällä jäähallilla ei ole otteluita, joten sinne vietiin tanssiesityksiä ja taidenäyttely!
Mitä urheilukenttä voi oppia kulttuurimaailmasta?
Tiede & Taide -illan keskustelut ovat resonoineet usein mielessäni. Askelia urheilun ja kulttuurin yhteistyölle tehdään kaikkialla, mutta niistä pitäisi pitää kovempaa ääntä. Tiedottaa asioista ristiin. Nyt kun olen itse alkanut sivusilmällä seurata kulttuurikentän lisäksi jääkiekkokulttuuria, löydän sieltä orastavaa ymmärrystä myös pehmeämpiä kultturiarvoja kohtaan.
Tommy Lindgren luotsaa jääkiekkomaailmasta kertovaa Meidän peli -podcastia, jossa puhutaan jääkiekkokulttuurista ja sen arvoista. Satuin näkemään otteen jaksosta, jossa Sami Kapanen ja Aleksi Elorinne (molemmilla KalPa-tausta) puhuivat herkkyydestä:
Tommy Lindgren: "Lätkässä ei välttämättä kauhean usein puhuta herkkyydestä. Puhutaan ehkä herkistä käsistä, mutta ei välttämättä herkästä mielestä samalla tavalla kuin vaikka taiteiden puolella tai muunlaisessa ilmaisussa. Onko se herkälle ihmiselle sopiva laji tuo jääkiekko?"
Sami Kapanen: "Tietyllä tavalla semmoinen herkempi sielu tai erilainen mieli hyvin helpolla leimataan meillä niin kuin taiteilijaksi, sen sijaan, että me puhuttaisiin vain erilaisista persoonista ja annettaisiin ymmärrystä enemmän. Mitä enemmän tässä tulee itsellekin kokemusta ja ikää, ja on oppinut näkemään itsensä kautta sen, miten erilaisia tunnetiloja voi olla ja niitä pitäisi ymmärtää. Iso asia olisi, että kopissa pystyy olemaan mahdollisimman oma itsensä, koska se, että sä laitat jonkun roolisuorituksen päälle, niin sä et pysty millään tavalla antamaan omaa potentiaalia joukkueenkaan käyttöön, koska aina, kun on jotain päälle liimattua, niin se jättää vajaaksi."
Aleksi Elorinne: "Mun mielestä [jääkiekko] sopii mainiosti herkille ihmisille ihan samalla tavalla, kun kaikille muillekin. Ehkä siitä pitää vain olla tietoinen ja niitä omia rajoja pystyä vetämään. Kyllä mä kannustan kaikkia olemaan hyvin voimakkaasti sitä mitä on."
Terve uteliaisuus toisia kohtaan
Ehkä tärkein oppi tästä kaikesta on yrittää ylläpitää sellaista tervettä uteliaisuutta kaikkea kohtaan. Ettei leimata toisiamme "me ja ne muut" -leireihin, koska siitä ei ole tässä maailmassa koskaan seurannut mitään hyvää. Tämän vuoksi ilahduin myös yllättävästä tiedosta, että entinen jääkiekkoilija ja jääkiekkovalmentaja Alpo Suhonen tunnetaan leikillisesti myös jonkinlaisena "taidekoutsina".
Apu-lehti haastatteli Suhosta, jossa otsikkona oli "Rakkauteni ovat taide, nainen ja jääkiekko". Artikkelissa esitellään Alpo Suhosen Forssassa sijaitseva koti: Villafors. Tällaisia hyvänmielen ja raja-aitoja ylittäviä artikkeleita, haastatteluja ja uutisia tarvittaisiin lisää. Ja toisaalta, voimme jakaa tällaista asennetta myös itse ympärillemme.
