Wikström ja Visavuori

Emil Wikström ateljeessaan. Kuva täältä.

Kun anoppini joitain vuosia sitten ehdotti retkikohteeksi Visavuorta, en tiennyt mistä puhuttiin. Vasta nimi Emil Wikström (1864-1942) sai mielenkiintoni heräämään. Tuosta Sääksmäellä sijaitsevasta kuvanveistäjän taiteilijakodista on sittemmin tullut yksi suosikkikohteistani, josta olen kirjoittanut aiemmin täällä ja täällä. 

Olen tietoinen, että Visavuori uudisti ateljeenäyttelynsä hetki sitten, mutta sitä en ole valitettavasti vielä päässyt katsomaan. Se mikä palautti kyseisen museokohteen mieleeni, löytyi kirjahyllyä siivotessa. Olin pelastanut Yrjö Suomalaisen (1893-1964) kirjoittaman Visavuoren mestari -kirjan yliopiston kirjaston poistopäiviltä jo ennen kuin olin edes vieraillut Visavuoressa. Taiteilijaelämäkerrat ovat aina koukuttavia, mutta jotenkin tämä resukantinen kirjanen oli unohtunut hyllyyn pölyttymään. Näin pimenevinä syysiltoina kaipasin jotain luettavaa ja ohut (164 sivua) Suomalaisen kirja vaikutti sopivalta iltalukemiselta.

Emil Wikström oli kirjan kirjoittaneen Yrjö Suomalaisen appi. Yrjö Suomalainen oli naimisissa Wikströmin vanhimman tyttären Estellen kanssa. Heidän lapsiaan olivat oopperalaulaja Maaria Eira sekä pilapiirtäjänä tunnettu Kari Suomalainen. Edellä mainitulla on pihapiirissä, entisen kasvihuoneen paikalla, oma Kari-paviljonki.

Visavuoren mestari - Piirteitä Emil Wikströmistä ihmisenä ja taiteilijana ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1948, siis muutamia vuosia Wikströmin kuoleman jälkeen. Suomalainen oli käynyt läpi mm. taiteilijan kuva-, muistiinpano- ja kirjearkistoa, jonka seurauksena hän halusi paitsi kunnioittaa appensa elämäntyötä myös säilyttää palan kulttuurihistoriaa tuleville sukupolville. Kirjan kieli (sekä Wikströmin kirjeiden kieli) on vanhahtavaa, mutta siihen pääsee nopeasti mukaan. Tavallaan juuri kielen omaksuminen luo lukijalle yhteyden tuohon aikaan, jolloin Wikström ja Suomalainen olivat tekemisissä keskenään ja näin historialliset tapahtumat eivät tunnu lukijastakaan niin kaukaisilta. Toisaalta tekstistä paistaa läpi, että Suomalainen on romantisoinut ja värittänyt tapahtumia paikka paikoin liikaa. Tapahtumista ei tietenkään voi saada täydellistä kuvaa pelkkien kirjeiden ja yksipuolisten aikalaishaastattelujen perusteella. Kirja alkaa Wikströmin nuoruusvuosista, jolloin hän aloitti taideopiskelun Turussa ja päättyy taiteilijan kuolinvuoteelle. Kirjan parasta antia olivat ehdottomasti juuri katkelmat Wikströmin kirjoittamista kirjeistä, sillä niiden ansiosta myös Visavuori herää uudella tavalla eloon.

Emil Wikström: Ain' yhä ajattelevi (Väinämöinen), 1907-108, pronssi.

 "Monenlaiset mietteet ovat Wikströmin Väinämöisen syntymisen aiheuttajina. Itse teoksen luoja sanoo: 'Minusta käsitys sanan voimasta on Kalevalan erinomaisimpia puolia, ja se, miten suurta vaivaa piti kärsiä sanan etsimisessä, kuten Väinämöisen tavaton, sitkeä tahdonlujuuskin, jolla hän etsi syntyjä syviä, ovat kuin esimerkeiksi otettavat henkisen olemassaolomme taistelussa.'

Paria vuosikymmentä myöhemmin,valmistumisensa jälkeen veistos tervan värisenä sai paikkansa kallionkielekkeellä pihlajan ja suuren visakoivun varjossa aivan lähellä Visavuoren pihaan nousevan tien mutkaa. Kävi kuitenkin niin, että yksi ja toinen kylän akkainen taloontulija huomatessaan vastassaan niin tuiman näköisen ukon itsekseen mumisten kiiruusti pyörti takaisin ja koetti alatietä päästä livahtamaan pihaan.

 'Pelkäävät. Ei sellaista kukaan kaipaa,' Wikström virkahti. 'Menköön sinne liiteriinsä takaisin muiden kuvien vahdiksi.' Ja Väinämöinen vietiin vajaansa takaisin."

"(---)Työhuoneen yhteyteen rakennettiin myös tähtitorni, johon taiteilija sijoitti Pariisista hankkimansa kaukoputken. Vapauttaakseen ajatuksensa taiteellisesta työstään Wikström varsinkin syksyisin vietti monen monet yön hetket tähtitornissaan. Katse avaruuksiin suunnattuna hän pohti äärettömyyden ratkaisematonta ongelmaa. Tähtikiikari ei suinkaan ollut hänelle tavallinen hobby, vaan Pariisin Tähtitieteellisen seuran jäsenenä hän kirjoitti muistiin huomioitaan ja oli säännöllisessä kirjekosketuksessa mainittuun seuraan. Visavuoren urkuparvella oleva tähtitieteellinen kirjasto sisältää joukon vankkoja ranskankielisiä nidoksia."

Emil Wikström oli sydänjuuriaan myöten rakastunut Visavuoreen, mutta valitettavasti hänen kaupunkilainen vaimonsa Alice (Högström, 1873-1950), ei oikein koskaan sopeutunut maalaiselämään.

"(---) Hyvät puolensa asialla kyllä saattoi ollakin, mutta kuinka toisenlaiseksi nuori rouva olikaan kuvitellut kartanoelämää!

'Olen lopen kyllästynyt... Herraskartano, missä ei saa mitään, ei voita, ei lihaa. Hämeenlinnasta pitää tuottaa kaikki ja saa maksaa 50 penniä rahtia kerrasta. Puista kiskotaan ja perunoista pitää puolet heittää menemään. Viihtyisin maalla, mutta eihän voi olla joulua, kun tällaista on.'

(---) Sitä todellista tukea, joka olisi voinut auttaa miestä myötä- ja vastoinkäymisissä ja joka olisi voinut hoitaa kodin käytännöllisiä tehtäviä ja kannustaa miestä hänen taiteellisessa työssään, Alice-rouvasta ei koskaan voisi tulla. Hän jäi enemmän kulttuurikodin koristekuvaksi, jonka paikka olisi ollut suuren kaupungin hienoissa salongeissa paljon paremmin kuin suomalaisella maaseudulla."

Tuntuu hieman oudolta kuinka Emil ja Alice olivat ylipäätään päätyneet yhteen. Kirjeotteista heijastuu kyllä rakkaus (tai myötätunto ja ymmärrys?), mutta Wikströmin sydän kaipaa Pariisin vuosien ja Helsingin kaupunkielämän jälkeen aina Visavuoren rauhaan.

Silloin kun Alice puolestaan pääsi Helsinkiin tuulettumaan ja "omiensa pariin",Wikström ajatteli seurapiiritilanteista seuraavaa: "Mitä minä, suomalainen taiteilija, tällaisessa seurassa teen? Puhumassa hölynpölyä!"

Jo nuorena taiteilijana hän oli kirjoittanut taiteilijaystävälleen: "(---) Me emme sovi nk. ihmisten joukkoon, ja kun sinne joskus pakotetaan niin oikein hävettää jälestäpäin kuinka sitä on teeskennellyt, imarrellut ja ollut jos mitäkin ja kaikkea muuta kuin itseään."

Wikströmin rakkaudesta ja kaipuusta maalle kertovat mm. seuraavat katkelmat:

"Eräästä keväisestä käynnistä maalla Wikström on merkinnyt muistiin: 'Olemme olleet Visavuoressa. Kolmessa viikossa aivoni paranivat ja opin katsomaan elämää optimistiselta näkökannalta. Mutta neljässä päivässä on Helsinki jo saanut minusta synkän pessimistin.

(---) Helsingistä lähtö on nyt päätetty asia ja rahoista riippuu voimmeko matkustaa ulkomaille vai onko peräännyttävä Visavuoreen. En mene sinne [Visavuoreen] vastenmielisesti, päinvastoin voi ihminen siellä koota itsensä, rauhoittua ja elää omissa rauhallisissa toimissaan kaukana kaikenlaisesta repimisestä. Kun vaan saan rahallisen toimeentuloni niin järjestetyksi, että tulen siellä toimeen. Tiedän, että minusta tulee sellainen vanha Visavuoren ukko joka siellä asuu yksin. Yksin lopettaa niinkuin alottikin, kunnes kannetaan pois. Mutta tulee sinne usein joku lapsista ja lasten lapsistakin, nuoria poikaviikaria, mäkeä laskemaan ja hiihtelemään.' "

" 'Ai-ai, kuinka tämä tekee hyvää', hän virkkoi ojentautuessaan lapionsa varteen nojaten kesken työn. 'Kyllä sitä ihmisen pitää olla houkka, kun lähtee täältä kaupunkiin herrastelemaan. Mene ja tee siellä sitten hyvää työtä, kun kaikki on rikkinäistä.' "

Visavuoren mestari oli helppo ja nopea luettava josta ymmärsi, 

että taiteilijan ero Visavuoresta oli paljon vaikeampaa kuin ero itse elämästä.

Visavuori osa 2

Jatketaan Visavuoren kierroksella ja astutaan tällä kertaa Emil Wikströmin taiteilijakotiin. Kansallisromanttinen hirsirakennus valmistui vuonna 1902 tulipalossa vuonna 1896 tuhoutuneen kotiateljeen tilalle. Asuinrakennuksen sisustus ja irtaimisto on alkuperäinen ja siellä voi vieläkin aistia vuosisadan vaihteen kulttuurikodin tunnelman.

Ateljeerakennus kylpi valossa suurten kattoikkunoiden ansiosta, mutta asuinrakennuksesta löytyy hämärämpiäkin huoneita. Tämän makuu/työhuoneen seinillä oli muun muassa taiteilijan luonnoksia. Tumma tapetti nosti huonekalut hyvin esille.

Olohuoneessa pääsin jatkamaan kattokruunu kuvasarjaa. Taustalla näkyy palanen kaunisti sommiteltua tähtikuvioista kattolaudoitusta.

Kapeat, mutta korkeat ikkunat valaisivat olohuoneen upeat huonekalut ja taideteokset. Kuten ateljeerakenuksessa myös täällä takat on suunnitellut isäntä itse. Kattolaudat on sommiteltu tähtimuodostelmaan, joka oli melkoinen käsityön taidonnäyte.

Liekkö tämä huone toimittanut ruokailutilan virkaa, sillä varsinainen keittiö helloineen oli toisaalla. Käsityöstä voi nähdä jälleen hienoja esimerkkejä ylemmän kuvan "sohvassa" ja seinäkoristelussa.

Lastenhuoneessa ja päämakuuhuoneessa tapetit olivat vaaleampia, joka toi aivan erilaisen tunnelman muihin huoneisiin verrattuna. Ikkunoista tuleva valo kertautui erilaisten peilien kautta. Keittiön puolella oli ruokakomero ja pieni palvelijan huone. Rakennuksesta löytyy myös mielenkiintoinen vanha jääkaappi.

Vaikka kokonaisuus saa ihastelemaan, on silti vaikea kuvitella rakennusta mummolana, mitä se Kari Suomalaiselle oli. Ulkoa hyvinkin "mummolahenkinen mökki" kätkee sisäänsä kulttuurikodin arvokkaan sisustuksen. Millaisia isovanhempia Emil Wikström ja Alice Högström ovat mahtaneet olla?

Visavuori pysyy mielenkiintoisena vaihtuvien näyttelyidensä ansiosta, vaikka itse taidan kaikesta huolimatta pitää eniten juuri tästä muuttumattomasta puolesta. Ateljeerakennusta voi käydä katselemassa täällä.

Oletteko käyneet Visavuoressa? Millaisia ajatuksia paikka herättää?

Visavuori osa 1

Visavuori sijaitsee Valkeakosken Sääksmäellä ja se on kuvanveistäjä Emil Wikströmin (1864-1942) museona toimiva taiteilijakoti ja ateljee. Visavuoressa on myös Emil Wikströmin tyttärenpojan, pilapiirtäjä Kari Suomalaisen (1920-1999) Kari-paviljonki, jossa voi tutustua Karin tuotantoon ja vaihtuviin näyttelyihin.

Emil Wikström: Ain' yhä ajattelevi (Väinämöinen), 1907-1908, pronssi.

Vierailin museossa ensimmäisen kerran muistaakseni vuonna 2010 tai 2011 ja paikka vei sydämeni lopullisesti. Olemme aina vierailleet museossa varsinaisen turistikauden ulkopuolella, koska hiekkatien varressa oleva lipunmyyntikoju on aina ollut tyhjä. Liput olemme hakeneet Kari-paviljongista samalla kun olemme katsoneet sen vaihtuvat näyttelyt.

No mikä tässä paikassa sitten kiehtoo? Ensimmäiseksi huomio kiinnittyy kauniiseen luontoon, sillä rakennukset sijaitsevat kallion laella, josta on upeat näköalat ympäröivälle järvelle. Toiseksi huomion vievät kansallisromantiikan hengessä rakennettu hirsinen taiteilijakoti ja keskieurooppalaista jugendia edustava ateljee. Keltainen ateljeerakennus valmistui vuosina 1893-1912, johon suunniteltiin myös tähtitorni ja Suomen ensimmäinen pronssivalimo. Asuinrakennus valmistui vuonna 1902. Rakennukset ovat säilyneet kauniisti alkuperäisessä asussaan ja Wikströmin kädenjälkeä saa ihastella veistosten lisäksi muun muassa rakennusten takoissa.

Taiteilijakodit ovat aina hienoja kokemuksia. Niissä pääsee taiteilijaa lähemmäs ihmisenä kun taiteilijamyytin luoma verho avautuu. Wikströmin käsistä ovat syntyneet muun muassa kaikkien tuntemat Lyhdynkantajat Helsingin rautatieaseman julkisivussa sekä Säätytalon päätykolmion veistokset. Itseäni miellyttivät kuitenkin eniten nämä lempeät ja herttaiset lapsiveistokset, joihin oli tallennettu viattomuus, herkkyys, uteliaisuus ja rakkaus. Kansallisromantiikan hengessä syntynyt Karjala-innostus näkyi rakennusten yksityiskohdissa ja veistosten Kalevala-aiheissa.  

Emil Wikström: Luonnoksia Zachris Topeliuksen muistomerkkiin, Vaasa 1915, kipsi.

Emil Wikström: Tukinuittaja, 1890, kipsi.

Kattoikkunoista tulvi runsaasti luonnonvaloa työtilaan ja voin vain kuvitella kuinka Wikström on valmistanut täällä veistoksia luonnon ympäröimänä. Ahkeroinut ateljeessa, pistäytynyt ulos ihastelemaan avautuvia näkymiä, istuutunut talvipuutarhaan juomaan kupposen kahvia tai leikkimään lastensa kanssa.

Talvipuutarhan valoisa nurkkaus. Pöydällä veistos Viattomuuden uni vuodelta 1892.

Emil Wikström: Mielikki, 1912, kipsi. Taiteilijan nuorin tytär.

Työhuoneen toisella puolella parvella sijaitsevat Wikströmin veljen tekemät urut ja portaikon yläpuolella seisoo tutunnäköinen veistos. Louvressakin ihastelemani Samothraken Nike Wikströmin versiona. Tuo siivekäs torso vangitsi olemuksellaan edelleen.

Parvella sijaitsee myös ovi tähtitorniin, mutta ulos asti ei tällä kertaa päässyt, sillä ovi oli lukossa. Tornin muoto oli tutkimisen arvoinen.

Tähtitornin kupolin alla.

Visavuori noudattaa kokonaistaideteoksen virkaa, sillä taiteen ja Karjala-innostuksen lisäksi Wikströmin intohimona oli puutarhanhoito. Itse en ole vielä päässyt paikalle kesän vehreimpään aikaan, mutta Visavuoressa järjestetään myös puutarhakierroksia. Wikström suunnitteli puutarhasuunnitelmansa itse ja taiteilijan aikaisesta perennakannasta on säilynyt nykypäivään noin kolmasosa.

Ensimmäisen kerran pääsin vierailemaan museossa anopin saattelemana ja kiitos hänen, Visavuoresta tuli välittömästi yksi lempparimuseoistani, jossa voisin ihailla rakennusten, taiteen, arkkitehtuurin ja sisustuksen lisäksi upeaa luontoa. Kyllä Suomesta vain löytyy kauniita kulttuurikohteita kun osaa vain etsiä, tai eksyä, paikalle. Olen haaveillut paikasta parina kesänä jopa kesätyöpaikkana (olisiko ihanampaa paikkaa!), mutta homma vaatisi autoa, sillä Visavuorelle ei pääse julkisilla kulkuvälineillä.

Visavuori on avoinna nyt kevätkaudella (1.2.-31.5.) tiistaista sunnuntaihin klo 10-16 ja kesäkaudella (1.6.-31.8.) joka päivä klo 10-18. Ateljeerakennuksen vanhassa valimossa sijaitsee museokahvila (testattu ja hyväksi havaittu) ja museopuodista voi ostaa itselleen Wikströmin veistosten kipsikopioita, kuten esimerkiksi yllä nähdyn Mielikin.

Visavuoresta ovat aiemmin kirjoitelleet muun muassa Laura, Tillariina sekä Culturelle.