Ho dormito come un ghiro

Viikonloppuna vietettiin serkun valmistujaisjuhlia ja muu aika meni mukavasti nuoremman kummipojan kanssa telmiessä. Kävi mielessä että jokohan tätillä alkaa ikä painaa kun viikonlopun ohjelma taisi väsyttää siinä määrin että sunnuntaina kuukahdin jo ilta kahdeksan maissa ja tuli nukuttua onnellisesti sellaiset 11 tuntia... Että kuten italiaksi sanotaan "Ho dormito come un ghiro" (Nukuin kuin pähkinähiiri).

Kuva täältä.

Mutta heräsinpä virkeänä uuteen viikkoon! Tänään vasta tajusin miten ihana tuo graduryhmä on; ei tarvita aina edes sanoja kun katseista ymmärtää toisten mielialan. Ja Facebookissa jaetaan graduttaa-tuntoja. Että voivatkin olla osuvia! Ja hei, tässä vasta aloitellaan projektia...!?! Noh, tänään sain sitten imuroituakin että loppuviikoksi on turha keksiä "tärkeämpää" tekemistä kuin teoriapohjan loppuun saattaminen. Kursseille osallistuminen tosin pätkii pitkäjännitteistä kirjoittamista. Voi olla että Hurmioitunut paljastaa tänä vuonna viha-rakkaus-suhteensa taidehistoriaan tämän projektin myötä...

Viikkoon on kuitenkin tankattu hyvillä yöunilla ja toivotaan että kevään tullen 

tällaisia viikkoja olisi vielä paljon edessä.

Pakkasta, puuteria, kuuraa ja kimalletta

Arkisia iloja

Vihdoin! Olen odotellut joulukuun 17. päivästä lähtien tilaamaani kirjaa, jolla on melkoisen merkittävä osa gradussani ja tänään se lopulta saapui. Jos joku tässä opiskelijakaupungissa ärsyttää niin se että kaikki kirjat ovat aina lainassa tai varattuja. Nyt puhun siis vain omasta puolestani ja taidehistoriallisesta kirjallisuudesta. Kun yliopiston rakennukset ovat remontin kourissa ja taidehistorian kirjasto on evakossa (saavuttamattomissa), sitä pitää olla melkoisen nopea tai kekseliäs saadakseen tarvittavat kirjat käsiinsä jos aikoo kurssiesseitä kirjoitella. Toisaalta taas kun onnistuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan voi löytää aarteita, kuten yliopiston kirjaston kirjadyykkauspäiviltä, jossa jaetaan ilmaiseksi kirjastopoistoja. Sitten kun tutkimusalana sattuu olemaan niinkin "tylsä" alue kuin kirkkotaide, joka ei muita kiinnosta, saattaa löytää erittäin hyviä opuksia omaan tutkimusalaan liittyen.

Tällä viikolla alkaneet kurssit Tunteiden ja kuvataiteen suhteesta sekä Suomen kuvataiteesta ja taidekokoelmista ovat saaneet taas huokailemaan kuinka voikin oma ala olla niin mielenkiintoinen! Kun soppaan sekoitetaan mausteeksi lemppariluennoitsijoita (mm. Pirinen, Hanka, Koivulahti), keitos on valmis nautittavaksi. Mediassa pyörineet lööpit tulevaisuuden katoavista työpaikoista ja -aloista jätän ihan omaan arvoonsa ja toivon että saan kenkäni jonkun tahon oven väliin ja teen itsestäni merkityksellisen ja työllistämisen arvoisen!

Yllä oleva kuva ei liity juttuun millään lailla, mutta koska tämä sää inspiroi ja saa hyvälle tuulelle tulette varmasti näkemään tätä maisemaa vielä monen monta kertaa. Viikonloppuna olisikin sitten juhlien paikka kun yksi nuoremmista serkuistani valmistuu ammattiin :)

Tulkoon vaan silmitön talvi

Niin se uusi luentokausi starttasi täälläkin. Graduilu jatkuu edelleen mutta sen ohella osallistuin Taidehistorian näkökulmia tunteiden ja kuvataiteen suhteeseen sekä Suomen kuvataide ja taidekokoelmat kursseille. Ensimmäisessä sivutaan sitä esteettistä elämystä, josta kirjoitin edellisessä postauksessa ja jota käsittelen lyhyesti myös gradussani. Toisella kurssilla tutustutaan vierailijaluennoitsijoiden opastamana mm. mesenaatteihin, taiteen keräämiseen, yritysten taidekokoelmiin, taideväärennöksiin ja onpa siellä Hagelstamin huutokaupasta Johanna Lindforskin puhumassa taidekaupan näkymistä ja huutokaupan historiasta. Mielenkiintoista! Minä niin rakastan tätä! 

Tosin juuri tänään keskusteltiin opiskelijakaverin kanssa kuinka joulun alla meinasi tulla itku niiden esseepinojen kirjoittamisen kanssa kun ei vaan pysty. Vaikka aihe olisi miten mielenkiintoinen tahansa, vuorokauden tunnit ja deadlinet eivät olleet riittäviä. Samaa on odotettavissa myös tältä keväältä vaikka yritin tehdä leppoisan lukujärjestyksen. 

Joulunalusaikaa masensi myös sää, joka nyt alkaa näyttää oikeanlaiselta. Olen tietoisesti vältellyt sanaa talvi, kuin mielenosoituksena pakkasukolle, mutta nyt pakkanen ja aurinko antoivat sitä energiaa joka minulla vuodenvaihteessa yleensä on. Tällä jaksaa ryhdistäytyä loman jälkeen uuteen arkeen. 

Pakkasen puremat poskipäät, ripset kuurassa ja reisilihakset kohmeessa pyöräilyn jälkeen ja tämä tyttö vaan hymyilee! Kyllä tätä on odotettukin!  

Tulkoon vaan silmitön talvi,
hyytyköön maa.
Rakkauden riepuun me kietoudutaan.
Silmitön talvi,

järjetön sää.
Meitä ei kylmetä routa ja jää.

Valoisaa viikkoa!

Bloggaajan etiikka ja esteettinen elämys

Susanna Iivanainen: Kuvitelmia vedestä, 2012.

Dominik Wlodarek: Paris - Les Halles II, 2010.

Minulta on kysytty miksi en koskaan kirjoita näyttelyistä mitään negatiivista. Koskaan on harhaanjohtava sana, sillä olen ilmaissut näyttelykokonaisuuksien epäkohtia silloin jos ne ovat minua itseäni häirinneet. Toisaalta olen ilmaissut myös mielenkiinnottomuuteni yksittäisiä teoksia kohtaan. Perimmäinen syy varsinaisten "en tykännyt" näyttelypostausten kirjoittamattomuuteen liittyy blogini nimeen. Hurmioitunut sanana viittaa jo Aristoteleen lanseeraamaan termiin katharsis, fyysisiä reaktioita tuottavaan kokemukseen (sananmukaisesti tunteiden puhdistuminen). Tämän kokemuksen voidaan nykypäivänä ajatella olevan myös esteettinen elämys, joita etsin näyttelykäyntien lomassa. 

Ulla Pohjola: yksityiskohta teoksesta Huntu, 2009.

Timo Kokko: sarjasta Random lines, 2011.

Ilkka Virtanen: Pojasta isäksi, 2009.

Hurmioitunut symboloi siis mielihyvän tunnetta jota tahdon blogini kautta välittää. Totta kai näyttelyiden joukkoon mahtuu sellaisiakin kokemuksia jotka eivät herätä elämyksiä tai ajatuksia, jolloin jätän kirjoittamatta kyseisestä näyttelystä. En pidä itseäni varsinaisena taidekriitikkona, joten minusta olisi epäeettistä kysyä taiteilijoilta lupa heidän teoskuviensa julkaisuun, jos tarkoituksena olisi vain kertoa kuinka epäonnistunut näyttely minun mielestäni oli ollut. Luulenpa ettei kukaan tuolloin antaisi teoskuvia käyttööni. Tässäkin toimii tee kuin toivot itsellesi tehtävän periaate. Jokaisen taiteilijan on kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia asettaessaan teoksiaan julkisesti esille, että makumieltymykset eroavat toisistaan eikä kaikesta voi tai tarvitse pitää. Kun kirjoitan etten pitänyt jostakin teoksesta yritän myös ilmaista syyn sille miksi en pitänyt. Syy voi olla omassa makumieltymyksessäni, siinä etten saa avattua teosta itselleni tai siinä että mielestäni taiteilija ei ole onnistunut luomaan teoksesta onnistunutta kokonaisuutta. Perusteluja tarvitaan joka tapauksessa.

Jukka Huhtala: Sariel the golden, 2011.

Kirsi Pitkänen: Kupla-performanssi, 2011.

Arto Väisänen: Veivareita ja korentoja, 2011.

Anssi Mikael Okkonen: yksityiskohta sarjasta Uusi aika, 2013 (?).

Blogimaailmassa kääntyi kohdallani sivu jo viidenteen vuoteen ja vuosien varrella on tullut tavattua ja oltua yhteydessä kaikenlaisiin taiteilijoihin, harrastajiin ja ammattilaisiin. 99,5 prosenttisesti kohtaamiset ja yhteydenpidot ovat olleet positiivisia ja kannustavia. Joukkoon mahtuu niitä happamiakin marjoja, mutta onneksi vain yksi myrkkymarja. Näissäkin tapauksissa kyse on ollut usein tekijänoikeuksista (ymmärrettävää) tai näkemyseroista. Erityisesti tilanteet ja postausten julkaisematta jättäminen harmittavat silloin jos kyse on juuri siitä yhden teoksen/aiheen/asian kritiikistä, kun näyttely muuten (kokonaisuutena) olisi ansainnut tulla esitellyksi. Mutta jokaisen kantaa ja mielipidettä voi yrittää ymmärtää, vaikkei sitä hyväksyisikään.

Seppo Lagom: 07.01.2011 klo 16.18.

Kirsi Neuvonen: Piparminttupuku, 2013.

Pekka Hiltunen: Ristiretki, 2010.

Toivon kuitenkin että olette kaiken kaikkiaan saaneet nauttia mukavista näyttely- ja museokierroksista, vaikka blogini rajoittuukin voimakkaasti vain kuvataiteeseen. Se on kuitenkin itselleni se osa-alue joka tuottaa mielihyvää ja jonka parissa nautin olostani, joka toivottavasti välittyy myös sinne ruutujen toiselle puolen. :)

Tuija Matela: Luonnosteluvaiheessa, 2011.

Jenni Turunen: sarjasta Etsijät, 2011.

Asta Caplan: Oli aikaa kävelylle (Unohtunut), 2011.

Kiitos taiteen tekijöille ja kiitos teille lukijoille! 

Etsitään hurmioitumisen aiheita myös vuonna 2014!