Yleisöluento: Kirsi Neuvonen

 
Jyväskylän kansalaisopisto järjesti eilen yleisöluennon, jossa taidegraafikko Kirsi Neuvonen kertoi teoksistaan ja työskentelynsä lähtökohdista. Joudun tunnustamaan, etten ennen tätä tiennyt Neuvosesta juurikaan muuta kuin sen, millaista grafiikkaa hän tekee.
Luentosaliin astuessa tulijoita vastaanotti iloinen ja aurinkoinen persoona. Illan väsymys katosi ennen kuin Neuvonen oli edes aloittanut luentoaan.

Elämäni ei ole pikkuasioista kiinni, vaan suloisista sattumisista, 2009, etsaus, akvatinta, pehmeäpohja, 20x25 cm

Neuvonen (s. 1960) on kotoisin Keuruulta, mutta asuu ja työskentelee nykyisin Jyväskylässä. Hän meni 16-vuotiaana Savonlinnan kuvataidelukioon, jossa viehättyi metalligrafiikasta, vaikka aluksi menetelmissä käytettävät kaasut, hartsit ja hapot jännittivät. Neuvonen piti opintojensa aikana Keuruulla näyttelyn varmistaakseen onko hänestä taiteilijaksi. ”Taidetta ei tee täysin itselle, vaan se on tehty jaettavaksi.” Matka jatkui Lahden muotoiluinstituuttiin, jossa grafiikan tekeminen vahvistui. Nyt viimeisimpinä vuosina Neuvonen on suorittanut yrittäjyyden ja johtamisen erikoisammattitutkinnot, sillä hän korostaa tiedotuksen ja viestinnän olevan taiteilijan työssä tärkeää. Vaikka töitä alussa tehdään konkreettisesti yksin, tulee myöhemmissä vaiheissa mukaan muun muassa vedostajat, kehystäjät, kuljettajat, galleristit jne.

Neuvosella on ollut vedostajia vuodesta 1989 lähtien. Hän jakaa työskentelyn kahteen osaan: itsenäiseen luovaan työhön ja käsityöläisiin (mm. vedostajat). Neuvonen kiitteleekin vedostajiaan, sillä ilman heitä hänellä ei olisi mahdollisuutta tehdä niin paljon. Laskujensa mukaan hän on tehnyt 1016 työtä, Lahden muotoiluinstituutin 2. vuosikurssilta lähtien.

Neljännes melonia vatsan päällä, 1986, 90ed, etsaus, akvatinta, kuivaneula, 20x40cm

Oli mukavaa kuulla kuinka grafiikan tekeminen on kehittynyt mustavalkoisista värillisiin teoksiin. Neuvosen teokset muuttuivat värillisiksi vuonna 1986, jolloin ensimmäinen värillinen grafiikanlehti oli ”Neljännes melonia vatsan päällä”. Hän oli mukana ryhmässä, joka kehitti värillistä metalligrafiikkaa. ”Frida Kahlon äitiyspuku” vuodelta 1993 oli ensimmäinen neljällä laatalla tehty värillinen teos. Kehitys oli huimaa ja vuonna 1995 Neuvonen teki ensimmäiset terästetyt laatat, jolloin värit pysyivät puhtaampina. Näin hän sai luotua ihmishahmoille luonnollisen ihonsävyn. ”Banaanipuu” ja ”Päärynäpuu” ovat ensimmäisiä esimerkkejä. Neuvonen sanoi terästämisen olleen ”paras keksintö, kun värit tulevat sellaisina kuin toivoo”.

Frida Kahlon äitiyspuku, 1993, 90ed, etsaus, akvatinta, kopiosyövytys, 40x20cm

Banaanipuu, 1995, 70ed, etsaus, akvatinta, kopiosyövytys, 25x40cm

Neuvonen käyttää tekemisensä pohjana usein jotain teemaa, jonka mukaan hän alkaa teoksiaan suunnitella. Henkilökohtaisia suosikkejani ovat vuonna 1999 valmistunut ”Arkeologisia kaivauksia” sekä vuonna 2004 samaisella polymeerigravyyri tekniikalla toteutetut teokset. Taidehistorian opiskelijana nuo antiikista ammentavat teokset kiehtovat äärimmäisen paljon.

Leijona, 1999, 70ed, etsaus, akvatinta-pehmeäpohja-polymeerigravyyri, 40x60cm

Runotar, 2004, 50ed, akvatinta, polymeerigravyyri, 53x79 cm,

”Sanataidetta ja aikakäsityksiä” teema vuonna 2005 oli Neuvosen käsitetaiteellinen vaihe, jolloin hän opetteli muun muassa kultaamisen. Kehitys on jatkunut vuosi vuodelta ja ”Maaginen mittauspiste” näyttely (2009) toi teoksiin tarinalliset nimet ja interaktiivisuuden. Nettisivulla www.totuusvaitehtava.fi yleisöllä on mahdollisuus kirjoittaa tarinoita teosten pohjalta, ja olla näin osallisina teoksiin.

Aika kultaa muistot, 2005, 1 ed, muottiin valettu paperimassa, kaiverrus, lyöntikulta, 140x120 cm,

Neuvosen nettisivut ovat todella kattavat ja onnistuneet. Laaja tuotanto on esillä jo vuodesta 1982, jolloin hän vielä opiskeli Lahdessa. ”Kaiken mitä olen tehnyt, tunnustan tehneeni”. Tämä on hienoa ja rohkeaa, sillä vaikka osa taiteilijoista peittelee opiskelija-aikaisia töitään, ne kuitenkin näyttävät uran kehityksen hienosti.

Museomuistoja, 1982, 12 ed, serigrafia

Faabelit: Ruusutarhan kuningatar, 2010, 70ed, etsaus, akvatinta, kopiosyövytys, 25x30 cm

Luento oli todella mielenkiintoinen ja Neuvosesta jäi positiivinen ja aurinkoinen kuva. Taiteilijasta jolla on jalat maassa, joka kulkee ajan hermolla ja omaa säkillisen luovuutta ja määrätietoisuutta sekä halua kehittyä, ei voi olla pitämättä. Edessäni istuva nainen sanoikin: ”Suomessa ei taida olla yhtäkään henkilöä, joka ei haluaisi Neuvosen töitä seinälleen.” Mielestäni hän on oikeassa. Tuotannosta löytyy kaikille kaikkea.

Kuvat: copyright Kirsi Neuvonen
 

Museologia

 

Sivuaineenani on museologia ja opintojen ajan olen saanut paljon uutta tietoa museoelämästä ja -työstä, mutta myös täydennettyä ennakkotietojani. Kurssit ovat käsitelleet kulttuurin käsitettä ja kulttuuriperintöä, tallennusta ja dokumentointia ja tällä hetkellä on viimeiset hetket museo ja yleisö kurssista, ennen tenttiä.

Luennoitsijat ovat alansa ammattilaisia, museotyöntekijöitä eri organisaatioista. Eniten olen kuitenkin pitänyt museologian professorimme Janne Vilkunan luennoista. Hänelle on vuosien aikana kertynyt kokemusta laajasta museokentästä ja hän tuntee niin museolait kuin muutkin organisaatioiden takana olevat asiat. On mukavaa kuulla esimerkkejä eri museoista ja näyttelyistä, hyvistä ja huonoista, mutta hän pitää meidät myös ajantasalla ajankohtaisista asioista. Tapetilla on ollut esimerkiksi Kouvolan tapaus, Guggenheim ja viimeisimmät muutokset ja päivitykset museolakiin, kulttuuripoliittisiin strategioihin jne. Nyt on esimerkiksi tapahtumassa päätöksiä luonnontieteellisten museoiden tulevaisuudesta. Lisäksi saimme päivitettyä tietoa rekisteröityjen museoiden määrästä Suomessa.

Paljon mielenkiintoista, paljon opittavaa.

kuva täältä
 

Sparzanza ja Kuopiorock

 
Täytyy se vain taas myöntää: Ruotsista tulee hyvää metallia. Kuulin Sparzanzan musiikkia ensimmäisen kerran jokunen vuosi sitten ollessani levyostoksilla Levykauppa Äx:ssä. Kysyin mukavalta herralta tiskin takaa, että mikähän mahtaa tämä bändi olla, ja ilmoitti nimeksi Sparzanza. Kotiin mennessä olin jo unohtanut bändin nimen, enkä voinut tutkia bändiä tarkemmin netistä.
Nyt radiosoitossakin ollut kappale Temple Of The Red-Eyed Pigs herätti jälleen kiinnostukseni ja innostukseni kun huomasin, että bändi tulee ensi kesänä Kuopiorockkiin! Tämä neiti on ollut Kuopiossa rokkaamassa festareiden alusta saakka, vuodesta 2003, jolloin ensimmäiset festarit järjestettiin Kuopion matkustajasatamassa. Nykyisinhän festarit on siirretty Väinölänniemelle, paikallisittain Vänärille. Kuopiorock perinteeni siis jatkuu ainakin tämän ja ensi vuoden, kun mittarissa on täysi kymppi.



Kuopiorock 29.-30.7.2011
 

Neljä huonetta, Galleria 12

 
Varsinainen eilinen pikavisiittini Kuopioon oli tässä: entisten luokkakavereideni näyttelyn avajaiset Galleria 12:ssa. Tätä päivää oltiin odotettu pitkään.


"Neljä huonetta on ensimmäinen haparoiva, mutta itsenäinen askel taiteilijuuteen. Näyttely on neljän Ingmanin käsi- ja taideteollisuus-oppilaitoksen kasvatin työn hedelmä, jonka on tarkoitus osoittaa mihin he ovat jatkaneet koulun jälkeen ja minkälaisia muotoja ilmaisu on ottanut. Jokainen työstää "koulun jälkeistä" maailmaansa: valintoja, ongelmia, ratkaisuja ja lopputuloksia omassa tilassaan."

Otan oikeuden käyttää taiteilijoista heidän etunimiään lopputekstissä.

"Sanna Huuhka kehystää sukunsa sielunelämän seinälle valokuvien ja esineiden muodossa. Valokuvat, niiden sijoittelu ja kuviin yhdistetyt esineet käyvät dialogia omistajansa tarinasta."

Sanna Huuhka: Varikko, 2011


Sanna Huuhka: Valtaistuin,2011

Galleriaan astuessa Sannan installaatiot ottivat tulijat vastaan. Olin yllättynyt Sannan valinnasta tuoda näyttelyyn kolmiulotteisia kokonaisuuksia; olin odottanut piirustuksia tai maalauksia. Tosin Sanna on aina ollut rohkea kokeilija ja varma tekijä. Mukavaa nähdä uutta-Sannaa tällaisessa muodossa. Sannalla on aina ollut vahva viivankäyttö, jota toivon tulevaisuudessa vielä näkeväni.

"Tuija Matela maalailee makuuhuoneen intiimejä, unenomaisia tunnelmia, jotka vähitellen kutoutuvat mietiskelijöiden mielen-maisemiksi."

Tuija Matela: Luonnosvaiheessa..., 2011


Tuija Matela: Valmistautuminen, 2011

Sannan tilaa seurasi Tuijan maalausmaailma. Ja mikä maailma! Kaunista ja herkkää tunnetta. Naurahtelen vieläkin itsekseni muistellessani luokkamme ensimmäisiä haparointeja värien sekoittamisen parissa. Tavaramerkiksemme muodostuneesta "romantiikan ruskeasta" ei ollut enää merkkiäkään. Ihastuin Tuijan kädenjälkeen kun hän löysi oman tyylinsä elävää mallia maalatessamme. Kevyitä värikerroksia ja luonnosmaisuutta yhdistelemällä Tuija on mielestäni parhaimmillaan. Valo on myös tärkeä elementti Tuijan maalauksissa. Hassua, kuinka niin räiskyvä ja voimakas persoona saa aikaan jotain näin kaunista ja herkkää. Mutta ristiriitojen sanotaan täydentävän toisiaan.

"Jenni Turusen pohdinta ihmisen loputtomasta kehityksestä ottaa lapsen muodon. Pelkistetty tussin viiva ohjailee ilmaisua."

Jenni Turunen: Etsijät-sarja, 2011


Jenni Turunen: Etsijät-sarjat, 2011

Katutason viimeisessä huoneessa oli esillä Jennin tussitöitä. Jenni löysi tussilla tekemisen opinnäytetyönsä kautta ja on kehittynyt huimasti. Erityisesti ihastelen hänen anatomian osaamistaan ja viivankäyttöään. Jenni käyttää inspiraation lähteenä lapsiaan, mikä on minusta hienoa. Samalla kun hän kasvaa ja kehittyy taiteilijana, hän saa tutkia lastensa kasvamista ja kehittymistä. Toivon että hän ei unohtaisi lapsikuvauksiaan, vaikka joskus lähtisi etsimään uusia tuulia.

"Eerika Jalasaho tutkii ihmissuhteidensa etäisyysongelmaa skypelinssin välityksellä."

Eerika Jalasaho: Meet me at 8/10 pm.


Alakerrassa oli Eerikan ottamia valokuvia ja videoteos, joka on odottanut arvoistansa esityspaikkaa valmistumisestaan lähtien. Videoteos "Meet me at 8/10 pm." oli Eerikan opinnäytetyö. Kolmella seinällä esitettävä teos on ristiriitainen tulkinta kaukosuhteesta, sen hyvistä ja huonoista puolista. Videoteosten ja kuvien lisäksi toivon tulevaisuudessa näkeväni Eerikan muutakin osaamista, esimerkiksi viivankäyttö on hänellä voimakasta ja persoonallista.

Oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa miltei kaikki luokkakaverit yhdessä ja vaihtaa kuulumisia. Jokainen on valinnut oman tiensä ja toivottavasti pidämme yhteyttä jatkossakin. Eikä haittaisi saada useampia näyttelyavajaiskutsuja taiteilijuuden tien valinneilta kavereiltani. Kutsuja odotellessa.

Käykää ihmeessä katsomassa näyttely mikäli Kuopiossa liikutte. Minusta on aina mielenkiintoista tutustua uusiin taiteilijalahjakkuuksiin ja näkisin niitä mielelläni enemmänkin gallerioissa.
 

Rajattu - Emmi-Inkeri Rimpilä ja Heli Mannisenmäki

 
Eilisellä pikavisiitillä Kuopioon, ehdin varsinaisten näyttelyn avajaisten lisäksi käydä katsomassa Kuopion kaupunginkirjastossa olevan näyttelyn Rajattu. Näyttelytilassa oli kahden taiteilijan valokuvia.

"Taide yhdisti kaksi nuorta toisiinsa ystävyyden siteellä. Emmi-Inkeri Rimpilä ja Heli Mannisenmäki asuivat kämpiksinä Kuopiossa noin 8 vuotta sitten opiskellessaan samalla vuosikurssilla Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen kuvallisen ilmaisun linjalla. Valmistuttuaan sieltä kuva-artesaaniksi Emmi jatkoi opintojaan valokuvaajaksi ja Heli kuvataiteilijaksi.
(---)Näyttelyn nimeksi valittiin Rajattu, sillä onhan valokuva jo itsessään aina rajattu. Vapaamuotoinen teema antoi kummallekin taiteilijalle mahdollisuuden toteuttaa näyttelyyn omannäköiset kokonaisuudet."

Rimpilä kertoo kuvistaan seuraavaa:
"Valokuva on yksi keino itsetutkiskeluun ja itseilmaisuun. Suurin osa Rajattu-näyttelyyn valikoituneista töistäni edustaa digitaalista taidetta. Olen yhdistänyt kuviini usein monta päällekkäistä kuvaa ja töissäni onkin läsnä hieman satumainen tuntu. Kuvankäsittelyn avulla voin tuntea mitä on syntyä liekin sieluna tai helliä kuurana ruusunmarjan pintaa."



Rimpilän kuvat eivät aiheuttaneet itsessäni suurempaa mielenkiintoa. Pidin rohkeana valintana käyttää kuvissa omaa alastonta vartaloa ja kuvankäsittely oli taidokasta. Osa kuvista oli kuitenkin hieman päälleliimatun oloisia eivätkä koskettaneet minua. Toisaalta asenteenikin saattoi olla vääränlainen, sillä harvoin pidän kuvista joita on käsitelty. Luotan ehkä vanhanaikaisestikin autenttisen kuvan voimaan. Alastoman vartalon yhdistäminen alastomaan luontoon oli kuitenkin onnistunut.

Mannisenmäki avaa omaa kuvasarjaansa seuraavasti:
"Kuvani ovat otettu ikkunoista, joten kuviin sisältyy automaattisesti myös toisenlainen rajaus. Ikkunoiden näkymä on rajallinen ja useissa kuvissani näkyykin palanen ikkunan karmia tai verhoa. Olen kiinnostunut valokuvauksen taiteellisesta luonteesta, en niinkään tekniikasta. Valokuvaamisessa kiinnostaa eniten tunnelman vangitseminen ja mielestäni kuvien epäterävyys luo maisemasta tai näkymästä hyvin maalauksellisen."




Rimpilään verrattuna Mannisenmäen kuvasarja avautui minulle paremmin ja pidin kuvien maalauksellisuudesta. Kuvissa näkyi juuri autenttisen, muokkaamattoman kuvan parhaat puolet ja rajattomat mahdollisuudet. Oikeanlaisella rajauksella, terävyysalueella ja aihevalinnalla voi saada mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän kokonaisuuden. Lyhyt terävyysalue toi mystisyyttä ja lasien heijastukset kuviin aivan uusia ulottuvuuksia.

Molemmat taiteilijat ovat Ingmanin kasvatteja ja oli hauskaa huomata, itsekin kyseisen koulutusohjelman käyneenä, että molempien kuvista heijastui pieni "ingmanlaisuus". Olisi mielenkiintoista seurata heidän tekemisiään tulevaisuudessakin.