torstai 19. huhtikuuta 2012

Loppusanat

  Tämänkeväisen museologian seminaarin päätti Jyväskylän yliopiston museologian professori Janne Vilkuna. Olen poiminut puheesta omasta mielestäni oleellisimmat asiat ja tiivistänyt tekstiä.
Käsite ja termi paikallismuseo on harvinaisen hankala, sillä se ei kerro paljon. Paikallismuseot jakautuvat käytännössä kahtia: museoammatillisiin ja vapaaehtoisesti hoidettuihin museoihin. Kotiseutumuseo-termi ei kata koko vapaaehtoismuseotyön kenttää.

Valtaosa Suomen museoista syntyi aikoinaan paikallismuseoiksi, vanhimmat jo 1880-luvulla ja niitä hoidettiin vapaaehtoisvoimin. Vasta sotien jälkeen museot alkoivat ammatillistua. Silloin syntyi raja näiden kahden välille. Tämän päivän vapaaehtoisesti hoidettujen museoiden liepeillä on aina ammattilaisia, ainakin maakuntamuseon ohjauksen kautta. Vastaavasti suuressa osassa ammatillisia museoita on liepeillä vapaaehtoisia. Tulevaisuudessa ammatillisten museoiden vanavedessä on yhä enemmän vapaaehtoisia tekemässä erilaisia toimia museon ja itsensä hyväksi.

On paljon sellaisia museoita joita ei voi fyysisesti muuttaa, mutta toimintaa voi aina kehittää.
Kuntauudistuksessa voi käydä niin, että museoammatillinen verkosto harvenee, jolloin yhteisöihin jää kulttuuriperintötoiminnan tarve jota museotoiminta täyttää. Silloin paikallismuseot profiloituvat tämän toiminnan ympärille; mielellään yhteistyössä ammatillisten museoiden kanssa.

Keskeisin kysymys museotyössä on kuinka onnistutaan pääsemään yhteistyöhön ja sitoutumaan omaan yhteisöön. Haaste on suuri jos kuntauudistuksissa erkaannutaan esimerkiksi päättäjistä. Paikallismuseoiden arvoa pystyy arvioimaan vain ja ainoastaan kyseinen yhteisö itse. Yhteisö määrittelee onko museo arvokas ja tarpeellinen.

Museon perimmäiset ydintehtävät (säilyttää, tallentaa, dokumentoida) ovat aivan samanlaisia sekä ammatillisesti hoidetussa museossa kuin paikallismuseossakin. Se miten toimia toteutetaan, on erilaista ja sen pitääkin ja se saakin olla erilaista, kuten seminaarissa on todettu. Vapaaehtoisten toimintaa ei voida mitata ammattilaisten mittareilla.

___________________________________

Museologian semininaarin nettisivut täällä.

Kaikki seminaarissa kuullut puheet on videoitu ja siirretty Jyväskylän yliopiston Moniviestimeen tänne, jossa halukkaat voivat käydä kuuntelemassa/katselemassa puheet kokonaisuudessaan.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti