sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Ion Barladeanu

 

Eilen Yle Teema näytti mielenkiintoisen dokumentin, jonka jälkeen taas muistin minkä vuoksi maksan tv-lupamaksuni. Ion B:n maailma (The World According to Ion B., 2010) kertoi romanialaisesta katutaiteilijasta, joka on luonut taidetta 1970-luvulta aina 90-luvulle saakka. Tämä kollaasitaiteilija asui kodittomana kerrostalojen välissä, roskien keskellä alkoholisoituneena.


Sattumien kautta galleristi löysi piileskelevän taiteilijan ja hänen yli 900 teosta kattavan elämäntyönsä. Ion Barladeanu on itseoppinut taiteilija keräten kaiken materiaalinsa roskien seasta, muun muassa pois heitetyistä lehdistä. Kaikesta huolimatta ITE-taide on hänestä kaukana, sillä Barladeanulla on uskomaton kyky sommitella ja rakentaa kuvia. Hänen työnsä ovat poptaidetta, tuulahduksia Andy Warholista ja jopa renessanssiajan Hieronymus Boschista.


Galleristi otti asiakseen tuoda Barladeanun työt julkisuuteen. Hän järjesti näyttelyn ja sai Barledeanun pois kadulta oikeaan asuntoon. Näyttely tuotti ihastusta ja lisää näyttelyjä. Barladeanu vaikutti onnellisemmalta, mutta ulkopuolisuuden tunnetta ei voinut olla huomaamatta. Rikkaat, englantia puhuvat ihmiset ihastelivat ja ostivat hänen töitään, mutta romanialainen Barladeanu ei ymmärtänyt sanaakaan ilman galleristiaan, joka tulkkasi keskustelut. 63-vuotias taiteilija kamppaili uuden julkisuutensa kanssa. Ohjaaja sanoikin dokumentin jälkeen: ”Henkilön ei voi olettaa olevan normaali elettyään kuin koira 20 vuotta.


Oli ällistyttävää huomata kuinka yhteiskunnan pohjalta, ilman mitään taidekouluja, henkilö voi luoda jotain noin upeaa. Hänen taiteeseensa ei vaikuttanut ympäröivä taidemaailma, sillä hän ei tiennyt siitä mitään. Kaikki syntyi hänen päästään, hänen omista ajatuksistaan. Barladeanu vaikutti tyytyväiseltä itseensä ja töihinsä siihen, että oli kaikesta huolimatta ja vanhalla iällä saavuttanut jotain. Hän toivoi vain että hänen isänsä olisi saanut olla näkemässä menestyksen. Barladeanu kuitenkin harmitteli ikäänsä; hän kertoi, ettei enää ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi.


Kuinka paljon kätkettyjä lahjakkuuksia yhteiskunnassamme onkaan piilossa? He eivät nauti valtioiden apurahoista saati muista taiteellisista avustuksista. Kuinka moni uusi Warhol, Picasso tai Dali odottaa tietämättään löytämistään?






Kuvat Google ja osa tekstistä ovat otteita FilmChaw blogista.
 

13 kommenttia:

  1. hei kiitos taas vinkistä! menee ihan ohi nämä helmet kun on niin paljon puuhaa päivät täynnä.. ihan mieletön tapaus! :)

    VastaaPoista
  2. Inka: Mielelläni vinkkaan näistä täälläkin hyvissä ajoin,mutta tämän tapauksen huomasin vain hieman ennen ohjelman alkua. Ihanan oloinen mies, kaikesta huolimatta. Ja taitava!

    VastaaPoista
  3. Voi olisinpa nähnyt tuon!!! Teokset ovat mykistäviä!! Kävin Lokomon näyttelyissä Turussa viikonloppuna, eikä yksikään teos yltänyt noiden tasolle. Olin vähäsen pettynyt, hmm eikä Tom of Finland oikein purrut meikäläiseen. Katseltavaa toki oli, mutta odotukseni ehkä vähän liiaan suuret kaikesta hehkutuksesta...

    Kiitos vinkistä, menen katsomaan ohjelman netistä myöhemmin :))

    Olet tosi kiltti kun kerrot vinkeistäsi!!

    VastaaPoista
  4. minnamarika: Minäkin yritän mennä näyttelyihin mieluummin ilman ennakkoasenteita ja -odotuksia, ettei tule pettymyksiä.
    Tuon dokumentin jälkeen tuli innostus tehdä kollaaseja,joten otin tuumasta toimeen ja aloin leikellä lehtiä. Saa nähdä saanko mitään fiksua niistä aikaan...

    VastaaPoista
  5. Dokkari ilahdutti minuakin. Se antoi paljon ajattelemisen aihetta. Joskus tuntuu, että taiteen tekeminen on rajattu liian tiukasti säännöillä. Tuntuu, että taidetta tekevät pienet piirit toisilleen ja varsinkaan ns. itseoppineita ei arvosteta lainkaan. Dokkarissa oli myös sosiaalinen ulottuvuus, joka pisti ajattelemaan laajemminkin ihmisten elämää. Hienoa, että jaoit vinkin muillekkin :)

    VastaaPoista
  6. Seija: Allekirjoitan ajatuksesi. Dokkari todella laittoi ajattelemaan. Itseoppineita ei pidetä "oikeina" taiteilijoina. Huomasi taas kuinka kiitollinen saa olla omasta elämästään.

    VastaaPoista
  7. Ohi lipsahti tämä dokkari, mutta tällä referaatilla pääsin vielä loistavasti mukaan. Mielenkiintoista!

    VastaaPoista
  8. Näin dokkarin! Onneksi on YLE! Uskomaton lahjakkuus!

    VastaaPoista
  9. Memories and stories: Sanoppa muuta. Huomasin että joku ilta tuli uusintana. :)

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoinen ohjelma. Sääliäkö taiteilijaa vai ei?

    VastaaPoista
  11. Miranda: Mukavaa kuulla erilaisia ajatuksia. Mielenkiintoista olisi myös kuulla mielipiteitä siitä, voiko taiteilija olla "oikea" taiteilija ilman koulutusta.

    VastaaPoista
  12. Dokkari tuli taas uusintana 5.1.-12. Niin hieno, niin ihana. Siis tämä taiteilija. Antoi jotenkin uutta toivoa ja ... en osaa kuvata, olen sanaton. Sitä oikea taide tekee ihmiselle, avaa silmät. Kiitos.

    VastaaPoista
  13. anni: Katsoin tuon dokkarin uusintanakin ja ihastutti ja ihmetytti yhtä paljon. Todellakin, avasi silmät ja laittoi ajattelemaan taiteen luonetta ja taiteilijuutta. Ilta - pari sitten tuli dokkari lapsitaiteilijasta, Marla Olmstedista, joka sai aikaan hieman samanlaisen reaktion. Saa nähdä jos saisin kirjoitetua siitäkin jotain. :)

    VastaaPoista