Taiteen evoluutio

Jyväskylän taidemuseossa käynnistyi perjantaina luentosarja, joka liittyy museon vaihtuviin näyttelyihin Checkpoint Leonardo ja Uusikubismi. Taiteen evoluutiosta oli puhumassa kuvataiteilija Mikko Ijäs, joka oli luonut hämmästyttävän hienon PowerPoint-esityksen, jollaisia olisi mukava seurata yliopistonkin luennoilla.

Willendorfin Venus, n. 24 000 - 22 000 eaa., 11.1cm, kalkkikiveä. Veistosta säilytetään Wienin luonnonhistoriallisessa museossa. Kuva täältä.

Ijäs on kiinnostunut muun muassa neurologian mahdollisuuksista selvittää miksi ja miten taide vaikuttaa meihin. Luento oli melko pintapuolinen mikä on ymmärrettävää kun kyseessä oli kaikille avoin luento. Se kuitenkin sai ajattelemaan ja pohtimaan ihmisen roolia taiteen tekijänä. On ristiriitaista ja samalla hieman huvittavaa, että pisin taiteen historian osuus, esihistoriallinen taide, johon kuuluu esimerkiksi kalliomaalaukset, sivuutetaan taidehistoriassa usein vain taidekirjojen ensilehdillä siirryttäessä nuorempaan taiteeseen. 

Lascaux'n luolamaalauksia n. 17 000 - 15 000 eaa. Kuva täältä.

Miksi taide sitten aikoinaan syntyi? Tässä tulee muistaa, että taide sellaisena kuin me sen tunnemme ja käsitämme, on ollut olemassa vasta 1500-luvulta lähtien, jolloin renessanssi loi muun muassa mittausjärjestelmiä ja perspektiivisääntöjä. Ihmisen alkuperäinen kiinnostus taiteen tekemiseen liittyy suurempien ryhmien yhdessäoloon, monimutkaisten sosiaalisten rakenteiden ja toimintatapojen syntyyn, uskonnon, luonnonvoimien ja myyttien vaikutukseen sekä ennen kaikkea tietoisuuden eri tasoihin, kuten unitiloihin ja transseihin. Taiteen olemassaolo on todiste siitä, että ihminen haluaa olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. 

Leonardo da Vinci: Vitruviuksen mies, n. 1490, 34.4 × 25.5cm, kynä ja muste paperille. Kuva täältä.

Se miten koemme maailman vaikuttaa siihen miten teemme taidetta. Taide on kehittynyt koko ajan ihmisen rinnalla ja samalla on pyritty hakemaan ja löytämään uusia tapoja ilmaista itseä. Nykyihminen hallitsee taiteen säännöt ja tekniikat, joten hän voi keskittyä ilmaisemaan sekä näkyvää että näkymätöntä maailmaa rikkomalla rajoja ja kokeilemalla uutta. Todellisuuden näyttäminen on helppoa esimerkiksi valokuvauksen keinoin, mutta mielikuvien luominen näkyväksi on vaikeampaa, jolloin taiteella on suuri rooli. 1900-luvun taide toi mukanaan muun muassa abstraktismin, ei-esittävän taiteen. Teokset, joista ihminen ei voi hahmottaa kasvoja tai muutakaan esittävää, käänsi katseen sisäänpäin, tunteisiin. Ei-esittävä taide antoi esittävyyden sijasta tilaa väreille, jossa ne vaikuttivat mielikuviin ja mielipiteisiin kokonaisuudesta. Punaista energiaa, keltaista iloa, mustaa surua, vihreää eloa ja valkoista puhtautta. Värejä yhdistelemällä luotiin tunteiden vuoristoratoja. 

Mark Rothko: White Center (Yellow, Pink and Lavender on Rose), 1950. Kuva täältä.

Aikoinaan vihasin abstraktia taidetta, koska en ymmärtänyt sitä. Taidehistoria opetti puolestaan ymmärtämään sen, ettei sen tarkoituskaan ollut olla ymmärrettävää sanan varsinaisessa merkityksessä. Aloin katsoa teoksia toisella tavalla. Miltä värit tuntuvat, mitä ne tuovat mieleen, millainen olo teoksen edessä on. Abstrakti taide parhaimmillaan vaikuttaa syvemmälle kuin esittävä taide, koska siinä ei ole kysymys järjestä vaan tunteista. Nämä tunteet vaikuttavat aivojen eri alueilla, joita nykyaikaisen neurologian on mahdollista tutkia. Jään mielenkiinnolla odottamaan Mikko Ijäksen tulevaa väitöskirjaa. 

Taidemuseon tulevia luentoja voi käydä katsomassa täältä.