Valamon ikonit

Lauantaina avautui Keski-Suomen museossa perinteinen pääsiäisaikaan sijoittuva ortodoksisuudesta kertova näyttely. Tällä kertaa näyttely oli viety alakerran salista neljännen kerroksen suureen taidehalliin. Sadan teoksen kokonaisuus pitää sisällään ikoneita 1700-luvulta 1930-luvulle, ikonien esipiirroksia ja vanhaa grafiikkaa Valamon luostarin kokoelmista. Näyttelykokonaisuus on esillä ensimmäistä kertaa ja teokset ovat suurelle yleisölle ennen näkemättömiä.

Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Timo Mäkirinta toimitti tilaisuudessa rukouspalveluksen, arkkipiispa Leo avasi näyttelyn ja pääsiäisajan näyttelyperinnettä ylläpitänyt, Keski-Suomen museon intendentti, Erkki Fredrikson kertoi hieman näyttelyn teemoja ja taustoja.

Minusta on hienoa että Keski-Suomen museo on ylläpitänyt ortodoksisuudesta kertovaa näyttelyperinnettä, sillä ortodoksisuus kuuluu vahvasti myös suomalaisuuteen. Museoissa ikoneita on helppo lähestyä sellaisenkin joka tuntee aiheen vieraaksi, sillä ainakaan itse en tohtisi lampsia kirkkosaleihin kuin taidenäyttelyyn. Ja eiväthän ikonit ole vain taidetta vaan ensisijaisesti pyhiä kuvia, vaikka taidehistorioitsijana katson puulle maalattuja pyhiä myös kuvataidelasit silmilläni. Savossa pääsee helpommin lähestymään ikoneita Valamon ja Lintulan luostareissa sekä Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa. Museo on ollut rohkea nostaessaan ortodoksisuutta esille näyttelyissään, jotta Keski-Suomessakin suurempi yleisö pääsee aistimaan jotain pyhää tässä ortodokseille suurimassa juhlassa, pääsiäisessä.

Pyhittäjät Sergei ja Herman Valamolaiset, Kazanin Jumalanäiti ja Nikolaos, 1800-luku.

Vaikka kirkollinen taide ei olisikaan lähinnä sydäntä on hyvä muistaa, että se on luonut pohjan nykyisellekin taiteelle. Akateeminen ja länsimainen taide muutti kirkollista kuvastoa maallisemmaksi, minkä vuoksi itäisten ikonien lähes muuttumaton kuvakaanon tuntuu meidän silmiimme vieraalta. Ikoni on väreihin puettua teologiaa ja rukouksen väline. Siinä missä luterilaisten kirkkojen kuvat lähinnä koristavat ja kuvittavat kirkkosaleja, ortodoksikirkkojen ikonit tuovat tilaan jotain mystistä ja pyhää. Suhtautuminen kuvaan on erilainen.

Jumalanäiti valtaistuimella ja Kristus valtaistuimella, molemmat 1700-luvulta.

Avajaisvieraita oli paljon ja puheensorina oli soljuvaa. Oli ihastumista, ihmettelyä ja tulkintoja. Taidehallin seinät olivat saaneet pintaansa punaista ja sinistä tehosteväriä. Kristillisessä symboliikassa punainen kuvastaa elämää, evankeliumia ja jumalallista rakkautta ja sininen puolestaan taivasta, jumalallisuutta ja Neitsyt Mariaa. Vaikka puheensorina oli mukavaa kuunneltavaa, se esti rauhoittumisen ikonien äärelle. Minä tarvitsen ikonin kanssa "kahdenkeskistä" aikaa, jotta pääsen ikonin pintaa syvemmälle. Aina tämä ei onnistu ja se riippuu myös kuvatusta aiheesta ja pyhästä. Pyhä henkilö, josta ei ole aiemmin kuullutkaan ei vaikuta samalla tavoin kuin Kristus ja Jumalanäiti. Usein juuri ne kaanonisesti puulle maalatut ikonit ovat helpompia lähestyä arvokkaammin kuin länsimaisesti maalatut, sillä niissä on edelleen enemmän länsimaisen silmiin vierauden tuomaa mystisyyttä. Poikkeuksen näyttelyssä teki akateemisesti maalattu Vanhurskaat Joakim ja Anna, jossa Annan katse oli koskettava ja pysäyttävä. Kasvojen ohut iho ja aavistus juonteista tekivät vanhemman vaikutelman, vaikka käsien iho loi kuvan nuoremmasta naisesta.   

Vanhurskaat Joakim ja Anna, n.1938.

Yksityiskohta teoksesta Vanhurskaat Joakim ja Anna.

Siinä missä taidehallin toinen pää oli ikonien värittämä oli toisessa päässä mustavalkoinen yleisvaikutelma esipiirrosten ja grafiikanvedosten vuoksi. Esipiirroksia en ole juurikaan aiemmin nähnyt, joten oli mielenkiintoista nähdä miten tarkkoja piirrokset olivat. Tukena oli ruudukko, jonka sisään henkilöt ja tapahtumat oli piirretty todella tarkasti. Esipiirrokset, joissa on nähtävissä vielä maali- ja muita tahroja, ovat olleet mallina Vanhan Valamon pääkirkon ikonostaasin ikoneille. Valitettavasti esipiirrosten avulla maalattuja ikoneita ei näyttelyssä ole nähtävillä.

Kristus, lyijykynäpiirros.

Viimeinen ehtoollinen, 27, sarja 7/11, M.O.Balfin vedostama, kuparikaiverrus, 1872.

Grafiikantyöt olivat taidokkaita ja pikkutarkkoja. Viimeisessä ehtoollisessa oli havaittavissa Leonardon samaisen teoksen vaikutus. Lyijykynäpiirrokset pyhistä henkilöitä ja esimerkiksi rakennusmiehistä näyttivät siltä kuin niiden mallina olisi ollut veistos. Pukujen kankaat laskeutuivat kauniisti ja laskoksia oli paljon.

Rakennusmies, lyijykynäpiirros, 1800-luku.

Kaikki esillä olevat teokset on tehty Valamossa. Vanhimmat ikonit olivat ikänsä puolesta kaunista katseltavaa, mutta uudemmissa kankaalle maalatuissa kuvissa niiden koko ja länsimaisen taiteen vaikutus saivat tekemään rinnastuksia muihin teoksiin. Esimerkiksi Syntinen nainen pesee Kristuksen jalat nardusöljyllä ja kuivaa hiuksillaan -teoksen nainen muistutti paljon prerafaeliittitaiteilijan, Dante Gabriel Rossettin, naiskuvia.

Vasemmalla: Joka teistä on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Oikealla: Syntinen nainen pesee Kristuksen jalat nardusöljyllä ja kuivaa hiuksillaan. Molemmat 1900-luvun alusta.

Yksityiskohta teoksesta Syntinen nainen pesee Kristuksen jalat nardusöljyllä ja kuivaa hiuksillaan.

Näyttelyssä voi nähdä myös hienon vuoropuhelun kahden vastakkaisen seinän kesken, jossa toisen musta seinä enkeleineen ja hautakuvieen kertoo pitkästäperjantaista, Kristuksen kuolemasta, ja toinen valkoinen seinä kuvaa ylösnoussutta Kristusta ja pääsiäistä.

Kristus, 1800-luku.

Näyttely on laaja ja monipuolinen, josta voi löytää paljon Raamatun teemoja ja pyhiä henkilöitä, mutta myös oivallinen oppitunti esimerkiksi taidehistoriasta kiinnostuneelle, jos haluaa tutkia kuinka länsimainen taide on vaikuttanut itäiseen kuvaperinteeseen. Upeita esimerkkejä myös grafiikasta ja lyijykynäpiirroksista kiinnostuneille.

Näyttely esillä Keski-Suomen museossa 14. huhtikuuta 2013 saakka.