maanantai 9. joulukuuta 2013

Mestarin konsertissa

Lauantaina olin viidennettä kertaa Vesa-Matti Loirin joulukonsertissa. Viime jouluinen konsertti oli pieni pettymys, sillä artistin flunssa verotti kappaleiden vaikuttavuutta ja varsinkaan Ave Maria ei kuulostanut hyvältä. Tällä kertaa tunnelma oli aivan toinen, Vesku oli paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan ja ääni kantoi komeasti koko konsertin läpi. Vaikka Sydämeeni joulun teen, Varpunen jouluaamuna ja Ave Maria olivat kaunista kuultavaa, illan ehdottomin suosikki oli kappaleen mittaiset kylmät väreet aiheuttanut Suojelusenkeli (Maan korvessa kulkevi lapsosen tie). Ja Peter Lerchen orkesteri oli huikea.

Tästä se joulun odotus virallisesti alkaa.

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti minä pääsen ensi jouluna. Olen ihan Veskun fani:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine: Muistelinkin että sinäkin tykkäät. Sitten vain päätät että ensi jouluna menet konserttiin sinäkin, mikäli keikat ulottuvat lähialueelle :)

      Poista
  2. Mäkin tykkään Loirista. kunpa pääsis kerran vielä hänen konserttiinsa. Minäkin olin sunnuntaina joulukonsertissa, joka oli liian pitkä ja jossa oli jokaiselle jotakin. Ei hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuike: Olipa harmi että konsertista ei jäänyt kiva fiilis. Minulla olisi vielä yksi joulukonsertti edessä, Samuli Edelmannin Kuopion tuomiokirkossa. Sitä odotan mielenkiinnolla, en ole koskaan Edelmannia aiemmin käynyt kuuntelemassa.

      Poista