Kulttuuriperinnön säilyttämisestä

*Yhteistyössä Suomen käsityön museo 

ja Museoviraston keskusvarasto

Pääsin mukaan Suomen käsityön museon järjestämälle kesäretkelle. Viime kesänä vierailtiin Serlachius-museoissa, Mäntän kirkossa ja Höyry-galleriassa. Tällä kertaa matka alkoi Museoviraston keskusvarastolta.

Meille kulttuuriaineita opiskeleville korostetaan ensimmäisestä kurssista lähtien kulttuuriperinnön merkitystä ja sen säilyttämisen tärkeyttä. Museologian opinnoissa katsotaan aihetta myös toisenlaisesta näkökulmasta, kun säilyttämisen tärkeyden rinnalle nostetaan tavoitteen uhat ja haasteet. Jokaiselle suomalaiselle (ja maailman asukkaalle) pitäisi olla itsestäänselvää muistiorganisaatioiden: museoiden, kirjastojen ja arkistojen merkitys kulttuuriperinnön säilyttämisen kannalta. Kyseisissä paikoissa elää meidän jokaisen yhteinen historia, oli kyseessä sitten muinaismuistomerkit Irakissa (joita Isis-järjestö on tuhonnut systemaattisesti) tai talonpoikaistuoli Suomen peräkylällä. Ilman näitä organisaatioita meillä ei olisi tunnetta jatkuvuudesta, paikallisuudesta tai kansallisuudesta. Jos minulta kysytään, ilman muistiorganisaatioita meillä ei olisi inhimillisyyttä. Harva sitä tulee juurikaan ajatelleeksi, mutta ajatelkaapa jos maailmassa ei olisi yhtään museota, kirjastoa tai arkistoa. Vaikka et kävisi tai kuluttaisi kertaakaan elämäsi aikana kyseisten organisaatioiden palveluja, et voi väittää etteikö niiden merkitys heijastuisi elämääsi tavalla tai toisella. Luet kirjoja ja katsot elokuvia. Mistä luulet, että historiasta (jopa lähihistoriasta tai tulevaisuudesta!) kertovat kirjat ja elokuvat hakevat inspiraationsa ja taustatietonsa? Mitään uutta ei voisi syntyä jos meillä ei olisi tietoa menneestä. Kaikki uusi rakentuu jo olemassa olevan tietotaidon pohjalle.

Pakkaus- ja säilytysohjeita päähineelle.

Museoviraston keskusvaraston tehtävänä on säilyttää Suomen kansallismuseon kokoelmia ja kehittää säilytysolosuhteita (jonka vuoksi Vantaalle rakennetaan uusi kokoelma- ja konservointikeskus). Tehtäviin sisältyy myös ennaltaehkäisevää konservointia ja esinelogistiikkaa. Museoviraston keskusvarastossa on noin puoli miljoonaa(!) esinettä kolmessa kerroksessa. Oppaanamme toimineen Anu Norolan mukaan työtehtävät täyttyvät kokoelmien hoidon lisäksi uudelleen järjestelystä ja esinelogistiikasta.

Keskusvarastolta lähtee jatkuvasti esineitä näyttelyihin ympäri maata. Niitä myös saapuu näyttelylainoista ja esineitä otetaan esille tutkijoita varten. Vuodessa keskusvarastossa käy noin 200 vierailua, joista 20-40 ovat tutkijavierailua.  Pääasiassa vierailut ovat kiinteistönhoitoon ja turvallisuuteen liittyviä. Ihan mikä tahansa ryhmä keskusvarastolle ei pääse vierailemaan, sillä tarkoitus on edesauttaa nimenomaan museoalaa, sen kehittymistä ja alalle opiskelevia.

Muistiorganisaatioissa työskentelevillä on valtava vastuu, jota ei mielestäni korosteta valtamediassa tarpeeksi. Museoiden ajatellaan usein olevan vain näyttelypaikkoja esineille ja tapahtumille, mutta harvoin mietitään missä, miten ja millaisissa olosuhteissa kaikkia esineitä säilytetään sitten kun näyttely on ohi. Onnekseni olen päässyt kurkistamaan muutamien museoiden säilytystiloihin ja arkistoihin, mutta tämä keskusvarasto oli kyllä sitä kaikkea potenssiin sata. Valtavat määrät ihan kaikkea. Ei tulisi ensimmäisenä mieleen, mutta keskusvarastossa on omat paikkansa esimerkiksi unkarilaisille piparkakuille. Kyllä. Kyseiset piparit olivat tarkkailun alaisena, sillä niitä oli päässyt napostelemaan leipäkuoriainen.

Piparkakkujen makuun päässyt leipäkuoriainen.

Tästä päästään aasinsillan kautta niihin alussa mainittuihin uhkiin ja haasteisiin. Ympäröivää elämää ei voi pysäyttää eikä täysin steriloida, joten museot kamppailevat jatkuvasti mm. tuhohyönteisiä vastaan. Orgaaninen aines on aina metallia haastavampaa säilyttää, vaikka metallikaan ei ole loputtomasti turvassa: esimerkiksi tina voi saada tinaruton. Jos tinaisia esineitä säilytetään liian viileässä, ne saavat pintaansa laikkuja, jotka ajan myötä syöpyvät rei’iksi ja murentavat esineen.

Perinteinen keino pelastaa esimerkiksi tekstiilit hyönteisiltä, on pakastaa ne. Pyörillä olevaa arkkupakastinta on helppo liikutella tilasta toiseen. Ulkona sijaitsee valtavan kokoinen pakastuskontti, jossa voidaan pakastaa suurikokoisiakin esineitä pidempiä aikoja. Pakastuskonttipalvelu on tarjolla myös muille museoille.

Esineturvallisuuteen ja säilyvyyteen panostetaan myös oikeanlaisilla säilytysmateriaaleilla ja tukirakenteilla. Ei ole kuulkaas ollenkaan sama kuinka ne esineet laatikoihin ja hyllyihin asetellaan. Esimerkiksi tekstiiliien tulee saada levätä vaakatasossa ja saumat, kulmat, huput, koristeet jne. tulee suojata ja tukea happovapailla materiaaleilla siten, että ne pysyvät muodossaan.

Kattokruunut ovat saaneet tuekseen puisen kehikon, jolloin ne saavat roikkua kolhiintumatta ja nauhoilla estetään esineen heiluminen.

Kattokruunujen säilytysratkaisuja katsellessani aloin miettiä, että kuinka ihmeessä säilytetään, saati lähetetään kuljetettavaksi, esimerkiksi olkinen himmeli siten että se on ehjänä vielä perilläkin? Tämä antaa ehkä hieman osviittaa siitä, että kekseliäisyys on sallittua säilyvyydenkin turvaamisessa.

Polkupyöriäkään ei säilytetä jalkaansa tai seiniin nojaten.

Tämä oli hieno aloitus retkelle omien opintojenkin puitteissa!