Ainola

*Yhteistyössä Suomen käsityön museo

ja Ainola

Siitäkin huolimatta, että Jean ja Aino Sibeliuksen koti Ainola on Suomen kansainvälisesti tunnetuin kotimuseo, en ollut käynyt siellä kertaakaan aiemmin. Suomen käsityön museon kesäretki jatkui siis Tuusulanjärven rantamaisemissa.

Lars Sonckin suunnittelema Ainola valmistui vuonna 1904. Lähistöllä asuivat perheineen jo Pekka Halonen, Juhani Aho sekä Ainon veli Eero Järnefelt. Sibelius sävelsi täällä muun muassa Tapiolan sekä sinfoniat nro 3-7. Koti muutettiin museoksi vuonna 1974 ja kaikki on jätetty siten kuin ne olivat Aino Sibeliuksen kuollessa vuonna 1969. Museossa ei saa valokuvata, mutta sain ekstra-erityisen luvan napata teille muutaman kuvan myös sisältä.

Ainolassa elämä rytmityi talon isännän työskentelyn mukaan. Kun tämä sävelsi, talossa piti olla hiljaista. Tyttärien ollessa pieniä he pitivät Ainolaa purjelaivana, joka purjehti yksin aavalla merellä flyygelin suuntaan. Isä hoiti purjeita ja äiti ohjasi peräsintä. Laivan ympärillä mikään ei ollut varmaa: perheen rahatilanne oli usein epäselvä ja lisäksi isän teosten esitysten vastaanotto jännitti myös lapsia. Ainon varsinainen elämäntehtävä oli luoda puolisolleen niin hyvät ja turvatut työolot kuin mahdollista ja tukea häntä kaikissa tilanteissa. Hän myös opetti tyttäriään kotona näiden varhaiset kouluvuodet.

Sibeliusten viidestä tyttärestä Margareta (1908-1988) ja Heidi (1911-1982) syntyivät Ainolassa. Tyttäristä kolmanneksi vanhin, Kirsti (1898-1900), kuoli vajaan kahden vuoden ikäisenä lavantautiin. Salin seinällä sijaitsee Oscar Parviaisen mustanpuhuva maalaus Rukous (Lapsen kuolema), jossa äiti kumartuu kuolevan lapsensa rinnan päälle. Vuoteen päädyssä palaa kynttilä ja taustalla häämöttää luurankohahmoinen Kuolema. Parviainen lahjoitti maalauksen Sibeliukselle, jolle teos muodostui hyvin tärkeäksi. Teos muistutti Kirsti-tyttärestä. Maalauksen edessä on New Yorkista Sibeliuksen 50-vuotispäiville lahjoitettu flyygeli, jota soitetaan edelleen erilaisissa tapahtumissa.

Onko tässä kalustossa se Turku-yhteys, josta Kaponieeri kirjoitti?

Ainolaa suunniteltaessa Sibeliuksella oli kaksi toivomusta: näkymä Tuusulanjärvelle ja vihreä takka. Säveltäjä sai molemmat, ja oli tokaissut takan nähdessään sen soivan F-duurissa. Värit muodostuivat Sibeliuksen aisteissa musiikiksi. Tämän myötä takkaa alettiin kutsua F-duuri -takaksi. Takan soinnista en osaa sanoa, mutta vihreä väri kyllä hehkui kauniisti edelleen. 

Vasemman oven yläpuolella näkyy toinen Oscar Parviaisen maalauksista: Hautajaissaatto. Tämän ja Rukouksen aiheet syntyivät Pariisissa vuonna 1906, kun Sibelius oli soittanut Parviaiselle monipäiväisen juhlinnan päätteeksi luonnosmaisia teemoja aiheista Suuri juhla (Stor Fest), Surumarssi (Sorgmarsch) ja Rukous Jumalalle (Bönen till Gud). Parviainen kirjoitti Sibeliukselle ottavansa taulujensa aiheikseen "punaisenpunaisen ja mustanmustan Surumarssin" ja "ihanan Rukouksen Jumalalle". Surumarssi nimettiin lopulta Hautajaissaatoksi.

Saunarakennus oli Aino Sibeliuksen suunnittelema ja se valmistui vuonna 1905. Vaikka päärakennukseen saatiin puhelin jo vuonna 1904 ja sähköt vuonna 1918, vesijohtoa rakennuksessa ei Sibeliuksen elinaikana ollut. Hän ei halunnut sävellystyönsä häiriintyvän, joten vesijohdot tulivat vasta Sibeliuksen kuoleman (1957) jälkeen vuonna 1963.

Sibelius tahtoi kylpiessään monet sangolliset vettä, jonka vuoksi Aino kehitteli saunalle puisen vesijohtojärjestelmän. Vesisaavin yläpuolella olevassa seinässä on aukko ja puinen kouru, jota pitkin veden saattoi kuljettaa seinän toisella puolella olevaan ammeeseen:

Näin painavia vesisankoja ei tarvinnut lähteä kuljettamaan kulman taakse. Saunan ulkopuolella olevan vesijohtojärjestelmän voi käydä kurkkaamassa Kaponieerin blogista.

Ainolaan kuuluu myös kaunis puutarha-alue. Puutarha ja viljelykset olivat velkaiselle perheelle alkuvuosina elinehto. Puutarhaan istutettiin monta omenapuuta, punaisia ja valkoisia viinimarjoja, kasvimaa tuotti jopa tomaatteja. Lisäksi kokonaisuutta kaunistettiin muun muassa sireeneillä ja erilaisilla kukilla ruusuista alkaen. Perheen taloudellinen tilanne helpottui oleellisesti 1920-luvun loppupuolella. Vuoden 1927 alussa Sibelius oli jo velaton mies. Kasvimaiden hoito ei ollut Aino Sibeliukselle enää pakon sanelemaa vaan se muuttui terapiaksi. Hän kerrotaan sanoneen ystävälleen:

"Kun kylven keväisin siemenet maahan,
niin samalla hautaan sinne myös suruni.
Taimet nousevat mullasta, mutta surut jäävät maahan."

Talon edessä oleva kukkatarha entisöitiin 1990-luvulla ja kukkalajit voi nähdä jälleen Ainon suunnittelemilla paikoilla. Ylen toimittaja Regina Rask vieraili myös Ainolan puutarhassa ja videossa pääsette katsomaan esimerkiksi Ainon itsensä säilömiä säilykkeitä.

Pariskunta on haudattu puutarhan Rapalloksi nimettyyn paikkaan. Se sai nimensä Italian Rapallon kunnasta, jossa pariskunta oleskeli 1900-luvun alussa. Pronssisen hautapaaden on suunnitellut Sibeliusten vävy ja Heidin puoliso, arkkitehti Aulis Blomstedt.

Tällaisissa paikoissa suurtenkin taiteilijoiden elämä näyttäytyy maanläheisemmältä. Ulkomaalaisille kävijöille paikka on varmasti unohtumaton elämys. Yhdistelmä musiikin historiaa, taidetta, kulttuuria ja suomalaista luontoa. Ja onhan se tunne upea kun ymmärtää, että pariskunta on monella tavalla täällä edelleen läsnä.