Casa non casa

Petäjäveden kesäretkelle houkutteli paitsi Vanha kirkko myös Toinilan kesänäyttely. Inventoidessa Petäjäveden seurakunnan rakennuksia ja esineitä, bussi huristeli aina erikoisen ja kirjavasti koristellun puutalon ohi. En vielä tuolloin tiennyt mikä rakennus oikeastaan oli, ennen kun aloin seurata taiteilijatuttavieni toimintaa talossa.

Toinilan taustalla on taiteilijapari Johanna Juvonen ja Biagio Rosa. He ovat työskennelleet Toinilassa vuodesta 2011 alkaen järjestäen mm. työpajoja eri ikäryhmille. Toinila on kaikille avoin ja maksuton taidetila, jossa järjestetään esityksiä, tapahtumia ja työpajoja. Taustalla on ajatus yhteisöllisyydestä ja osallistamisesta. Tänä kesä Toinilan tuottajana ja sanataideohjaajana työskentelee myös kulttuurituottaja Laura-Kristiina Moilanen.

Toinilassa on ensimmäistä kertaa esillä kansainvälinen yhteisnäyttely Casa non casa. Johanna ja Biagio ovat kutsuneet taiteilijoita näyttelyyn koti/talo-teemaan liittyvillä teoksilla. Näyttelyssä on mukana sekä seudulla vaikuttavia että kansainvälisiä taiteilijoita.

Johanna Juvonen & Biagio Rosa: Incubo - Painajainen, 2017, sekatekniikka.

Astuessani sisään vanhaan puutaloon huomasin sen elämää nähneen ulkomuodon. Ensimmäisen huoneen seinät oli maalattu galleriamaisen valkoisiksi, mutta muualla lattiat ja tapetit kertoivat menneestä elämästä. Johanna ja Biagio käsittelivät jo kesäkuussa Galleria Beckerin näyttelyssä Keski-Italian maanjäristyksiä. Näyttely oli vaikuttava, mutta teemoittamalla teokset uudelleen Toinilan ympäristöön, ne saivat aivan uudenlaisen tunnelatauksen.

Johanna Juvonen & Biagio Rosa: In cubo - Kuutiossa, 2017, sekatekniikka.

Casa non casa on monimerkityksellinen (talo ei talo / koti ei koti / talo ei koti / koti ei talo). Toinila laittoi jo ympäristönä pohtimaan talon ja kodin merkitystä - milloin talosta tulee koti, tuleeko siitä, milloin koti ei ole enää koti ja milloin talo ei ole enää talo? Johannan ja Biagion teoksissa vahvoina pidetyt materiaalit, kuten rauta ja betoni, taipuvat ja murtuvat. In cubo teoksessa terävät kulmat taipuvat ja muuttavat muotoaan, niin kuin maanjäristys vääntää rakenteita rikki. Pieni pala harmaata massaa ei ole enää kuutiossa vaan kulman reunalla. Massa vapauttaa muodon, kuten maanvyörymä rakennettuja kuutioita. Ihminen voi rakentaa taloja ja koteja, mutta luonnonvoimien rinnalla ollaan vieläkin melko avuttomia. 

Stefano Divizia: Wall/Paper-Modular (SD01-WPA3-Modular-12pz), 2017, sekatekniikka.

Italian L'Aquilasta kotoisin oleva Stefano Divizia oli vanginnut vaatimattoman näköiseen teokseensa kuin palan Toinilan oikeaa historiaa. Värit, materiaalit ja toteutus olisi voinut olla suoraan kuin irrotettu yksityiskohta jostakin Toinilan huoneen seinästä. Samaa värimaailmaa löytyi myös pönttöuunin kyljessä olevista ruostuneista luukuista ja edessä olevasta tiililattiasta. Wall/Paper-Modular sulautui osaksi Toinilaa siten, ettei ensinäkemältä osannut sanoa teosta taiteeksi. Ovelaa.

Jukka Silokunnas: Rakennemuutos - Structural Change, stop motion-animaatio.

Seuraavassa hirsiseinät paljastavassa huoneessa oli Jukka Silokunnaksen videoteos. Samaisen taiteilijan näyttely oli hetki sitten niin ikään Galleria Beckerissä. Rakennemuutos-teoksessa näytettiin kuinka lautarakenteinen autotalli/varastorakennus(?) saa viimeisen tuomionsa. Sen suuremmin Toinilan historiaa tuntematta oletan, että sillä olisi saattanut olla sama kohtalo kuin Rakennemuutoksella. Ulkoasusta päätellen Toinila oli ollut pitkän autiona. Rakennemuutos.... Sana maistuu vähän katkeralta. Rakennemuutoksella on muokattu monien kaupunkien ilmettä historian saatossa sekä hyvin että huonosti, vedoten sanaan ja sen tuomaan tarpeeseen - rakennemuutokseen. Tässä pyöriteltiin hyvin casa non casa-teemaa.

Jukka Silokunnas: Rakennemuutos - Structural Change, stop motion-animaatio.

Jukka Silokunnas: Rakennemuutos - Structural Change, stop motion-animaatio.

Jukka Silokunnas: Rakennemuutos - Structural Change, stop motion-animaatio.

Benjamin Phillips Nozdrachev&Johanna Juvonen&Biagio Rosa: Toinila Jazz, 2017, löydetyt esineet.

Esinekollaaseihin suhtautumiseni on vaihteleva. Välillä teokset ovat oivaltavia, mutta välillä ne ovat vain keko esineitä, joiden merkityksestä ei saa kiinni. Australialaisen Benjamin Phillips Nozdrachevin ja Johannan ja Biagion yhteistyön tuloksena syntynyt Toinila Jazz oli mielenkiintoinen. Teos on kierrätetty Toinilan taidepolulta löytyneistä rikkoutuneiden teosten osista. Nimestä tuli mieleen, että Toinilassa "soi jälleen musiikki", paikka on herännyt eloon, se on elinvoimainen ja sisältää hyvää henkeä. Teosta katsellessa minulle tuli kuitenkin välittömästi mielleyhtymä Carel Fabritiuksen maalaukseen Tikli (1654). Maalaus on kirjanystäville tuttu Donna Tarttin samannimisestä kirjasta.

Carel Fabritius: Tikli, 1654, öljyväri puulle. Kuva: Wikipedia.

Seinän väri oli samanlainen kuin Fabritiuksen Tiklissä. Samoin yhdistin rautalangan Tiklin jalassa olevaan ketjuun ja sininen puunkappale olisi voinut olla linnun pyrstö. Teoksilla ei ole todellisuudessa mitään tekemistä keskenään. Tämä oli kuitenkin osoitus siitä, kuinka tunnistamattomasta teoksesta jokainen etsii aina jotain itselleen tuttua.

Synnöve Dickhoff: (ylhäältä alas) Muistan sinut, 2016; Alku, 2017; Sydänääniä, 2016; kierrätyskirjat, sekatekniikka.

Tekstiilitaiteilija Synnöve Dickhoff on lähtöisin Petäjävedeltä. Hän on kiinnostunut tekstiilistä ja paperista herkkinä materiaaleina. Toinilan seinälle oli koottu mm. kolme teosta, joissa kirjojen sivuista oli muotoiltu kuin pieniä ruusunnuppuja - kukkatapetille. Materiaali näytti sellaiselta, että sitä olisi tehnyt mieli hipelöidä. Teosten muotokieli muistutti Jaakko Rönkön taiteesta, sillä kyseinen taiteilija on esimerkiksi piirtänyt samanlaista paperin luonnetta. Dickhoffn teokset istuivat Toinilaan myös historiansa puolesta. Talossa on kuulema aiemmin toiminut paperikauppa.

Jaakko Rönkkö: Pinnan alla V, 2009, guassi. Kuva: Kuvataiteilijamatrikkeli.

Casa non casa näyttelyn teokset oli valittu äärimmäisen hyvin kuvaamaan Toinilassa syntyvää tunnelmaa.  Samalla ne kommentoivat rupsahtaneiden ja vaurioituneiden talojen/kotien tilaa. Ja sitä, annetaanko rakennusten rupsahtaa vai annetaanko niille uusi elämä. Entäs ne rakennukset, jotka tuhoutuvat tai tuhotaan tahallisesti? Mieleen palasivat Isisin tuhoamat arvokkaat kulttuurikohteet, joista ollaan huolissaan, mutta entäs ne kodit, joista inhimillinen elämä repäistiin kerralla irti? Kulttuurihistoriallisesti vuosisatoja vanhojen kulttuurikohteiden tuhoaminen on kamalaa (ja anteeksiantamatonta), sillä se vaikuttaa tulevaan historiankirjoitukseen. Kohteita ei ole enää olemassa. Inhimillisempää huolta ja kauhua aiheuttaa kuitenkin tieto tästä hetkestä, siitä että ihmisiltä vietiin kodit. Saavatko he enää takaisin sellaisia taloja, jotka tuntuisivat omilta ja turvallisilta kodeilta. Casa non casa?
Toinilan ja teosten kerroksellisuudet tukivat toisiaan. Tuli pitkästä aikaa sellainen tunne, että tässä ollaan oikean kokonaistaideteoksen äärellä. Voiko teokset ja näyttelytila enää soida paremmin yhteen?

 Näyttely on esillä Toinilassa (Koulutie 8, Petäjävesi) 13. elokuuta 2017 saakka.