Korpi vastaan puutarha

Kati Immonen: Rantaleppä, sarjasta Leikkimetsä, 2016, vesiväri paperille. Turun kaupungin taidekokoelma. Kati Immonen: Tukirakenne, sarjasta Leikkimetsä, 2019, vesiväri ja tussi paperille. Taiteilijan omistuksessa.

Jyväskylän taidemuseoon minua veti Kati Immosen näyttely Korpi vastaan puutarha. Tiesin etukäteen Immosen tekevän kauniita värillisiä akvarelleja. Noita luontosuhdetta kuvaavia teoksia menin katsomaan, mutta huomasin ihastuvani lopulta mustavalkoisiin töihin.

Näyttelytekstissä kerrottiin: "Kati Immosen pääaiheena on jo vuosien ajan ollut ihmisen ja luonnon moniulotteinen suhde. Viime vuosien maalaussarjoissaan hän on kuvannut muun muassa villiintyneitä kukkakoreja ja metsän valtaamia kasvimaita - jokaiselle puutarhurille tuttuja yrityksiä hallita luontoa. Teosten pienoismaailmoissa ihmisen järjestämät asetelmat alkavat elää omaa elämäänsä, vehreä kasvisto rönsyää ja ottaa tilaa haltuun. Immonen pohtii miten järjestelmälliset istutukset ja vallaton kasvisto sulautuvat toisiinsa ja oppivatko ne elämään toistensa kanssa."

Esittelyteksti tiivistää näyttelyteosten maailman hyvin: pienoismaailmoja ja rönsyilevien ja hallittujen kasvien vuoropuhelua. 

Kati Immonen: Kesän tulo, sarjasta Leikkimetsä, 2016, vesiväri ja tussi paperille. Yksityiskokoelma.

Kati Immonen: yksityiskohta teoksesta Kesän tulo.

Kati Immonen: yksityiskohta teoksesta Kesän tulo.

Näyttelytilaan astuminen on minulle samanlainen ainutlaatuinen hetki kuin uuden henkilön ensikohtaaminen. Siinä luodaan ensivaikutelma, joka johdattelee tunnelmaa näyttelyn läpi. Harva ehkä tulee miettineeksi näyttelyiden ensivaikutelmaa ja keskittyy varsinaisiin teoksiin, mutta jokainen joka pääsee rakentamaan näyttelyitä, miettii kokonaisuutta ensikatseesta lähtien. Mietitään näyttelyn tarinallisuutta, teosten keskinäistä suhdetta ja värimaailmaa. Pidän Jyväskylän taidemuseossa siitä, että näyttely ei koskaan paljasta itseään kerralla. Toisen kerroksen näyttelytilaan noustaan portaita, jolloin "pääseinän" teos paljastuu vähitellen mitä usemman askeleen portaissa otat. Samalla tavoin kolmannen kerroksen näyttelytila avautuu vähitellen, kun tila on sijoitettu ikään kuin toisen kerroksen "taakse". Sitä ei näe ensimmäisestä portaikosta kuin kääntymällä ympäri. Olen tässä suhteessa nautiskelija ja harvoin haluan nähdä koko tilan ensivilkaisulla - missään museossa. Kuljen teoksen luota toiselle hitaasti, ja säilytän yllätyksellisyyden mahdollisimman pitkään.

Kati Immonen: Kasvimaa, sarjasta Korpi vastaan puutarha, 2016, vesiväri ja tussi paperille. Taiteilijan omistuksessa.

Jäin miettimään tätä ensivaikutelmaa näyttelykierroksen jälkeen. Olin mennyt tietoisesti katsomaan Immoselta niitä kauniita värillisiä akvarelleja, mutta näyttelytilaan noustessa ensimmäisenä kävijät vastaanottaa valtavan kokoinen mustavalkoinen Kasvimaa. Vaikutuin Kasvimaasta niin paljon etteivät pienemmät värilliset teokset enää tuntuneet oikein miltään.

Kati Immonen: yksityiskohta teoksesta Kasvimaa.

Kati Immonen: yksityiskohta teoksesta Kasvimaa.

Kati Immonen: yksityiskohta teoksesta Kasvimaa.

Kati Immonen: yksityiskohta teoksesta Kasvimaa.

Kati Immonen: yksityiskohta teoksesta Kasvimaa.

Kati Immonen: yksityiskohta teoksesta Kasvimaa.

Teoksen vasenta laitaa hallitsee musta ja oikeata valkoinen. Kontrasti on vahva ja tasapuolinen. Vasemman reunan korpimetsä luikertelee juurineen oikean reunan valoon, jossa kukkaoksa on lasimaljakossa ja kasvimaan kasvatit on nimetty kyltein: nantes (porkkana), lollo rosso (punainen lehtisalaatti). Ihmisen muokkaama luonto on avarassa valossa, korpimetsän luonnollinen luonto hämärässä. Vastakohdat eivät näytä riitelevän keskenään, molemmille on annettu yhtä lailla tilaa. Korven hämärään on karannut herkkä kurjenmiekka(?) ja puu kurkottelee juurineen ja varjoineen puutarhaan. Ihminen hallitsee puutarhaa, mutta jokainen tiedämme, että kun hoito loppuu, luonto valtaa tilan itselleen takaisin.

Kati Immonen: Pioni, sarjasta Korpi vastaan puutarha, 2016, vesiväri ja tussi paperille. Taiteilijan omistuksessa. 

Tätä tunnelmaa jatkoi Pioni -teos, jossa pioninkukka oli istutettuna ruukkuun. Alla näytti olevan kuin ilmakuva tilkkutäkkimäisestä peltomaisemasta, jonka ympärille kaartui korpi: puut oksineen ja kasvit lehtineen.  Immonen käsittelee vesivärejä ja tussia taidokkaasti. Pioninkukka näytti kuin hehkuvan valoa ympärilleen. 

Kati Immonen: yksityiskohta teoksesta Pioni.

Kati Immonen: yksityiskohta teoksesta Muistomerkki - Syötäviä, 2020, vesiväri ja akryyli paperille. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma.

Kolmannessa kerroksessa oli esillä Muistomerkki -sarjan teoksia. Nämä teokset viehättivät muita värillisiä töitä enemmän. Niissä luonto oli ottanut ylivallan ihmisen rakentamasta: kietoutunut muistomerkkeihin ja kasvattanut versojaan. Värit ja yksityiskohdat olivat kauniita. Luonto ei ollut ruukussa, vaan teki muistomerkeistä kasvualustojaan.

Kati Immonen: yksityiskohta teoksesta Muistomerkki - Mänty, 2020, vesiväri ja akryyli paperille. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma.

Jälkikäteen mietin pitkään, että miksi en pitänytkään niistä värillisistä toisen kerroksen teoksista, joissa kasvit olivat kauniisti ruukuissa, omissa pienoismaailmoissaan? Olin vähän ärsyyntynytkin. Mikä niissä oli "vikana", kun juuri niitä luulin meneväni katsomaan ja ihastelemaan? Huomasin miettiväni omaa luontosuhdettani, joka on varsin ohut. Olen opetellut viimeisen kolmen vuoden aikana puutarhaihmiseksi, ja pidän sekä viljelystä että ruukkupuuhastelusta. Nautin myös luonnosta, mutta huomaan tarvitsevani luontomaisemaan jonkinlaisen ihmiskosketuksen, että tunnen oloni turvalliseksi - vaikka vain tallatut polut. Tästä on kulkenut joku muukin. 

Jos minut viskattaisiin keskelle korpea, olisin enemmän peloissani kuin nauttisin. Mikä on hieman surullista. Ihminen on vieraantunut luonnosta. Toisaalta omalla kohdallani ajattelen, että pelko on kunnioitusta luontoa kohtaan ja uskon siihen, luonto ottaa omansa takaisin, jos siihen annetaan mahdollisuus. Korvessa ihminen on alisteinen luonnolle ja niin sen pitäisi olla. Korpi vastaan puutarha -ajattelussa luulin olevani puutarhan kannalla, mutta huomasinkin liputtavani korven puolesta. Immosen ruukkuistutukset tuntuivat liian rakennetuilta ja tunsin vetoa synkkään ja kiehtovaan korpimaisemaan.

Omia luontoarvojaan pääsee tutkimaan Korpi vastaan luonto -näyttelyssä 

Jyväskylän taidemuseossa 5.9.2021 saakka.