torstai 12. elokuuta 2021

Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkko

"Eipä ole kyllä käynyt aiemmin mielessä, että uudelle paikkakunnalle saapuessa menisi ensimmäisenä kirkkoon." Näinkin minulle on sanottu. Minun kanssani reissatessa saa (tai joutuu, näkökulmasta riippuen) vierailla kirkoissa sekä kotimaassa että ulkomailla. Kun suunnittelimme ystäväni kanssa kesäpäiväretkeä Mikkelin M_itä? Nykytaiteen biennaaliin (matkatunnelmia täällä ja täällä), molemmilla oli matkalistalla lisänä vierailu Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkossa. 

Mikkelin ortodoksinen seurakunta perustettiin jälleenrakennuslain nojalla 1.1.1950. Kirkko sijaitsee arkkitehti Ilmari Ahosen suunnittelemassa rakennuksessa, joka valmistui 1958. Kirkko on pyhitetty ymmärrettävästi Mikkelin kaupungin suojeluspyhimykselle,  ylienkeli Mikaelille, taivaallisten sotajoukkojen johtajalle. 

Alkuperäisen ikonostaasin (kuvaseinän) ikonit suunnitteli ja maalasi taiteilija Veikko Marttinen (1917-2003), joka oli yksi tuotteliaimmista jälleenrakennuskauden ikonimaalareista. Nykyisin Mikkelissä olleet Marttisen ikonit sijaitsevat RIISAssa Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa. Kirkon sisustus on muuttunut vuosikymmenten myötä paljon. Vuosina 1990-1992 kirkko sai uuden ikonostaasin ja freskot alttarin apsikseen. Nämä on suunnitellut ja maalannut ikonimaalari Petros Sasaki (1939-1999). 

Tämä japanilaissyntyinen ikonimaalari oli suurin syy miksi halusimme nähdä kirkkosalin sisältä. Sattumukset kuljettivat Petros Sasakin Kreikan kautta Suomeen. Sasaki vakiinnutti toiminnallaan ikonimaalauksen Suomessa 1970-luvulta alkaen. Suomalaisesta ikonimaalauksesta ei voida puhua ilman Petros Sasakia. Useat nykyisistä ammatti-ikonimaalareista ovat toimineet Sasakin oppilaina. Harjaantunut silmä pystyy nopeasti sanomaan, että ketkä ovat olleet Sasakin opissa. Värimaailma ja yksityiskohdat paljastavat paljon. He siirtävät työssään eteenpäin Sasakin luomaa perintöä mm. väreihin ja ikoniteologiaan liittyen.

Edellisen työurani huippuhetkiä oli päästä toteuttamaan Petros Sasakin elämäntyöstä kertovaa näyttelyä. Pääsin selaamaan Sasakin luonnoskirjoja, ikonien esipiirroksia, muistiinpanoja ja keräämään ikoneja näyttelyä varten. Hän on merkittävä sekä taidehistoriallisesti että taiteellisesti. Kalligrafinen osaaminen on uskomattoman tarkkaa, ikonien yksityiskohtien koristeet, kasviornamentit ja etenkin kasvojen ja käsien piirteet paljastavat lahjakkuuden, jota hän ikoneissaan ilmaisi. Hänen teologinen osaaminensa oli laajaa, ja oppilaiden kertoman mukaan hän luennoi maalausaiheista paljon, jotta oppilaat tietäisivät miksi yksityiskohdat maalattiin siten kuin ne piti maalata. Sasakin ammattitaito ei keskittynyt pelkästään ikoneihin, vaan Suomen ortodoksinen kirkko tilasi häneltä mm. graafista suunnittelua, kirkkolippuja ja kirjojen kuvituksia.

Kirkossa syttyi tulipalo 7.10.2018, mikä aiheutti merkittäviä savuvahinkoja. Tulipalon jälkeen kirkkosali maalattiin, mutta se on toistaiseksi vielä melko kuvaton.  Vuosien saatossa lisää on tulossa, sillä Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni ja ikonimaalari Jyrki Pouta maalaavat seiniin ikoneja.

Tulipalon tieltä saatiin onneksi pelastettua irtaimistoa ja ikoneja, jotta kulttuurihistorialliset vahingot jäivät suhteellisen pieniksi. Kirkko on saanut vuosikymmenten myötä paljon erilaisia lahjoituksia.  Lahjoittajien antia ovat esimerkiksi monet ikonit, liturgiset tekstiilit ja puvut, käspaikat ja tärkeät sakraaliesineet sekä varat niiden kunnostukseen.
Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkko sijaitsee osoitteessa Paavalinkatu 4, 50100 Mikkeli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti