Nuoren naisen muotokuva

Kuva täältä.

Olen odottanut näkeväni tämän uudelleen siitä saakka, kun näin sen elokuvissa. Céline Sciamman vuonna 2019 ohjaama Nuoren naisen muotokuva (Portrait de la jeune fille un feu) herätti vahvoja tunteita ja on noussut yhdeksi viime vuosien elokuvasuosikeistani. Jo alkutekstien aikaan lumouduin hiilen piirtoäänestä huokoisen paperin pinnalla.

Tarina alkaa 1700-luvun Ranskasta, kun taiteilija Marianne palkataan maalaamaan salaa muotokuvaa Bretagnen rannikolla asuvasta nuoresta Héloïsesta tämän häitä varten. Héloïse ei tahdo naimisiin, jonka vuoksi hän on kieltäytynyt istumasta aiempien taiteilijoiden mallina. Marianne esittää hänen seuraneitiään ja maalaa öisin salaa hänen muotokuvaansa.

Kuva täältä.

Kuva täältä.

Kuvakulmat, maisemat, interiöörit ja rajaukset ovat kuin maalauksia. Mariannen terrakotan värinen mekko vaaleansinisiä seiniä vasten on upea näky. Pehmeän kynttilänvalon tai takkatulen ääressä olevat kohtaukset ovat kuin liikkuvia kuvia Jan Vermeerin (1632-1675) maalauksista. Elokuva on nautinto jo pelkkien leikkausten ansiosta. Tarinaa kuljetetaan eteenpäin rauhallisesti, muttei tylsästi. Céline Sciamma antaa aikaa tunnelmien ja juonen kehittymiselle.  

Elokuvassa ei esiinny käytännössä kuin neljä naista: taiteilija Marianne, maalauksen kohde Héloïse, tämän italialaissyntyinen äiti - kreivitär - sekä palvelustyttö Sophie. Näin pienellä näyttelijäjoukolla on saatu aikaan vahva draaman kaari, joka kestää elokuvan viimeisille sekunneille saakka.

Rembrandt van Rijn: Yövartio (Kapteeni Cocqin ja hänen seurueensa ryhmämuotokuva), 1642. Rijksmuseum, Amsterdam. Kuva täältä. 

Minua viehättää elokuvassa myös se, että tässä rikotaan sitä taidehistoriallista tosiasiaa, että nainen on vuosisatoja ollut miehisen katseen kohde. Nainen on kuvattu miehen katseen ja ajatusmaailman kautta. Aihetta sivutaan myös elokuvassa, jossa käydään keskustelua siitä, millaisia odotuksia ja oletuksia muotokuvamaalauksen genreen sisältyy. Millainen muotokuvan tulisi oikeaoppisesti olla? Miehet määrittelivät taiteen genrejä ja esimerkiksi historialliset aiheet olivat naisilta kiellettyjä. Kyseisistä aiheista maksettiin hyvin: mitä enemmän ihmisiä oli maalaukseen kuvattu, sitä enemmän niistä usein maksettiin. Naisten annettiin maalata asetelmia ja kukkamaalauksia.

Rachel Ruysch: Kukkavaasi, 1700. Mauritshuis, Alankomaat. Kuva täältä. 

Epätasa-arvoon vaikutti etenkin se, että taideakatemiat olivat pitkään naisilta kiellettyjä. Akatemiassa opeteltiin elävän (alaston)mallin piirtämistä ja anatomiaa, joka mahdollisti miestaiteilijoille sekä miesten että naisten anatomian tutkimisen. Naisilla ei ollut tällaista mahdollisuutta, joka rajasi ammatillista osaamista aiheiden suhteen. Naisilla taiteellinen ura saattoi kehittyä usein vain siten, että naisen isä tuki tyttärensä taiteellisuutta. Näin myös elokuvassa Nuoren naisen muotokuva. Mariannen isä on kuuluisa muotokuvamaalari, joka on avannut hänelle mahdollisuuden taiteelliselle uralle. Marianne pääsee lopulta myös opettamaan muita naistaiteilijoita.

Kuva täältä.

Elokuvassa taiteilija on nainen, joka tutkii katseellaan toista naista ja kuvaa tämän olemuksen kankaalle oman kokemuksensa kautta. He ymmärtävät toisiaan yhteiskunnassa, jossa naisella on valinnanvaraa tulevaisuutensa suhteen todella vähän. Vaihtoehtoina on usein vain avioliitto tai luostari. Jokaisella on tarve tulla rakastetuksi ja rakastaa. Henkistä ravintoa antavat elokuvassa musiikki ja kirjallisuus. 

Kuva täältä.

Musiikilla on vahvin rooli elokuvan lopussa, mutta keskivaiheilla Marianne, Héloïse ja Sophie lukevat antiikin mytologiaa Orfeuksesta ja Eurydikesta. Orfeuksen rakastama Eurydike kuoli, mutta Orfeus päätti hakea rakastettunsa takaisin manalasta. Manalan hallitsijat Hades ja Persefone suostuivat päästämään Eurydiken pois, jos Orfeus ei katsoisi Eurydikeen ennen kuin tämä oli astunut maan pinnalle. Orfeus ei kuitenkaan voinut olla katsomatta rakastettuaan, ja niin Eurydike jäi ikuisesti Orfeuksen ulottumattomiin.

Elokuvassa on todella voimakas tunnelataus. Katsojana pyrin tutkimaan Héloïsen kasvoja ja ääriviivoja yhtä intensiivisesti kuin Marianne, joka maalaa häntä salaa. Elävää mallia piirtäessä ja maalatessa katsotaan kohdetta herkeämättä: ääriviivoja sekä valon ja varjon muuttumista iholla. Mariannen tulee tallentaa mallinsa ääriviivat ja piirteet kuitenkin mieleensä, kun he kulkevat luonnossa tai istuvat juttelemassa. Ohjaaja on onnistunut vangitsemaan äärettömän hienosti sen tunteen, kun taiteilija yrittää painaa mieleensä korvan kaaren, silmien muodon, solisluut, huulten pyöreyden tai käsien yksityiskohdat. Otot sisältävät erikoislähikuvia, jolloin katsojana tallennan mieleeni samoja yksityiskohtia. Ajan myötä kasvoilta pystyy lukemaan myös toisen tunnetilat, vaikka niitä yrittäisi peitellä.

Nuoren naisen muotokuva on katsottavissa Yle Areenassa 15.2.2023 saakka.