lauantai 5. marraskuuta 2022

Viikko tiivistettynä

Yrittäjän taival -näyttely G2-käytävägalleriassa.

Olen sanonut monille, että minun arkipäiväiseen taideasiantuntijan työhöni kuuluu yllättävän vähän kontakteja taideteosten kanssa. Tällä viikolla niitä on sitten ollut siitäkin edestä. Kaksi näyttelynripustusta ja ihotautien poliklinikan taidemuutto. Yksikkö muuttaa toisiin tiloihin ja ennen muun irtaimiston muuttoa taide siirretään säilytykseen, jotta teoksille ei aiheudu vahinkoa. Taide muutetaan aina tiloista pois ensimmäisenä ja palautetaan tiloihin viimeisenä.

Juha Ryynäsen maalauksia dialyysiosastolla.

Nyt on myönnettävä, että tämä loppuvuoden työmäärä - ja lähinnä tiukat aikataulut - vähän kauhistuttavat. Nautin siitä, että minulla ei ole täyttä 100%:n työaikaa (se antaa mahdollisuuden tehdä kaikkea muutakin kivaa), mutta kausittain on näitä hetkiä, että työmäärä ja työaika eivät kohtaa. Onneksi työnantaja on joustava.

Juttelin tästä aiheesta työpaikan kahvipöydässä, kun kroppa ja mieli tuntuivat käyvän ylikierroksilla. Unohtelin asioita, puhe oli nopeaa ja olemus kaikin puolin kuin Duracell-pupu. Sanoin, että kaikesta huolimatta en vaihtaisi tätä tilannetta, sillä tasapainoa ja mielihyvää arkeen antaa juuri se, että vapaa-aikana saa tehdä kaikenlaista. Työkaveri kuittasi pilke silmäkulmassa: "Joo, näytät kyllä siltä, että on mieli tasapainossa ja oikein hyvinvoiva...." Ja saimme naurua aikaiseksi.

Minun pitää visualisoida teosten todellisia kokoja ja mittasuhteita, joten hyödynnän maalarinteippiä...
...joka näyttää mielessäni tältä.

Toistaiseksi kuitenkin tiedostan, että tämä näin kova kiire on kausittaista. Useat määräaikaan mennessä hoidettavat asiat ja selvitykset kertyvät loppuvuoteen, ja tällä hetkellä tuleva hyvinvointialueuudistus on asia, joka kuormittaa monia jollain tavalla muiden töiden lisäksi. Paineensietokyky on edelleen asia, jota peräänkuulutettiin jo työhaastattelussa, ja sitä tässä on testattu. Tärkein oppi olisi, että keskity yhteen asiaan kerrallaan. Kuulostaa helpolta, mutta käytännössä se on usean meidän yksikön henkilön kohdalla melko mahdotonta. Se toimii paremmin, että keskittyy yhteen päivään kerrallaan. Tähän päivään, ja tähän hetkeen. Useamman päivän (jonossa olevien) töiden miettiminen ei tee hyvää.

Esimerkiksi yhtenä päivänä kalenterissa ei ollut aikataulutettuna kuin yksi tehtävä, johon ajattelin käyttää rauhassa aikaa koko päivän. Rauhaisaa tekemistä kuitenkin rikkoi yksi jos toinen pieni keskeytys, sähköposti tai toisen työkaverin kysymys. Vaikka etukäteen ajattelisi, että käyttäisi yhden päivän johonkin, siitä on henkisesti varauduttava nipistämään ainakin puolet ajasta pois, sillä yllättävät tilanteet ovat jokapäiväisiä. Kiinteistöhallinnossa kaikkien työkavereiden tehtävät sivuavat ja linkittyvät jossain vaiheessa toisiinsa tavalla tai toisella. Näin käy usein; tarvitsemme toisiltamme tietoa, jotta saamme vietyä omia asioitamme eteenpäin. Ja meidän työtehtäviin linkittyvät puolestaan sekä sairaalan sisäiset että ulkopuoliset toimijat, jotka liittyvät mm rakennuksiin, tilahallintaan, rakennuttamiseen, kiinteistöjen ylläpitoon ja piha-alueisiin. Tai taideasioihin.

Hyvää tässä on se, että olen oppinut hieman paremmin priorisoimaan asioita ja siirtämään myöhemmäksi sellaisia, joiden takaraja ei ole heti ensi viikolla, huomenna tai tänään. Tällä viikolla on tapahtunut työrintamalla mm.:

  • kaksi näyttelynripustusta
  • kuvannut näyttelyt tiedotusta varten
  • laatinut kuvallisen teosluettelon ja tiedotteen
  • ihotautien poliklinikan taidemuutto
  • yksi taiteilijatapaaminen
  • nopea keikka Julkulan sairaala-alueella
  • viestinyt osalle Uuden Sydämen taiteilijoista teosmuutoksista
  • järjestänyt Teams-kokouksen yksikön ja taiteilijoiden välille luonnoskatselmusta varten
  • kirjoittanut muistion (näihin menee yllättävän paljon aikaa)
  • välittänyt sähköpostitse tietoja ja yhteystietoja useammille henkilöille
  • selvittänyt lisätietoja pohjapiirroksista
  • luonnostellut taiteeseen liittyviä hyvinvointialuesopimuksia
  • luonnostellut taiteilijasopimusta (selvittänyt tilaukseen liittyen mm. tilakoodeja, tilausmääriä, asennusaikataulua)
  • lähettänyt 6kpl tarkennettuja tarjouspyyntöjä
  • selvitellyt erikoisvalaisinten toimitusaikoja
  • laatinut tarjouspyynnön erikoisvalaisimista
  • sovitellut yhteen seitsemän henkilön aikatauluja ja sopinut tutustumisesta Uuden Sydämen työmaalle tarkempien teosmittojen selvittämiseksi
  • viestitellyt sähköpostitse useamman kymmenen henkilön kanssa

Isoimmat kokonaisuudet, jotka minua työllistävät joka päivä liittyvät Uuden Sydämen ja psykiatriatalon rakennushankkeisiin ja niihin sisältyviin taideasioihin. Tämän lisäksi lahjoitusvaroin hankittava isohko taidekokonaisuus eräälle yksikölle koostuu useammasta osasta, joka tekee kokonaisuuden hallitsemisesta haasteellista. Näiden ympärillä pyörii lukematon määrä pienempiä tehtäviä, joten oman työn organisointia pitää tehdä jatkuvasti.

Tämä ei ole valitusvirsi vaan osoitus siitä, kuinka erilaista nykyinen työ on entiseen verrattuna. Arki on hektistä, mutta aina tulee hyvä mieli, kun saa repäistyä tietokoneen näytön reunasta pois post it-lappuja tehtyjen töiden myötä. Harvoin se näytön reuna on kuitenkaan aivan tyhjä.... En minä täällä olisi, jos en jollain lailla nauttisi tekemisestä.

Työ on haastavuudessaan mielenkiintoista. Välillä on tilanteita, etten tiedä miten edistää asiaa, tai jokin tehtävä ei syystä tai toisesta tunnu kivalta. Edellisessä työssä oli helpompaa siirtää tällaisia juttuja työlistalla vähän kauemmas. Mutta tässä työtahdissa niitä ei-niin-kivoja-juttuja ei voi siirtää kovin kauas mielestään, vaan niihin on pakko tarttua. Ja tuollaisten tilanteiden hoitaminen tuntuu lopulta hyvältä. Olen oppinut (vähän enemmän) ottamaan asiat vain asioina, olivat ne millaisia tahansa. Minulle on luontaista kuljettaa tunnetta ja empatiaa mukana kaikessa mitä teen, ja pidän tätä työyhteisössä voimavarana. Mutta se ei ole asioiden hoitamisen kannalta aina hyvä juttu. 

Muistan edelleen keskustelun työkaverin kanssa, kun tuskastelin hänelle erään markkinointihenkilön intensiivistä viestimistä. Hän antoi ratkaisuksi esimerkkivastauksen, joka oli lyhyt. En minä voi noin kirjoittaa, se kuulostaa epäystävälliseltä. Entä jos minä.... "-Hei, jos sinä alat runoilla, niin sinä saat siitä tyypistä itsellesi kirjekaverin." Ärsyttää myöntää, mutta hän oli oikeassa. Pidin viestin lyhyenä, mutta en ihan niin lyhyenä kuin ohjeistettiin. Tämä insinöörimäinen suoraviivaisuus on asia, jolla saa asioita parhaiten eteenpäin, vaikka en ole vieläkään ihan sinut sen kanssa. Etsin tasapainoa oman ilmaisun ja insinöörimäisyyden välillä.

Kaiken sen kiireen keskellä ovat työkaverit se voimavara, joka maadoittaa. Kaikilla on kiirettä, mutta se pysähtyy usein kahvi- ja lounastauoilla. Silloin heitetään hetkeksi työasiat ja nauretaan yhdessä, jutellaan päivän polttavista kysymyksistä, vitsaillaan tai puhutaan milloin mistäkin. Edelleen on kivaa mennä töihin. Nyt jopa kivempaa kuin vuosi sitten kun tuntuu, että alan jo hallita asioita.

Puhuimme tällä viikolla nimistä ja kerroin, että olin jutellut yksikkömme ulkopuolisten henkilöiden kanssa siitä, kuinka joidenkin nimiä on vaikea muistaa. Silloin saatetaan käyttää jotain koodi- tai lempinimeä. Kerroin kysyneeni heiltä, että millä koodinimellä minua kutsutaan. Toinen henkilöistä vastasi, että "Sinä olet vaan Henna." Mutta toinen jatkoi: "...tai taide-Henna". Oman yksikön työkaverini kommentoi tilannetta: "Eivät vastanneet, että Mona Lisa?" Täytyy sanoa, että oli yksi kauneimmista kommenteista, mitä tälle tytölle on pitkään aikaan sanottu. Sisälsi sekä huumoria että imartelua.

Nyt onkin hyvä rauhoittua viettämään pyhäinpäivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti