Hans Op de Beeck: Hiljainen paraati

Hans Op de Beeck: Veneilijä, 2020, polyesteri, teräs, puu, MDF-levy, epoksi, lasikuitu, polyamidi, keinotekoinen kipsi, pinnoite, ruoko, lasi, polyuretaani, kumi, bambu.

"Hans Op de Beeckin Hiljainen paraati on veistoksellinen mielenmaisema ja kokonainen puisto, joka sisältää 25 teosta vuosilta 2015–2022 sekä näyttelyä varten luodun äänimaiseman. Taiteilija kutsuu kävijän vaeltamaan arvoituksellisessa, elämän eri vaiheita kuvaavassa puistossa, jossa liike on jähmettynyt paikoilleen. Näyttelyn ikään kuin tuhkaan peittynyt maisema johdattaa hidastamaan tahtia ja kannustaa peilaamaan sisäänpäin — hiljentymään hetkeen."

Näin kuvaillaan Amos Rexin näyttelyä. Hämärään näyttelytilaan astuessa puhe tuntuu muuttuvan kuiskaukseksi, ettei tunnelma rikkoudu. Näkymä on aluksi erikoinen. Kaikkialla on harmaita ja realistisen kokoisia veistoksia, kuin seisoisi "mustavalkoisessa" maailmassa. Veistosten harmaa väri toimii hyvin, sillä valkoisina ne yhdistyisivät mielessä kipsiveistoksiin. Belgialainen taiteilija on käyttänyt teostensa materiaaleina mm. polyesteria, polyamidia, terästä ja puuta.  Valo laskeutuu valkoista pehmeämmin harmaalle pinnalle, jolloin syntyy mielikuva siitä, että hahmot olisivat peittyneet tuhkaan. Joka puolestaan luo näyttelyyn surullisen näkökulman ja muistuman Pompeijin tulivuorenpurkauksen myötä menehtyneistä ihmiskohtaloista ajanlaskumme alussa (vuonna 79).

Op de Beeckin hahmot eivät kuitenkaan näytä kärsiviltä tai kehoonsa käpertyneiltä. Ihmiset ovat pysähtyneet toimiinsa ja arkisiin hetkiin, mutta eivät ota katsekontaktia katsojiin. Äänimaailma tuo kokonaisuuteen meditatiivisen lisän ja luo näyttelystä maagisen kokemuksen.

Hans Op de Beeck: Vanitas XL, 2021, polyesteri, polyuretaani, metalli, polyamidi, pinnoite.

Teosten hyperrealistinen tekniikka hämmästyttää, mutta useat aiheet jäävät itselleni melko pinnallisiksi. Löydän taidehistorialliset viitteet memento mori -aiheisiin (lat. muista kuolevaisuutesi, muista kuolevasi), mutta olisin halunnut tietää mistä taiteilija on saanut inspiraationsa esimerkiksi Veneilijään tai Ratsumieheen. Mitä hän on halunnut teoksilla kertoa? Mitä hän on ajatellut niitä tehdessään? Näyttelyesitteessä useiden teosten kohdalla on vain kuvailtu mitä teoksessa on (joka on mielestäni näyttelykatsojien aliarviointia).

Hans Op de Beeck: Ratsumies, 2020, polyesteri, teräs, polyamidi, messinki, pinnoite.

"The Horseman -teoksen arvoituksellinen ratsastaja tuo mieleen sekä ikiaikaisen yksinäisen matkantekijän, että nykypäivän uutta alkua etsivän siirtolaisen. Ratsastajan matkakumppanina on pieni apina, joka istuu isäntänsä olkapäällä pidellen auringonvarjoa tämän suojana. Hevosen satulaan on kiinnitetty työkaluja sekä kokoelma arkipäiväisiä ja samalla salaperäisiä, matkaajalle selvästi hyvinkin merkityksellisiä esineitä."

Hans Op de Beeck: Ratsumies, yksityiskohta, 2020, polyesteri, teräs, polyamidi, messinki, pinnoite.

Sen sijaan nukkuvia lapsia kuvaavissa teoksissa oli avattu tausta-ajatusta, mikä teki teoksista mielenkiintoisia. "Taiteilijan henkilökohtaiseen kokemukseen pohjaava teos [Sleeping girl] tallentaa hetken, jolloin aikuinen tarkkailee nukkuvaa lastaan. Tuolloin lapsen ruumis on kaikkein haavoittuvimmillaan ja tarvitsee suojelua ja hoitaa, mutta samalla siinä asuva tietoinen mieli on jossain muualla, rinnakkaisessa todellisuudessa." Tuota rinnakkaista todellisuutta kuvattiin hienosti teoksessa Sänkyni lautta, huone meri, ja sitten nauroin hieman synkkyyttä sisälläni.

Hans Op de Beeck: Sänkyni lautta, huone meri, ja sitten nauroin hieman synkkyyttä sisälläni, 2019, polyesteri, polyuretaani, teräs, polyamidi, epoksi, puu, pinnoite.

Hans Op de Beeck kertoo: "Lapsena kuvittelin usein sänkyni olevan lautta, ja pimeä öinen huone ympärilläni oli meri. Nukkumaan mennessä vetäydyin pehmeälle lautalle hätävarusteinani sarjakuvia, hieman makeisia ja taskulamppu lukemista varten."

Hans Op de Beeck: Tanssija, 2019, polyesteri, teräs, pinnoite.

Hans Op de Beeck: Jyrkänne, 2019, teräs, betoni, puu, polyesteri, styrofoam, pinnoite.

Aiheena eniten tunteita herätti Jyrkänne, jonka reunalla 14-vuotiaat tyttö ja poika pitävät toisiaan kädestä. Katsojalle ei näy ympärillä oletettavasti oleva maisema, se täytyy kuvitella. Nuoret näyttävät pieniltä karun kallion kyljessä, mikä jatkuu heidän takanaan. Teos sai toivomaan, että nuoret saisivat olla nuoria ja kokea vapaasti ja turvallisesti niitä tunteita, joita kasvu tuo mukanaan. Harmaa teos johdatti ajatukset sodan runtelemaan maahan, jossa ympäriltä on hävitetty kaikki muu. Tyhjyyden keskellä herkkyys ja aitous nuorten välillä pitää kuitenkin yllä toivoa paremmasta.

Hans Op de Beeck: Jyrkänne, yksityiskohta, 2019, teräs, betoni, puu, polyesteri, styrofoam, pinnoite.

Hans Op de Beeck: Jyrkänne, yksityiskohta, 2019, teräs, betoni, puu, polyesteri, styrofoam, pinnoite.

Hans Op de Beeck: Asutus (sisäversio), 2016, puu, sekatekniikka.

Asutus oli salaperäinen veden päälle rakennettu maailma. Lautarakenteisten talojen ikkunoista tuikki lämmintä valoa ja ulkona roikkuvien valojen kuvajaiset heijastuivat hitaasti väreilevän veden pintaan. Valojen ansiosta teos ei ollut kokonaan harmaa ja veden väreily toi teokseen fyysistä liikettä, mikä puuttui lähes kaikista muista teoksista. Asutus oli ainut teos, jonka tunnelmaan olisin halunnut astua fyysisesti sisälle.

Hans Op de Beeck: Asutus (sisäversio), 2016, puu, sekatekniikka.

"Autiolta näyttävä, monokromaattinen paalujen päälle rakennettu kylä toimii kuvitteellisena kotina pienelle kuvitteelliselle yhteisölle. Hylätystä kylästä löytyvät yksityiskohdat, kuten soutuveneet, vartiotornit, kalastusverkot ja kuolleet puut, kertovat kukin omaa tarinaansa. Taiteilijan tekemä tutkimus Vietnamista ja Filippiineiltä löytyvistä puupaaluille rakennetuista taloista on toiminut inspiraationa tälle hiljaiselle veden päällä sijaitsevalle asumukselle." 

Toinen asia mikä itseäni näyttelyteksteissä (teosten kuvailun lisäksi) haittaa on se, että teokset tulkitaan katsojalle etukäteen. Minulle Asutus ei kertonut hylätystä kylästä, vaan pikemmin halusta palata johonkin aitoon ja alkuperäiseen. Riisua elämästä kaikki ylimääräinen. Jos kylä olisi hylätty, ei ikkunoista pilkottaisi valoa. Puut eivät näyttäytyneet minulle kuolleina, vaan lehtensä pudottaneina. Kuvittelin Asutuksen kuvattuna pimeään syksy-yöhön, jolloin perheet ja muut yhteisön jäsenet ovat siirtyneet viettämään yhdessä aikaa sisätiloihin.

Hiljainen paraati on kokemisen arvoinen puisto, joka saa hiljentymään, hämmästymäänkin. Näyttelyelämys ei ollut niin voimakas kuin se olisi parhaimmillaan voinut olla, ennennäkemättömänä, sillä koen tässä yhtymäkohtia itselleni tuttuun Kim Simonssonin maailmaan.

Hans Op de Beeckin näyttely on esillä Amos Rexissä 26.2.2023 saakka.

Suosittelen hankkimaan lipun etukäteen ainakin viikonloppuvierailulle, sillä muuten joutuu todennäköisesti jonottamaan ulkosalla. Näin kävi minullekin, vaikkei 15 minuuttia onneksi ollut pitkä aika.

Aiheesta muualla:

"Elämä on lyhyt mutta äärimmäisen arvokas, muistuttaa Hans Op de Beeckin näyttely", Kaisa Halonen, Kirkko ja kaupunki 2.11.2022.