“Ette voi sitä tappaa, ette näytä vieläkään tajuavan minkä kanssa olette tekemisissä; täydellisen organismin. Ainoastaan sen vihamielisyys ylittää sen täydellisen rakenteen“ - Ash (Ian Holm) Nostromon tiedeupseeri -
Toteutimme vihdoin ajatuksemme suunnistaa
Tampereelle taidemuseoon (joka voisi panostaa nettisivuihinsa) katsomaan sveitsiläisen H. R. Gigerin elämäntyötä Alienien parissa. Myönnän että ensikosketus Gigerin taiteeseen oli huikea. Portaat noustessa näyttelytilaan, edessä oli valtavan kokoinen musta ruokailuryhmä, jossa pöydän jaloissa ja tuoleissa oli hyödynnetty alienimaisia piirteitä, taustalla oli seinän kokoinen suurennos Gigerin maalauksesta. Jakauduimme kahteen porukkaan, veljekset toiseen ja me sisarukset toiseen. Saimme kiertää siten siinä tahdissa ja järjestyksessä kuin halusimme.
Olen nähnyt Alien elokuvat, mutta taiteilijasta minulla ei ollut mitään aikaisempaa tietämystä. Näyttely oli koottu mielestäni hyvin. Gigerin taustoista, elämästä ja urasta oli tiiviit tietoiskuteksit, esillä oli luonnoksia, maalauksia, piirustuksia ja veistoksia, mallinnoksia sekä elokuva- ja dokumenttipätkiä. Kokonaisuus oli monipuolisempi kuin odotin.
Hauska oli katsella veljesten ilmeitä heidän kierrellessään huoneesta toiseen; kuin pikkulapset karkkikaupassa ;P Luonnoskirjat ja luonnokset toivat Gigerin piirustustaidolle oikeutta ja paljastivat sen, ettei kaikkea ole tehty esimerkiksi tietotekniikkaa käyttäen. Museo –lehteen 1/2010 artikkelin näyttelystä kirjoittanut Jonni Roos kirjoitti ”Hömppävoimainen Alien” otsikolla: ”Mielestäni näyttely on kertakaikkisen ikävystyttävä ja lattea”. Hän myöntää kuitenkin suuren osan yleisöstä olevan toista mieltä ”Mutta nämä ihmiset näyttävät olevan toista mieltä. Poikanikin on innoissaan ’Kerrankin museossa on jotain ainutlaatuista!’ ”. Vaikken itse aiemmin ollut mikään Alien fanaatikko myönnän, että näyttelyn nähtyäni elokuva ja taiteilija alkoivat kiehtoa uudella tavalla. Ja Giger todella osaa piirtää, hänen viivankäyttönsä on parhaimmillaan luonnoksissa ja mielikuvitus koneiden ja ihmisten yhdistelmistä ovat loistossaan maalauksissa ja veistoksissa. Näyttelystä latteus oli kaukana. Siskoni huudahti eräässä huoneessa ”Oskari!” ja minä oletin hänen nähneen vanhan tutun, kunnes huomasin hänen osoittelevan innoissaan Oscar –patsasta, jonka Giger voitti erikoistehosteistaan vuonna 1980 ensimmäisestä Alien elokuvasta Kahdeksas matkustaja. Olihan se hienoa nähdä oikea Oscar –patsas parinkymmen sentin päästä.
Siinä olen samaa mieltä Roosin kanssa että ”Nyt näyttää ikävästi siltä, että tuotteenomainen Alien syö elinvoiman muilta näyttelyiltä, ja saa hömppävoimallaan kotimaisen laatutaiteen näyttämään vähän aneemiselta”. En allekirjoita sanaa ”hömppävoima”, mutta monikaan ei poikennut museon muihin näyttelyihin, vaan olivat tulleet katsomaan nimenomaan H. R. Gigeriä ja Alienia.
Siskoporukalla kiersimme museon toiset näyttelyt Elina Relanderin ja Marko Lampisuon näyttelyn ”Eräänlaisia sidoksia” ja alakerran Be Your Enemy. Elina Relanderin ”Perhonen sisälläni/Sidoksia” valokuvat olivat mielestäni melko turvallisia muotokuvia transsukupuolisista ja transvestiiteista, mutta mukana kulkevat tekstit henkilöiden elämästä ja ajatuksista olivat koskettavia. Oli hienoa nähdä että vielä nykypäivänäkin arkaa ja vierasta aihetta tuodaan esille kauniilla tavalla.
Alakerran Be Your Enemy koostui Suomessa ja Venäjällä toteutettujen työpajojen kuvasarjoista, triptyykeistä, joissa lapset ja nuoret toteuttivat itsensä valokuvissa idolina, omana itsenään ja inhokkina. Hauskin kommentti tuli ehkä noin ekaluokkalaiselta lapselta, joka hymähtäen totesi äidilleen ”Joo, kuka näitä tajuaa…” :D
Triptyykeissä oli hyviä ja huonoja teoksia, osa herätti ristiriitaisiakin tunteita. Eräässä triptyykissä nuori tyttö oli kuvannut itsensä idolina matadorina, härkätaistelijana. Keskimmäisessä omana itsenään tyttö oli kuvattu McDonald’sissa hampurilaisateria edessään ja inhokkikuvassa tyttö oli suolien ja lihojen keskellä lihakauppiaana. Pieni ristiriita siinä että matadorina voisi tappaa härän, muttei voisi olla lihakauppiaana?! Monessa teoksessa inhokkikuva liittyi jotenkin väkivaltaan, väkivallan uhriin tai kiusaajaan. Monessa teoksessa ääripäitä oli myös kärjistetty ja median vaikutuskin heijastui rocktähteyden tai muiden esikuvien ihannoinnissa.
Kaikki kolme näyttelyä olivat tunteita herättäviä, tosin H. R. Gigerin lisäksi kaksi muuta näyttelyä vaativat hieman enemmän keskittymistä teoksiin, jotta pääsi ajatusten sisälle. Sikäli kun vaivautui muita näyttelyjä katsomaan. Jonni Roos kirjoitti mielestäni osuvasti Tampereen taidemuseon museokävijöistä ”Eivätkä nämä ihmiset ole museon vakiokävijöitä: enemmistö taitaa olla miehiä. Miehiä, joilla on pitkät värjätyt hiukset ja pitkät mustat takit. Miehiä, joilla on armeijahousuja ja raskaita kenkiä. --- Mutta myös pullantuoksuisia äitejä lapsineen”. Niin, Giger Alieneineen vetosi suureen yleisöön, tai ainakin se herätti suurta mielenkiintoa ja uteliaisuutta. Meidänkin taloutemme seinää koristaa Alien version III, Seitenansicht, 1978 -näyttelyjuliste ja kirjahyllyä Tampereen taidemuseon julkaisu H. R. Giger.
Junamatka kotiin sujui mukavasti. Veljekset lukivat Pelit –lehtiään ja me siskot ratkoimme ristikoita sen aikaa kun jaksoimme. Loppumatkan tutustuin zen-kirjallisuuteen, joka itse asiassa oli rentouttavaa ja rauhoittavaa lukemista tapahtumarikkaan päivän päätteeksi.
”Mihin oppilaan tie hänet viekin, hän ei voi koskaan unohtaa opettajaansa, vaikka menettäisikin hänet näköpiiristään” – Eugen Herrigel –
”Niin kuin palavalla kynttilällä sytytetään toinen kynttilä, samalla tavalla opettaja siirtää oikean taiteen hengen sydämestä sydämeen ja sytyttää siihen valon ” – Eugen Herrigel –
Molemmat ajatukset toimivat omassa elämässäni.
